Turun yliopisto palkitsi lukuvuoden 2018-2019 parhaat pro gradu -tutkielmat 10.6. järjestetyssä tilaisuudessa. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan parhaaksi graduksi valittiin poliittisen historian opiskelijan Ahti Kaisalmen työ Neuvostoliitosta suuntautuvasta paluumuutosta ei tarvitse mitään etukäteisselvityksiä – inkeriläisten paluumuuton käynnistymisen motiivit ja toteutus ulkoasiainministeriössä vuosina 1990-1991.

Inkeriläisten paluumuuttoa Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen kynnyksellä on tutkittu Suomessa yllättävän vähän, ja Kaisalmen gradu syntyi paikkaamaan ilmiselvää tutkimusaukkoa. Osasyynä tutkimuksen vähäisyyteen on ollut lähihistorian tutkimukselle tyypilliseen tapaan asiakirjalähteiden saavuttamattomuus.

”Inkeriläisten paluumuutto tapahtumana sattui sopivasti arkistolähteiden salassapitoajan kannalta otolliseksi aiheeksi. Juuri mitään muuta käsitystä minulla ei itse aiheesta ollutkaan. Nopeasti kuitenkin selvisi, ettei aiheesta tiennyt oikeastaan kukaan muukaan”, Kaisalmi kertoo.

Gradun tutkimusaineistona on käytetty ulkoministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön arkistoja, Mauno Koiviston henkilökohtaista arkistoa ja henkilöhaastatteluja. Kaisalmi haastatteli muun muassa entistä Suojelupoliisin päällikköä Seppo Tiitistä. Supon arkistoon graduntekijää ei kuitenkaan päästetty.

 

”Todellinen kaaos”

Kaisalmen tutkimuksen johtopäätös on, että inkeriläisten paluumuuton salliminen Neuvostoliitosta alkoi itänaapurin aloitteesta. Suomessa aloite eteni valtakunnan korkeimman tahon, presidentti Koiviston ”fundeerauksen” seurauksena. Paluumuuttoa perusteltiin työvoimapoliittisin syin, mutta taustalla vaikutti myös historiallisnationalistinen idea veljeskansan kotiinpaluusta.

Paluumuuton valmistelu virkamiestasolla jäi lähes olemattomaksi, sillä keskeisille ministeriöille ilmoitettiin paluumuuton alkamisesta vain muutama päivä etukäteen huhtikuussa 1990. Suomen ulkomaalaislaki ei tuolloin edes tuntenut paluumuuttaja-käsitettä. Koivisto oletti paluumuuton sujuvan omalla painollaan.

Suomalainen byrokratia ei kuitenkaan ollut valmistautunut suureen paluumuuttajamäärään ja inkeriläisten tarvitsemat palvelut ruuhkautuivat. Inkeriläisten työttömyys oli paluumuuton alkuvuosina korkeaa. Joissakin medioissa paluumuuttajia kutsuttiin elintasopakolaisiksi.

Vuoteen 2016 mennessä, jolloin paluumuutto keskeytettiin, Suomeen oli muuttanut yli 30 000 inkerinsuomalaista.

 

Inkeriläiskeskustelu on edelleen kaukana valtavirrasta

Paluumuuton alkuvuosien jälkeen inkeriläiset ovat jääneet vähälle huomiolle akateemisen tutkimuksen lisäksi myös muussa julkisessa keskustelussa. Vuonna 2016 kirjailija Jari Tervon Matriarkka-romaani nosti aiheen uudestaan hetkeksi pinnalle. Kaisalmen mielestä inkerinsuomalaisten historiaa ei saisi unohtaa.

”Käsittelemäni aiheet ovat kuitenkin asioita, joita suomalaisella yhteiskunnalla ei ole varaa unohtaa pölyttyneisiin arkistoihin. Inkeriläiset ovat erottamaton osa Suomen historiaa”, Kaisalmi muistuttaa.

Gradun vastaanotto Suomen inkeriläispiireissä oli Kaisalmen mukaan pääasiallisesti positiivinen. Myönteinen on myös tekijän itsensä kokemus tutkimustyöstä. ”Mieleenpainuvinta prosessissa oli kuitenkin se, että useat tiedeyhteisön jäsenet kohtelivat minua vertaisenaan ja innostuivat työstäni välillä jopa enemmän kuin minä itse. Yliopiston myöntämä stipendi ja työstäni saamani palaute osoittivat minulle, että myös gradun tekeminen voi olla palkitsevaa ja aidosti hauskaa”, Kaisalmi päättää.

 

Teksti: Roope Kinisjärvi

Kirjoittaja on poliittisen historian maisteriopiskelija ja harjoittelija Eduskuntatutkimuksen keskuksessa.