Podcastissa keskustellaan siitä, millaisia vaikutuksia koronapandemialla oli perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen ja miten yhdenvertaisuutta voidaan vahvistaa tulevissa kriisitilanteissa. Pohdittavana on myös se, miten haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointia voitaisiin turvata kriisitilanteissa. Keskustelijoina ovat yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman, Tampereen yliopiston apulaisprofessori Anu Mutanen ja Turun yliopiston projektitutkija Virve Valtonen. Keskustelun juontaa toimittaja Sanna Ra. Podcast on tehty yhteistyössä strategisen tutkimuksen neuvoston PANDEMICS-ohjelman JuRe- ja EduRescue-hankkeiden kanssa.
Yhteinen ääni.
Sanna: Tervetuloa kuuntelemaan Turun yliopiston Sote-akatemian podcastia. Tämä jakso on tuotettu yhteistyössä strategisen tutkimuksen Pandemics-ohjelman Jure- ja EduRescue-hankkeiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan siitä, millaisia vaikutuksia koronapandemialla ja kriiseillä ylipäätään on perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen, ja miten yhdenvertaisuutta voidaan vahvistaa tulevissa kriisitilanteissa.
Sanna: Keskustelijoina ovat yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristiina Stenman.
Kristiina: Hei kaikille. Kiitos, kun saan olla mukana.
Sanna: Tampereen yliopiston apulaisprofessori Anu Mutanen JuRe-hankkeesta.
Anu: Hei vaan kaikille. Mukava olla täällä.
Sanna: Sekä Turun yliopiston projektitutkija Virve Valtonen EduRescue-hankkeesta.
Virve: Hei kaikille. Kiva olla täällä keskustelemassa.
Sanna: Ja minun nimeni on Sanna Ra.
Sanna: Te tutkijat olette olleet mukana kirjoittamassa marraskuussa julkaistua raporttia nimeltä Koronapandemian opit: Kohti parempaa kriiseihin varautumista ja kriisinhallintaa. Tämä raportti kokoaa yhteen usean monitieteisen hankkeen tutkimusta pandemian opeista ja suosituksista muun muassa oikeudellisen järjestelmän ja lainsäädännön kehittämisen osalta. Millaisia havaintoja haluaisitte nostaa raportista esiin perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta? Anu Mutanen.
Anu: Joo, haluaisin ensinnäkin nostaa yleisellä tasolla sen, että tässä raportissa on tällainen monitieteinen ote, mikä mielestäni tässä koko hankkeessa on ollut tosi tärkeä, että kun koronapandemia on koskenut laajasti ihmisten elämää ja vaikuttanut perus- ja ihmisoikeuksiin hyvin ennen näkemättömälläkin tavalla meillä Suomessakin, niin on ollut asianmukaista, että näitä vaikutuksia myös sitten tarkasteltiin useista eri näkökulmista. Ja ehkä toisena nostona tuon perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta sen, että tosiaan tässä pandemian aikana meillä oikeuksiin kohdistui hyvin poikkeuksellisia rajoituksia kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen esimerkiksi ja liikkumisvapauteen vaikkapa tuon Uudenmaan sulun vuoksi. Nämähän olivat kansallisesti hyvin erityisiä, poikkeuksellisia, mutta sitten taas kansainvälisesti verraten, niin meillä ei menty ehkä niin laaja-alaisiin, kuin monissa muissa maissa sitten puolestaan, eli asiat ovat aina vähän suhteellisia myöskin.
Virve: Jos jatkan tästä. Kun tuon tuolta EduRescue-hankkeen puolelta, niin olen siellä oikeustieteen puolella tutkijana, mutta me tehdään – suurin osa tutkijoistahan on kasvatustieteilijöitä tai muita monitieteisiä, tai tutkimushanke on kokonaisuudessaan monitieteinen, että ollaan yhdistetty eri näkökulmia ja saatu ehkä myös erilaisia tulokulmia myös näihin oikeuksien toteutumiseen. Se, mikä havainto siinä raportissakin nostetaan esille ja luodaan, kun meidän hankkeessa tarkastellaan tätä etenkin tästä koulun ja koulutuksen näkökulmasta ja keskitymme lapsiin ja nuoriin, niin ehkä myös se, että lapset ja nuoret itsenään muodostavat tietynlaisen haavoittuvan ryhmän, mutta toisaalta siellä lasten keskuudessa on eri tavoin haavoittuvia ryhmiä. Pandemian aikaan kouluihin kohdistettiin rajoituksia, siirryttiin etäopetukseen, mutta sitten myös oppimisen ja koulunkäynnin tukeen kohdistui rajoituksia, ja ne oppilaat, jotka esimerkiksi ovat olleet tukitoimien tarpeessa, mutta ovat olleet etäopetuksessa, eivätkä ole saaneet tukea samalla tavalla kuin normaaliaikana, tai muuten, niin ovat jääneet siinä kohti heikompaan asemaan, ja on muodostunut ehkä oppimisen vajetta tai ylipäätään ehkä lasten ja nuorten osalta sitten myös kyse on laajemmin tukitoimien vajeesta, mutta myös hyvinvointiin on kohdistunut ylipäätään erilaisia vaikutuksia. Meillä on lasten ja nuorten osalta eri tavoin haavoittuvia ryhmiä, että meillä on lapsia ja nuoria, joilla pandemian aikana on mennyt itse asiassa aika hyvin, mutta sitten meillä on lapsia ja nuoria, joihin eri – riippuen siitä, minkälaisia tarpeita on, mutta riippuen myös siitä, että ne ovat aina liitännäisiä myös huoltajien, vanhempien mahdollisuuksiin tukea lapsiaan. Niillä lapsilla, joilla kotiolot ovat mahdollistaneet lapsen ja nuoren tukemisen, on ollut siinä mielessä paremmat oltavat kuin vaikkapa heillä, joilla vanhemmat eivät ole samalla tavalla mahdollistaneet. Meillä perustuslain 19 §:n mukaan julkistahojen tehtävänä – koulujen ammattilaisten ja sotehenkilöstön ammattilaisten tehtävänä – tukea perheitä, tukea lapsen kasvatuksesta ja hyvinvoinnista vastuussa olevien aikuisten, vanhempien, tehtävää siinä lapsen kasvatuksessa, niin ehkä pandemian aikana se, että tämä tukiverkko ikään kuin tippui sieltä pois, koska palveluja ei ollut samalla tavalla saatavilla tai sitten näihin toimiin kohdistui rajoituksia, niin se asetti myös lapset ja nuoret eri tavoin haavoittuvaan asemaan riippuen siitä myös, minkälaisia mahdollisuuksia heidän vanhemmillaan oli turvata hyvinvointia muutoin.
Anu: Mielestäni tässä on tärkeä huomata, että pandemian vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiinkin eivät kohdistuneet kaikkiin samalla tavalla ja tämä on juuri yhdenvertaisuuden kannalta keskeinen havainto, eli eri väestöryhmät olivat hyvin erilaisessa asemassa pandemian vaikutuksissa. Ylipäätänsä kriisitoimethan paljastivat yhdenvertaisuuden toteutumisen esteitä ja vaikuttivat eriarvoisuutta lisäävästikin. Näyttää siltä, että kriiseissä – myös tässä pandemiassa – nämä ongelmat ja negatiiviset vaikutukset kasaantuivat juuri niille, jotka ovat alun perinkin haavoittuvammassa ja heikommassa asemassa, kuten tuossa Virve kuvasi, niin lasten asemaan esimerkiksi merkittäviä vaikutuksia myös koulun perusopetuksen rajoitusten kautta. Nuorten tilanteeseen tietysti omat ongelmansa, ja me olemme nähneet vaikka laillisuusvalvontakäytännöistä, kanteluista, minkälaisia ongelmia ikääntyviin tai vammaisiin laitoshoidossa oleviin on voitu todeta.
Kristiina: Minulla on ehkä sellaisena yleiskommenttina, ja voin palata sitten vähän tarkemmin meille tulleisiin yhteydenottoihin, niin kyllä se näyttäytyy niin, että nimenomaan ikääntyneet ja kaikki sellaiset henkilöt, jotka asuvat jonkinlaisessa asumispalvelussa ja tuetussa asumisessa sekä lapset ja nuoret, niin eri tavoin heidän perhe- ja yksityiselämäänsä ja mahdollisuuteensa tavata muita ihmisiä. Myös jos ajatellaan vammaisia henkilöitä ja ikääntyneitä, niin monet palvelut keskeytyivät kokonaan, erilaiset kuntoutuspalvelut esimerkiksi, jotka ovat kriittisen tärkeitä monille ihmisille.
Sanna: Jatketaan, Kristiina, vielä yhdenvertaisuusnäkökulmasta. Mikä tilanne Suomessa oli koronapandemian alkaessa? Useinhan sanotaan, että kriisi kohtaa yhteiskunnan sellaisena, kuin se on kriisin iskiessä.
Kristiina: Silloin 2020, niin uudistettu yhdenvertaisuuslaki oli ollut voimassa noin viisi vuotta. Ja siinähän laajennettiin syrjintäkieltoa, ja myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivaltaa lähes kaikkiin niihin syrjintäperusteisiin, jotka on lueteltu perustuslaissa, paitsi sukupuoleen, sukupuoli-ilmaisuun ja sukupuoli-identiteettiin liittyvä syrjintä, joka on tasa-arvovaltuutetun valvonnan piirissä. Kasvava tietoisuus yhdenvertaisuuden edistämisestä toisaalta, mutta sitten myös sellainen tilanne, että yhä useampi henkilö otti yhteyttä syrjinnästä, ja kyllä meillä silloin pandemian alkaessa näyttäytyi aika vahvasti se, että esimerkiksi vammaisten henkilöiden kohdalla heidän oikeuksiensa toteutuminen kaikilla elämän alueilla, siinä oli puutteita. Meillä on etnisiä vähemmistöjä, joista nostaisin ehkä erityisesti romanit tällaisena Suomen perinteisenä vähemmistönä, ja sitten myös näkyvät vähemmistöt muuten, afrikkalaistaustaiset henkilöt, mustat ja ruskeat ihmiset Suomessa, joista tiedettiin jo silloin, että heihin kohdistuu aika paljon rasismia. Ehkä toisaalta oli sellainen aika, että oli nähtävissä se, että tietoisuus yhdenvertaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta oikeutena laajenemassa, mutta sitten taas toisaalta aika vakaviakin syrjintäongelmia, ja korona-aika tavallaan vahvisti niitä myös, kuten tässä Anu ja Virve toivat esillekin. Meille tuli vuonna 2020 noin 1500 yhteydenottoa syrjinnästä, ja näistä noin 120–130 liittyivät tavalla tai toisella pandemiaan.
Sanna: Mainitsitkin jo yhteydenotot. Mitä näiden yhteydenottojen perusteella tulisi jatkossa tehdä toisin?
Kristiina: Jos ajatellaan niitä rajoituksia, joita pandemian aikana tehtiin perusoikeuksiin, ja myös sellainen erilainen kohtelu, jolle sinänsä voi löytyä perusteita, niin se keskeinen kysymys on toisaalta se, että ovatko rajoitukset hyväksyttäviä, onko tavoite hyväksyttävä. Pandemian kohdalla tietysti se iso sateenvarjo oli hengen ja elämän suojelu ja kansanterveyden suojelu. Sitten taas se, että olivatko rajoitukset oikeutettuja, liittyy siihen, ovatko ne oikeasuhtaisia ja tehokkaita. Sen ehkä nostaisin esille, että oikeasuhtaisuuden osalta – mikä välillä ehkä tuli vähän pohdittavaksi meilläkin – oli se, että myös ajassa oikeasuhtaisuus voi muuttua, kun tartuntatilanne muuttuu, tai kun saadaan enemmän tietoa, tai kun alkaa näyttäytymään, että joku rajoitus kohdistuu liian rajusti johonkin ryhmään. Yleensäkin, kun ajatellaan poikkeuslainsäädäntöä ja sen soveltamista, niin voisi sanoa, että silloin pandemia-aikana, niin meille tuli osittain vähän jäätyneitä tilanteita, että jotkut rajoitukset ikään kuin jäivät päälle ja kohdistuivat aika pitkänäkin aikana johonkin tiettyyn ryhmään. Ehkä jotenkin se asioiden seuranta. Sitten meille tuli paljon yhteydenottoja maskipakosta, koronapassista, rokotuksista jne., esimerkiksi rokotusten osalta otettiin se kanta, että sillä kuitenkin pyritään suojelemaan henkeä ja elämää ja kaikkein hauraimmassa terveydellisessä asemassa olevia väestöryhmiä, ja nämä olivat oikeutettuja kaiken kaikkiaan, mutta sitten taas toisaalta piti tarkkaan arvioida se, että esimerkiksi välttämättömyyspalvelut, pankkipalvelut, niihin ei saisi kohdistua sellaisia rajoituksia, joita jotkut ihmiset eivät voineet toteuttaa. Meillähän esimerkiksi rokotukset pantiin täytäntöön niin, että ikääntyneet saivat rokotukset ensin, siksi kesti monta kuukautta ennen kuin nuoremmat ikäluokat saivat rokotukset. Silloin, jos kriteeriksi otetaan koronapassi ja rokotukset esimerkiksi siihen, että saa asioida pankissa, päädytään tiettyjen ikäryhmien kohdalla todella ongelmallisiin tilanteisiin. Puhuin pitkästi, mutta on hirmu tärkeää, että tarkastellaan eri ryhmien näkökulmasta näitä rajoituksia.
Anu: Jos voi kommentoida tuohon. Kun puhutaan siitä, että tästä pandemia-ajasta tulisi oppia tai mitä tulisi tehdä, niin yksi seikka, mikä nousee esille, on jälkiarvioinnin tarve. Mielestäni laillisuusvalvontakäytännön tarkastelu jälkikäteen juuri tässä mielessä, että minkälaisia johtopäätöksiä sieltä voidaan tehdä, missä mentiin väärin, ja mitä laillisuusvalvojat ovat todenneet ja myöskin se vähäinen oikeuskäytäntö, niin olkoon meille oppina myös lainsäädännön kehittämisessä ja viranomaiskäytäntöjen kehittämisessä, koulutuksessa ja tämmöisissä seikoissa.
Virve: Lasten ja nuorten osalta ehkä myös jälkikäteenhän on, tai sitä ei ehkä silloin vielä tunnistettu, mutta on jälkikäteen tunnistettu, että juuri tuo oikeasuhtaisuus, kun hyvinkin lyhytaikaisilla toimilla meidän aikuisten näkökulmasta, niin on lapsille ja nuorille ollut merkittävä vaikutus. Tietynlainen ajan ymmärrys ja kokemus ajasta on niin erilainen lapsilla ja nuorilla ja meillä aikuisilla, että se on ehkä myös sellainen, mikä olisi otettava huomioon. Ehkä on herättänyt myös kyseenalaistusta, kun lapsiin kohdistui myös vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin niin paljon rajoituksia, oli harrastustoimintaan ja kokoontumisrajoituksia ja muuta, että ne lapset, jotka asuivat kotona, jäivät hyvin kirjaimellisesti kotiin, kun oli etäopetusta ja ystävien tapaamisiin kohdistui rajoituksia ja toisaalta nyt jälkikäteen siitä tiedetään, että esimerkiksi koulun merkitys sosiaalisena kanssakäymisen ympäristönä ja ne vuorovaikutustaidot esimerkiksi, jotka rapautuivat tai heikentyivät osalla lapsista ja nuorista. Tällaiset vuorovaikutusmahdollisuudet ja niiden turvaaminen, ja esimerkiksi, miten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja sitä omaa yhteisöä ja kaveriporukoiden yhteenkuuluvuutta, että miten se on korostunut jälkikäteisessä arvioinnissa yhdeksi olennaiseksi tekijäksi lasten ja nuorten hyvinvoinnissa. Sitten jatkossa, jos joudutaan tekemään rajoituksia, niin tulisi ymmärtää myös tämä puoli niistä rajoitustoimista. Monenlaisia vaikutuksia on tunnistettu jälkikäteen, joita ei ihan silloin vielä hahmotettu. Ja sitten näin oikeustieteilijänä pitää myös sanoa, että eihän meillä aikuisilla tai lapsilla ja nuorillakaan ole sellaista oikeutta vaikka kaveriporukkaan, kuten meillä on oikeus terveyteen tai perheeseen, niin miten me tunnistetaan jatkossa tällaiset asiat, kun näitä asioita punnitaan, niin se on myös siellä mukana.
musiikkia
Sanna: Pandemia-aikana säänneltiin ihmisten elämää paljon ohjeiden ja suositusten tasolla niin kuin tässä on tullut ilmi, niin miten näette tämän. Mikä merkitys viestinnällä oli?
Anu: Tosiaan, meidän perusoikeuksiinkin oletettiin rajoituksia jopa tällaisten oikeudellisesti sitomattomien ohjeiden tai muiden asiakirjojen välityksellä, ja tämä tietysti kertoo useasta asiasta. Osaltaan siitä, että meidän viranomaisillamme oli puutteellisia toimivaltuuksia lainsäädännössä, tai lainsäädännöstä puuttui riittäviä toimivaltuuksia. Ohjeilla tai oikeudellisesti sitomattomalla aineksella perusoikeuksien rajoittaminen on tietysti juridisesti hyvin ongelmallinen tilanne, koska meillä perus- ja ihmisoikeusrajoitusten tulisi perustua aina lakiin eikä mihinkään alemman asteisiin säädöksiinkään, saati sitten niin sanottuihin soft law -instrumentteihin. Meillähän annettiin esimerkiksi suositus karanteeneista ja etätyösuosituskin. Nämä ovat juuri sen tyyppisiä, jotka käyvät ihmisen ihan siihen perusoikeusasemaankin.
Kristiina: Tämä oli ehkä juuri yksi sellainen asia, joka aiheutti kyllä paljon epäselvyyttä, eli juuri tällainen suosituksen ja ohjeen ero esimerkiksi, se, että mikä perustui selvästi lakiin. Esimerkiksi tämä rajoitus, että yli 70-vuotiaiden suositeltiin pysyvän kotona, niin sehän oli aika pitkäkestoinen ja hyvin monet ikääntyneet tulkitsivat sen kyllä viranomaisohjeeksi ja sitten todettiin jälkikäteen, että näin ei ihan ollut. Että varmaan juuri sellainen tarkkuus ja yleensäkin se viestinnän selkeys ja saavutettavuus oli sellainen asia, mihin mekin kyllä puututtiin aika monta kertaa.
Virve: Ehkä meidän aineistosta nousee myös tästä viestinnästä esiin juuri, mitä Anu ja Kristiina toivat esiin, mutta sitten ehkä myös, että viestinnän selkeys myös ihan yksilöille, perheille ja myös, että miten huolehditaan eri kielisten, ja ylipäätänsä selkeä viestintä, saavutettava viestintä, joka ottaa huomioon eri ryhmät ja ehkä tässä kohdassa koulujen rooli korostui, ja se, että opettajat ehkä itseasiassa joutuivat myös aika paljon viestimään perheille ja toimimaan ikään kuin välikädessä. Miten jatkossa turvataan tai huolehditaan siitä selkeästä viestinnästä, ja toisaalta, että rajoitukset eivät voi perustua lakiin perustumattomiin viranomaisohjeisiin. Toisaalta tiedän, että esimerkiksi rehtorit ovat toivoneet selkeämpää viestintää siitä, että mitä on saanut tehdä tai mitä ei. Oikeudellisestihan siinä tulee myös kyseeseen toisaalta se, että rajoitukset eivät voi perustua kuin lakiin, mutta toisaalta meillä koulutuksen järjestäjillä ja kunnilla pitää turvata se itsehallinnollinen harkinta siellä käytännössä, että toteutetaan toimia paikallisen alueen tarpeiden mukaisesti ja mikä se paikallinen tilanne on ja sitten, kun ollaan tällaisen uuden äärellä, missä ei ole niitä ennalta sovittuja toimintatapoja, vaan ikään kuin keksitään, miten voidaan toteuttaa vaikka perusopetus sitten esimerkkinä uudella tavalla, niin kyllähän se tilanne sitten kokonaisuudessaan myös, että se viestinnän selkeys vaikutti siihen, miten hahmotettiin niitä toimintamahdollisuuksia, ja tokihan siihen vaikuttaa vaikka kuntien varautuminen, miten ollaan ennalta varauduttu ja pystytään nopeasti sopeuttamaan sitä toimintaa ja tämä kaikki sitten yhdessä.
Kristiina: Se, mikä tulee näissä teidän raporteissa, suosituksissa esille niin juuri tässä varautumisessa, että miten se alue- ja se kuntataso otetaan mukaan sekä nyt silloin kun suunnitellaan eteenpäin tätä lainsäädäntöä ja toimenpiteitä, mutta sitten myös siinä toimeenpanovaiheessa tällaisessa kriisitilanteessa. Olin itse kuntapuolella töissä, kun saatiin tiistaina kuulla, että koulut menevät kiinni torstaina. No, sitten laitettiin koulut kiinni torstaina, mutta se kiire ja aika pitkälti sellainen valmistautumattomuus oli kyllä hurja, ja oli huikea suoritus koko meidän koulutusjärjestelmältä, että siihen pystyttiin, mutta ehkä juuri se kiireen tuntu, joka kulki läpi koko tämän toimeenpanon, on sellainen, mistä pitäisi ottaa opiksi, ja mikä mielestäni tässä raportissakin on nostettu esille, että varautuminen, huoltovarmuus ja kriisivalmius, niin edellyttää hyvää ja rauhallista suunnittelua ja punnintaa, ja myös perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta.
Anu: Minusta tuntuu, että meillä pandemia osoitti aika paljon sellaisia myönteisiäkin seikkoja ikään kuin meidän oikeudellisista rakenteistamme. Laillisuusvalvonta toimi hyvin, perustuslainmukaisuuden valvonta toimi, eli sitä lainsäädäntöpuolta ikään kuin meillä kyllä huollettiin ja sitä kautta perusoikeuksien toteutumista, mutta sitten näitä merkittäviä ongelmia ilmeni lain soveltamisessa ja toimeenpanopuolessa. Esimerkiksi yksi perusoikeuksien toteutumisen kannalta tärkeä on se, että tietävätkö yksittäiset virkamiehet tai palveluyksikössä julkisia hallintotehtäviä tekevät, että mitä perusoikeudet oikeastaan käytännössä tarkoittavat heidän työssään, ja minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia niistä seuraa siihen toimintaan. Eli myös tällaista ihan koulutusta tämän tyyppiseen oikeudelliseen ymmärrykseen ja sen tosiasiallisen työn yhdistämiseen näihin perusoikeuskysymyksiin, niin siinä mielestäni on näyttäytynyt sellaista ihan selvää ongelmaa.
Virve: Ehdottomasti olen Anun kanssa samaa mieltä. Meilläkin on noussut se, että mikä on ylipäänsä tietoisuus oikeuksista, ja siihen yhdistettynä se, että kiireessä siirrytään uudenlaisiin toimintatapoihin, ja onko varauduttu, eli ovatko jo aikaisemmin esimerkiksi opettajat ottaneet vaikka digiloikan ja osaavat käyttää niitä välineitä, joilla etäopetus on toteutettu? Osaamattomuus sekä oikeuksista että ihan käytännön toimista, niin sen voi osoittaa, että meillä on lakiin perustuvat rajoitukset, mutta sitten ammattihenkilöiden osaamattomuus muodostaa ikään kuin sellaisen välillisen rajoituksen siihen rajoituksen päälle. Ehkä tällaisen, että miten voidaan jatkossa turvata se, että rajoitukset tosissaan perustuvat lakiin, mutta ei tule tällaisia välillisiä rajoituksia, jotka johtuvat lain soveltajien, heidän mahdollisuuksistaan toimia, niin on tärkeää.
Sanna: Tässä sivuttiinkin jo varautumista ja kriisinhallintaa, ja raportissa suositellaan, että nimenomaan varautumisessa ja kriisinhallinnassa, kriisien jälkihoidossa tulee kiinnittää erityistä huomiota haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien hyvinvointiin. Miten rajoitusten vaikutukset haavoittuviin voitaisiin tunnistaa paremmin ja turvata yhdenvertaisuutta tulevissa kriiseissä? Tarvitaanko jatkossa esimerkiksi lainsäädännön kehittämistä, uusia toimintatapoja, ohjeistusta tai koulutusta?
Kristiina: Sanoisin, että jos ajatellaan yhdenvertaisuutta, niin yhdenvertaisuuslaissa ja samoin tasa-arvolaissa on aika kattavat suunnitteluvelvoitteet, viranomaisten tulee edistää yhdenvertaisuutta, ja se tarkoittaa myös, että sitä tehdään suunnitelmallisesti. Yhdenvertaisuussuunnitelman ydin ei mielestäni ole se, että tehdään joku paperi, joka on voimassa viisi vuotta, vaan sitä, että tehdään lähtötilanteen arviointia, mikä tarkoittaa sitä, että huomioidaan kaikki syrjintäperusteet, kaikki eri väestöryhmät kattavasti, ja mietitään konkreettisesti, että miten viranomaisen toiminnassa edistetään yhdenvertaisuutta tai missä saattaa syntyä syrjiviä tilanteita. Ja, että tällainen arviointi tehdään sitten myös, kun rakennetaan näitä kriisiajan malleja, niin se olisi todella tärkeää. Ja se, että myös ajan kanssa pohditaan syvällisesti sitä, että miltä meidän väestö näyttää. Oli esimerkiksi sellainen hetki tässä rajoitusten kohdalla, kun oli tulossa sellainen rajoitus, että sai vain tavata omaan talouteensa kuuluvia henkilöitä ja meillä on kuitenkin Suomessa iso osa yhden hengen talouksia kaikista talouksista. Tavallaan kaikki yhden hengen taloudessa elävät, että heidät olisi ikään kuin passitettu tällaisen viranomaispäätöksen nojalla tapahtuvaan yksinäisyyteen. Sellainen huolellinen ja monipuolinen punninta, niin se edistää kyllä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja yhdenvertaisuuden toteutumista myös näissä kriisitilanteissa.
Anu: Mielestäni ylipäätään kysymyksenasettelu siitä, että tarkastellaan rajoitusten vaikutuksia haavoittuvassa asemassa oleviin, niin on tärkeä. Se muodostui tässä pandemiassa nimenomaan tämä haavoittuvien asema ja haavoittuvien ongelmien kumuloituminen niin yhdeksi yhdenvertaisuuden kannalta keskeiseksi ongelmakohdaksi. Tässä on tietysti useita keinoja tai asioita, joita voidaan tehdä ja mitä tulisikin tehdä ja tärkeätä on, että kriiseihin varaudutaan jo normaalioloissa silloin, kun kriisi ei ole päällä. Jotakin voidaan myös kriiseissä tehdä, mutta keskeisin on, että olisi jo ennakolta mietitty erilaisia toimintatapoja pitkäjänteisestikin. Myös lainsäädäntötyö on mielestäni ihan keskeisessä asemassa. Myöskin tiedemaailma, että tuotettaisiin tietoa haavoittuvassa asemassa olevista ja pandemian vaikutuksista, näiden rajoitustoimien vaikutuksista eri väestöryhmiin, miten me tunnistetaan niitä vaikutuksia ja toisaalta estettäisiin näitä ongelmia. Ylipäätään osallisuus monessa mielessä, yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kaikkien yhtäläinen oikeus osallistua. Lainsäädäntötyössä mahdollisuus tulla kuulluksi – se on tietysti sellainen ongelma, joka meillä normaalioloissakin on olemassa, mutta kriisioloissa ei pitäisi tinkiä näistä osallisuuden oikeuksista, siihen tulisi kiinnittää huomiota. Me tarvitsemme pitkäjänteistä lainsäädäntötyötä siinä, että me voitaisiin turvata kiiretilanteissakin sitä, että kaikki se tieto, mitä tarvitaan myöskin kuulemalla esimerkiksi, niin pystyttäisiin saamaan. Myöskin lainsäädäntötilanteissa, joissa tehdään merkittäviä perusoikeusrajoituksia, niin niissä monesti yhtenä kysymyksenä on se yhdenvertaisuus, perusoikeuden toteutuminen, tähän liittyvät kysymykset syrjintäkiellosta, niin tämä on tärkeä huomata siinä, että lainsäädäntötyössä me tarvitaan tämän tyyppistä osaamista ja kiinnittymistä näihin yhdenvertaisuuskysymyksiin, yhdenvertaisuuden turvaamista ja edistämistä.
Kristiina: Se, mikä minua ja meitä huolestuttaa tällä hetkellä, on se, että ehkä vähän perintönä pandemia-ajasta lainsäädäntötyöhön on nyt jäänyt sellainen aika kova kiire. Nyt ehkä se pakottava syy tälle, mikä ilmaistaan, on se, että julkisen talouden tila on niin huono, että nyt on kauhea kiire. Näemme kyllä nyt erittäin paljon lainsäädäntöä, meillekin tulee lausuttavaksi lähes viikoittain erilaisia lainsäädäntöhankkeita, joista yhdenvertaisuusarviointi puuttuu kokonaan, yleensäkin perusoikeuksien arviointi puuttuu kokonaan, erityisesti se, että yhteisvaikutukset, niitä on hyvin heikosti arvioitu. Miten jotenkin päästäisiin takaisin sellaiseen ehkä vähän hitaampaan ja vähän konservatiivisempaan ajatteluun siinä, että miten tehdään yhteiskunnallisia muutoksia, ja miten lainsäädäntöä rakennetaan niin, että se olisi kestävällä pohjalla, eikä vain yhden hallituskauden pituisesti tai yhden pandemian pituisesti? Se on iso kysymys ja ei varmaan ihan helppo ratkottavaksi, mutta tämä herättää kyllä huolta.
Virve: Ehkä jos tästä jatkan. Että ikään kuin, jos sanoit, että on jääty tällaiseen kriisiajan laisäädäntövauhtiin, niin toisaalta ehkä tuntuu myös siltä, että ollaan ikään kuin jätetty pandemia taakse ja ollaan menossa eteenpäin ja pohditaan, mitä sitten seuraavan mahdollisen kriisin aikana tulee tehdä toisin, kun sitten taas lasten ja nuorten osalta se hyvinvointivaje, joka siellä on, niin ei se ole vielä poistunut mihinkään. Oikeastaan kysymys on ehkä myös siitä, että kun varaudutaan ja tehdään jälkihoitoa, niin miten itse asiassa me saadaan koppi niistä lapsista ja nuorista, ja koska heidän hyvinvointinsa on sidoksissa siihen heidän kotioloihin ja vanhempien hyvinvointiin, niin miten saadaan niin kuin koppi näistä perheistä, jotka pandemian aikana on nämä erilaiset huolet tai haastavat tilanteet kumuloituneet, tai se on synnyttänyt itsessään tätä haavoittuvuutta eri tavalla. Miten heistä saadaan nyt tukea, että toisaalta, se ei ehkä välttämättä, tai voidaan toki keskittyä siihen, miten turvataan yhdenvertaisuutta joskus jatkossa, mutta toisaalta, että miten jälkihoidetaan yhteiskunta sillä tavalla, että ne, jotka ovat tästä haavoittuvuudestaan johtuen joutuneet niin kuin heikompaan tilanteeseen, niin miten heidät ikään kuin saadaan nostettua sieltä takaisin. Se on ainakin sellainen asia, mihin tulisi kiinnittää huomiota. Sitten toisaalta ihan arjen työn kannalta, kuten nostettiin aikaisemmin lain soveltajien, opettajien ja sote-ammattilaisten osaaminen näistä perusoikeuksista ja sitten käytännön toimet, ja yksinkertaisesti meillä on myös korostettu tällaisia ihan arjen toimintatapoja. Esimerkiksi opettajien tunne- ja vuorovaikutustaidot, että miten havaitaan ja yksinkertaisesti tunnistetaan niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat nyt jääneet heikompaan asemaan ja saadaan heistä koppi. Tämmöinen osa-alue tuntuu, että nyt puhutaan paljon taloudellisesta epävarmuudesta ja ehkä maailmantilanne on vähän epävarma ja mennään vauhdilla eteenpäin, mutta että miten myös hoidetaan tämä kriisi näin jälkikäteen sillä tavalla, että ne epäyhdenvertaiseen asemaan, ne puitteet, jotka ovat aiheuttaneet näitä heikompia asemia, niin millä tavalla niitä saadaan kurottua umpeen.
Kristiina: Tämä on mielestäni ihan hirmu tärkeä näkökulma ja nyt meillä puhutaan niin hirvittävän paljon jengirikollisuudesta ja nuorten väkivaltakäyttäytymisestä, joka on tavallaan kuitenkin sellainen aika pieni osuus tätä ongelmaa ja ulkopuolisuutta, jota lapsille ja nuorille on synnytetty. Jotenkin juuri tällaisen korjaavan ja ennaltaehkäisevän työn, että saataisiin koko se kirjo kuntoon lasten ja nuorten kohdalla, kaikkien lasten ja nuorten kohdalla, on tosi tärkeää.
Sanna: Kiitos paljon keskustelusta Kristiina Stenman, Anu Mutanen ja Virve Valtonen.
Anu: Kiitos, oli mielenkiintoinen keskustelu.
Virve: Kyllä.
Kristiina: Kiitos.
Sanna: Tutkijoiden koronapandemian opetuksia ja suosituksia yhteenkokoavaan raporttiin voi tutustua osoitteessa jure.fi/julkaisut/pandemianopit. Hankkeiden tutkimukseen voi tutustua sivuilla jure.fi ja edurescue.fi. Hankkeet löytyvät X:stä @jure_fi ja @edurescue. Strategisesta tutkimuksesta löydät lisätietoja osoitteesta ratkaisujatieteesta.fi.
musiikkia
Yhteinen ääni.
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
