Kategoria: Tutkimus (Page 7 of 8)

Jatkuva muutos, liminaalisuus ja esimiestyö – Quo vadis?

Jatkuvasta muutoksesta puhutaan jatkuvasti, mutta mitä se on? Ymmärtääkseen jatkuvaa muutosta ja jatkuvaa kehityksen tarvetta, on ensin eroteltava jatkuvan muutoksen ja episodisen muutoksen käsitteet toisistaan. Episodinen muutos tarkoittaa tarkoin suunniteltua, toimintaa merkittävästi muokkaavaa ja sitä häiritsevää muutosta. Episodista muutosta voidaan kuvata sanoin radikaalinen ja koko organisaation laajuinen. Jatkuva muutos voidaan hyvin pitkälle määritellä episodisen muutoksen vastakohtana: muutos on jatkuvaa kehittymistä, ei yhtäkkinen raju muutos. Jatkuva muutos ei nimensä mukaisesti ala eikä pääty tiettyyn pisteeseen, vaan on alati käynnissä oleva innovaatioprosessi.

Jatkuvaan muutokseen voidaan liittää kompleksisuusteoria, toiselta nimeltään kaaosteoria. Kompleksisuusteorialla selitetään organisaation tilaa jatkuvassa muutoksessa. Kun jatkuva muutos on uusi tasapainotila, vaatii se niin työntekijöiltä kuin esimiehiltäkin uudenlaista lähestymistapaa. Organisaatiossa on käytävä jatkuvaa dialogia ja selitettävä toimintaa sen muuttuessa. Esimiehen roolina jatkuvassa muutoksessa voidaankin nähdä muutosagenttina toimiminen. Esimiehen tehtävänä on muutosagentti-teoriassa selittää muutosta: miksi muutosta tehdään, miten se tehdään ja milloin.

Liminaalitilalla tarkoitetaan välitilaa, kynnyksellä olemista. Käsitteen juuret ovat 1960-luvun antropologiassa, mutta jo 1990-luvulta lähtien sitä on hyödynnetty työelämässä työntekijöiden ja esimiesten identiteetin muuttumisen selittäjänä. Liminaalitilan alkuperäinen määritelmä on siirtyminen alkupisteestä loppupisteeseen välitilan kautta. Välitilassa vallitsee kaaos ja tarve tasapainoittaa toiminta uudelleen. Jatkuvan muutoksen ja liminaalitilan välillä vallitsee selkeä paradoksi jatkuvan muutoksen tavoitellessa tasapainotilasta eroon, samalla kun liminaalisuus tavoittelee tasapainoa. Käsitettä on kuitenkin uudistettu, viimeisimpänä 2010-luvulla sopimaan paremmin nykyisen työelämän haasteisiin. Uudistetussa versiossa tasapainotila nähdään välitilana, josta pyritään eroon. Tavoiteltavana tilana on näin ollen jatkuva kehitys – pysähtyminen paikoilleen nähdään väliaikaisena.

Liminaalitila toimiikin kuin metaforana työelämän muutokselle. Samalla kun työelämässä on siirrytty eläkeviroista, vertikaalisesti etenevästä urasta ja episodisista muutoksista jatkuvaan kehitykseen ja portfoliosukupolven saapumiseen työmarkkinoille on liminaalisuuden käsitettä muokattu myös. Tavoitteellisena ei nähdä enää yhdessä organisaatiossa luotua uraa, vaan erilaisista organisaatioista ja työtehtävistä kerättyä kokemusta ja uniikkia tietotaidon yhdistelmää.

Kirjallisuudessa on jatkuvan muutoksen, kompleksisuuden ja liminaalisuuden käsitteet määritelty varsin kattavasti. Sen sijaan esimiehen roolia jatkuvan muutoksen keskellä on tutkittu toistaiseksi vähemmän. Management-oppaita löytyy esimiestyöskentelystä. Tieteellinen tieto esimiesroolista jatkuvan muutoksen ja kehityksen edistäjänä puuttuu. Tulevaisuudessa tutkimuksia julkaistaneen enemmän, sillä muutos ja sen ymmärtäminen sekä johtaminen ovat taitoja, joita jokaisella työpaikalla tarvitaan – päivittäin.

Kirjoitus pohjautuu kandidaatintutkielmaani, jonka toteutin syksyllä 2018 toimeksiantona Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä (VSSHP) toteutettavaan kehityshankkeeseen. Hankkeen teemana on muutoskyvykkyys, etenkin esimiestyö jatkuvan muutoksen keskellä. Kandidaatintutkielmassani tein kirjallisuuskatsauksen aiheesta. Hankkeessa ovat mukana Turun kauppakorkeakoulun johtamisen oppiaine, VSSHP sekä Personnel.

Linda Lehto
Johtamisen ja organisoinnin pääaineopiskelija

Psykologinen joustavuus – mitä se on ja mitä hyötyä siitä voi olla stressinhallinnalle?

Ihmismielen suurenmoisuus on jotain aivan uskomatonta: Mielemme on auttanut meitä parantamaan lukemattomia sairauksia, kehittämään mitä ihmeellisimpiä älylaitteita ja tietoliikenneverkkoja, ratkaisemaan lukemattomia mysteerejä, rakentamaan vuosisata vuosisadalta parempaa ja hyvinvoivempaa yhteiskuntaa – nousemaan luomakunnan huipulle. Kolikolla on kuitenkin myös aina kääntöpuoli. Tämä samainen ongelmanratkaisukyky, josta on kiittäminen monia ihmiskunnan ihmeellisiä edistysaskeleita, aiheuttaa sen, että mielemme tuottaa usein meille lisää ylimääräistä stressiä, huolta, murhetta, kuormitusta ja kärsimystä. Ulkomaailman ongelmissa ongelmanratkaisu toimii usein hienosti: jos joku ei ole mieleistämme tai toimi haluamallamme tavalla, voimme yleensä muuttaa tai korjata sen tai viime kädessä jopa vältellä ongelmaa. Nämä ongelmanratkaisukeinot harvemmin kuitenkaan sellaisenaan sopivat ihmismielen sisäisten kiemuroiden ratkaisemiseen, koska mielen sisäisiin stressitekijöihin tämä sama logiikka ei useinkaan päde. Emme voi (ainakaan pitkällä aikavälillä) poistaa, ”korjata” tai vältellä ikäviä ja negatiivisia ajatuksia, tunteita tai kehollisia tuntemuksia mielessämme tai elämässämme. Stressi, haasteet ja muut kipukohdat ovat luontainen osa elämää, mutta jos mielemme lähtee ratkomaan stressaaviksi ja negatiivisiksi koettuja tunteita, ajatuksia ja tuntemuksia kielellisen ongelmanratkaisun keinoin, saavat ne meistä usein yliotteen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö voisi tehdä sisäisille kokemuksillemme mitään; voimme opetella uusia tapoja kohdata näitä mielen sisäisiä stressitekijöitä ja opetella suhtautumaan niihin niin, etteivät ne enää saakaan meistä niin suurta ylivaltaa. Juuri tästä on kyse psykologisessa joustavuudessa. Psykologisen joustavuuden kehittäjä, psykologi ja Nevadan Yliopiston professori Steven C. Hayes määrittelee psykologisen joustavuuden kyvyksi olla tietoisesti läsnä ja toimia joustavasti tilanteen vaatimalla tavalla kuitenkin niin, että toiminta palvelee yksilön arvoja. Käytännössä psykologinen joustavuus tarkoittaa sitä, että 1) tulemme tietoiseksi kulloinkin mielessämme olevista ajatuksista, tunteista ja kehollisista tuntemuksia, 2) otamme etäisyyttä stressaaviksi koettuihin ajatuksiin ja tunteisiin ja annamme niiden tulla ja mennä, mutta emme anna tuntemuksille ylivaltaa ja 3) toimimme arvojemme mukaisesti, vaikka samanaikaisesti kokisimmekin ikäviä tuntemuksia. Otetaan esimerkiksi haasteellinen työtilanne tai vaikkapa tenttiin valmistautuminen. On tyypillistä, että haastava ja stressaavat tilanteet herättävät meissä voimakkaita negatiivisia ajatuksia, tunteita ja kehollisia tuntemuksia; jännittää, pelottaa, sydän hakkaa tai vatsaa kivistää ja ajatukset laukkaavat: selviänkö tilanteesta, entä jos unohdan olennaisen, entä jos mokaan? Harjoittamalla psykologista joustavuutta voimme opetella tiedostamaan ja hyväksymään nämä sisäiset kokemuksemme ja saada keinoja niiden säätelyyn.

Mielen kyky arvioida, yhdistellä ja nähdä uhkia itsessään siis harvemmin on ongelma. Kuten sanottu, kyvykkyys arvioida ja nähdä vaaranpaikkoja on ongelmanratkaisun näkökulmasta erittäin hyödyllistä, mutta stressihallinnan näkökulmasta vaikutus on helposti päinvastainen. Jos sulaudumme stressaavan tilanteen herättämiin ajatuksiin, tunteisiin ja kehollisiin tuntemuksiin, niin on mahdollista, että stressikuormamme kasvaa ikään kuin tarpeettomasti ja turhaan. Emme tietenkään voi (tai haluakaan) vaientaa tai poistaa tätä varoitusjärjestelmää tai kykyämme ennakoida tulevaa ja oppia menneistä, mutta voimme oppia elämään tämän kanssa niin, ettei se tarpeettomasti kuormita meitä. Psykologista joustavuutta harjoitetaan tekemällä erilasia harjoitteita, sillä joustavuus on positiivinen psykologinen taito, joka voi kasvaa vaan harjoituksen ja toistojen myötä. Psykologisen joustavuuden harjoitukset koostuvat tietoisuustaito(mindfulness)-harjoitteista sekä arvotyöskentelystä. Harjoitteiden avulla opitaan suhtatumaan itseen ja omiin tuntemuksiin tietoisemmin ja hyväksyvämmin sekä suuntaamaan omaa käytöstä kohti arvojen mukaista suuntaa. Psykologisen joustavuuden avulla ei voi saavuttaa stressitöntä tai kivutonta elämää, mutta sitä harjoittamalla voi oppia elämään mielekästä ja itselle merkityksellistä elämää. Ihmismieli ei ole joko–tai vaan sekä–että ja siihen kuuluu sekä positiiviset että negatiiviset kokemukset. Emme useinkaan voi valita, mitä tunnemme ja ajatuksetkin tuppaavat kulkemaan omia reittejään, mutta sen sijaan meillä on vaikutusvaltaa ohjata suhtautumistamme ja käyttäytymistämme. Psykologisen joustavuuden harjoittamisella opetellaan uusia, joustavampia ja hyväksyvämpiä tapoja suhtautua ja toimia. Negatiiviseksi koetut ajatukset, tunteet tai tuntemukset ovat edelleen (enemmän tai vähemmän) läsnä, mutta harjoittamalla psykologista joustavuutta ne eivät enää saakaan meistä niin suurta otetta ja voimme suunnata energiamme siihen mikä meille oikeasti on merkityksellistä ja ohjata elämäämme haluamaamme suuntaan.

Blogitekstin lähteenä on käytetty erilaisia psykologista joustavuutta käsitteleviä julkaisuja ja tieteellisiä artikkeleita. (esim. Hayes; Bond; Lappalainen; Kangasniemi; Pietikäinen)

Kirjoittaja tekee väitöskirjatutkimusta psykologisen joustavuuden hyödyntämisestä työkuormituksesta palautumisessa.

Elina Honkasalo
Tohtorikoulutettava
Johtaminen ja organisointi
Turun kauppakorkeakoulu

 

We have a dream – Turun kauppakorkeakoulun vastuullisuusverkosto

Turun kauppakorkeakoululla on vahvat perinteet vastuullisen liiketoiminnan saralla: vastuullisen liiketoiminnan opintokokonaisuus, erilaiset vastuullisuusteemaiset tutkimus- ja yhteistyöhankkeet, opinnäytetyöt sekä kaikki oppiaineet läpileikkaava ajatus vastuullisten liike-elämän toimijoiden kouluttamisesta. Tälle vankalle pohjalle aloimme viime keväänä luoda vastuullisuusverkostoa eli responsible business networkia (tuttavallisemmin RBN). Tavoitteenamme oli – ja on edelleen – tehdä näkyvämmäksi se, mitä kaikkea tällä saralla kauppakorkeakoulussamme jo tehdään, saattaa yhteen vastuullisuudesta kiinnostuneita toimijoita uusien (yhteistyö)mahdollisuuksien äärelle ja löytää ratkaisuja kestävämpään huomiseen. Olemmekin ylpeitä voidessamme kertoa, että RBN-jäseniksi on tähän mennessä ilmoittautunut jo reilut viisikymmentä vastuullisuudesta tavalla tai toisella kiinnostunutta koulumme tutkijaa, opettajaa, muuta henkilökunnan jäsentä ja jatko-opiskelijaa.

Järjestimme verkoston kick-off-tilaisuuden marraskuussa, ja paikalle pääsi reilu 20-henkinen vastuullisuudesta kiinnostunut joukko. Oli hienoa huomata, että tässä porukassa ideoita ja energiaa olisi varmasti riittänyt useampaankin workshopiin! Tilaisuuden aikana kartoitimme vahvuuksiamme ja osaamistamme vastuullisuuden saralla sekä keskustelimme verkoston toimintatavoista ja tavoitteista. Lähdimme myös yhdessä pohtimaan konkreettisia ratkaisuja, miten voisimme kasvattaa vastuullisuusteemojen osuutta opetuksessa, jatko-opinnoissa, yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa sekä tutkimuksessa. Tilaisuus poiki monia hienoja ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, joita vastuuhenkilöt tahoillaan vievät eteenpäin.

RBN on nyt ottanut ensiaskeleensa ja lähtee innolla uuteen vuoteen. Ensi vuodelle verkostolla on suunnitteilla mm. seminaareja, koulutuksia ja tunnustuksia. Tavoitteenamme on luoda koulumme vastuullisuusverkostosta vahva toimija, jossa osaaminen, ymmärrys, into, taito sekä toteutus ja tekeminen yhdistyvät.

Meillä RBN:läisillä on unelma kestävämmästä ja vastuullisemmasta huomisesta – ja nyt on aika kääriä hihat ja tehdä töitä sen toteutumiseksi! Mikä on sinun seuraava vastuullisuustekosi?

Elina Honkasalo
Vastuullisuuskoordinaattori
Tohtorikoulutettava
Johtaminen ja organisointi
Turun kauppakorkeakoulu
Turun yliopisto

Miten luodaan yhteistyön työyhteisöjä? – Neliosainen blogisarja yhteisöllisyyden rakentamisesta, osa 4

Työyhteisöviisaus #4 – Jokaisella meistä on valtaa vaikuttaa

Tarkastelemme sitten minkä toimialan organisaatiota hyvänsä, voimme tunnistaa, etteivät esimiehet ennätä jokaiseen hetkeen suuntaa näyttämään ja merkityksiä rakentamaan. He tarvitsevat organisaation muiden jäsenten apua. Itse asiassa voisi jopa väittää niinkin kärjekkäästi, että esimiehet ja erityisesti organisaation johto ovat monesti sen armoilla, miten työyhteisön jäsenet kuljettavat heidän välittämäänsä viestiä eteenpäin. Johdon strategiapalavereista on pitkä matka asiakkaalle näkyvään työhön, siihen, millaisena ideoitu näkyy ”todellisuudessa”. Valta on viestinviejillä. Johto tarvitseekin sellaisia viestinviejiä, jotka välittävät mahdollisimman ei-muunneltua viestiä arjen kohtaamisissa kollegoiden ja asiakkaiden kesken.

Oikeanlaisen organisaatiotarinan ylläpitämiseen ja eteenpäin viemiseen ei tarvita erityisiä suurtekoja, vaan arjen tavallisia sankareita, jotka itseohjautuvuudellaan näyttävät esimerkkiä kollegoilleen sopivasta työskentelemisen tavasta. Työyhteisön sisällä roolit ja työtehtävät ovat erilaisia niin vastuiltaan kuin velvollisuuksiltaan. Siksi myös arjen esimerkilliset ponnistukset ovat monenlaisia. Joskus jo pelkkä hymy ja aktiivinen ote vievät hyvää eteenpäin. Kun esimerkillinen työntekijä osoittaa omilla toimillaan työssä, mikä on hänelle tärkeää, muut työntekijät vähintäänkin arvioivat omaa toimintaansa kriittisesti. Esimerkillisen työntekijän tavat voivat olla juuri niitä, joita johto on yrittänyt muutoksillaan saada aikaan, mutta ilman esimerkillistä työntekijää, joka arkipäivässä konkretisoi toiveen ja vierittää viestiä osaltaan eteenpäin kollegojen keskuudessa, johdon toivomukset jäävät sanahelinäksi.

Itseohjautuvuuden, aktiivisen työntekijäroolin korostaminen tuo keskusteluun näkemyksen jokaisen työntekijän merkityksestä työyhteisön onnistumisessa ja hyvinvoinnissa. Hyvinvoivat työyhteisöt mahdollistavat paremman työsuorituksen, työnsä mielekkäämmäksi kokevia työntekijöitä, tuovat rohkeutta kehittää luovia ratkaisuja, paremman asiakaskokemuksen ja vielä tuloksellisesti paremman organisaation. Uskaliain voisi jopa väittää, että itseohjautuvuus ja kunkin aktiivinen rooli työyhteisön yhteistyössä on nykytyöelämän edellytys. Onnistumisen ele lähtee jokaisesta.

Huolimatta sen lähtökohtaisesta luonteesta joukkueurheilussakin on tapana hehkuttaa yksilösuorituksia. Ihmismieleen tuntuu painuvan voimakkaimmin yksilöllinen erinomaisuus: räväkin maalilaukaus, yllättävin maaliin johtanut syöttö tai fyysisesti vaativin taklaus. Media ja lajia seuraava suuri yleisö tarttuukin herkästi juuri näihin kokonaisuudesta erottuviin suorituksiin, jotka on helppo nostaa jalustalle. Kuitenkin ne, jotka tuntevat joukkueurheilun salot, tunnistavat ettei yksilöllisten huippusuoritusten ole mahdollista toteutua ilman monia näkymättömäksi jääviä tukitoimia, vähemmälle mediahuomiolle jäävien pelaajien luotettavaa arkista aherrusta. Huippujoukkueiden yhteisöllisyyden kokemus perustuu monilta osin siihen, miten pelaajat osaavat arvostaa kollegoidensa pieniä suurtekoja, joiden varassa koko yhteisön menestys on lopulta vasta mahdollista. Aktiivisesti yhteisönsä eteen ahertavien, pyyteettömien kollegoiden arvo kunniaan!

 

Arto Ryömä
Tutkijatohtori
Johtaminen ja organisointi
Turun kauppakorkeakoulu
Turun yliopisto

Twitter: @ArtoRyoma

« Older posts Newer posts »

© 2024 Johtaminen

Theme by Anders NorenUp ↑