Opintojen lähestyessä loppuaan varmasti enemmän tai vähemmän jokainen valtiotieteilijä kysyy itseltään kysymyksiä liittyen tulevaisuuden tavoitteiden ja työelämän yhteensovittamiseen. Kuinka yhdistän mielenkiinnonkohteeni ja analysointikykyni käytännön taidoiksi työelämässä, ja millaisiin taitoihin tai urapolkuihin kannattaisi tulevaisuudessa panostaa?
Työelämää käsittelevissä yliopiston tilaisuuksissa paikalle kutsuttujen puhujien lienee usein vaikea pukea sanoiksi, mitä he konkreettisesti tekevät päivittäin, tai kuvailla esimerkiksi, millaisten taitojen tai verkostojen avulla he ovat päätyneet nykyiseen työtehtäväänsä. Aikaa on yleensä liian vähän yksityiskohtaisille kysymyksille, joten työnkuva ja työlle asetetut tavoitteet on helpompi tuoda ilmi yleisellä tasolla kuin kuvaillen niihin liittyvää kontekstia, joka on sidottu asiakysymyksiin ja asiakysymyksiä koskevaan ihmisten väliseen suunnitteluun, vuorovaikutukseen ja verkostoitumiseen.
Kasvatustieteissä tällaista kontekstisidonnaista tietotaitoa kutsutaan hiljaiseksi tiedoksi, jota on usein vaikea välittää sellaisenaan ilman yhteistä toimintaa ja jaettua ympäristöä, jossa tieto välittyy pidempikestoisessa vuorovaikutuksessa mentorin ja noviisin välillä. Kuullessani Turun yliopiston mentorointiohjelmasta päätin hakea mukaan ja katsoa, kuinka voisin ohjelman avulla itse hankkia jo opiskelujeni aikana tällaista työelämälle relevanttia vuorovaikutuskokemusta ja yhdistää sen mielenkiinnonkohteisiini.
Hakuvaiheen motivaatiokirjeessä sai vapaasti kirjoittaa omasta opiskelutaustastaan, kiinnostuksenkohteistaan ja tavoitteistaan mentoroinnille. Olin pari vuotta ennen hakua ollut Skotlannissa vaihdossa opiskelemassa rauhan- ja konfliktintutkimusta sekä kiinnostunut siviilikriisinhallinnasta osana Suomen ja EU:n ulkopolitiikkaa. Omat tavoitteeni mentoroinnille muodostuivatkin näiden aiheiden ympärille: Toivoin voivani muodostaa mahdollisimman konkreettisen kuvan siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen tehtävä- ja toimintakentästä sekä siitä, miten voisin asemoida itseni tälle kentälle mahdollisen uran kannalta. Toivoin apua ja työkaluja verkostoitumiseen sekä vinkkejä aloittelijalle verkostojen tehokkaaksi hyödyntämiseksi. Etsin myös näkökulmia siihen, kuinka yhdistää yliopistossa opitut tiedot ja taidot työelämässä vaadittavien tietojen ja taitojen kehittämiseen.
Mentoriparikseni sain kokeneen asiantuntijan Aaro Suonion, jolla on kokemusta muun muassa rauhanturvaamisesta entisen Jugoslavian alueelta sekä siviilikriisinhallinnasta Pohjois-Irlannin rauhanprosessin aseistariisunnan tiedottajan tehtävistä. Nykyisin Suonio työskentelee itsenäisenä kansainvälisen turvallisuuden konsulttina ja on toiminut useasti muun muassa ulkoministeriön ja EU:n palveluksessa eri missioissa. Alkuperäiseltä taustaltaan hän on journalisti.
Mentorointiohjelman aikana sain tutustua siviilikriisinhallintaan suomalaisessa ja EU-kontekstissa, CMC-kriisinhallintakeskuksen toimintaan sekä turvallisuuden verkoston WISE:n monipuoliseen työhön ja julkaisuihin. Ohjelman aikana kävimme läpi suomalaisen siviilikriisinhallinnan ja rauhanvälityksen painopisteitä, CMC-kriisinhallintakeskuksen tehtäviä sekä keinoja yhdistää koulutustaustani tulevaisuudessa työhön siviilikriisinhallinnan parissa. Lisäksi mentorini jakoi minulle alan lukemistoa vähintään yksien perusopintojen verran ja kertoi vinkkejä, kuinka päästä alkuun ja suuntautua alalle valmistumisen jälkeen uravalinnan tullessa ajankohtaiseksi. Esimerkkeinä alkuvaiheen hyödyllisen kansainvälisen kokemuksen hankkimisesta toimivat muun muassa EU:n ja Etyj:n vaalitarkkailumissiot.
“Yksi yliopistoaikani parhaista päätöksistä” – Jälkisanat sekä vinkkejä tuleviin mentorointiohjelmiin hakeville
Omasta puolestani voin sanoa, että ohjelmaan hakeminen oli yksi yliopistoaikani parhaista päätöksistä. Mentoriparin valikoitumiseen vaikuttaa paljon se, millaisen hakemuksen tekee ja miten hakemuksessa tuo esiin omia mielenkiinnonkohteitaan. Osa mentorointiryhmässäni etsi esimerkiksi pro gradu -tutkielmansa aiheeseen tai gradun jälkeisiin jatko-opintoihin liittyvää mentoria. Omien kiinnostuksenkohteiden selkeä esiintuonti olikin haussa ratkaisevan tärkeää. Omalla kohdallani asiaan vaikutti mielenkiintoni siviilikriisinhallintaan ja rauhanvälitykseen.
Mentorointiohjelmaan kannattaa siis suhtautua avoimin mielin ja antaa hakiessa itselleen mahdollisuus pohtia, mikä olisi unelmatyöpaikkani – huolimatta siitä, että tavoite voi tuntua kaukaiselta. Hakiessa ei tarvitsekaan olla yksityiskohtaisesti selvää, mistä valitsemani alan asiantuntijan kanssa keskustelisin tai mitä minun tulisi käytännön työelämästä tai urapoluista tietää. Itselleen kannattaa kuitenkin asettaa muutama konkreettinen tavoite, joita lähteä työstämään yhteistyössä sekä henkilökohtaisesti mentoroinnin aikana.
Parhaat kokemukset itselleni muodostuivat mentorini sekä hänen kauttaan tapaamieni kriisinhallinnan parissa toimivien ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla, millä tavoin eri ihmiset olivat alalle päätyneet.
Mentoroinnin haasteeksi muodostui yleisesti aikataulujen ja agendan yhteensovittaminen. Tutustuminen ottaa aikansa ja ihmisten tavat lähestyä yhteisen ohjelman rakentamista ovat erilaisia. Omalla kohdallani haasteita aiheuttivat erityisesti mentorini kiireinen aikataulu, ulkomaankomennukset sekä loppuvaiheessa pesti EU:n siviilikriisinhallintamissioon Somaliaan. Mentoroitavan kannattaa kuitenkin pitää jatkuvasti aktiivinen ote yhteydenpidossa sekä sen työstämisessä, mitä mentorointisuhteelta haluaa. Kannattanee pitää tunnelma rentona mutta agenda tavoitteellisena – ja muovata niin agendaa kuin omia odotuksiaan ja tavoitteitaan aktiivisesti.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, ettei ohjelma välttämättä ole oikotie työpaikkaan saati johda maailman parhaaseen pro gradu -projektiin tai väitöstutkimushankkeeseen, eivätkä kaikki siihen liitetyt odotukset välttämättä täyty. Ohjelman arvo piilee kokemuksessa, jossa pääsee konkreettisesti hahmottamaan, millaisia mahdollisia urapolkuja kyseiselle alalle voi olla, tai millaisia valmistumista edistäviä akateemisia kontakteja sen kautta voi saada. Mentoroinnin avulla pääseekin harjoittamaan itsetuntemus- ja vuorovaikutustaitojaan sekä hankkimaan yllättäviäkin kokemuksia, joiden kautta yhdistää omat taidot ja mielenkiinnon kohteet osaksi tulevaa työelämää.
Teksti: Juha-Pekka Kivistö
Kirjoittaja on poliittisen historian maisterivaiheen opiskelija.
—
Lisätietoja mentoroinnista Turun yliopistossa löydät täältä. Hakuohjeet sekä mentorointiohjelman hakukaavakkeen saat intranetistä täältä. Hakuaika tammikuussa käynnistyvään vuoden 2020 ohjelmaan on 9.9.-6.10.2019.
