Sosiaali- ja terveydenhuoltosektori on ollut myllerryksessä jo pitkään. Sote-uudistus toi mukanaan suuria muutoksia, mutta esimerkiksi koronapandemian vaikutukset, henkilöstöpula, väestön ikääntyminen ja kasvavat kustannukset kuormittavat myös sektorin päivittäistä toimintaa. Pinnan alla kytee kuitenkin lisää ongelmia. Elämme ajassa, jossa kohdattavana on merkittäviä ympäristöhaasteita kuten ilmastonmuutos ja luontokato. Sektorin toimintaa ohjaa potilaskeskeisyys ja ajatus siitä, että ei tuoteta vahinkoa potilaalle, ”Primum est non nocere”. Kuitenkin sektorin päästöt ja ympäristövaikutukset ovat niin merkittäviä, että sote on myös osa ongelmaa. Sote-sektorilla tarvitaan muutosta ajatus- ja toimintatavoissa, jotta toiminnalla ei vahingoitettaisi ihmisiä tai luonnonympäristöä.
Ympäristön laiminlyönti johtaa lopulta noidankehään, jossa toiminta aiheuttaa ympäristöongelmia, jotka heikentävät ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia, joka taas kasvattaa entisestään palveluntarvetta.
Nykyisenkaltainen toiminta on johtanut kestämättömään tilanteeseen, jossa palveluiden järjestämisessä ei oteta riittävässä määrin huomioon toiminnan ympäristövaikutuksia. Ongelman mittakaavaa kuvatakseni, Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan ilmastonmuutos on suurin terveysuhka ihmiskunnalle (Climate change and health 2021). Lisäksi ilmastonmuutos uhkaa terveydenhuollon päivittäistä toimintaa ja kaikkea alalla saavutettua edistystä (Third Health and Care Adaptation Report 2021). Tilanne on huolestuttava ja siihen tulisi nopeasti löytää ratkaisuja. Ympäristön laiminlyönti johtaa lopulta noidankehään, jossa toiminta aiheuttaa ympäristöongelmia, jotka heikentävät ihmisten fyysistä ja henkistä hyvinvointia, joka taas kasvattaa entisestään palveluntarvetta. Luonnonympäristö ja sen hyvinvointi lopulta määrittävät ihmistoiminnan rajat, joten luontoa ei voida tarkastella siitä irrallisena tekijänä. Ympäristöllisen kestävyyden edistäminen on myös potilaan ja koko sektorin etu.
Tutkin väitöskirjassani julkisen erikoissairaanhoidon ympäristöllisen kestävyyden edistämistä. Kantavana ajatuksena on siis kestävän kehityksen edistäminen. Kestävällä kehityksellä pyritään turvaamaan nykyisen yhteiskunnan tarpeet viemättä kuitenkaan tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta samaan (Our Common Future 1987). Tavallisesti kestävää kehitystä tarkastellaan taloudellisen, sosiaalisen, ympäristöllisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista, jotka ovat kaikki kytköksissä toisiinsa. Tutkimuksen painopisteenä on kuitenkin juuri ympäristöllinen näkökulma, sillä sen laajamittaista edistämistä sektorilla on tutkittu varsin vähän, vaikka sille selvästi olisi tarvetta.
Tutkimuksen keskittyminen juuri erikoissairaanhoitoon johtuu siitä, että erikoissairaanhoito on monella tavalla perustason soten toimintaa resurssi-intensiivisempää. Erikoissairaanhoidossa esimerkiksi käytetään paljon materiaaleja, laitteita, anestesiakaasuja, lääkkeitä ja energiaa, joilla kaikilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia. Lisäksi sairaalat ovat organisaatioina ja rakenteiltaan hyvin omanlaisiaan, ja nämä ominaisuudet vaikuttavat myös ympäristölliseen kestävyyteen tähtäävien muutosten edistämiseen ja muutosprosessin onnistumiseen.
Väitöskirjan ulkopuolelle jää perustason sosiaali- ja terveydenhuollon ympäristövastuu. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita, ettei perustason toiminnalla olisi myös merkitystä. Tätä puutetta paikkaamaan olen kirjoittanut erityisesti perustason sotelle ja alan opetukseen suunnatun oppaan sektorin ympäristövastuun edistämisestä. Aihe on melko monimutkainen ja poikkitieteellinen. Oppaan tarkoituksena on kuitenkin tarjota mahdollisimman lähestyttävällä tavalla tietoa siitä, miten myös perustason sosiaali- ja terveydenhuollossa voitaisiin edistää ympäristöllistä kestävyyttä.
Poikkitieteellinen osaaminen sekä ammattien ja yksiköiden välinen yhteistyö on välttämättömyys soten ympäristöllisen kestävyyden parantamiseksi.
Oppaan neuvoista huolimatta kukaan ei yksin voi tehdä sektorista kestävämpää, eikä oppaan tarkoituksena ole sälyttää vastuuta yksilön harteille. Poikkitieteellinen osaaminen sekä ammattien ja yksiköiden välinen yhteistyö on välttämättömyys soten ympäristöllisen kestävyyden parantamiseksi. Tarvitaan tietoa ympäristöongelmista ja niiden juurisyistä, terveydenhuollon organisoitumisesta ja johtamisesta sekä terveydenhuollon toiminnan luonteesta. Pystyäksemme aidosti vaikuttamaan siihen, miten ja millä keinoin potilaita hoidetaan, on mietittävä myös, miten ja millä arvoin tulevia ammattilaisia koulutetaan. Mikäli mennään vielä syvemmälle, voidaan myös pohtia, minkälaisia tulevia aikuisia ja päättäjiä haluamme lapsistamme kasvavan. Tarvitsemme siis myös kasvatus- ja opetusalojen tukea. Ympäristöllisen kestävyyden edistäminen edellyttää yhteiskunnallista muutosta suhtautumisessa kestävyysteemoihin ja myös kansallista, määrätietoista ohjausta.
Resurssien vähäisyyden ja tiiviin muutostahdin vuoksi on ymmärrettävää, miksi kestävän kehityksen näkökohdat ovat jääneet sektorilla muiden ongelmien jalkoihin. Väitöskirjan tai oppaan tarkoituksena ei ole vähätellä potilaskeskeisyyden tai muiden haasteiden merkitystä. Tarkoituksena on osoittaa, että luonnonympäristö ei ole sote-sektorin toiminnasta irrallinen, ja että näin suurella toimialalla ei ole myöskään yhdentekevää, miten ympäristöön suhtaudutaan toiminnan kaikilla tasoilla.
Larissa Niemi
KTM, kätilö, sairaanhoitaja, väitöstutkija
Lähteet:
Climate change and health (2021) WHO. Fact sheets 30.10.2021. <https://www.who.int/news-room/fact-sheets/detail/climate-change-and-health>
Our Common Future (1987). The World Commission on Environment and Development. Brundtland, Gro Harlem. Oxford University Press, New York.
Third Health and Care Adaptation Report 2021. NHS. UK Health Security Agency. <https://www.england.nhs.uk/wp-content/uploads/2021/12/NHS-third-health-and-care-adaptation-report-2021.pdf>
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
