Avainsana: ainejärjestö

Ainejärjestötyöllä on merkitystä: Case Visio ja psykologian sivuaine

Kun olin syksyllä 2018 mukana herättelemässä uudelleen eloon Johtamisen ja Organisoinnin sekä Yrittäjyyden ainejärjestöä Visiota, en osannut kuvitella minkälaisia vaikutuksia se voisi luoda omaankin opiskelupolkuuni. Se mikä alkoi verkostoitumisena, päättyikin lopulta kauppatieteilijälle sopivan psykologian sivuaineen luontiin. Halusin kirjoittaa tämän blogin muistuttaakseni ainejärjestötyön merkitsevyydestä, sillä huomaan sen nyt ohjanneen omaa opiskeluani merkittävästi ja todennäköisesti myös tulevaa työuraani.

Lähdin mukaan järjestötoimintaan siitä juuri mitään tietäen. Johtoajatuksenani oli tutustua toisiin pääaineopiskelijoihin, joiden kanssa voisin keskustella johtamisen opinnoista ja päästä syvemmälle kiinni siihen mitä johtamisen opiskelu oikeastaan tarkoittaa. Ehkäpä juuri johtamisen ja organisoinnin ainejärjestötoiminnan hiljaiselosta johtuen, en juuri tuntenut entuudestaan opiskelutovereitani ja opiskelijat johtamisen kursseillekin saapuivat monista eri pääaineista ja muilta yliopiston opintosuuntauksista.

Järjestötoimintaan perehtyessä tunnistimme mahdollisuuden vaikuttaa omiin opintoihimme. Omien opintojeni edetessä huomasin kaipaavani entistä enemmän psykologian tarjoamia näkökulmia johtamiseen ja esihenkilö-alaissuhteeseen. Koin tässä olevan mahdollisuuteni edistää omia opintojani ja tarjota myös muille johtamisen tai muiden pääaineiden opiskelijoille uudenlaisen mahdollisuuden viedä opintojaan eteenpäin.

Minulle johtaminen ja esihenkilötyö on ensisijaisesti viestintää. Viestinnän onnistumisen kannalta on merkittävää ymmärtää toisia yksilöitä, kuten alaisia, kollegoja sekä omia johtajiaan. Tämän lisäksi on valtavan tärkeää ymmärtää organisaatioiden ja ryhmien psykologiaa, jotka muodostuvat kriittisiksi organisaatioille esim. tehokkuus-, tuloksellisuus- ja henkilöstön hyvinvoinnin näkökulmista. Näiden ajatusten pohjalta koin siis tarvitsevani osaamista yksilö-, ryhmä- ja organisaatiopsykologian alueilta, mutta en tiennyt mistä sitä saisin.

Halusin opiskella johtamista tukevaa psykologiaa lisää, joten esittelin ideani hallitustovereilleni, jotka jakoivat näkemykseni asiasta. Tutkimme yliopiston opinto-opasta, mutta emme löytäneet etsimäämme, ei kauppakorkeakoulun tai yliopiston tarjonnasta. Psykologian olemassa oleva sivuaine oli laaja kokonaisuus, jonka kurssit eivät sopineet siihen tarkoitukseen mitä haimme. Psykologian laajassa sivuaineessa tarjonnassa oli monipuolisesti kursseja psykologian perusteista, joista suuri osa ei ollut mielestämme soveltuvia työelämässä hyödynnettäväksi. Löysimme kuitenkin riittävän määrän kursseja psykologian laitoksen tarjonnasta, joiden pohjalta pystyimme muodostamaan ehdotuksen uuden sivuaineen luomiseksi. Esittelimme aikaansaannoksemme johtamisen ja organisoinnin laitoksella, jossa se sai positiivisen vastaanoton. Tämän jälkeen ehdotuksemme päätyi vielä psykologian laitokselle, joka myös hyväksyi sen. Ehdotuksemme ehti vielä samoihin aikoihin tekeillä olevaan vuosien 2020-2022 opetussuunnitelmaan ja nyt Turun Yliopiston psykologian laitos tarjoaa tätä psykologian lyhyempää, työelämän psykologisia taitoja tarjoavaa sivuainetta ”Yksilön toiminnan psykologiset edellytykset” nimikkeen alla.

Olen itse 4. vuosikurssin opiskelija tätä tekstiä kirjoittaessani. Uuden psykologian sivuaineen opinnot ovat minulla puolivälissä ja koen, että olen saanut valtavasti uutta pohdittavaa siitä mitä johtamisen tulisi olla ja minkälaista johtajuutta haluaisin itse harjoittaa tulevaisuudessa. Koen saaneeni mainion uuden näkökulman oman toimintani tarkasteluun ja uskon pystyväni työskentelemään sen ansiosta monipuolisemmin tulevaisuudessa. Mitään tästä ei olisi tapahtunut ilman ainejärjestön tarjoamaa mahdollisuutta ja sujuvaa yhteistyötä JO-laitoksen kanssa.

Yritän tällä tekstillä korostaa ensinnäkin sitä millainen rikkaus ainejärjestötoiminta voi olla, niin opiskelijoille, opettajille kuin opetuksen kehittämisellekin. Haluan kannustaa kaikkia opiskelijoita tarttumaan ainejärjestötyön mahdollisuuksiin. Ensinnäkin se on mielekästä puuhaa ihmisten kanssa, joista helposti tulee ystäviä ja jotka jakavat samoja mielenkiinnonkohteita. Toiseksi ainejärjestössä saa mahdollisuuden vaikuttaa omaan opetukseen ja myös oman polun luominen on mahdollista, kuten tästäkin tapauksessa kävi. Kolmanneksi ainejärjestö tarjoaa alustan luoda tapahtumia ja kokoontumisia muille opiskelijoille, joissa pääsee vielä enemmän verkostoitumaan ja tutustumaan samoista asioista kiinnostuneisiin uusiin ihmisiin. Opetushenkilökunnalle haluan painottaa viestiä siitä kuinka merkittäviä seuraamuksia tiiviillä laitosyhteistyöllä voikaan olla. Yhteistyön kautta opetustarjonta pysyy mielenkiintoisena, relevanttina sekä vastaa opiskelijoiden tarpeisiin. Opiskelijat ovat voimavara toiminnan kehittämisessä. Viimeisenä haluan nostaa esille, mikäli satut olemaan kaltaiseni organisaatioelämän psykologisesta maailmasta kiinnostunut opiskelija, suosittelen tarkastamaan psykologian sivuainetarjonnan opinto-oppaasta esimerkiksi sivuainevaihtoehtoja pohtiessasi.

Kirjoittaja on 4. vuosikurssin johtamisen ja organisoinnin maisteriopiskelija, johtamisen ja organisoinnin sekä yrittäjyyden ainejärjestö Vision ensimmäisen hallituksen jäsen sekä tämänhetkinen JO-laitoksen tutkimusavustaja. Kirjoittaja suhtautuu suurella mielenkiinnolla johtamisen psykologiseen maailmaan ja on intohimoinen palvelevan johtamissuuntauksen puolesta puhuja.   

Tuukka Valkama

Tuukka.v.valkama@utu.fi

Visio 2019-2020

Visio on 31.1.2019 perustettu johtamisen, organisoinnin ja yrittäjyyden ainejärjestö. Koska aiemmin Systeemin nimissä ollut toiminta oli loppunut vuosia aiemmin, aloitimme toiminnan tyhjästä ilman edellisen hallituksen tukea. Keväällä esittäydyimme ainoastaan aulakahveilla, mutta nyt syksyn aikana toiminta on ensimmäistä kertaa saatu käynnistettyä kunnolla.

Aloitimme syksymme osallistumalla kaupunkisuunnistus KaupSuun 29.8. sekä järjestämällä pupuninfon 1.10. yhteistyössä KKOY:n kanssa. Jatkamme intensiiviviikolla esittäytymällä pupuille JOY-kurssilla 15.10. sekä järjestämällä aulakahvit 17.10. klo 16 alkaen. Aulakahvien aikana pääsemme tapaamaan pupuja yhdessä aineiden henkilökunnan kanssa ja kasvattamaan jäsenmääräämme. Vaikka aulakahvit ovat ensisijaisesti pupuille, ovat kaikki tervetulleita mukaan! Tarjolla kahvin lisäksi pientä purtavaa, upouusia haalarimerkkejämme sekä mahdollisuus liittyä jäseneksemme ja tulla mukaan toimintaamme.

Lokakuussa tarkoituksenamme on järjestää vielä toiset aulakahvit, jotta saamme ainejärjestön nimeä näkyviin ja hallitusta tutuksi. Marraskuulle suunnittelemme excursiota Turkuun – kohde on vielä toistaiseksi salaisuus. Excursiolle toivotamme tervetulleiksi kaikki pupuista maisteriopiskelijoihin. Yksityiskohdat selviävät myöhemmin, joten kannattaa pysyä kuulolla!

Syksyn kruunaa laitoksen järjestämät pikkujoulut, 29.11. klo 13-15, joihin ovat kaikki johtamisen, organisoinnin ja yrittäjyyden opiskelijat tervetulleita. Visio on mukana pikkujouluissa esittelemässä omaa toimintaansa. Pikkujoulujen aikana onkin oiva mahdollisuus lähteä mukaan ainejärjestön toimintaan. Viime vuonna juuri näissä pikkujouluissa laitettiin alulle Visioksi muodostunut ainejärjestö ja tänä vuonna on tarkoitus löytää toiminnalle jatkajia. Vuoden 2019-2020 hallituksella on upeita suunnitelmia kevääksi, emmekä malta odottaa, että pääsemme jakamaan niitä uuden hallituksen kanssa!

Linda Lehto
tiedottaja, Visio

 

PS. Mikäli toiminta ainejärjestössä kiinnostaa, voit koska tahansa kysyä hallituksen jäseniltä lisää – nappaa hihasta koulun käytävällä, kysäise yhteisellä kurssilla tai tule moikkaamaan meitä aulakahveille! Ainejärjestössä pääset vaikuttamaan kursseihin, opetukseen, tapahtumiin sekä tietysti tutustumaan oman pääaineesi opiskelijoihin ja luomaan näin tärkeitä verkostoja tulevaisuutta ajatellen. Suosittelen!

Johtamisen ja yrittäjyyden ainejärjestön uusi alku!

Oppiaineemme ainejärjestö on pitänyt hiljaiseloa virallisesti viimeisen vuoden ajan, mutta aktiivisimmista ajoista on vierähtänyt jo useampia vuosia. Viimeinen hallitus oli vuosimallia 2017, mutta vuosikurssille 2017 Systeeminä tunnettu ainejärjestö ei sanonut enää juuri mitään – vuosikurssille 2018 vielä vähemmän.

Kesällä 2018 syntyi kuitenkin idea ottaa selvää Systeemin historiasta ja toive saada herätettyä ainejärjestö uudelleen. Idean takana oli KKOY:n puheenjohtaja Sonja Lavonen, joka syksyllä yhdessä Teea Hastin (ainejärjestön nykyinen puheenjohtaja) ja Satu Teerikankaan (johtamisen ja organisoinnin professori) ryhtyi suunnittelemaan ainejärjestötoimintaa.

Yhteistyön tavoitteena oli saada ainejärjestötoiminta käynnistettyä jouluun mennessä ja startata kevätkausi uuden toiminnan suunnittelulla. Ensimmäinen julkinen askel toiminnan käynnistämiseksi otettiin perehdytysviikon aikana kansainvälisen linjan pupujen kanssa, jossa Teea, Henri Saloranta ja Riia Rinne olivat pitämässä rastia yhdessä KKOY:n kanssa. Seuraavana askeleena oli oppiaineen järjestämä johtamisen thanksgiving-tapahtuma. Tapahtuma suunnattiin johtamisen ja organisoinnin sekä yrittäjyyden opiskelijoille ja sisälsi yhdessä oloa muiden opiskelijoiden ja oppiaineen henkilökunnan kanssa. Tapahtuma keräsi ensimmäistä kertaa kaikki toiminnasta kiinnostuneet yhteen.

Tapahtuman loppupuolella kasattiin alustava ryhmä opiskelijoista, joilla oli kiinnostusta ainejärjestötoimintaan ja yhteistyössä suunniteltiin seuraavaa askelta kohti uutta ainejärjestöä. Saimme hyviä vinkkejä toiminnan käynnistämiseen sekä alumneilta että tukea muilta ainejärjestöiltä. Ensimmäinen yhteinen tapaaminen innokkaiden osallistujien kesken järjestettiin joulukuussa ja tammikuun aikana tulevan hallituksen kokoonpano alkoi muodostua. 31.1.2019 valittiin Boost Academyn tiloissa johtamisen, organisoinnin ja yrittäjyyden ainejärjestölle uusi hallitus ja toiminnalle saatiin virallinen uusi alku!

Seuraavana vuorossa on ainejärjestön uudelleen brändäys: uusi nimi, logo ja lippu. Ensimmäisen kerran uusi hallitus on tavattavissa aulakahveilla 21.3.2019, heti intensiiviviikkojen jälkeen. Tervetuloa kahville ja liittymään ainejärjestön jäseneksi!

Linda Lehto
tiedottaja

Kuvassa hallitus vuosimallia 2019

Puheenjohtaja: Teea Hast
Varapuheenjohtaja: Anniina Rytkönen
Rahastonhoitaja: Joona Valtonen
Sihteeri: Tuukka Valkama
Tiedottaja: Linda Lehto
Koulutuspoliittinen vastaava: Emilia Perón

© 2024 Johtaminen

Theme by Anders NorenUp ↑