Tag: tutkimus

Uteliaisuus saa meidät tekemään asioita

En ole erityisen lahjakas. Olen ainoastaan intohimoisen utelias.

― Albert Einstein

Kielitoimiston sanakirja määrittelee uteliaisuuden seuraavalla tavalla: ”joka on innokas saamaan tietoonsa tai kokemaan jotakin uutta”. Tieteellisen tutkimuksen pohjalla on aina uteliaisuutta – halua oppia uutta, löytää ja tuottaa tietoa, vaikuttaa maailmaan. Uteliaisuus on myös minulle tekijä, joka sai minut alun perin hakeutumaan akateemisiin jatko-opintoihin muutama vuosi takaperin, ja jonka voimalla etenen opinnoissani tänäkin päivänä. Täysipäiväisen työn ja lapsiperhearjen sivussa opiskelemisesta ei nimittäin tulisi mitään, jollen tuntisi polttavaa uteliaisuutta yritysten muutoskyvykkyyden tutkimista kohtaan. Arkinen kiire veisi mennessään ja olisi liiankin helppoa lykätä artikkelipinoihin tutustumista hetkeen, jolloin olisi mukamas paremmin aikaa.

Vuonna 2014 Kalifornian yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että ihminen oppii paremmin asioita, joita kohtaan hän tuntee uteliaisuutta. Eli kun olemme lähtökohtaisesti uteliaita, aivomme muistavat asioita paremmin ja esimerkiksi oppiminen helpottuu. Kuulostaa melko loogiselta, eikö vain? Jokainen meistä löytää varmasti esimerkkejä oppimistilanteista, joissa aihe on herättänyt uteliaisuutta johtaen siihen, että muistamme asiasisällön ja/tai oppimistilanteen vahvasti. Vastaavasti, itselleni olisi mahdotonta referoida työpaikkani pakollisen GDPR-kurssin sisältöä muutoin kuin pääpiirteittäin, sillä aihe ei suoraan sanoen herättänyt minussa minkäänlaista uteliaisuutta.

Kolikolla on myös kääntöpuoli. Utelias on myöskin hän, ”jolla on liiallinen tai epähieno halu urkkia toisten asioita”, kuuluu toinen Kielitoimiston määritelmä sanalle ”uteliaisuus”. Uteliaisuutta ei siis ole syytä pitää suoraviivaisesti ajateltuna pelkkänä hyveenä. Kaikilla meillä saattaa olla kokemuksia esimerkiksi liian uteliaasta naapurista, kollegasta taikka asioitamme utelevasta sukulaisesta. Ylen Jenni Stammeier referoi em. tutkimusta seuraavasti: ”On tunnettua, miten motivaatio ja henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet parantavat oppimista. Tutkijoiden mukaan uteliaana pysyminen saa meidät omaksumaan sekä tylsää, mutta myös täysin mielivaltaista ja satunnaista informaatiota.” Naapurin uuden terassin pystytysoperaation seuraaminen tonttien välisen raja-aidan yli kuulunee enemmänkin ”mielivaltaista”- kuin hyödyllistä- kategoriaan.

Uteliaisuus on loistava lähtökohta mille tahansa uuden oppimiselle, tutkimiselle tai omaksumiselle. Se ei kuitenkaan itsessään vielä riitä. Tarvitaan motivaatiota toteuttaa asioita, mutta silloinkin ollaan vasta puolitiessä. Ria Parppei, suomalainen toimeenpanokyvyn tutkija ja kehittäjä, puhuu toimeenpanokyvykkyydestä eli volition taidosta. Hän määrittelee volition taidoksi ”tietoisesti ja johdonmukaisesti säädellä ja hyödyntää omaa henkistä pääomaa sekä ympäristötekijöitä tavoitteiden saavuttamiseksi”. Kuten Ria usein puheenvuoroissaan muistuttaa, ”hyvin suunniteltu ei ole edes puoliksi tehty”. Tarvitaan kyvykkyyttä muuttaa uteliaisuus ja motivaatio konkreettisiksi toimenpiteiksi. Olen samaa mieltä mutta väitän, että ilman pohjalla kytevää loputonta uteliaisuutta yritysten muutoskyvykkyyden kehittämiseksi, ei minulla olisi mitään toimeenpantavaa. Sillä loppujen lopuksi, minua ajaa uteliaisuus. Se on aina kaiken pohjana.

Kirjoittaja on toisen vuoden tohtorikoulutettava Turun Kauppakorkeakoulussa ja hän tekee väitöskirjaa organisaatioiden muutoskyvykkyydestä. Päivätyö kuluu seniorikonsulttina CCEA:lla / Gofore Oyj:llä, jossa kirjoittaja auttaa asiakasorganisaatioita muutoskyvykkyyden kasvattamisessa, muutosjohtamisessa ja muutosten läpiviennissä. Vapaa-aikaa rytmittää perhe, johon kuuluu puoliso ja kohta 2,5 -vuotias taapero. Jos haluat sparrailla Saaran kanssa organisaatioiden muutoskyvykkyydestä, ole yhteyksissä!

Saara karasvirta

saara.k.karasvirta@utu.fi

https://www.linkedin.com/in/saarakarasvirta/

Mitä tutkijat oikeastaan tekevät ja miten teoriat syntyvät ihmistieteissä?

Mitä me ihmistieteilijät eli ihmisten ja ihmisyhteisöjen toimintaa tutkivat oikeastaan teemme päivisin? Monen ihmisen käsitys tieteentekemisestä liittyy melko todennäköisesti jotenkin uusien havaintojen tekemiseen esimerkiksi pölyttymällä arkistoissa tai seuraamalla, mitä koehuoneessa istuvat koehenkilöt tekevät. Meidät on myös helppo mieltää “tosiasioiden” selvittäjiksi: tutkijoilta odotetaan vastauksia triviakysymyksiin kuten minä vuonna Pähkinäsaaren rauha solmittiin tai miten painava Maapallo on. Tutkimusalasta riippuen vähintään osa ja toisinaan suurin osa tutkijan työstä onkin empiiristä työtä eli maailman havainnointia. Mutta jotta havainnoista – vaikkapa koehenkilöiden reaktionopeudesta tai arkistosta löytyneestä kirjeestä – voidaan jalostaa tietoa ja ymmärrystä, meidän on järjestettävä havainnot jonkinlaisiksi käsitteiksi ja teorioiksi.

Yritän tässä kirjoituksessa avata lyhyesti sitä, miten ihmistieteiden tutkija tuottaa havainnoista tietoa ja ymmärrystä järjestämällä ne teorioiksi. Havaintojeni mukaan hyvin monella ihmisellä on ihmistieteiden käytännön tekemisestä hyvinkin hatara käsitys: siinä missä fyysikon saattaa vielä voida kuvitella laskemassa laskuja tai käyttelemässä valtavia hiukkaskiihdyttimiä, ihmistieteilijän työ saattaa näyttäytyä lähinnä lukemiselta ja erikoisen kuuloisista sanoista väittelyltä. Siksi yritän nyt kertoa, mitä oikeastaan teemme, miten me sen teemme, ja miksi sillä on merkitystä.

Aloitetaan kuitenkin siitä, miksi teoriat ja käsitteet ovat ylipäätään hyödyllisiä. Asian ymmärtämiseksi kannattaa ehkä kuulla tarina eräästä leivänpaahtimesta.

Vuonna 2008 brittiläinen muotoilun opiskelija Thomas Thwaites sai idean lopputyökseen: hän rakentaisi toimivan leivänpaahtimen (Thwaites, 2011)⁠. Mallien rakentaminen on osa muotoilijan koulutusta, ja opiskelujensa aikana useimmat muotoilijat rakentavat itse lukuisia malleja yksinkertaisista hahmomalleista pitkälle vietyihin toimiviin prototyyppeihin.

Thwaites oli kuitenkin tiettävästi ensimmäinen, joka halusi todella rakentaa mallinsa itse. Kokonaan. Materiaaleista alkaen.

Yleensä mallia rakentava muotoilija menee varastoon tai kauppaan ja ostaa tarvitsemansa osat ja materiaalit: tasaiseksi valssatun teräslevyn, valmiiksi taotut ruuvit ja mutterit, sähköjohdon ja niin edelleen. Thwaites halusi kuitenkin tutkia, miten kivistä ja muutamista muista lähinnä likaa muistuttavista aineista syntyy toimiva sähkölaite.

Kuten arvata saattaa, projekti oli varsin työläs. Thwaitesilta kului yhdeksän kuukautta ja 1187,54 puntaa laitteeseen, jota vastaavan olisi saanut tavaratalon tarjouksesta hintaan 3,94 puntaa. Joku voisi myös sanoa, että laitteen ulkonäössä ja kenties myös turvallisuudessa saattaisi olla parantamisen varaa.

Kaikille lienee ilmiselvää, miksi Thwaites tulee todennäköisesti jäämään ainoaksi ihmiseksi, joka todella rakentaa leivänpaahtimensa materiaaleista saakka aivan itse. Vaikka haluaisimme rakentaa leivänpaahtimen itse, on yksinkertaisesti valtavan paljon helpompaa mennä kauppaan ja ostaa tarvittavat, tehtaassa tehdyt osat ja raaka-aineet. Valmiista osista ja puolivalmisteista koottu vekotin valmistuu paljon nopeammin, näyttää paremmalta, ja todennäköisesti myös toimii paremmin.

Me tutkijat tuotamme osia ja puolivalmisteita, mutta emme (yleensä) konkreettisten esineiden vaan ajatusten rakentamiseen. Abstrakti ajattelu, se ajattelun laji jota yleensä pidetään nimenomaan ihmisten vahvuutena, perustuu mitä suurimmassa määrin käsitteisiin ja teorioihin. Esimerkiksi käsite ”organisaatio” on eräänlainen puolivalmiste: käyttämällä sanaa ”organisaatio” voimme viitata kätevästi useiden ihmisten tiettyä tarkoitusta varten muodostamaan kokonaisuuteen tarvitsematta joka kerta ajatella tai kirjoittaa koko lausetta. Vastaavalla tavalla teoriat eli maailmasta tehdyt yleistykset ovat tapa tiivistää ymmärrystämme valmiiksi pureksittuun muotoon, jota on paljon helpompi yhdistellä toisiin teorioihin ja käsitteisiin. Mitä enemmän meillä on käytössämme käsitteitä ja teorioita, sitä monimutkaisempia ajatuksia pystymme käytännössä ajattelemaan; ja näiden ajattelun osasten tuottaminen, tarkastelu ja opettaminen on työtämme.

Tutkijan työ eroaa kuitenkin esimerkiksi kirjailijan tai muun käsitteitä luovan ja käyttävän ihmisen työstä siinä, että tutkijan tulee kyetä perustelemaan työnsä sekä yleisölle että etenkin toisille tutkijoille. Kun esimerkiksi itse esitin väitöskirjassani Outokumpu Oy:n arkistoissa tekemieni havaintojeni pohjalta johtopäätöksen, että Outokummun toisen maailmansodan jälkeen väitetysti sähköpulan vuoksi pakon edessä kehittämälle kuparinsulatusuunille olisi ollut teknisesti, taloudellisesti ja poliittisesti toimivia vaihtoehtoja, jouduin perustelemaan johdonmukaisesti, miksi pidin aikaisempaa tulkintaa epätäydellisenä, ja mitkä havaintoni niin tukivat kuin olivat ristiriidassa johtopäätökseni kanssa. Koko prosessi muistuttaakin huomattavasti salapoliisintyötä, jossa johtopäätöstä varten on kyettävä tulkitsemaan ja yhdistelemään joskus miltei huomaamattomia johtolankoja. (Juuri siksi rakastankin tätä työtä.)

Jokainen tutkimustulos on kuitenkin tutkijoiden tekemä tulkinta aineistosta. Siksi tieteellinen tieto ei asu yksittäisissä tutkimuksissa, vaan tutkimusten ja ne oikeaan asiayhteyteensä asettamaan kykenevien tutkijoiden muodostamissa kokonaisuuksissa. Tulkinnanvaraisuus on ongelma, jos puhumme yksittäisistä tutkimuksista; mutta mitä useammat samaa aihepiiriä käsittelevät tutkimukset havaitsevat samanlaisia ilmiöitä, sitä suurempi on todennäköisyys sille, että ilmiö on todellinen. Ja kun puhumme ihmistieteiden keskeisistä teorioista, kuten omalla alallani teknologioiden sosiaalisesta muovautumisesta, teorian taustalta löytyy parhaimmillaan satoja enimmäkseen samaan suuntaan osoittavia tutkimuksia.

Lähde: Thwaites, T. (2011). The Toaster Project: Or a Heroic Attempt to Build a Simple Electric Appliance from Scratch. New York: Princeton Architectural Press.


Janne M. Korhonen
Tutkijatohtori
Johtaminen ja organisointi
Turun kauppakorkeakoulu

© 2022 Johtaminen

Theme by Anders NorenUp ↑