Yksinäisyys ja ostrakismi uhkaavat koko yhteiskunnan hyvinvointia ja turvallisuutta

Yksinäisyys koskettaa yhä useampaa suomalaista. Suomen Punaisen Ristin yksinäisyysbarometriin vastanneista lähes kaksi kolmasosaa kertoi kokevansa yksinäisyyttä ainakin joskus ja neljäsosa vähintään ajoittain. Joka kymmenes vastanneista koki yksinäisyyttä usein tai jatkuvasti. Luvut ovat suurempia kuin vuosi sitten. Koronarajoitusten poistaminen ei siis ole tuonut tilanteeseen helpotusta – päin vastoin. Barometrin tulokset kertovat erityisesti nuorten ahdingosta.

Jatkuva ulkopuolelle jääminen sairastuttaa sekä yksilöä että yhteiskuntaa aiheuttaen valtavia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia ja turvallisuuteen liittyviä uhkia. Toistuvasti itsensä yksinäiseksi kokevat ihmiset käyvät muita useammin lääkärissä ja sairaalahoitojaksoilla. Iso-Britanniassa on laskettu, että yksinäisyys maksaa valtiolle yli 11 000 euroa yksinäistä ihmistä kohden vuodessa. Alankomaissa yksinäisyyden on katsottu aiheuttavan yli kahdeksan prosenttia kaikista terveydenhuollon kustannuksista.

Yksilön tragedia muuttuu yhteiskunnan tragediaksi

Yksinäisyys tarkoittaa ahdistavaa ja negatiivista kokemusta siitä, etteivät olemassa olevat sosiaaliset suhteet vastaa toivottuja. Koettu puutos voi kohdistua joko sosiaalisiin verkostoihin, jolloin puhutaan sosiaalisesta yksinäisyydestä, tai läheisiin tärkeisiin ihmissuhteisiin, jolloin kyseessä on emotionaalinen yksinäisyys. Terminä yksinäisyys sekoitetaan usein virheellisesti yksin olemiseen, joka kuitenkin voi olla myös toivottua ja hyvinvointia vahvistavaa. Yksinäisyydeksi se muodostuu vasta silloin, jos tunne on epämiellyttävä ja tilanteesta halutaan päästä eroon.

Yksinäisyys ei ole ikinä mukavaa, valittua tai hyvinvointia lisäävää. Se on aina tragedia yksilölle, ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa koko yhteiskunnan tragediaan. Lisääntynyt yksinäisyys uhkaa Suomen kokonaisturvallisuutta yhtäältä siksi, että pitkittyneet yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset alentavat ihmisen toimintakykyä sekä kriisinkestävyyttä, ja toisaalta siksi, että ne lisäävät väkivallan ja radikalisoitumisen riskiä. Väestön toimintakyky, henkinen kriisinkestävyys ja sisäinen turvallisuus kuuluvat Turvallisuuskomitean määrittelemiin suomalaisen yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin.

Yksinäisiä nuoria on valtavasti, mutta siitä huolimatta moni ajattelee olevansa ainoa yksinäinen. Yksinäisyys koetaankin usein ”omaksi häpeäksi”. Yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemukset heikentävät yhteenkuuluvuuden ja autonomian tunnetta sekä tunnetta kykenevyydestä vaikuttaa asioihin. Tämä vähentää merkityksellisyyden kokemusta ja alentaa toimintakykyä.

Näkyväksi keinolla millä hyvänsä

Ostrakismilla tarkoitetaan tahallista tai tahatonta ulkopuolelle sulkemista. Ulkopuolelle jäänyt tai jätetty ihminen pyrkii yleensä takaisin vuorovaikutukseen – ensin hyvällä. Hän saattaa käyttäytyä prososiaalisesti ja yrittää korottaa arvoaan muiden silmissä. Jos tilanne ei muutu, ihminen saattaa alkaa käyttäytyä antisosiaalisesti tai jopa itsetuhoisesti ja aggressiivisesti. Myös radikalisoitumisen riski kasvaa.

Suomalaisessa tutkimuksessa on todettu yksinäisyydellä olevan yhteys rikoksiin. Ne vangit, jotka olivat kokeneet muita enemmän yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta, olivat syyllistyneet muita useammin rikoksiin, jotka kohdistuivat toisiin ihmisiin. Tällaisia rikoksia ovat seksuaali-, väkivalta- ja henkirikokset. Yhdysvaltalaisten kouluampujien taustoja selvittäneen tutkimuksen mukaan kolmetoista viidestätoista haastatellusta koulusurmaajasta oli kokenut yhteisössään ostrakismia. Kokemus ulkopuolelle työntämisestä oli saanut heidät ajattelemaan, että itsensä on tehtävä näkyväksi – keinolla millä hyvänsä.

Johdonmukaista työtä yhtenä rintamana

Suomessa on viime vuosina tehty paljon hyvää ja vaikuttavaa työtä yksinäisyyden vähentämiseksi. Tästä huolimatta vaikuttaa siltä, että yksinäisyys vain lisääntyy ja kroonistuu. Keinoja ongelmaan puuttumiseksi on, mutta tähän asti niiden hyödyntäminen on ollut hajanaista. Nyt on korkea aika ottaa seuraava askel. Yksinäisyyskäyrien kääntäminen laskuun vaatii yhteistä pitkäjänteistä työtä. Tarvitaan suunnitelma siitä, mitä yksinäisyystyössä kannattaa painottaa ja miten toimenpiteitä arvioidaan vaikuttavimpien löytämiseksi.

Kansanedustajat Eeva-Johanna Eloranta (SDP) ja Paula Risikko (Kok.) perustivat vuonna 2022 eduskuntaan Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmän. Työryhmän tavoitteena on saada mukaan hallitusohjelmaan kansallinen strategia ja toimenpidesuunnitelma yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämiseksi.

Yhdysvaltalaisten kouluampujien taustoja selvittäneen tutkimuksen mukaan kolmetoista viidestätoista haastatellusta koulusurmaajasta oli kokenut yhteisössään ostrakismia. Kokemus ulkopuolelle työntämisestä oli saanut heidät ajattelemaan, että itsensä on tehtävä näkyväksi – keinolla millä hyvänsä.

Työryhmästä kansanliikkeeksi

Strategia ja toimenpidesuunnitelma eivät kuitenkaan riitä, vaan myös toimeenpanosta on huolehdittava kaikilla sektoreilla. Se vaatii johdonmukaista ennaltaehkäisevää ja korjaavaa työtä yhtenä rintamana valtionhallinnossa, hyvinvointialueilla, kunnissa ja järjestöissä. Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämistyöhön tarvitaan poliitikkojen työryhmän lisäksi kansanliikettä.

Sellaiseksi tähtää kehitysjohtaja Emil Salovuoren ja professori Niina Junttilan alulle panema Lähde-liike, jossa on mukana jo yli viisisataa toimijaa. Liikkeen tarkoituksena on luoda jatkuvuutta hanke- ja kampanjapohjaisen yksinäisyystyön rinnalle sekä mahdollistaa yhteistyö eri toimijoiden välillä.

Yksinäisyyttä on tähän asti pyritty vähentämään lähinnä muuttamalla yksinäisten omaa toimintaa, ajatuksia tai tunteita. Lähde-liikkeen tavoitteena on saada aikaan asennemuutos koko yhteiskunnassa ja rikkoa yksinäisyyteen liittyvää stigmaa. Yleiseen asenneilmapiiriin vaikuttaminen ja yhteisöllisyyden kokemuksen vahvistaminen ovat tärkeimpiä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ongelman kukistamiseksi. Yhteisöllisyyttä voidaan lisätä esimerkiksi kaavoitus- ja asumisratkaisuilla, kohtaamispaikkoja lisäämällä, harrastuksiin pääsyn tukemisella, oppimisen tuen riittävillä resursseilla sekä tunne- ja vuorovaikutuskasvatuksen lisäämisellä.

Yksinäisyyden juurisyyt ovat moninaisia ja kumuloituvia. Taustalla voi olla esimerkiksi kiusaamiskokemuksia, terveydellisiä ongelmia, perheen vaikeuksia sekä kouluyhteisöön ja yhteiskunnan rakenteisiin liittyviä haasteita – tai sitten näiden taustatekijöiden monimuotoisia yhdistelmiä. Siksi yksinäisyyden vähentämiseksi ei ole yhtä kaikkiin tilanteisiin sopivaa ratkaisua, vaan tarvitaan monenlaisia keinoja – niin ennaltaehkäiseviä kuin interventiomenetelmiäkin.

Niitä etsitään myös strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Right to Belong -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää lasten ja nuorten yksinäisyyttä ja ostrakismia erilaisissa ympäristöissä, kuten perheissä, kouluissa, sosiaalisessa mediassa ja kaveriryhmissä. Päämääränä on yhteiskunta, joka tarjoaa jokaiselle lapselle ja nuorelle yhdenvertaisen, turvallisen ja sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden, jossa yksikään ei jää ulkopuoliseksi. Se on välttämätöntä paitsi yksinäisen lapsen tai nuoren, myös koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.

Kirjoitus perustuu Right to Belong -hankkeen työhön ja eduskunnan Yksinäisyyden ja ostrakismin vähentämisen työryhmän järjestämään Yksinäisyys Suomessa -keskustelutilaisuuteen (27.2.2023). Tilaisuudessa pitivät puheenvuoroja kansanedustajat ja työryhmän puheenjohtajat Eeva-Johanna Eloranta (SDP) ja Paula Risikko (Kok.), professori ja opetusneuvos Niina Junttila, erityisasiantuntija Maaret Alaranta, kehitysjohtaja Emil Salovuori sekä puolueiden edustajat Hilkka Kemppi (Kesk.), Ari Koponen (PS), Inka Hopsu (Vihr.), Veronika Honkasalo (Vas.) ja Mikko Ollikainen (RKP).