Tässä jaksossa asiantuntija Vilma Vähämaa (Osallisuuden aika ry) sekä projektitutkija Minna Alin (Turun yliopisto) ja yliopettaja Outi Linnossuo (Turun AMK) keskustelevat nuorten kokemuksista lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteisasiakkuuksiin ja osallisuuteen liittyen. Miten lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteistyö toimii toiminnan keskiössä olevan nuoren näkökulmasta?
Lue lisää LANUPS-hankkeesta:https://sites.utu.fi/sote/yhteistyo-ja-hankkeet/hankkeet/lanups/
Tekstivastine
LANUPS: Yhteisasiakkuudet & osallisuu
– Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia. –
Outi: Tervetuloa LANUPS-hankkeeseen liittyvään podcast-studioon ja minä olen Outi Linnossuo ja mun seurana tääl studiossa on Minna Alin joka on LANUPS-hankkeen tutkija ja Vilma Vähämaa joka on Osallisuuden ajan työntekijä. Tervetuloa mukaan keskusteluun.
Vilma: Kiitos
Minna: Kiitos.
Outi: Me voitais alotella sillä et jos te esittelette pikkasen itseänne ja miten ootte tässä LANUPS-hankkeenssa mukana. Alotaks vaiks sää, Vilma?
Vilma: Joo voin alottaa, eli oon tosiaan Vilma Vähämaa ja oon tuolla semmosessa yhdistyksessä kun Osallisuuden aika ry. asiantuntijana töissä. Osallisuuden aika kehittää lastensuojelun asiakkaiden osallisuutta yleisesti mutta etenkin päätöksenteossa ja palveluiden kehittämisessä. Ja sit mä oon itse ollut myös joskus lastensuojelun asiakkaana ja ollut sijoitettuna ja nykyään sitten esimerkiksi vedän meidän nuorten kehittäjäryhmää töissä.
Outi: Kiitos Vilma. Sit Minna, kerroks sä vähän itsestäsi? Minna: Joo, eli tosiaan Minna Alin ja olen tässä LANUPSissa mukana projektitutkijana ja sitten ehkä käytännön työn kokemusta on siellä taustalla sitten useamman vuoden ajan lastensuojelupuolella.
Outi: Kiitos Minna. Ja LANUPS-hanke tosiaanki liittyy niin niin lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian rajapinnalla olevien asioiden tutkimiseen aika monesta eri näkökulmasta ja mun rooli siin hankkees on ollu olla aikoinaan valmistelemassa sitä hanketta ja erityisesti sen työelämärelevanssin pohtimisest et mitä kaikkea sillä tiedolla tehdään joka siitä hankkeesta saadaan ulos. Ja tota, nuorten osallisuus on yksi iso teema joka kytkeytyy tänä päivänä vähän kaikkeen ja mä kysyisin Minna sult et miten sä tutkijana oot lähteny sitä osallisuusasiaa tässä jäsentämään?
Minna: Varmaan pitää pohjana sanoo et me ollaan siis tehty haastatteluja nuorille aikuisille, jotka on ollu sijoitettuna ja sen lisäks on ollu asiakkuus nuorisopsykiatrialla tai sit on ollut tarvetta siihen nuorisopsykiatrian asiakkuuteen ja oon ollu siin haastatteluissa mukana ja siellä ehkä sit nuoret tuovat paljon esiin sitä osallisuutta tai osallistumattomuuttaan palvelujärjestelmään liittyen ja sit ollaan myös kirjoittamassa artikkelia nuorten osallisuudesta päätöksenteossa ja siel se osallisuus määrittyy vähän silleen että kolmelle tasolle, eli et on osallistumattomuutta näkyvissä, sit on muodollista osallistumista, eli sinällään ollaan mukana ja saadaan kerrottuu ehkä näkemys, mut se ei välttämättä vaikuta sit niinku laajemmin siihen että miten asia ratkaistaan. Ja sit osallistuminen on se yksi, yksi sitten.
Vilma: Joo, joo noi on kyllä kans semmosia mitä vaik meidän nuorten ryhmässä niin tulee tosi useesti esiin ja just ai tosi saman tyyppisesti ja etenkin toi niinku muodollinen osallisuus on semmonen missä meillä on paljon puhetta nuorten kaa useesti tai semmosesta just näennäisosallisuudesta et miten tietyl tavalla puhutaan välillä että vähän niinkun ehdollistetaan nuoria syrjäytymään jos niinku annetaan vaan sellaisia kokemuksia osallisuudesta jotka ei ikäänkun oo oikeeta osallisuutta niin sitte siinä voidaan tehdä aika isoakin hallaa sillä tavalla et sit jos koko käsite ’osallisuus’ määrittyy sellaisten asioiden kautta jotka ei oo osallisuutta, niin se on sit jatkossakin aika hankala jos sulle tarjotaan osallistumismahdollisuuksia, ni ylipäätäänsä käsittää et mitä se vois olla, mitä voi olla niinku vaikka miten voi olla yhteiskunnan jäsenenä ylipäätänsäkään jos on niinku tottunut siihen että erilaiset vaik valtion tai kunnan instituutiot niin tota kysyy sulta jotain ja just no yksi semmonen käytännön esimerkki minkä kuulee useasti et nuori menee johonkin palaveriin jonka palaverin niinku teemana vaikka on nimenomaan kuulla sen nuoren mielipide jostain päätöksestä x, nuori kertoo mielipiteensä, ja sit sen jälkeen se työntekijä ottaa – jo ennen kuin tapaaminen on alkanut kirjatut paperit – että kiitos kun kerroit mutta tässä on nää paperit jotka tehtiin jo ennen kun sua kuultiin niin tota kyllähän siinä sitten jos se toistuu tosi monta kertaa niin alkaa väkisinkin ihminen vähän passivoitumaan ja sit tulee sitä ettei mua hirveesti kiinnosta osallistua vaikka aidosti oikeasti ehkä kiinnostais osallistua, mut ei kiinnosta se semmonen niinku näennäis osallisuus.
Minna: Kuitenkin ehkä ajatuksena on se et ne on nuorten palveluita ja nuorten eteen niitä asioita tehdään niin sen nuoren näkemyksellä on aika iso merkitys siihen et miten saadaan nuori sitoutumaan myös siihen palveluun ja siihen niinku mitä tavoitellaan niin, et se on aika merkittävä asia.
Vilma: niinpä, kyllä. Ja sit ite on tykänny jotenkin sanoo et se et osallistuuko nuoret vai ei et se niinku jotenkin liittyy siihen et miten nuorii informoidaan, millaisia mahdollisuuksia nuorille annetaan ja siihen et miten nuoret nähdään, ja sit mä ajattelen et se on ihan tosi niinkun tärkeä osa sitä et miten nuoret nähdään sen suhteen et vaikka toteutuuko se miten nuorii informoidaan tai annetaan aitoi mahdollisuuksii, koska sit jotenkin semmonen epätietoisuus on kans semmonen asia mikä tulee jatkuvasti ku käy vaik lastensuojelulaitoksissa tapaamas nuoria tai sitten tos meidän toiminnassa ryhmässä niin niin, saattaa olla tosi paljon epätietoisuutta ylipäätään siitä et jos on vaik sijoitettu lastensuojelulaitokseen niin ei välttämättä edes nuori osaa sanottaa et miks hänet on sijoitettu sinne lastensuojelulaitokseen, ei välttämättä tiedä et on mitään valvovia tahoja, ei välttämättä tiedetä oikeuksista ihan hirveästi ja jotenkin niinku sit sen niinku tiedon merkitys siinä et miten ylipäätänsä voi osallistua ja tietääks et saa, et on ylipäätänsä niinkun oikeutettu osallistumaan, niin sit mä aattelen et se miten sitä tietoa myös ollaan valmiit antaa nuorille niin liittyy hirveesti siihen et miten nuori nähdään ja useasti ehkä lastensuojelussa ammattilaisetkin saattaa välillä vähän aliarvioida nuoria ja niinku mietitään paljon sitä et jos me ollaan vaikka järjestönä puhuttu siitä et kiva mennä noihin lastensuojelulaitoksiin ja kertoo nuorille vaikka lastensuojelulaista, niin tosi useasti sieltä saattaa tulla työntekijältä sit vastaus että joo ei nää meidän nuoret on hirveen haastavia, ei niit varmasti tommosen lakitekstit kiinnosta, mut sitte oma kokemus on et aina kun menee sinne ja puhuu sellaisella tavalla et antaa, sitoo niit siihen konkreettisen elämään niit esimerkkejä, et mitä ne oikeesti käytännössä tarkoittaa, niin kyl nuorii kiinnostaa mut et joo sanoisin että se et miten nuoret nähdään on tosiaan niinku tosi ydinasia siinä et miten nuorii, miten nuoret pystyy osallistumaan.
Minna: Mä ottaisin tosta sen verran kiinni tohon osallistumattomuuteen et se tulee myös tutkimuksessa esille et nuoret toivovat sitä tietoa, toivovat että saisivat tietää mitkä on heidän oikeutensa ja ja osallistumattomuus voi näkyä myös niin kuin ehkä siinä et kaikille ei oo välttämättä edes tietoa et kuka on se oma sosiaalityöntekijä tai mitkä on hänen yhteystiedot, miten häneen saa yhteyden ja ja myös se että et saako hän oikeasti nuori sen mahdollisuuden keskustella kahdestaan sosiaalityöntekijän kanssa, vai onko siinä aina esimerkiksi sijaishuoltopaikasta työntekijä mukana keskusteluissa, et jotenkin se et mikä olisi tässäkin tilanteessa nuoren toive, et onko se toive olla kahdestaan, onko se toive et siinä on joku muu luotettava aikuinen mukana vai mikä se on. En tiä selvitetäänkö sitä kauheesti.
Vilma: Niin varmaan vähän just vaihtelee. Tai oon kuullu sekä et on selvitetty mut sitten myös et ei sitä et vois ehkä vähän säännönmukaisemmin selvitellä sitä et se ois tasalaatuisempaa.
Outi: Mä aattelen että liittyen tohon Minnan kysymykseen niin missä määrin sä ajattelet että olis hyvä et nuorilla olis niinku joku tukihenkilön tapainen ihminen mukaan niis tilanteissa mis esitellään varsinkin sellasii isoja päätöksii ni jotka liittyy sen nuoren elämään isosti? Mitä sä ajattelet siitä?
Vilma: No varmaan just tota mitä Minnakin tos sano että vois kysyy tavallaan sen nuorelta mitä se nuori toivoo mut aika useasti on kans niinku sitä kuullu just et, no nyt se on alkanu vähän laajenee se jotenkin et miten vaik ammattilaiset käsittää niinku lähisuhdeverkoston et kuinka vahvasti siihen saa vaikka nuori ilmoittaa jos aletaan tekee sitä läheisverkoston kartoitusta et jos on vaikka tosi läheinen naapuri tai hyvä ystävä ja sit ku kuitenkin ollaan asioiden äärellä jos on tosi vahvat vaikka salassapitosuojaukset, et ma käsitykseni on että se on tosi työntekijäkohtaista et miten sitä tulkitaan sit siinä kohtaa et katotaanko et vaikka ei voi ottaa kaveria sinne tueks itelleen koska nämä ovat nyt sellaisia asioita että nämä eivät kuulu tänne ja varsinkin jos kaveri on myös alaikäinen että saadaanko sitä ottaa neuvotteluun ja ja sitte taas tiedän myös neuvotteluista vaikka missä on ollut mahdollista ottaa ikään kun tukihenkilöksi nuoren niinku oma läheinen ystävä ja sit se työntekijä ei oo kokenu sitä niinku ongelmallisena. Yleisesti ottaen niin kyllähän siihen niinkun useesti kuulee nuorilta et toivois et niissä neuvottelutilanteissa olis vähän niinku joku siinä puskurina, mikä on vähän sinänsä sääli koska optimaalisestihan se ois se sosiaalityöntekijä jonka se nuori kokis silleen et se on tavallaan täällä ajamassa hänen etuaan ja et se on ikään kuin se joka tulkkaa sen tilanteen sit sille nuorelle, koska aika useasti niinku sit kans on silleen et jos on joku neuvottelu, niin sit nuori saattaa olla siin ihan hiljaa, ja sit ku se neuvottelu on ohi, ni se menee kysyy joltain työntekijältä joka on hänelle niinku läheisin siin tilanteesees, et hei mitä tossa äsken puhuttiin, et niinku et ei oo sil taval siinä itse tilanteessa välttämättä hirveen osallisena ja tuntuu et muut puhuu vähän päältä ja sit ei – jos puhutaan vaikka hankalilla termeillä mitä ei ymmärrä niin ei myöskään jaksa koko ajan niinku stopata sitä koko juttua niinku joka toisen sanan kohtaa et mitä tää tarkottaa, mitä tää tarkottaa, niin antaa vähän niinku sen tilanteen mennä ja sit sen jälkeen kysyy et mitä tos tapahtu.
Minna: Ja tossakin ehkä, sä kuvailit mun mielestä semmosta muodollista osallistumista mitä ajatellaan ehkä sit kentän puolella et nuori on ollut mukana omassa asiassaan vaikka hän ei ole niin kun ollut siin keskustelussa aktiivisena niinku jäsenenä mut hänellä on ollut mahdollisuus osallistua siihen keskusteluun, vaikka toki myös tulee esille se että et se aikuislähtöisyys niis keskusteluissa et ketä pystyy niinku tuottamaan siinä tilanteessa itse puhetta ja mitä sä sanoit et uskaltaaks aina keskeyttää sitä puhetta mitä ollaan puhumassa et mä en nyt ymmärrä tätä asiaa, et onks se ihan ok niin jotenkin se et et nää ehkä sit määritellään siihen muodolliseen osallistumiseen vaiks pitäis niinku saada jollain tavalla ehkä, ehkä siel tuli että rauhallisis tilanteissa saada se nuoren näkemys esille ja valmistautuu niihin verkostoihin ja tapaamisiin mis käsitellään niit merkittäviä asioita et sit se ääni tulisi ehkä paremmin kuuluviin siin verkostossa. ’
Vilma: Niimpä.
– Yhteinen ääni –
Minna: Aika paljon tulee niitä niinku läheisten merkityksiä, korostuu nuorten puheessa et miten läheisii toivottaisii niinku rinnalla osalliseksi, nuorten tueksi tilanteessa kuin tilanteessa, et ehkä se on myös semmonen luontainen tapa tukeutuu siihen niinku läheiseen ja samalla se ehkä myös vahvistaa sitä läheisten mukaan ottamista kokonaisuudessaan et et se onki se tuki siinä ja kuullaan missä mennään ja mikä on seuraava, seuraava askel sitte eteenpäin kuin siinä ois taas uusi ammattilainen mukana. Mikä sit tietysti se on aina et mikä on se nuoren oma toive sitten ja varmaan se tieto että tällaista on saatavilla jos haluaa.
Vilma: Niimpä.
Outi: Niin, tilanteethan voi olla tosi moninaisia ja monimutkaisia, et mä aattelen et toi on tosi tärkeä viesti myöskin eteenpäin siitä läheisten roolista ja merkityksestä et miten tavallaan se voi rakentuu niinku noissakin isois kohdis jos tehdään isoi päätöksii liittyen nuoren elämään niin voidaan läheiset ottaa siihen mukaan vaikka se saattais näyttäytyy aika monimutkaiselta ja haastavaltakin joskus niissä tilanteista joissa ollaan ottamassa sitä nuorta niin tota esimerkiks huostaan. Mut siitä huolimati.
Minna: Ja eihän se on pelkästään niinku nuoren asia, niin kuin koko sijoitus et onhan perhe ja läheiset siin tosi tiiviisti mukana ja myös se, et ei me kuntouteta pelkästään niinku nuorta, vaan siin tarvitaan sitä perhetyötä jota tehdään sit niitten läheisten kanssa jotta pystyttäis mahdollistamaan se paluu, paluu sinne oman kotiin.
Vilma: Niinpä, joo ja se on just semmonen mitä nuoret useasti toivoo ja vähän ehkä ihmetteleekin sitä et useesti on vähän semmonen kokemus et ei ehkä ihan hirveästi oo yritetty vaikka kuntouttaa sitä perhettä jos on vaik ollu jotain no vaikkapa sanotaan, päihteidenkäyttöä vanhemmilla, niin se ikään ku otetaan se nuori sieltä pois ja sit se vähän niinku jää siihen se tilanne et no niin nyt ollaan sammutettu tää tulipalo, mut et kylhän sitä jotenkin just pitäis, eihän se tilanne voi ikinä parantua sillä että laitetaan se nuori johonkin jos ei se nuori niin kun oo tavallaan vaikka käyttäytynyt sillä tavalla mikä ois ollu syynä siihen et pitäisi ottaa pois sielt sieltä tuota, biologisten vanhempien luota.
Niin ja se tuli kans mieleen et se on myös ihan jännä kuinka lastensuojelu useasti, musta tuntuu et asiakkailla ja työntekijöillä on aika samanlaisia kokemuksia tunteellisesti eri tilanteista, ja jotenkin mä olin itse tosi yllättynyt joskus ku vuosia sitten, kun sain kuulla siitä kun puhuttiin jotenkin just täst tuki- tai tämmöset niin kun, niin no siis tukihenkilöasiasta et oisko kiva että neuvotteluissa ois vaik tukihenkilöitä ja sit siinä yksi sosiaalityöntekijä toi ilmi että et sen takia tavallaan sosiaalityöntekijöilläkin on niinku työparit tai sosionomeilla on työparit että et niinku et sais jotain tukea siihen tavallaan, et koska se on heille pelottava tilanne, niin se tuntuu tosi hassulta jotenkin tietyllä tavalla että ahaa et se työntekijä saa siihen jonkun tueksi ja mä ymmärrän että se voi olla hänellekin tosi pelottavaa mut siin on kuitenkin sen asiakkaan elämästä kyse. Ni ois se nyt kivaa et jos se niinku tavallaan tunnistetaan et se saattaa olla niin jännittävää sille työntekijälle et sit se asiakaskin saisi samalla tavalla siihen jonkun tuekseen halutessaan.
– Yhteinen ääni –
Minna: Palatakseni tohon päätöksentekoon ja siihen et on tiettyi tehtävii sosiaalityöntekijöillä, ja tiettyjä vastuita ja jotain asioita pitää päättää niinku ettei voi aina seurata sitä niinkun esimerkiksi nuoren tahtoa ja mä ajattelen et nuoret myös ymmärtää sen et se tulee niinku selkeästi esille myös tutkimuksessa et se osallisuus, osallistuminen ei ole sama asia kuin se että et välil joutuu tekemään nuoren toiveiden vastaisia päätöksiä, et jollain tavalla ne pystytäis myös erottelemaan toisistaan, et on eri asia vaiks ennakoiden saada tietoa et jos niinku tämmönen toiminta ei lopu, niin seurauksena voi olla sitten et joudutaan tekee kiireellinen sijoitus, kun – ja sekin niinkun, on ehkä hyväksyttävämpää kuin sulla on etukäteen vähän annettu tietoa et nyt sä voit vaikuttaa itse tähän omalla toiminnallasi tai sitten tehdään tää päätös että saadaan tilanne rauhoittumaan. Vilma: siis joo todellakin muistan kun silloin joskus, no, vuosia sitten silloin kun on alotellu tätä niin aina kun käytiin kouluttaa niin tota työntekijöitä tai opiskelijoita, etenkin työntekijöitä, niin sieltä tuli, aina joutuu sanoo tätä että ’osallisuus ei ole sama kuin että kaikki päätäntävalta on asiakkaalla’, että sitä joutu aina sanoo, et siinä oli jotenkin tosi vahva defenssi niinku työntekijöillä jos puhuttiin osallisuudesta et ’mut enhän mä voi antaa sen nuoren päättää kaikkea’ – ja sit et, ei kukaan sanonutkaan semmosta, et on tosi hyvä kans niinku, tai tosi hyvä lisäys.
Outi: Ja mä aattelen et sama koskee myös sitä nuorisopsykiatriaa. Noissa tilanteissa on kyse valtavan isoista asioista nuoren elämässä ja perheen ja läheisverkoston elämässä myöskin Ja sit tutkimuksehan sitä tavallaan kertoo et kuin tavallaan verkostot tuppaa häviämään sijoituksen aikana, et omasta kokemuksesta on se toinen mahdollisuus ollu et mis tavallaan kootaan niit verkostoita uudestaan jos näin on päässyt käymää,n niin siinä vaiheessa kun nuori lähtee itsenäistymään omaan elämään, eli se voi olla semmoinen kohta et siellä saattaa myöskin paljon olla verkostoissa semmosia voimavaroja jotka niinku on mahdollista saada mukaan ja ikään kuin takas sen nuoren elämään sit siinä kohtaa.
Vilma: Niin ja varmaan aattelis se oihan se nyt yhteiskunnan kannalta jotenkin sellainen, inhimillisyyden kannalta kaikista paras että kyllä se menee vähän nurinkurin jos se niinkun verkosto katoo siin sijoituksen aikana, kun sitähän pitäisi periaatteessa just vahvistaa ja löytää työkaluja et siit verkosta tulisi toimivampi, semmonen se pystyis kannattelee sitä nuorta, eikä niin kun häivyttää sitä, et mun mielestä se on jotenkin hassua että toivoisin et jotain läheisneuvonpitoa voitais käyttää silleen systemaattisesti aina kun asiakkuus alkaa koska kyllä se olis tosi hyödyllistä ikään kuin koota kaikki silleen samaan huoneeseen jotka haluu olla mukana siin prosessissa ja kyl kans nuorilla saattaa useasti olla sellainen et jos vaikka perheen keskellä tai suvun sisässä on semmosta puhumattomuuden kulttuuria niin et sä välttämättä edes tiedä et kenelle suvun jäsenille on ok sanoo että tämmönen tilanne meidän perheessä meneillään tai et kiinnostaako nyt vaikka mun tätiä se että niinku, voinko mä vaivata sitä tällaisella asialla, jotenkin se että siihen alkuun kartoitettais et okei, tässä on nyt näitä ihmisiä sun läheltä, he on niinku sitoutuneet tähän ikään kuin prosessiin oleen tässä mukana ja heille voi niinku, ne haluaa olla tässä jollain tavalla mukana. Niin se olis mun mielest kyl hirveen hyödyllistä jos semmonen tehtäis silleen systemaattisesti aina ja se tuntuu itseasiassa vähän jopa hassulle et miksi niin ei tehdä.
Minna: Niin ja tos varmaan et nuoret on kyl tutkimuksessakin tuonut esille vaik ei oo välttämättä ihan puhuttu perheestä tai sukulaisten kartoittamisesta mut sitä et kuin sijoitusvaiheen alussa oli semmonen systemaattinen apu ja tuki, et kartoitettais sitä niin kuin tarvetta et mikä on tarve millekin asialle, tarve vaiks niinku et ketä läheisverkostosta on siinä niinku tukena ja läsnä, tai et mitä palveluita niinku tarvitsee, myös et tarvitseeko jotain erityistä kohdennettuu tukea et ketä pystyy sen tuen tarjoamaan, jotta tästä askeleen päästäis eteenpäin sitten niin sitä on kyllä, tulee myös tutkimusaineistossa esille.
Outi: Mä aattelen et tosi arvokas asia et Osallisuuden aika ja muut kokemusasiantuntijaorganisaatiot on tuonut tosi voimakkaasti tätä osallisuusasiaa liittyen sekä siihen nuoren kuulemiseen ja huomioonottamiseen et myöskin läheisten ni, pidempään ja nyt sit tutkimuksen kautta myöskin saadaan siit viel lisää tietoa niin tosi tärkee viedä sillain moniäänisesti ja monin tavoin sitä viestii eteenpäin. LANUPS-hankkeeseenhan liittyy se, haluun ehkä tässä kohtaa sanoa sen mist itte on niinku todella ylpeä et, osallisuuden aika oli silloin alus miettimässä et mitä olisi tärkeetä tutkii eli sieltä kumpus, eli nuoret osallistettiin niinku pohtimaan sitä et mitkä asiat olisi nuorten näkökulmasta niinku tärkee selvittää ja kysyy, eli tavallaan ennen kuin oli olemassa edes tutkimushanket tutkimusrahoitusta niin te olitte mukana ja teidän nuoret oli pohtimassa näitä asioita ja se vietiin sitten eteenpäin, eli jotenkin on niin iloinen siitä et teidän ääni kuulu niinku tähän hankkeeseen ja sit se muotoutu niinku tän tutkimuksen eri osa-alueiks myöskin ne teemat mist ollaan kiinnostuneita. Mitä sä Minna tästä aattelet, sä et ollu ihan alust saakka mukana mut sä oot hypänny sit hienosti tutkijaksi tähän niin myöhemmin mukaan niin miltä nää teemat on jotenkin sulle tuntunu nyt tutkijana, kysyy näistä asioista.
Minna: Mä ajattelen et haastattelutilantees ne on menny kauheen niinku luonnollisesti on kauheen helppo niinkun lähtee keskustelemaan ja mun mielest nuoret on niinku haluaa tuoda sitä omaa näkemystään tosi niinku vahvasti esille ja mä ajattelen et me tutkijoina yritetään siinä parhaamme et saadaan se, niit nuorten mielipiteitä ja näkemyksiä esille ja et on ollut niinku myös kiitollista kuulla tai saada niitä nuorten ajatuksia niin avoimesti jotenkin että uskalletaan myös, et jotenkin vois ajatella et siihen liittyy paljon erilaista häpeää tai ettei haluta puhua mutta mutta jotenkin on ollu, ihan hienoa huomata että siel on niinku ehkä asiat on jotenkin kas saatu käsiteltyä et nyt ollaan valmiita niinku kertomaan niist kokemuksista.
Outi: Mitä sä Vilma aattelet et mitä tää tuo mukanaan nyt tää, nää on samoja asioita mitä te ootte tuonut esiin ja vienyt isosti eteenpäin suomalaisessa yhteiskunnassa niin et mitä tää tutkimus tuo tähän osallisuusteema lisää, mitä sä siitä ajattelet?
Vilma: Mm, no mä ajattelen et sellasta uskottavuutta, tai sellaista hartiavoimaa lisää, että tuntuu et pitkään on niinkun just vaikka nuoret puhunu, tai tuottanut sellaista hyvin samantyyppistä kokemusta niin kuin lastensuojelupalveluissa olemisesta niinku osallisuuteen liittyen mutta tota mut sitten niin kauan kun sitä on tutkittu niin sit se on vain kourallisen ihmisiä kokemus, et vaikka se olisikin hyvin toistuva kokemus, niinkun eri puolelle jos menee niin sit se on kuitenkin silti vaan et siinä on aina se mahdollisuus että se voisi olla vain sattumalta valikoituu tietyn tyyppisiä ihmisiä tämmöiseen toimintaan joilla on tiettyjä kokemuksia tai niinku kyllähän se niin kun mä ajattelen että täydentää toisiaan tosi paljon niin kuin teoreettinen ja tutkimustieto ja sit taas kokemustieto et ne on saman kolikon kaksi puolta ja molempii niinku tarvitaan ni. Niin, uskottavuutta.
Outi: Ja mä kuullut teitä monessa yhteydessä niin kyl se teidän esiintyminen on myöskin todella vaikuttavaa. Se on jotenkin niin semmosta kiistämätöntä se teidän kokemustieto mitä te ootte tuottanu eri yhteyksissä ja monenlaisis kuviois niin tota, niinku mun kokemus on siit et on todella vaikuttavaa, ja nyt tutkimuksen kautta siihen saadaan sit viel laajemmin ja jäsennettyy ymmärrystä siihen et mitä ne nuorten kokemukset on ja sit lähetään viemää sitä viestiä sit niin tietenkin eteenpäin. Minna: Ja kyl mä ajattelen että kentällä ollaan erittäin kiinnostuneita siitä niinku nuorten näkemyksistä. Et mä ajattelen jollain tavalla et se myös niinku on kasvanut se kiinnostus niit nuorten näkemyksiä kohtaan ja jotenkin luotan siihen että se menee eteenpäin koko ajan.
Vilma: Kyllä. Joo onhan sitä jos miettii viimistä kymmentä vuotta niin, onhan se ihan, ihan erilaista ylipäätänsä se keskustelu mitä käydään niinkun lasten osallisuudesta ja nuorten osallisuudesta ja sit jos vaik, no toki nyt puhutaan tuota niinku asiakkuudessa olevasta osallisuudesta mut ihan vaik jos niinku kokemusasiantuntijoitakin mietitään niin kyllä 10 vuotta sitten se keskustelu oli vähän sellasta et ’kamalaa et onks tää nyt ihan hirveen epäeettistä laittaa näitä ongelmanuoria samaan huoneeseen vellomaan niiden ongelmissa ja kokemuksissa’ et sitä tosi moni piti ihan tosi epäeettisenä et laitetaan nuoria lastensuojelun asiakkaita niinkun kehittämistarkoituksessakaan jotenkin miettimään asioita ja varsinkin jos aateltiin et siihen otetaan vielä jotain niinku politikkoa tai jotenkin sellaista yhteiskehittämisen aspektia niin sitä pidettiin hyvin järkyttävänä et sittenhän nää särkyy nää nuoret ihan täysin ettei ne kestä sitä semmosta ja niin nykyään ei niinku enää must tuntuu et ei missään tarvi enää käydä sitä keskustelua et pitääkö nuoria osallistaa vaan nykyään sitä keskustelua on siinä et mitkä on oikeita tapoja osallistaa nuoria että on menny eteenpäin ja uskon kans et menee vielä tästä eteenpäin.
Outi: Mä jaan ton saman kokemuksen tolt ajalt eli tavallaan se puoli et miten vaikee sitä oli ottaa vastaan sitä nuorten viestii, eli jos mietitään tota kymment vuotta aikaa taaksepäin ni se saatto olla tota keskusteluu ja sit sitä vaikeutta niinku tavallaan ottaa sitä viestii vastaan, niin sillai 10 vuoden aikajänteellä mä aattelen että ihan niinku valtavan iso muutos siinä ja mä aattelen, oon itse nyt ollut tavalla tai toisella niin kolkkyt vuotta mukana lastensuojelun kehittämistyössä, ni tää viimeiset 10 vuotta ollu just sillai merkittävää et se kokemusasiantuntijoiden ääni on toisella tavalla tullut, et se on niinku laajentunut, on olemassa monia organisaatioita joka tekee sitä työtä, kokoo nuoria yhteen ja ja organisoituu viemään viestiä eteenpäin ja palkataan kokemusasiantuntijanuorii niinku töihin kolmannen sektorin organisaatioihin ja rakennetaan sitä yhteistyötä yhteiskunnan eri tasoil, eli ku tavallaan on puhuttu siitä lastensuojelutyön kriisistä, ja nyt myöskin nuorisopsykiatrian kriisistä viime vuosina, niin mä nään siinä todella ison mahdollisuuden, et me otetaan niinku se kokemusasiantuntijoitten ääni ja osallisuus mukaan niinku ihan toisella tavalla kuin aikaisemmin, niin mukaan palvelujen kehittämistyöhön niin se herättää myös todella paljon toivoo.
– Yhteinen ääni –
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
