Kiinnostukseni ikääntyneiden hoivaa kohtaan heräsi, kun tarkastelin Turun kulttuuripääkaupunkivuonna lanseeratun ”Kulttuuria vanhusten arkeen” -hankkeen vaikutuksia kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen. Kulttuuristen toimintojen toteutumisen lisäksi aloin kiinnostua myös niistä moninaisista tavoista, joilla tilallista kontrollia ja ohjailua toteutettiin vanhainkodeissa. Vaikka vanhainkotia pidettäneenkin nykyään jo aikansa eläneenä nimityksenä, tutkimukseni kohteet esiintyivät silloin vielä tällä nimellä. Tilallisen kontrollin ja hoivan suhteesta syntyi myöhemmin englanninkielinen artikkeli ihmismaantieteeseen sijoittuvaan väitöskirjaani osana Suomen Akatemian rahoittamaa projektia.
Miksi sitten juuri tilallinen näkökulma? Koen, että laadukkaan hoivan turvaaminen edellyttää asian tarkastelua mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Ihmismaantieteen tilakäsityksen mukaisesti tila ei muodostu ainoastaan fyysisistä raameista vaan käsittää myös erilaiset esineet ja vuorovaikutussuhteet. Tilan muodostumiseen vaikuttavat niin ikään lait, säädökset ja normit, sekä moraaliset seikat. Tilallisen näkökulman valitsemiseen vaikutti myös Valviran 2016 tekemä tutkimus vanhusten kaltoinkohtelusta. Sitä lukiessani käsitin, että monet näistä kaltoinkohtelun muodoista, kuten eristäminen, yksin jättäminen, liikkumisen rajoittaminen, yhteisten tilojen ahtaus, pienet ja ahtaat asukashuoneet ja ulkoilun puuttuminen olivat suoraan sidoksissa tilaan.
Tutkimuksen toteutin Varsinais-Suomessa kahdessa eri kaupungissa ja vanhainkodissa. Haastattelin asukkaita, hoitajia ja johtoporrasta sekä havainnoin vanhainkodin arkea, välillä osallistuen erilaisiin toimintoihin, välillä sivusta tarkkaillen. Tutkimuksessani selvisi, että tilallinen rajoittaminen on arkipäivää vanhustenhoidossa. Näitä rajoituksia perustellaan usein turvallisuudella ja riskien minimoinnilla, mutta joskus kyseessä saattavat olla vain jäyhät käytännöt, jotka johtuvat joko byrokratiasta tai ylhäältä asetetuista aikatauluista. Tilallisen rajoittamisen lisäksi törmäsinkin myös ajalliseen rajoittamiseen, joka johtui joko tarkoista aikataulutuksista (esimerkiksi ruokailu- ja kahviajat) tai ajan puutteesta. Vanhukset eivät siis itse voineet päättää, missä he ovat mihinkäkin aikaan.
Ihmismaantieteen tilakäsityksen mukaisesti tila ei muodostu ainoastaan fyysisistä raameista vaan käsittää myös erilaiset esineet ja vuorovaikutussuhteet. Tilan muodostumiseen vaikuttavat niin ikään lait, säädökset ja normit, sekä moraaliset seikat.
Joissain tapauksissa tilallisessa rajoittamisessa voi olla kyse myös siitä, että henkilökunnan työtaakkaa pyritään helpottamaan minimoimalla perushoivan ulkopuolelle jäävät toiminnot – joskus jopa hoivan laadun kustannuksella. Tutkimuksessani puhun tilallisesta kaltoinkohtelusta, joka käsittää esimerkiksi ulkoilun puuttumisen ja yksin jättämisen. Toisinaan hoivahenkilökunnan määrä ei yksinkertaisesti riitä takaamaan sitä, että vanhukset eivät jäisi yksin, jos toisaalla tapahtuu akuuttia reagointia vaativa tapahtuma. Varsinkin liikuntakyvyttömät vanhukset ovat täysin riippuvaisia hoitohenkilökunnasta, joten henkilökunnan teot ovat suorassa suhteessa heidän elämänlaatuunsa. Tehdessäni tutkimusta keskustelin monien eri vanhusten kanssa. Selvää oli, että heidän arkikokemustaan sävytti laitoksille ominainen tylsyyden kokemus ja useat heistä olivat innostuneita keskustelemaan tutkijan kanssa ”kunhan edes jotain tapahtuu”. Erityisesti mieleen on jäänyt liikuntakyvytön asukas, jonka harrastuksena oli katsella ikkunasta ulkona lenteleviä lokkeja. Hän mainitsi, että joskus sijaisena ollut hoitaja oli laittanut verhot ikkunan eteen, jolloin hänelle oli tullut fyysisesti huono olo. Tilanne kuvastaa hyvin sitä, miten pienet tilaan liittyvät ratkaisut ja teot voivat olla erittäin tärkeitä siellä paljon aikaa viettävälle ihmiselle.
Väitöskirjassani pohdin myös riskien merkitystä työyhteisön toimivuuteen ja sen vaikutusta hoivaan. Viime aikoina pandemia on saanut meidät kaikki pohtimaan turvallisuuden ja riskien välistä suhdetta ja miten turvallisuuden ylläpitäminen vaikuttaa elämänlaatuun. Kuitenkin, jopa pienten riskien ottamisella saattaa olla suuri vaikutus. Jos puhutaan ajasta ilman pandemiaa, esimerkiksi ulkoilu tai asukkaiden osallistuminen erilaisiin arkisiin toimintoihin, kuten ruuan laittamiseen tai siivoamiseen, saattavat sisältää henkilökunnan näkökulmasta erilaisia riskejä, mutta voivat parantaa ihmisen elämänlaatua arjessa. Näkemys riskeistä voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä, ja tämä voi aiheuttaa törmäyksiä erilaisissa käytännöissä. Johtoportaalla onkin suuri merkitys siinä, mitä käytäntöjä voisi tukea ja miten niitä voidaan ottaa käyttöön.
Eräässä haastattelussa hoitaja kertoi, että kun asukkaille on tapahtunut jotain mukavaa – ovat esimerkiksi päässeet kuuntelemaan elävää musiikkia – he eivät välttämättä muista tapahtumaa, mutta tunne siitä jää elämään ja vaikuttaa asukkaan mielialaan kohottavasti.
Tutkimukseni perusteella hoivan ja kontrollin tiloja ei voida erottaa toisistaan, sillä kaikkiin tiloihin liittyy jonkinasteinen kontrolli. Jos kyseessä ei ole fyysinen rajoittaminen, esimerkiksi aikataulut määrittävät ihmisen arkea. Kontrollin korostuminen voi aiheuttaa sen, että kontrollia voidaan alkaa pitää hoivan muotona. Tällä on suuri vaikutus vanhuksen elämään. Väitöskirjassani tulen myös siihen tulokseen, että muistisairaat ovat kaikkein alttiimpia kaltoinkohtelulle. Lyhytkestoisen muistin puute voi estää muistisairaita raportoimasta mahdollisia kaltoinkohtelutapauksia, kuitenkin niistä johtuvat tunteet, kuten suru, ahdistus tai pelot saattavat jäädä elämään hyvinkin voimakkaina. Tämä toimii toki toisinpäinkin. Eräässä haastattelussa hoitaja kertoi, että kun asukkaille on tapahtunut jotain mukavaa, ovat esimerkiksi päässeet kuuntelemaan elävää musiikkia, he eivät välttämättä muista tapahtumaa, mutta tunne siitä jää elämään ja vaikuttaa asukkaan mielialaan kohottavasti. Näin ollen on tärkeää, millaisia kokemuksia ikääntyneille, myös muistisairaille, tarjotaan.
Väitöskirjaani voi tutustua täällä. Iäkkäiden parissa jatkan tutkimusta taas kesäkuusta alkaen, kun aloitan Päivi Rannilan (Tampereen yliopisto) johtamassa ja Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Tila, oikeudenmukaisuus ja arkipäivän demokratia.
Virve Repo
FT, Tutkijatohtori
Turun yliopisto, maantieteen ja geologian osasto
Jaa julkaisu:
