Millaista ratsastusterapia on Suomessa? Miten ratsastusterapialla voidaan vaikuttaa parantavasti esimerkiksi alaselän kipuihin? Haastateltavana ratsastusterapeutti ja väitöskirjatutkija Sanna Mattila-Rautiainen. Haastattelijana Marjaana Raukola-Lindblom.

Podcast on osa opintojaksoa Avustavat eläimet osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa – Ihmisen ja eläimen yhteistyö, joka julkaistaan syksyllä 2023.

Tekstivastine

Musiikki ja miesääni:

Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.

Marjaana Raukola-Lindblom:

No niin nyt. Mulla on täällä vieraana Sanna Mattila-Rautiainen, tervetuloa keskusteluun. Haluaisitko sä vähän esitellä itseäsi heti tähän alkuun, että kuka olet?

Sanna Mattila-Rautiainen:

Joo mä oon tota tosiaan niin, nimen kuulittekin jo niin, niin teen tällä hetkellä puolikasta virkaa Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen liikuntalääketieteen puolelle tutkijana ja teen siellä siis väitöskirjaa ja sitten teen fysioterapeuttina töitä kaupunkivastaanotolla ja sitten ratsastusterapeuttina täällä lähitallilla.

Marjaana:

No hei sä teet myös tutkimusta niinku mainitsit tuossa niin, miten sä oot päätynyt tällaiselle uralle, että sulla on aika monta asiaa meneillään samanaikaisesti mutta myös tutkimus.

Sanna:

Joo, mä tosiaan kun valmistuin fysioterapeutiksi, niin vähän sen jälkeen kuulin tällaisesta asiasta että hevosia voidaan käyttää ihmisen hoidossa ja Keski-Euroopassahan sitä paljon jo tehtiin ja siellä oli hyvin selkeät linjat, että oli olemassa hippoterapia joka oli fysioterapeuttinen ratsastusterapia ja oli tämmöinen pedagoginen ratsastus, joka oli oma linjansa ja ja sitten oli vielä psykoterapeuttinen ja me Suomessa ajateltiin että miten me yhdistettäisiin nää asiat ja kehitettiin koulutus tänne missä sitä ihmistä tosiaan – sen kaikki osa-alueet, elikkä se fyysinen ja psyykkinen ja sosiaalinen tuli yhteen siihen koulutukseen. Ja no hakeuduin tietysti koulutukseen ja siitä lähtien oon toiminut sitten sen koulutuksen opettajana ja kehittänytkin sitä ja… Sitten ajattelin, että vähän tarvitaan lisää tietoa ja lähdin lukemaan sitten liikuntalääketieteen maisteriksi tuossa reilu parikymmentä vuotta sitten ja ajattelin, että joku päivä teen väitöskirjan ja se nyt sitten vaan aina jäi ja jäi ja jäi jostain syystä ja ja sitten yks päivä mä vaan ajattelin että nyt mä oon niinku henkisesti itse kypsä siihen, että mä voisin lähteä tätä asiaa viemään eteenpäin ja niinpä sitten päädyin tutkijan uralle.

Marjaana:

Joo myös toi on tosi mielenkiintoista ja kiva kun kerroit että miten toi ratsastusterapia niinku Suomessa lähti ylipäätään kehittymään. Sanoit että oot myös opettajana siellä toiminut niin minkälaisia ihmisiä hakeutuu ratsastusterapeutiksi opiskelemaan, onko heillä, onko se fysioterapeutteja vai onko heillä erilaisia taustoja?

Sanna:

Joo meillä on fysioterapeutteja ja sitten on toimintaterapeutteja. Nyt aloittaa tai aloitti ensimmäinen puheterapeutti. Meillä on sairaanhoitajia just niinku vaikka psykiatrian sairaanhoitajia ja sitten sosiaalipuolen työntekijöitä. Että Valviran hyväksymiä terapeutteja, että meillä joskus aikanaan koulutettiin myöskin opettajia. Elikkä tämmöistä pedagogista ratsastusta ja muutama opettaja pystyikin tekemään koulun puolesta tai koulun kouluaikana sitten terapiaa. Mutta tää nyt sitten sen myötä tietysti, kun on sosiaalipedagoginen hevostoiminta, niin toisaalta on niinku turhaa, että koulutetaan päällekkäin ihmisiä joilla on samanlaista kompetenssia, tai liki samanlaista kompetenssia, niin siinä ei oikeastaan ollut järkee.

Marjaana:

Joo, mutta tosi monialaiset taustat sitten voi ratsastusterapeutilla olla.

Sanna:

On ja meidän ajatuksena on se, että että kun mä olen esimerkiksi fysioterapeutti, niin mä katson sitä ihmistä sieltä niinku kehon puolelta ja kehon kautta ja kehon vuorovaikutuksen kautta sen hevosen kanssa, että mutta mulla on ymmärrys siitä, että kuinka se mieli vaikuttaa siihen kehoon ja miten tavallaan, että minkänäköisiä vaikutuksia sillä mielen maailmalla voi olla siihen kehoon, että se ei jää yksipuoliseksi se ymmärrys siitä.

Marjaana:

Joo, joo – no mutta kertoisitko siitä sun omasta tutkimuksesta minkälaista tutkimusta sä teet?

Sanna:

No mä tutkin alaselkäkipuisia, että ne on semmoinen kipuryhmä joka on vaikea. Koska kroonista kipuahan on niin monella, monella ihmisillä tai valtaosa ihmisistä on tuntenut kipua selässänsä jossain elämänsä vaiheessa. Nää kroonisen kivun potilaat niin nehän on yleensä sillä tavalla haasteellisia, että se kipu muuttuu niin moninaiseksi koska kipu ei ole vaan se, se ei ole vain siinä tietyssä kohteessa elimessä vaan se muuttuu ihmisessä kokonaisvaltaiseksi ja myöskin mielen tasolle ja sinne sosiaaliselle tasolle vaikuttaa. Niin niinpä tutkin ratsastusterapia kroonisen kivun hoidossa, biopsykososiaalisesta näkökulmasta, noin niinku helposti sanottuna. Ja joo.

Marjaana:

Joo. Mikä sai sut tutkiin tällaista aihetta. Oletko sä sun työssä niin kun erityisesti törmännyt sitten tähän kipupuoleen tai mikä sua inspiroi tähän?

Sanna:

No oikeastaan semmoinen inspiroi, että täytyy tässä kohtaa sanoa Kainuun keskussairaalalle ja kipupoliklinikalle kiitos, kun ennen 2000-lukua niin heidän kiputyöryhmä otti minuun yhteyttä ja sanoi että meillä on joukko tämmöisiä kipupotilaita ja kaikkea on kokeiltu ihan kaikkea. Että mitä nyt tehdään, ja että että voitaisiinko me kokeilla ratsastusterapiaa ja mä sitten sanoin että no jos me kokeillaan, niin sitten meidän pitää tehdä joku tämmöinen pieni interventio siitä, että jotain mitattavia juttuja ja meillä oli 4 hengen koejoukko, jotka oli työkyvyttömiä kivun takia ja ja heistä kolme neljästä palasi työelämään sen kokeilujakson jälkeen mikä oli tietysti yhteiskunnalle aika suuri voitto, että heistä tuli jälleen veronmaksajia. Ja maksoivat ne hoitokulunsa takaisin. Plus sitten heille itsellensä tietenkin merkityksellinen ja heidän perheilleen että eivät jääneet siihen niinku kipuun kiinni ja sen jälkeen keskussairaala on lähettänyt mulle jatkuvasti sitten kipupotilaita hoitoon. Ja elikkä parinkymmenen vuoden ajan oon heitä hoitanut ja sitten he valikoitui semmoiseksi sopivaksi ryhmäksi sitten tota tutkimukseen, elikkä mulla on tässä tutkimuksessa kaksi sairaalaa yhteistyössä että on on Salon terveyskeskuksen fysiatria ja ja sitten on Kainuun keskussairaalan kipupoliklinikka tai kuntoutustutkimus.

Marjaana

Joo no minkälaisia tuloksia sun tutkimuksessa sitten on tullut?

Sanna:

No nyt sitten. Ensimmäinen se niinku varsinaisesti tutkimuksen tuloksista julkaistu artikkeli on tässä maaliskuussa. Elikkä se on aika lailla tuorekin ja ja tota siellä tutkittiin tilastollisesti ja määrällisesti ja laadullisesti sitä kuntoutuksen merkitystä näille ihmisille ja tilastollisesti todella vahva yhteys löytyi sen niinku suoriutumisen ja tyytyväisyyden välillä, elikkä tää oli tämmöisen toimintaterapeuttisen viitekehyksen kautta. Ja he itse määritteli sitten näitä toimintoja, mitkä he koki elämässään, että on vaikeita sen kivun takia ja suurimmaksi ongelmaksi nää kipupotilaat koki unen. Tai unen laadun tai uneen liittyvät asiat. Joo ja itse asiassa unihan on autonomisen säätelyn alainen, niin itse asiassa tähän uneen ja unen laatuun löytyi tilastollisesti merkitsevä sitten yhteys ja, elämänlaatu heillä parani ja depressio väheni. Elikkä mun interventio oli ajatuksena ja olikin fysioterapeuttien ohjaama. Elikkä tää on nyt niinku fysioterapeuttinen ja lähdetään hakemaan näitä fysioterapeuttisia asioita niin, niin siellä tapahtui mielen tasolla tämmöisiä tutkimustuloksia. Mutta haastattelussa sitten he itse kertoi kuitenkin, että tän unen lisäksi myöskin niinku kumartelu ja paikallaan seisominen ja nostelu helpottui, että heillä toiminnallisuus siinä elämässä parani paljon. Ja sitten tutkittiin myöskin tämmöisen harjoitusvasteen, elikkä sen ajan mitä he on hevosen selässä, niin sen yhteyttä sitten kivun määrään ja oli havaittavissa, että siellä noin puolessa välissä tätä kahdentoista kerran tutkimusjaksolla niin kivun määrä rupesi vähenemään. Ja paras vaste oli sitten tämmöisen kolmenkymmenen minuutin ratsastuksen aikana, mutta sitä tässä varoittelinkin siellä keskustelu osiossa siinä tutkimuksessa, että ei missään nimessä kannata kipupotilasta kolmeksikymmeneksi minuutiksi heti heittää hevosen selkään, että no niin nyt tää vaste tästä tulee, että lihas kehittyy hitaasti. Että ei voida ajatella, että sitä heti lähettäisi, heti lähettäisi sinne menemään sinne kolmeenkymmeneen.

Marjaana: Eli maltilla pitää mennä eteenpäin.

Sanna: Maltilla. Mä kävin myöskin sitten samalla kun oli nää potilashaastattelut 6 kuukauden jälkeen niin näistä kahdestakymmenestäkahdesta potilaasta kaksi oli palannut sitten kipupoliklinikalle syystä tai toisesta, tai ei syystä tai toisesta, vaan saman kivun takia. Eli se oli niinku se indikaattori ja sitten. Mulla oli lupa käydä tutustumassa potilasarkistoihin, joista mä myöskin tarkistin sen, että miten nää haastattelut ja ja sitten nää potilasarkiston niinku on yhteneväisiä keskenään.

Marjaana:

Niin tosi tosi tärkeää toi seurantajakso että niinkun näkee sitä pitkäaikaisvaikutuksia niin.

Sanna:

Että seuraava vaihe nyt on, joka tietysti on samasta materiaalista tehty, niin on on sitten tutkia sitä liikkeen, ihmisen ja hevosen välisen liikkeen vuorovaikutusta ja mitenkä se vaikuttaa sitten siihen ihmiseen. Ja ja mulla on siinä mittareina kävely ja hevosen selässä istuminen ja käytän siihen tämmöistä tietokonepohjasta älyä, elikkä artificial intelligence, joka osaa tunnistaa ihmisen nivelkulmat sieltä ja mitata liikkeen aikaisia nivelkulmia ja kiihtyvyyksiä sitten ja katsotaan että miten se ihmisen perussuoriutuminen eli kävely muuttuu sen intervention aikana. Eli kipupotilaillahan kävely yleensä on epäsymmetristä ja siitä siitä sitten pystyttäisiin katsomaan, että mitenkä mitenkä tota kävelyn laatu muuttuu. Ja sitten vielä näillä ihmisillä oli noi lihasanturimittarit, jotka mittasi sitä lihasaktivaatiota siellä kehossa niin me saadaan se video ja lihasaktivaatio yhdistettyä.

Marjaana:

Tosi kiinnostavaa ja kuulostaa hienolle, että on nyt tuollaista modernia teknologiaa sitten hyödynnetty myös tän tyyppisessä tutkimuksessa.

Sanna:

Joo tää oli niin hauska kun silloin yhdeksänkymmentäluvulla kun tutkin sitä ihmisen liikettä maisterivaiheen opinnoissa ihmisen ja hevosen välistä liikettä, niin sehän oli käsin käsiteltävä koko se videomateriaali ja kun yhden sekunnin aikana on 50 ruutua missä se ihminen ja hevonen liikkuu niin – ja niiden nivelen kulmien tarkastelua, niin se on nykyään suurin piirtein napin painalluksen päässä, että ei ole niin paljon käsityötä.

Marjaana:

Joo. Eli semmoinen vaihe on nyt sun tutkimuksessa sitten käsillä, että sä lähdet tätä analysoimaan.

Sanna:

Joo, se olisi nyt niinku viimeinen artikkeli, että terminologiasta on vähän eri materiaalista, mutta siihen käytettävissä, se on semmoisen kansainvälisen ryhmän kanssa tehty.

Marjaana:

Joo, joo no nyt kun sulla on ollut näitä kipupotilaita sitten tässä tutkimuksessa niin tutkittavina ja terapiassa tietenkin ylipäätäänkin, niin minkälaiset ihmiset ratsastusterapiaan sitten ohjautuu, pitääks siihen olla olla jotain kokemusta ratsastuksesta aiemmin tai hevosista tai että miten he siihen valikoituu?

Sanna:

Hyvä kysymys Marjaana. Mulla on asiakkaita, jotka ei ole koskaan käynytkään hevosen selässä, että tietysti pelko on semmoinen, että jos on ihan valtava pelko hevosia kohtaan niin silloin heillä ei varmaan ole minkään näköistä mielenkiintoa ottaa tämmöistä kuntoutusta vastaan, että mullahan potilasmateriaali tulee lääkinnällisen kuntoutuksen kautta joko sairaalasta tai vakuutusyhtiöiden kautta tai sitten kansaneläkelaitoksesta, että kaikki ei välttämättä itse hakeudukaan, vaan että kuntoutussuunnitelma tehdään kuntoutustyöryhmän kanssa ja sitä kautta sitten valikoituu ne tai ne ihmisen ongelmat, ja millä keinoin siihen voitaisiin vaikuttaa. Että ei tietenkään se ole se eläin avain kaikkeen, vaan se, että se täytyy aina arvioida että, ja voidaan myös arviointijaksoja tehdä, että onko tästä hyötyä ja jos ei niin silloin tietysti voidaan kokeilla jotain muuta.

Marjaana:

Joo, onko käynyt sulle koskaan niin että joku henkilö ei sitten kuitenkaan ole halunnutkaan se hevosen kanssa olla tekemisissä vaikka tämmöistä kuntoutusta on myönnetty tai että onko jouduttu keskeyttämään?

Sanna:

No sanotaan että ihmiset jotka on ratsastanut aikaisemmin, niin heillä on tietysti ajatus siitä, että että kun he tulee terapiaan niin sitten alkaa se kuudenkymmenen minuutin ratsastus. Ja se semmoinen kontrollinhalu siihen, että mä nyt rupean ohjaamaan, että olla hevosen selässä niin että joku toinen ihminen taluttaisi, että ei itse pystyisi siihen vaikuttamaan, niin se voi olla aika pelottava kokemus. Jos on aina tottunut itse ratsastamaan ja ohjaamaan sitä hevosta niin niin tota se on. Kyllä sanotaan, että ehkä vaikeimpia asiakkaita entiset ratsastajat. [naurua] Joo, koska tosiaan se oletus on siitä, että että nyt alkaa tää tunti ja ja mä ridaan tän nyt tän 60 minsaa ja sitten sitten mä lähden veks. Että siihen tosiaan sisältyy niin paljon kaikkea muutakin siihen terapiaan, kun pelkästään se hevosen liikkeen liikevuorovaikutus, että siinä on myöskin tunnevuorovaikutus ja ja tää yhteinen, yhteinen kokemus ja tunnesiteen luominen ja. Mutta kyllä, on siis tapahtunut näin.

Marjaana:

Joo. No mutta se kerroit tossa vähän sun tutkimukseen liittyvistä näistä mittareista. Onko jotain mitä, miten vielä sitä vaikuttavuutta ratsastusterapiassa yleensä arvioidaan, että onko ne tämmöisiä jotain mittareita tai haastatteluja tai minkätyyppisiä keinoja?

Sanna:

No kyllä mä tuosta kyselin näiltä kollegoilta niin he saattaa ottaa jonkun vaikka elämänlaatumittarin jonkun tietyn osion. Elikkä on näitä standardoituja mittareita, niin sieltä jonkun tietyn osion ja sitä seurata sitten sen terapiajakson aikana ja arviointiahan tapahtuu joka kerralla, että sanotaan vaikka neurologiset potilaat voi olla, heillä se tila vaihtelee hyvinkin paljon, että he voi olla jonain päivänä huonompikuntoisia kun toisena, elikkä se mitä olet suunnitellut niin, ei kenties toteudukaan sillä kerralla vaan sitä arviointia tapahtuu koko ajan. Ja käytetään tätä TOIMIA-tietokannan testejä ja toki siellä on sellaisia testejä, vaikka istumaannousu- tai seisomaannousu istumasta niin niin se voidaan tehdä siellä sitten terapiahuoneen tiloissa ja sitten jotain voidaan sovitella vaikka hevosen selkään jotain vaikka kurotustestiä että laitetaan hevosen harjaan jotain objekteja, joista sitten mitataan sitä matkaa että, tehdään niinku siihen ympäristöön sopivaksi. Mutta näitä selkäkipuisia varten niin, suunnittelin tämmöisen asentoa mittaavan lomakkeen, joka on myöskin validoitu ja ja siitä siitä on tehty artikkelia ja se on submittoitu, mutta vielä ei ole kuulunut mitään että odotellaan ja sitten on tarkoitus, että se voitaisiin validoida myöhemmin myöskin muiden potilasryhmien käyttöön.

Marjaana:

Joo no tästä mulla tuli nyt mieleen kun sä mainitsitkin tuossa näitä potilasryhmiä, et sul on näitä selkäkipupotilaita ja sitten mainitsit neurologiset asiakkaat. Mitä muita potilasryhmiä sulla itsellä on käynyt ratsastusterapiassa?

Sanna:

Joo no siis täytyy sanoa, että psykiatrian puoli on nousemassa kyllä todella voimakkaasti, että mielenterveyden ongelmat näkyy ihan laaja-alaisesti joka rintamalla ja varmaan joka ammattiryhmä niinku huomaa sen että, tai että vaikka koulussakin huomata ja oppilaitoksissa on paljon ihmisiä, jotka kamppailee mielenterveyden kanssa niin niin se on kyllä semmoinen nouseva ja tässä kohtaa on kiitollinen koulutuksen monipuolisuudesta, että se on antanut valmiudet siihen ihmisen kohtaamiseen. Toki jatkuvaa lisäkoulutustahan siihen tarvitaan ja yhteiskunta muuttuu niin ne muuttuu ne ongelmat vähän erilaiseksi aina että, että se minkälaisia mielenterveysongelmia oli 20 vuotta sitten niin ne oli 20 vuotta sitten, että nyt on ihan erilaisia asioita ja jonkun verran kehitysvammaisia käy myöskin että. Joo että laaja-alaisesti.

Marjaana:

Aivan joo. No ratsastusterapiassa sulla on työparina hevonen niin tota mitä sä ajattelet että miten se vaikuttaa siihen että minkälaista ammatillista osaamista pitää olla kun työparina on hevonen?

Sanna:

No kyllähän täytyy osata hevonen, elikkä tuntea hevonen lajina, hevosen käyttäytyminen ja hevosen lajin mukainen ja ja sitten oppimisteorian mukainen kouluttaminen ja se on niinku sellainen tärkeä asia ja oikeastaan meidän koulutuksessa se ensimmäinen vuosi käydäänkin pelkästään sitä vuorovaikutusta, suhdetta hevoseen ja hevosen kouluttamiseen ja ja sen hevosen lukemiseen, koska se työparina kertoo monta kertaa paljon niistä ihmisistä, ihan niinku koiratkin niin ne pystyy vaikka sitä tulevaa epilepsiakohtausta niin niin jollain tavalla ennakoimaan että näkee niiden semmoisen käytöksen sitten tai joskus voi olla että, sanotaan että vaikka tää selkäkipuinen taluttaisi hevosta, niin niin, niin se hevonen saattaa kävellä samalla tavalla eli peilaa sitä ihmistä. Oma tunne-elämä saisi olla aika hyvässä tasapainossa, että ei projisoi niitä omia tunteitansa siihen hevoseen, että. Sekin, että pysyy vahvana työparina sille hevoselle, koska myöskin se hevonen on niin yllättävä kuinka se kannattelee sitä työtä ja mutta myöskin sen terapeutin tulee kannatella sitä hevosta.

Marjaana:

Tosi tärkeä näkökulma ja jotenkin ihanasti sanoitettu toi vastavuoroisuus myös sitten niinku työparin, hevosen ja ihmisen välillä.

Sanna:

Kiitti.

Marjaana:

Joo no olisiko jotain mitä sä haluaisit tässä vielä kertoa? Joko sun omasta työstä tai kokemuksista?

Sanna:

No joo mä oikeastaan kannustaisin tässä näin, että jos kiinnostaa vaan ihmisiä niin katsomaan myöskin Suomen rajojen ulkopuolelle, että tota meillä on maailmassa paljon erilaisia toimijoita ja ja myöskin on tämmöistä verkostoitumistoimintaa niin käykää ihmeessä tutustumassa maailman tapahtumiin ja sitten saa semmoista näkökulmaa siihen, että mitä meillä Suomessa tapahtuu ja kuinka hyvin meillä oikeastaan asiat onkaan.

Marjaana:

Hyvä, kiitos paljon tästä keskustelusta.

Sanna:

Kiitos.

Musiikki ja miesääni:

Yhteinen ääni