Kirjoitus on julkaistu 23.12.2016 “Käyttäjäkokemuksia”-osiossa Turun ja Tarton yliopistojen Granö-keskus Villa Tammekannin www-sivuilla. Lisätietoja tutkijahuonestipendeistä ja keskuksen toiminnasta täältä. 

Majoituin Tarton Granö-keskus Villa Tammekannissa kaksi viikkoa marraskuussa 2016 Turun Yliopistosäätiön tutkijahuonestipendillä. Hain tutkijahuonepaikkaa säätiön internetsivujen hakuilmoituksen perusteella juurikaan Tarttoa tai itse Villaa tuntematta mutta sitäkin ihastuneempana kuviin Tammekannin esittelytiedoissa. Työssäni Turun yliopiston tutkijakoulu UTUGS:n tohtorikoulutettavana päivät laitoksella tutkimus- ja opetustehtävissä ovat usein hektisiä, ja toivoin löytäväni Tartosta irtioton arjesta syventyäkseni väitöskirjani kirjoitustyöhön. Toiveeni toteutui täydellisesti.

Aikaa Villa Tammekannissa kuvaavat sanat säännöllisyys, keskittyminen, työrauha ja – näiden seurauksena – mielenrauha. Kello kahdeksan kokoonnuimme kahden muun turkulaistutkijan kanssa (molemmat työstivät väitöskirjojaan, joten hedelmälliset keskustelut työtavoista ja väitösprosessin haasteista olivat taatut!) joka aamu aamiaiselle Tammekannin kodikkaaseen keittiöön, jonne emäntämme Ivi oli kattanut monipuolisen aamiaisen ja tietenkin ison pannullisen kahvia. Tavaksemme muodostui kerrata päivän kirjoitustavoitteita ja yhteisiä lounassuunnitelmia aamiaisella, jonka jälkeen kukin vetäytyi huoneensa hiljaisuuteen.

Lounasaika kokosi meidät taas yhteen purkamaan työtuloksia johonkin Tarton vanhan keskustan monista kahviloista tai ravintoloista. Suosikkipaikakseni muodostui mutkattoman tunnelmansa ja nopean palvelunsa (edulliset hinnat olivatkin selviö) takia Ülikooli Kohvik, Tarton yliopiston päärakennuksen viereinen jazz-baarinakin toimiva kahvila-ravintola. Päivittäin vaihtuvan lounaslistan valikoima oli lihaisa – kanaa, possua tai lammasta maittavalla lisukesalaatilla – kasvisruokapuoli kylläkin loisti poissaolollaan. Päivällisaikaan yritimme kolmesti (jolloin onnisti) saada pöydän kuulemma kaupungin parhaaksi rankatusta ravintola Umb Rohtista, jonka moderni, lähiruokaa hyödyntävä anti edusti Ülikooli Kohvikin perinteisemmän menyyn vastakohtaa. Sinnikkyys palkittiin – ateriamme oli raikas, kasvispitoinen ja hauskan luovasti toteutettu (enpä ollut ennen maistanut jäkälää!) poikkeuksellisen onnistunut makuelämys. Kokonaisuudessaan tällä reseptillä arjestamme muodostui toimiva työskentelykonsepti.

Kaksitoista päivääni Tammekannissa kuluivat kahden työprojektin, väitöskirjan pääluvun ja artikkelikäsikirjoituksen review-korjausten, parissa. Tutkimusaiheeni, Suomen tunnetuksi tekeminen ja Suomi-kuvan historia Japanissa, vei minut arkistoaineistoni kautta sukellukselle Tartosta kaukaiseen maailmaan, vuoden 1970 Osakan maailmannäyttelyyn ja siellä Pohjoismaiden paviljonkiin. Tavoitteeni oli käydä läpi kotimaisista ministeriölähteistä koottua materiaaliani mahdollisimman laajasti tutkijahuonevierailun aikana ja kirjoittaa keskeinen runko käsittelyluvulle, mikä onnistuikin hyvin.

Jaoin loppujen lopuksi aikani puoliksi – viikko yhtä, toinen toista tehtävää – ja ehdin kuin ehdinkin lukea myös artikkelikäsikirjoituksen vaatiman lisäkirjallisuuden ja edetä tämänkin kirjoitustehtävän parissa. Kahdessatoista päivässä huomasin saaneeni aikaan sekä enemmän että laadukkaampaa kuin vastaavassa ajassa koti-Turussa. Syventyminen väitösaiheeseen sai tekstin virtaamaan, ”langat yhdistymään” ja johtopäätöksiä syntymään. Kotiinviemisistä tärkein olikin projektinhallinnan tunne.

Työskentelyä rytmittivät myös erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet. Villa sijaitsee puistojen täplittämässä Tähtveren puutarhakaupunginosassa yläkaupungilla, joka on paitsi arkkitehtuuriltaan kiinnostava – aluetta hallitsee 1920-30-lukujen pienkivitalojen yhtenäinen, esplanadimaisen puistotien ympäri kaartuva idyllinen kaava – myös kävelijäystävällinen ja mittasuhteiltaan mukavan pieni. Lenkkireitti heti Tammekannin portilta avautuvassa, Tarton Laululavalle laskeutuvassa puistossa oli suosittu, samoin matka turkulaisvieraan tutuin maisemin tervetulleeksi toivottavaan jokirantaan, josta puistoja jatkui myös ”toispuol jokke”. Erityisen iloiseksi yllätykseksi osoittautui vastapäätä Tammekannia sijaitseva tanssikoulu ja tenniskeskus, Tähtvere Tantsukeskus / Tähtvere Tennisekeskus, jossa laadukkaille zumbatunneille pääsi kertamaksulla (6 e, opiskelijat 5 e, suomalainen jatko-opiskelijakortti ok) jokaisena arki-iltana ilman ennakkoilmoittautumista. Tanssikoulun uudet ja siistit tilat, pitkä palkintopokaalien rivistö käytävävitriineissä, ystävälliset opettajat ja kruununa katossa lattarirytmeille tunnelmaa luonut peilipallo tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja vapauttivat täydellisesti niskajumit kirjoituspäivien päätteeksi.

Kaiken kaikkiaan tunsin Tartossa eläneeni terveellisempää, tasapainoisempaa ja tuotteliaampaa työelämää kuin aikoihin. Yläkertahuoneeni oli mukava, ja vaihtelua etsiessäni siirryin aamupäivisin Villan tyylikkääseen funkkisolohuoneeseen kirjoittamaan. Pari kertaa viikossa lämmitimme saunan. Erityisen lisänsä talon rauhoittavaan tunnelmaan antoi sisustus – hillityt harmaan sävyt, toimivat muodot, kauniit puulattiat, Alvar Aallon Artek-kalusteet ja pisteenä i:n päällä talon vaiheita ja menneitä asukkeja esittelevät valokuvat. Historian läsnäolo kiehtoi historianopiskelijaa. Saapuessani Tarttoon Villan puutarhaan pyrytti lumi, lähtiessäni myöhäissyksyn marjat ja pakkasen puraisemat omenat olivat jo paljastuneet mustien oksien piirtämään maisemaan. Kummallakin tavalla pihamaan luonto oli levollinen näky alakerran parhailta kirjoituspaikoilta.

Tartto teki vaikutuksen myös kiinnostavana ja nuorekkaana historiallisena kaupunkina kivijalkakuppiloineen, Suutelevine opiskelijoineen, joulukoristeineen ja erikoisine puutaloarkkitehtuureineen. Myös kaikki modernit kaupalliset mukavuudet löytyivät keskustasta tutuista pohjoismaisista muotimerkeistä suomalaisen apteekkiketjun ja erinomaisesti varustetun tavaratalon palveluihin.

Aikani tutkijahuonestipendiaattina vierähdettyä liiankin nopeasti päätin, että paikalle on palattava turistina. Kotimatka sujui kätevästi samoin kuin olin Tarttoon saapunutkin: luksusbussilla parin tunnin matka vei siistin maaseudun halki Tallinnaan, sieltä vanhankaupungin joulutorin kautta matka jatkui laivaan ja bussilla Katajanokan terminaalista Turkuun. Kiitos Villa Tammekann tuotteliaasta, rentouttavasta ja inspiroivasta kaksiviikkoisesta!

Teksti ja kuvat: Laura Ipatti. Kirjoittaja on Turun yliopiston poliittisen historian tohtorikoulutettava.