Raimo Nurmi: My Legacy to Management and Organization Studies

A quarter of century ago, when this millennium was young and believed in its dreams, I along with some students – younger and smarter than me – began to think, discuss, write and publish what we saw arising on the horizon: information era and knowledge intensive firms.  Plenty of water and some blood has fallen down in all the rivers of the world since then, so it is time to update these thoughts.

Information era did not become after all essentially a knowledge society. There are striking news to show that stupidity has increased. What young people learn at schools has measurably deteriorated. A similar trend has taken place in the IQ-tests of Finnish recruits in our conscription army representing about 75% of young men and an increasing amount of young volunteer women of the nation. Yet, the information storage has grown to colossal heights. So have its distribution channels, networks and sites. This text is just one in a thick jungle and I do not dream for a second for it to carry any further than shouting in a thick forest. It is just an attempt to correct what I once wrote.

Then, I was not   able to see digitalization, just a presentiment of it, which was not enough to realize its amount, importance and power. Reading, and even reading skills have eroded. Books are still published, so there must be some people to read them.  Quality papers remain, but fewer and fewer subscribe to them. Increasingly, information is picked from digital sites.  Digital skills have replaced ABC-books.  Algorithms have replaced teachers on the highways and byways of information. But the road to wisdom remains as narrow and cumbersome as ever and good educators can still pave the way. Artificial intelligence beats the human brain in speed and capacity. It takes a great thinker to surmount what AI can do.

As the amount of available information has grown to gigantic dimensions, no one can manage or even observe it all. As a consequence, knowledge is fragmented and split. Then the same knowledge can be shared by fewer and fewer, and people are left in their bubbles to share their information, knowledge, misunderstandings, fake news and prejudices with likeminded fellows that have been exposed to similar influence. Hence, people are fooled into bubbles in a finite information space with an infinite information space outside their bubbles.  To rescue oneself out from this bubble requires mental force like the way a rocket needs propulsion force to win the gravitation on its way to a wider orbit.

The information around us has not led to better understanding between people. On the contrary, fragmentation, indeed polarization between groups, social layers, entire societies, within the humankind at large, seem to be growing. Connections, willingness to talk between people across the bubbles has weakened, while aggression between people in their social media traps has intensified.  People listen to their fellows, share with their fellows, quote their fellows. These discourses arise as spirals growing to typhoons, that roar around the bubbles accentuating distinctions.  Where there is connectivity, frontiers are built.

There is a growing concern about the concentration of information. Data about our daily transactions are collected for commercial, potentially military purposes.  Europeans have been alarmed by being wired to a few American mega corporations in the same way they are militarily hooked in NATO.

 A Spanish Philosopher and essayist José   Ortega Y Gasset provoked the literary world between the two World Wars with his book La Rebellión delas masas (The tyranny of the Majority). He asserted that the brutal collective mediocrity threatens individuality, free will and minorities. There may have been more connectivity then, as there was not information technology to wrap all   nonsense.  He did not have an inkling about the (un)social media when he wrote his then   unpopular message.

Enough about information era.

KNOWLEDGE NOW

The traditional (smokestack)industry has diminished in volume, but it remains influential due to its export and lobbying power. The Finnish forest cluster has actually been a resource curse.  Many oil rich countries have had growth without development, as they have been complacent and have not diversified their economy.  Likewise, Finns have not used their forests for biotechnological development. Instead, we have exported plank to Denmark and imported it back in furniture and exported pulp to China and imported it back as cardboard around Chinese products. Where did the value-added go in this lo(gist)ic? Why has not the forest cluster been able to arise above its trees?

A Finnish village carpenter can carve as good piece of furniture as IKEA, but we are short of a concept to make it a household name. Now the Danish Novo Nordisk is the most valuable Scandinavian company.  The Finnish timberfeet have not been able to follow suit. Why? Why!

There is, however, new know-how and know-why based on digitalization and, it is reaching global markets.   There is Oura, Elomatic, Planmeca, Ponsse, ICEYE, Digital Workforce just to mention a few. Some companies have seized digitalization to cut middle men between them and the customers in a revolutionary manner. These people have not sat singing the old psalm about the poverty of Finland but searched capital of the world to their attractive business ideas. After all, there is knowledge, knowledge capital, even a knowledge society in Finland. It is just finding new ways to new productive habitats.

What about Values?

Values have not become softer the way it was predicted early this millennium.   Even though climate indicators, even points of no return are more alarming than ever green values and environmental issues are not high on today´s agenda. Instead, wars and militarization make capital headlines. When Putin attacked Ukraine, military readiness took the place of pacifism. Also pandemics, unemployment and fear of losing one´s job increase hard values.

According to a recent youth barometer, young people are more pessimistic about their future than earlier generations. It is known that values and attitudes are adopted early in life and they are difficult to change later.  Youth is the future – and also a time bomb.

Politicians have worked hard to make the country a functional whole, a homeostasis, where all its parts fit together.  It is fair to say, that to an extent, it has been achieved. Yet, always some dysfunctional elements remain.  Communism belongs to the past. But a new cry is being heard: “Brothers, it is cold out there, we wanna get out”. In old movies the sun is shining, clouds sail on the blue skies and they are not torn by storms. But it is hard to sustain illusions. Nostalgia is not a strategy.

Transactional Organizations

New organizations pop up. Many, even die short of oxygen early. The ones that cross over the first valley of death grow organically increasing their services and customers. In growing, they confront a new shortage of oxygen and again, deaths will follow. Some succeed by buying other organizations, or by getting merged into them.  The new fusions become a springboard for new growth. Fused companies become fused and fused again. In the end, industries are so concentrated that competition authorities cannot make heads or tails of them.

This is how mega corporations are born. In the United States information and entertainment businesses are merging. So people get their news, entertainment and other information from one silo, and avoid influence discordant with their views.

The siloes have mutual transactions, i.e., they buy and sell their services among each other. And they have subcontractors with transactional connectivity between them, and the main contractor. They make up worldwide, mainly American transactional clusters. The clusters are not hierarchical but transactional. The glue that binds them together consists of trust and reciprocity. Then, they avoid rigidity, creaking joints, resistance to change and prestige conflicts, all too typical of hierarchical organizations.

Once upon a time, pharmacists used to have catalogues of physicians and their services. Then the doctors got the idea to merge, and make polyclinics or medical centres. Then the centres began to merge and merge. And later they were bought by big foreign medical companies. At the same time individual doctors began to privatize themselves into one person companies that transacted with patients and with their parent medical company. Somewhat similar trends are seen among law firms and other professional partnerships.

There is even an opposite transactional movement, viz. big conglomerates are broken down to transactional units. The Finnish Road Construction Authority built Finnish roads and waterways and was the biggest employer in the country. It decided to withdraw from building, became a governing agency and privatized all building to Destia. Destia, in turn split its assignments to small enterprises, teams, masons and other skilled workers. This kind of transactional clusters built the Finnish suburbs and their highest buildings.

The Finnish Broadcasting Company (YLE) had a theater, a choir, an orchestra and many other fascinating platforms (there still is Radio Symphony Orchestra, RSO). Now with fewer platforms of its own, YLE shows more programmes than ever in more channels than ever, all connected with podcasts by myriads of producers globally, and YLE, in turn, sends its own productions to wherever there are willing watchers.

There is one more realm of human endeavour, that could be modernized by transactional mindset. Universities exist for research and education.  Research had better be organized as projects. Researchers abound, and they can be picked for projects, and, in the same vein, researchers can propose new projects. Education is easier to provide than ever before. University readers are still needed to guide young innocent students in the wild jungle of higher learning. The sturdiest professors could be sent to Russia to lecture about trust, reciprocity and transactional thinking to students grown into the authoritarian way of governing.

The writer, Raimo Nurmi is Emeritus Professor of Turku School of Economics and  Estonian Business School.

Tekoälyllä vaikutuksia jo liiketoiminnan strategisella ja operatiivisella tasolla

Pisimmälle päässeet tekoälyorganisaatiot ovat saavuttaneet ihmisten ja koneen yhteistyön jatkuvalla kehittämisellä jo kaupallisesti merkittävää kilpailuetua sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa.
Pörssiarvoltaan toista sataa miljardia olevassa yhtiössä tekoäly on jo osana kaikkia operatiivisia prosesseja sekä asiakasrajapinnassa että tuotantoprosesseissa. Myös muissa tekoälypohjaiseen kilpailukykyyn panostaneissa yrityksissä ja organisaatioissa tekoälyratkaisut auttavat jo kokonaisoptimoinnissa, kertoo tekoälyn strategisesta johtamisesta Turun kauppakorkeakoulusta väittelevä yliopisto-opettaja Kaisa Kukkonen haastattelemiensa tekoälykehittäjien kokemuksista.
Tekoälyratkaisut optimoivat jo esimerkiksi koneiden organisointia lentokentillä, tv-tuotantojen työn organisointia ideasta aina suoratoistopalvelun mainoskuvan valintaan saakka. Tekoälyllä voi myös yön aikana yhdistää kaikki työnhakijat optimaalisesti täyttämään samalla hetkellä avoinna oleviin kaikkiin työpaikkoihin.

Koneen kanssa voi neuvotella

Esimerkiksi yksi kilpailukykypyramidin huipulla oleva yritys käyttää tekoälyä jo erilaisten tulevaisuusskenaarioiden sparraamiseen: Jos uskomme tällaiseen tulevaisuuteen ja toimisimme yrityksenä näin, mitä silloin datamme perusteella tapahtuisi?
– Koneelta vastauksen saa saman tien. Ihminen voi iteratiivisesti kysyä kysymyksiä koneelta ja arvioida vastausta oman asiantuntemuksensa kautta ja kokeilla toista skenaariovaihtoehtoa dataa vasten. Parhaimmillaan se toimii todella hyvin, mutta koneen ja ihmisen yhteinen metaoptimointi on työlästä saada toimimaan hyvin, kertoo Kukkonen miljardiluokan yrityksen arjessa jo käytössä olevasta ihmisasiantuntijoiden ja koneen yhteistyöstä.

Kilpailu on jo alkanut

– Jos olisin yrityksen hallituksessa tai johtoryhmässä, perkaisin viimeistään nyt läpi kaikki oman organisaation kriittiset osa-alueet: mitä uhka- ja mahdollisuusskenaarioita tekoäly tuo ydintehtävämme eri osa-alueille? Miten me niihin organisaationa vastaamme? Miten muutamme mittareitamme strategisella ja operatiivisella tasolla ohjaamaan kehitystämme oikeaan suuntaan, kehottaa Kukkonen tutkimuksensa havaintojen perusteella.
Tekoälyä on varminta ja helpointa soveltaa operatiiviseen toimintaan, jossa datamäärä on suuri ja reaktionopeusvaatimus on korkea. Esimerkkejä tällaisista tilanteista voivat olla esimerkiksi kysynnän mukaan joustava hinta verkkomyyntitilanteessa, asuntolainapäätöksen automatisointi minuuteissa, kun asiakas on asuntonäytössä ja haluaisi ostaa kohteen, tai vaikka vakuutuspäätöksen teko ja maksatus yleisimmissä tapauksissa jopa täysin automaattisesti.


Riskit syytä ottaa tosissaan

Kuitenkin jos kyseessä on ihmishenkiä tai suuret taloudelliset riskit, pelkkään koneeseen ei kannata luottaa.
– Konetta kannattaa käyttää ison datamassan raaka-analyysiin ihmisen päätöksenteon tueksi. Algoritmi voi olla väärässä monesta syystä. Siksi on tärkeää arvioida ja ehkäistä koneen aiheuttamat riskit huolella ja integroida riskien valvonta tiukasti osaksi kaikkia tekoälyprosesseja, varoittaa Kukkonen.
Silti yhtä iso riski voi olla tekoälyn käyttämättä jättäminen, koska tekoälyä voi luonnehtia niin kutsutuksi yleiseksi teknologiaksi.
Tämä tarkoittaa sitä, että samaa teknologiaa voi soveltaa ratkomaan samankaltaisia ongelmia yli teollisuudenalarajojen ja voi huomaamattaan jäädä jo alkaneesta kilpailussa häviäjien joukkoon.

Tekoäly on organisatorisesti kehitettävä lihas

Turun kauppakorkeakoululla yliopisto-opettajana toimiva Kaisa Kukkonen tutkii väitöskirjassaan tekoälyn johtamiseen liittyviä riskejä ja mahdollisuuksia liiketoiminnalle arvon luomisen näkökulmasta. Väitöskirjaansa varten hän haastatteli 34 tekoälyratkaisuja yksityiselle ja julkiselle sektorille kehittävää asiantuntijaa Suomessa ja Pohjois-Amerikassa.
Haastateltavien näkemysten ja kokemusten mukaan kaupallisia tekoälytuotteita ja palveluita löytyy jo yksittäisiin käyttötarkoituksiin, mutta kilpailuetua ei ole mahdollista saavuttaa ilman organisaation omaa tekoälykehittämistä.
– Tekoälyn johtamisosaamiseen kohdistuu koko ajan valtavasti kasvavia paineita. Kaikkea ei tarvitse osata itse, mutta pitää ymmärtää isossa kuvassa, mitä tämä tarkoittaa ydinliiketoiminnallemme ja sen strategiselle ja operatiiviselle kehittämiselle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Yksi pörssiarvoltaan suurimman organisaation haastateltavistani vertasi tekoälykykyä organisatoriseksi lihakseksi, jota pitää pystyä jatkuvasti kehittämään, Kukkonen kertoo.
Kukkonen tutkii väitöskirjassaan ’Tekoälyn arvonluonnin ja tuottavuusparadoksin strateginen johtaminen’ tekoälyn johtamiseen vaikuttavia tekijöitä. Näitä tekijöitä ovat 1) tekoälyn määritelmän monimutkaisuus, 2) tekoälyinvestointipäätökseen vaikuttavat tekniset ja ei-tekniset tekijät, 3) tekoälyportfolion hallinta organisaation tasolla, ja 4) tekoälyn tulosten mittaaminen. Lisäksi Kukkonen analysoi työssään, 5) miten tekoälyn kasvava käyttöönotto vaikuttaa työn uudelleenorganisointitarpeeseen suhteessa aikaan, kun oikea-aikaisuuden vaatimukset kasvavat esimerkiksi asiakkailta sekä tuotantoprosesseissa. Lisäksi tutkimuksen tuloksena organisaatioista paljastui viisi erilaista jo omaksuttua tekoälystrategiaa.

Kaisa Kukkonen puolustaa väitöskirjaansa ’Tekoälyn arvonluonnin ja tuottavuusparadoksin strateginen johtaminen’ Turun kauppakorkeakoulun LähiTapiola-salissa perjantaina 22.9. klo 12.00. Väitöstä voi seurata myös etänä osoitteessa: https://utu.zoom.us/j/67358718415

Väitöskirjan digitaalinen versio löytyy täältä: https://www.utupub.fi/handle/10024/175573

Paraneeko tutkimalla?

Syöpä on sanana pelottava. Se on myös asia, jonka moni suomalainen omakohtaisesti joutuu kohtaamaan jossain elämänsä vaiheessa. Onneksi syövän hoito on viime aikoina edennyt isoin harppauksin ja moni sairastunut paranee siitä. Lisäksi nekin, joita ei voi täydellisesti parantaa saavat usein elää pitkään kehittyneiden hoitojen ansiosta. Tässä kirjoituksessa kerromme, miten johtamis- ja organisaatiotutkimus on omalta osaltaan mukana syöpätutkimuksen ja -hoidon kehittämisessä.

Mistä koostuu hyvä syöpätutkimus?

Syöpätutkimus kattaa useita eri osa-alueita, jotka liittyvät syöpien ehkäisyyn, diagnostiikkaan, hoitoon ja hoitojen jälkeiseen seurantaan. Tässä kokonaisuudessa tarvitaan tietoa ja taitoja potilastyöstä, diagnostiikkaan liittyvästä kuvantamisesta aina syöpien molekyylitason mekanismeihin asti. Syöpätutkimus perustuukin pitkälti hyvin monien eri alojen asiantuntijoiden huipputason osaamiseen. Samalla se edellyttää pitkäjänteistä eri tieteenalojen rajat ylittävää yhteistyötä.  

Keskiössä translationaalinen tutkimus

Keskeistä syöpätutkimuksessa on kliinisen tutkimuksen eli potilaslähtöisen tutkimuksen ja perustutkimuksen eli syöpään keskittyvän tutkimuksen yhdistäminen. Lääketieteen kentässä tätä kutsutaan translationaaliseksi tutkimukseksi. Termillä tarkoitetaan koko tutkimusketjua perustason molekyylien tutkimisesta laboratoriossa aina potilaan hoitoon asti. Translationaalinen tutkimus on monitieteistä ja ylittää tieteenala-, organisaatio- ja ammattikuntarajat. Keskeistä on tutkimuksen kaksisuuntaisuus: yhtäältä perustutkimustietoa hyödynnetään kliinisessä tutkimuksessa ja toisaalta perustutkimus tarvitsee potilasnäytteitä ja tautimalleja laboratoriotasolla, kun selvitetään syövän solu- ja molekyylitason mekanismeja.  Translationaalinen tutkimus on välttämätön edellytys uusien hoitomuotojen saattamiseksi potilaiden käyttöön nopeammin ja vaikuttavammin.

Suomessa translationaalista tutkimusyhteistyötä on aiemmin pyritty edistämään luomalla sitä mahdollistavia rakenteita samalla kun yhteistyötä haittaavia esteitä on lähdetty purkamaan. Yksi konkreettinen esimerkki tukimuodoista on kansallisen ja alueellisten syöpäkeskusten muodostaminen ja rahoitusinstrumenttien (esimerkiksi Syöpäsäätiön myöntämä tutkimusrahoitus) luominen.

Tutkimusyhteistyö vaatii muutakin kuin pelkkää tahtoa

Yleisesti on organisaatiotutkimuksen perusteella tiedossa, että rakenteet eivät automaattisesti synnytä yhteistyötä. Yhteistyö  vaatii toimiakseen organisaation tukea, eri osapuolten tahtoa, ajallisia ja rahallisia resursseja. Käytännössä translationaalisen tutkimuksen esteenä ovat eri tutkimusalojen erilaiset käytännöt, perinteet, aikataulut ja tavoitteet. Yhteistyötä hankaloittaa sisään rakennettu paradoksi, jossa tutkijan tulee toisaalta omata erityisosaamista tietystä kapeasta tematiikasta ja toisaalta samanaikaisesti ymmärtää laaja-alaisesti alansa liittyvää tutkimusta, jotta pystyy ymmärtämään myös muiden alojen erikoisosaajia.

Translationaalisen tutkimuksen haasteena on yhä hajanaisempi tutkimuksen rahoitus sekä kasvavat vaateet esimerkiksi tutkimuslupamenettelyille. Lääketieteessä perustutkimus keskittyy yliopistoihin, joissa rahoitus on kasvavasti ns. ulkoista ja hankepohjaista. Tämä tarkoittaa, että tutkijan on haettava uuteen ideaansa rahoitus niin omaan kuin muidenkin tutkimusryhmän jäsenten palkkaan samoin kuin tarvittaviin muihinkin resursseihin. Kliinistä tutkimusta taas hankaloittaa terveydenhuollon tiukkenevat resurssit, jolloin lääkärien mahdollisuuksia käyttää aikaansa tutkimukseen vähenee, kun kaikki liikenevät lääkärit tarvitaan potilastyöhön.

Näiden haasteiden ratkaiseminen ei ole yksikertaista ja tuskin löytyy yhtä ihmelääkettä mikä ratkaisisi koko vyyhdin. Keskeistä on yhtäällä resurssien suunnittelu ja rakenteiden kehittäminen kuin arkisessa työssä pienempien, mutta vaikuttavien muutosten hakeminen ja kehittäminen. Translationaalisessa tutkimuksessa on keskeistä, että kommunikaatio ja yhteistyö toimii eri rajapintojen välillä. Osaltaan organisaation tasolla voidaan kehittää toimintamalleja joissa arkisessa työssä mahdollistetaan, että näillä rajapinnoilla on kohtaamisia ja vuorovaikutusta.

Mentoroinnilla uusia alkuja

Mentorointi on useissa tutkimuksissa toimivaksi todennettu tapa tuoda eri aloilta tulevia asiantuntijoita yhteen. Kehittämismenetelmänä se on yksinkertainen, kevyt ja helposti toteuttava. Turun kauppakorkeakoulun ja Läntisen Syöpäkeskuksen yhteisessä Ristiinmentorointi verkostomaisen tutkimusyhteistyön kehittämisessähankkeessa edistetään syöpätutkimusta tuomalla yhteen perustutkijoita ja kliinikkoja. Ristiinmentorointi-termillä haluamme korostaa nimenomaan tätä poikkitieteellisestä asetelmaa erotuksena perinteisiin mentoroinnin asetelmiin, jossa toinen osapuoli on toista kokeneempi.

Hankkeen tavoitteena on kehittää uusia keinoja syöpätutkimuksen asiantuntijaverkostojen toimivuuden parantamiseksi sekä ymmärtää mentoroinnin vaikutuksia ja mahdollisuuksia pitkälle erikoistuneen asiantuntijatyön kehittämisessä. Pyrimme luomaan molemmin puolin ymmärrystä erilaisista työnkuvista ja saada käyttöön hiljaista tietoa. Samalla luodaan mahdollisuuksia lääketieteen tutkimusyhteistyön käytäntöjen kehittämiseen ja tehdään erilaisia työkulttuureja tutuiksi.

Tutkimushankkeessa keräämme laajasti erityyppistä aineistoa mentorointiin osallistuvilta henkilöiltä ja organisaatioilta.  Hanke toteutetaan yhteistyössä Turun kauppakorkeakoulun ja Läntisen Syöpäkeskuksen kanssa ja pyrkimyksenä on saada mentoroinnista pysyvä toimintamalli Läntiselle syöpäkeskukselle. Turun kauppakorkeakoulusta hankkeen toteuttavat johtamisen ja organisoinnin oppiaine, Centre for Collaborative Research CCR sekä Pan-Eurooppa Instituutti. Kaksivuotista hanketta rahoittaa Työsuojelurahasto.

Kirjoittajat: Anna Karhu hankkeen projektipäällikkö ja Anni Paalumäki tutkimushankkeen vastuullinen tutkija

Anna Karhun tutkimus keskittyy ymmärtämään organisaatioiden ja niiden toimintaympäristön välisen vuorovaikutuksen dynamiikkaa ja siitä kumpuavaa muutosta. Erityisinä tutkimuskohteina ovat lääketeollisuus ja terveydenhoito, kulutusyhteiskunta ja kaupanala sekä monikansalliset yritykset ja kauppapolitiikka. Anna toimii tutkimuspäällikkönä Pan-Eurooppa Instituutissa.

Anna Karhu

anna.karhu@utu.fi

Anni Paalumäki on tutkinut mm. mentorointia yksilöiden ja organisaatioiden kehittämismenetelmänä. Hän toimii yliopistonlehtorina johtamisen ja organisoinnin oppiaineessa sekä tutkijana CCR-tutkimusryhmän Digiraksa-hankkeessa.

Anni Paalumäki

anni.paalumaki@utu.fi

Etkö ymmärrä mitä sulle kerron?

Minulla oli jokin aika sitten murhe, josta olisin halunnut puhua. Asiasta keskustelua hankaloitti, että jokainen, jonka kanssa asian yritin ottaa esiin, koki ratkaisseensa sen välittömästi. Osa aloitti neuvomisen ja kertoi tarkalleen, miten kannattaisi toimia. Moni käänsi huomion itseensä, jakaen omia kokemuksiaan ja vertailemalla niitä minun huoleeni. Moni kohautti olkiaan, koska murhe ei ollut heidän mielestään todellinen – näitä sattuu. Tämä pysäytti minut pohtimaan, kuinka vähän me ihmiset todella kuuntelemme toisiamme ja miten huonot seuraukset sillä on. Kuuntelemalla osoitamme arvostusta ja luomme tunnesiteitä. Kuuntelun puute taas tekee säröjä ihmissuhteisiin, huonontaa ilmapiiriä niin työssä kuin kotonakin ja lisää yksilöiden pahoinvointia.

Kuunteluntaito kärsii uskomuksesta, että puhumalla saadaan kaikki asiat ratkaistua. Ajattelemme, että mitä enemmän käytämme puheaikaa, sitä paremmin tuomme esiin osaamisestamme. Keskeytämme ja sivallamme toisten puheita: mitä vähemmän kuuntelen, sitä viisaampi ja tehokkaampi osoitan olevani. Haluamme vahvistaa omaa mielipidettämme ja vakuuttaa niitä, jotka jo ovat kanssamme samaa mieltä. Ongelma on, että tämä ei opeta meille uutta, eikä tuo ketään puolellemme. Kuuntelemista estää uskomus, että jos kuuntelemme toista ja pohdimme hänen sanomaansa, olemme hänen kanssaan samaa mieltä. Näinhän asia ei ole. Sen sijaan kuuntelemalla toisia, opimme ymmärtämään eri ihmisiä ja näkökulmia paremmin, mikä on avain kehitykseen.

Omaa kykyämme kuunnella häiritsee usein se, että tartumme liikaa kiinni toisen sanomaan asiaan, jonka jälkeen vain odotamme tilaisuutta kommentoida sitä. Tällöin meiltä helposti menee ohi iso osa siitä, mistä toinen puhuu. Toisaalta, jos emme ymmärrä meille kerrottua, emme tuo sitä esiin, koska emme halua vaikuttaa tietämättömältä. Tämä taas ei ole kuuntelijan eikä puhujankaan etu. Tarkentavat kysymykset auttavat kuuntelijaa seuraamaan tarinaa paremmin ja puhujalle ne ovat avaimia oman puhetavan kehittämiseen. Helposti oletamme, että muut ymmärtävät asioita samalla tavoin kuin me itse, vaikka näin ei ole.

Kuuntelutaidon puute myös lisää yksinäisyyttä. Vaikka ympärilläsi olisi paljon ihmisiä, mutta kukaan ei kuuntele sinua, tunnet jääväsi yksin murheittesi kanssa. Kuunteleminen on toisen huomioimista. Emme edes huomaa, kuinka paljon sitä arvostamme, kunnes joku kuuntelee meitä aidosti, sulkee ympärillä olevat häiriötekijät ja antaa täyden huomionsa. Tällöin ihminen tuntee olonsa tärkeäksi ja arvokkaaksi. Osaava kuuntelija ottaa selvää, mitä toinen haluaa kertoa, antaa hänelle aikaa siihen ja reagoi pohtivasti ja empaattisesti. Eikä hiljaisuutta tarvitse pelätä, päinvastoin, jos toteaa toiselle, että minun pitää tätä nyt oikein hetki pohtia, osoitamme kunnioitusta toisen tunteita ja sanomaa kohtaan.

Kuunteleminen ei tarkoita neuvomista, ohjaamista tai opettamista, sen tarkoituksena on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan. Aloittaessa keskustelun kysymällä toiselta, haluaako tämä neuvoja, asetamme itsemme jo parempaan asemaan. Annamme toisen ikään kuin ymmärtää, että meillä on vastaus, tiedämme tämän paremmin ja ongelma on äkkiä ratkaistu, kunhan vain saamme tilaisuuden siihen. Näin vähättelemme toisen asian tärkeyttä ja välitämme viestin, että hänen tunteensa asiasta on väärä, mikä vähentää keskinäistä luottamusta. Pahimmassa tapauksessa suutumme toiselle, kun hän ei toimi neuvojemme mukaisesti – meillähän oli jo varma ratkaisu!

Neuvojen antaminen pyytämättä saa helposti toisen asettumaan puolustuskannalle. Lisäksi palava halu neuvoa toista myös estää ymmärtämästä, mitä ratkaisuja toinen on jo asiaansa pohtinut. Jokainen on kokenut tilanteen, jossa tuo murheensa esiin ja toinen reagoi tarjoamalla neuvoja neuvon perään. Ratkaisukeinoja, jotka kaikki on jo itse käynyt läpi. Yhtäkkiä sinun murheestasi on tullut kilpailutilanne, minkä toinen haluaa voittaa. Tällöin ihminen ärsyyntyy ja haluaa lopettaa aiheesta keskustelemisen eikä todennäköisesti pyri sitä enää nostamaan esiin. Neuvojen antaminen pitää ansaita eikä tietoisuus toisen murheista tarkoita, että ne pitää ratkaista.

Kuuntelussa tulee olla utelias, aidon kiinnostunut toisesta henkilöstä. Omaa mielenkiintoa voi tuoda esiin tarkkaavaisuuden lisäksi erilaisilla rohkaisevilla ja tarkentavilla kysymyksillä. Kuuntelemme toista omien tunteiden ja kokemusten kautta, mihin olettamukset toisesta vaikuttaa. Kuuntelussa tuleekin muistaa, että olemme erilaisia persoonia ja meillä on erilaisia kokemuksia.  Tietenkään aina ei voi kuunnella, ei ole aikaa tai voimavaroja. Tämän voi kuitenkin tuoda suoraan esiin. Tilannetajuakin pitää olla, ei ilkeiden tai energiaa syövien ihmisten kuuntelematta jättäminen tee sinusta huonoa kuuntelijaa, vaan ihmisen, joka huolehtii myös omasta jaksamisestaan.

Kuunteleminen tuntuu olevan jotain, missä kaikki uskovat olevansa hyviä, vaikka tosiasiassa moni meistä voisi siinä vielä paljonkin kehittyä. Kuuntelun merkitys huomataan usein vasta silloin, kun itse tarvitsee kuuntelijaa. Itseä voi motivoida kuuntelemaan pohtimalla niitä tunteita, mitä on kokenut, kun joku on aidosti kuunnellut ja osoittanut kiinnostusta. Jokaisella on valta tuottaa näitä tunteita toiselle. Kuuntelemalla perhettä, ystävää tai työkaveria paremmin, osoitamme välittävämme. Kuuntelemalla vastapuolta tai vihamiestä saamme kunnioitusta ja luomme olosuhteet asioiden kehittämiselle. Kuunnellaan siis toisiamme.

Sanna Sieppi opiskelee kolmatta vuotta johtamista ja organisointia Turun kauppakorkeakoulussa. Kauppatieteiden kandiksi hän on valmistunut tänä keväänä (2023)

Sanna Sieppi

sanna.m.sieppi@utu.fi

Inspiraation lähteenä käytetty:

Murphy, Kate (2020) Et taida kuunnella, miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä. Werner Söderstöm Osakeyhtiö, Helsinki.

« Older posts

© 2026 Johtaminen

Theme by Anders NorenUp ↑