Essee: Tupakoinnista, osa 3

Lopulta elämä ei juurikaan muutu. Vaikka yhden asian vain jättäisi tekemättä, elämässä on hirvittävän paljon kaikenlaista mielenkiintoista, joka kantaa, parantaa keskittymistä, rentouttaa, on esteettistä ja tuntuu.

Sitä voi olla vaikea käsittää, mutta joskus kun ajattelin tupakoinnin lopettamista, tuntui, kuin sen jälkeen elämässäni ei enää olisi mitään. Minä toden teolla pelkäsin tulevaisuutta ilman tupakkaa. Miten ihmeessä enää selviytyisin jokapäiväisistä tilanteista, joista tupakoimattomat selviytyvät tuosta vain? Ennakoin suurta kärsimystä, vaikka unelmoin savuttomuudesta.

Viime jouluna annoin vihdoin itselleni parhaan joululahjan: savuttoman loppuelämän. Sanoin itselleni: ”Noniin, olisikohan aika sylkeä se myrkyllinen tutti pois, että voit joskus hankkia omia lapsia.” Parvekkeella viimeisiä kertoja käydessäni näin mielikuvia vanhasta ryppyisestä röökimuijasta, kuolleista lapsista ja tukkeutuneista verisuonista. Ehkä näin radikaalit mielikuvat eivät sovi kaikille, mutta kokeile vaikka seuraavia:

Tupakointi on liian pienet kengät.

Tupakointi on ajamista käsijarru päällä.

Tupakka on kontrolloiva ja ripustautuva kaveri hiekkalaatikolla. Vaikka sille sanoisi toistuvasti ”en haluu enää leikkiä sun kanssa, sä oot ihan tyhmä”, kaveri tarrautuu kahta kovemmin ja vaatii leikkimään. Liian kiltille persoonalle leikistä tulee pakkopullaa, jonka myötä hampaat tummuvat ja verenpaine nousee.

On siis kyse siitä, millaisia asioita liitämme kehoomme – millä tavoin olemme yhteydessä maailmaan. Mitä poimimme ja kannamme mukanamme, mitä viestimme ja annamme ulospäin.

Pohditaan hetki, mitä asioita olemme liittäneet kehoihimme ja mihin ne asiat liittyvät. Ei mene kauaa, kun pääsemme omiin kehoihimme liitoksissa olevista puhelimista Kongon mineraalilouhoksiin ja Kiinan nopeaan talouskasvuun, digitalisoitumiseen ja ympäristömyrkkyihin, ylioppilaskirjoitusten uudistuksiin ja Littoistenjärven kirkastamiseen.

Onkin lopulta kyse jostain paljon suuremmasta, kuin pelkästä riippuvuudesta ja paheesta.

Maailman terveysjärjestö WHO kutsuu ilmiötä syystä epidemiaksi. Eikö se, että yli Suomen populaation verran ihmisiä kuolee joka vuosi tupakkaan, ole koko maailmanlaajuinen hätätila? Maailman väestöstä lähes seitsemäsosa tupakoi, suurin osa köyhissä tai keskituloisissa maissa.^⁠3

Tänään, 31.3.2021 klo 15.08 on poltettu melkein kymmenen biljoonaa tupakkaa.^⁠4 Päivän loppuun mennessä toiset kymmenen biljoonaa tumppia on siroteltu ympäri maapalloa. Vuorokauden kuluttua jälleen 20 biljoonaa. Ei kulu kauaa siihen, että uimme tupakantumpeissa. Tästä huolimatta suuret tupakkayhtiöt jatkavat tupakan tuottamista ja markkinointia. Toki tätä pyritään myös rajoittamaan, mutta kun ihmiset eivät enää tupakoi, markkinoidaan muita nikotiinituotteita. Tärkeintä on pitää ihmiset koukussa ja koukata rahat taskusta.

Kun vapaudut nikotiinista, vapaudut orjuudesta. Sama pätee toki muihinkin haitallisiin riippuvuuksiin.

Pieni, mutta sitäkin vavahduttavampi huomio tupakan vaikutuksesta kehooni oli, kun eräs ilta hampaita harjatessani huomasin, että hampaani ovat alkaneet tummua. Se näkyy ikenestä nousevana harmaana juovana, joka kurottelee kohti kruunuja kuin veri kohti lihaksen ääriosia antaakseen rasituksessa happea laitimmaisillekin. Silti omasta terveydestä ammennetut lopettamisen motivaatiot eivät olleet koskaan niin suuria, kuin muille ihmisille ja ympäristölle aiheuttamani haitta. Itselleni saatoin tehdä hallaa, mutta lopulta moraalini ei kestänyt puiden kaatamista^⁠5 ja muiden ohittamista minun pakonomaisen tupakointini tähden.

Niin toimintani, ulkonäköni, hajuni ja makuni olivat saaneet minut pyytämään tupakointiani anteeksi. Pelkkää anteeksipyytelyä koko tupakointi.

Kuitenkin sain synninpäästön riippuvuuden kautta. Kun myönsin itselleni olevani riippuvainen eli sairas, siitä tuli (teko)syy jatkaa sauhuttelua. ”Menen nyt tupakalle, koska olen riippuvainen. En osaa lopettaa, olenhan riippuvainen.” Vaati järkyttävää vääntöä saada mieleni siihen asentoon, että pääsin keskusteluun tulevaisuuden minäni kanssa ja aloin luottaa siihen, että tulevaisuuden minäni voi tosiaan olla savuton.

Olen Marc Lewisin^⁠6 tavoin entistä vakuuttuneempi siitä, että minkä tahansa päihteen käytön lopettamisen onnistumisen tärkein tekijä on itseluottamus. Siksi toivoisin, että päihdeongelmien hoidossa ja niistä keskusteltaessa keskityttäisiin enemmän vahvuuksien löytämiseen, kuin leimaavaan puheeseen sairaudesta.

Jos olet terveydenhuollon ammattilainen tai tupruttelijan läheinen, pyydän: suosittele hänelle Stumppaa tähän -kirjaa (tai muita vaihtoehtoja, joita listaan alle). Jos poltat, pyydän: laita tämä opus korvan taakse, tai mieluiten omaan hyllyyn. Jos lopetat, älä lainaa kirjaa liian pian pois – siinä materiaalisessa objektissa on taikaa. Voi myös olla, että sinun reittisi merkitsevin risteys on jokin aivan muu, kuin joku ihme opus. Jokaisen on käytävä tuo matka itse.

Olemme päättäneet sytyttää ensimmäisen tupakkamme, mutta emme ole päättäneet polttaa loppuelämäämme. Carrin sanoin: ”Pidän elokuvissa käymisestä, mutta en haluaisi viettää elokuvateatterissa koko loppuelämääni.”

Suurin osa tupakoitsijoista haluaa lopettaa. Et ole yksin.

Tämä oli Tupakoinnista-sarjan viimeinen osa, toistaiseksi. Edelliset osat voit lukea täältä: https://blogit.utu.fi/soteakatemia/essee-tupakoinnista-osa-1/ ja https://blogit.utu.fi/soteakatemia/essee-tupakoinnista-osa-2/.

Tämän sivun alaosasta voit tilata ilmoitukset Dialogiblogin uusista julkaisuista sähköpostiisi.

¹ https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC509292/

² https://www.kaypahoito.fi/nix00255#R4

³ https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/tobacco

⁴ https://www.worldometers.info

⁵ https://suomenash.fi/tupakka/ymparistohaitat/

⁶ https://www.youtube.com/watch?v=e3p_LuTM73k

Lopettamisoppaita ja muuta kirjallisuutta:

Carr, Allen. 2006. Stumppaa tähän! (eng. Allen Carr’s Easy Way to Stop Smoking) Suom. Helinä Kangas. Helsinki: Bazar.

Hiilamo, Heikki. 2017. Maailma tupakkayhtiöiden vallassa. Helsinki: Into.

Lehmusto, Heikki. 2010. Stop smoking: ratsasta himosi allolla. Helsinki: WSOY.

Nokela, Matti. 2020. Seireenien kutsu: Riippuvuudet ja niistä irtautuminen. Helsinki: Basam Books.

Patja, Kristiina, Iivonen, Karin & Aatela, Eija. 2009. Tupakkapakko? Helsinki: Duodecim.

Seuraa meitä:
Jaa julkaisu: