Voimahahmo LED-valolla

Huovutusta ja elektroniikkaa, tunnetaitoja ja oppimisen iloa esikoulussa yhteistyössä kummiluokan, yläkoululaisten ja vanhempien kanssa.

 

Tavoitteet: (OPS) 

Projektin keskeisimmät oppimistavoitteet olivat itsetunnon vahvistaminen, yhteistyötaitojen kehittäminen, erilaisiin käsityötekniikkoihin kuten huovutus ja elektroniikka tutustuminen, mittaamisen alkeiden harjoittelu, suunnittelu, projektityöskentely ja tekemisen ilo. 

Materiaalit ja tarvikkeetTunnekasvatus kirjat, Pikku Kallen sähkökoulu, villaa, huovutusneuloja, saippuaa, sähkökomponentit, ommeltava led, sähköä johtavaa lankaa, paristopidin, paristo 3v, liukukytkin (voisi olla myös pelkkä paristokotelossa oleva kytkin), ompelulankaa ja neuloja  

 

Miten projekti alkoi? 

Projekti alkoi itsetuntoon liittyvien kirjojen lukemisella ja jokaisen lapsen oman voimajulisteen tekemisellä, jonka jälkeen lapset suunnittelivat oman voimahahmonsa paperille. Suunnitteluvaiheessa lapset harjoittelivat mm mittaamista ja viivoittimen käyttöä.  

Sähköön tutustuminen 

Työhön oli tarkoitus sisällyttää elektroniikkaa, joten Pikku Kallen sähkökoulun avulla lapset tutustuivat sähköön ja pohtivat mm, mitä sähkö on, missä sähköä käytetään päivittäin jne. Lisäksi lapset saivat konkreettisesti kokeilla, miten virtapiiri muodostetaan, mitä komponentteja virtapiirissä on, mikä johtaa sähköä ja mikä eristää sähköä.  

Voimahahmon huovuttaminen 

Tämän jälkeen vuorossa oli voimahahmon huovuttaminen märkähuovutuksella, jossa huoltajat ja nelosluokkalaiset kummioppilaat olivat mukana auttamassa työskentelyssä. Lapset huovuttivat kaksi levyä (etu- ja takakappale), josta he leikkasivat suunnitelmansa mukaisen hahmon kaavojen avulla. Hahmon yksityiskohdat tehtiin neulahuovuttamalla märkähuovutetun kankaan päälle.  

Seuraavaksi töihin ommeltiin yläkoululaisten avustuksella virtapiiri. Virtapiiri muodostettiin sähköä johtavan langan avulla ompelemalla liukukytkin, led ja paristokotelo osaksi virtapiiriä. Lopuksi lapset ompelivat hahmojen etu- ja takaosan kiinni toisiinsa ja täyttivät hahmot vanulla.  

 Projektin lopussa lapset pääsivät retkelle Käsityöläismuseoon, jossa tutustuttiin entisajan käsityöperinteisiin opastetulla Kisälli-kierroksella. Oman voimahahmon ympärille muodostettiin tarinaa sen antamista voimista ja käyttömahdollisuuksista. Projekti päättyi tuotosten ja koko projektin dokumenttien esittelyyn huoltajille, isovanhemmille ja päiväkodin väelle. 

 

Työpajan ladattava materiaali (jos materiaali ei näy, lataa sivu uudelleen):

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Lataa materiaali PDF-tiedostona [1.53 MB]

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *