Haastateltavana Sote-akatemian koulutuksesta vastaava tutkimuspäällikkö, FT Jussi Lehtonen.
Haastattelijana Suvi Puttonen.
Jakso on julkaistu alun perin Sote-akatemian opintojaksolla Ikääntyvä väestö, terveys ja palvelut, 4 op (SOTE003)
sites.utu.fi/sote/
Podcastin tekstivastine:
Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.
Suvi: Tervetuloa Sote-akatemian podcastiin, mä olen Suvi Puttonen, ja mulla on vieressäni tässä Jussi Lehtonen, Sote-akatemian tutkimuspäällikkö, joka on tutkinut eläinavusteisuutta ja ikäihmisiä. Tervetuloa Jussi.
Jussi: Kiitos, kiitos.
Suvi: Eli kertoisitko ensin vähän sun taustasta, ja sitten tästä sun tekemästä eläinavusteisuustutkimuksesta?
Jussi: Joo, mä olen alun perin kulttuurintutkija, ja siitä kun lähti liikkeelle, niin ihmisten arkielämä tietysti kiinnosti, ja sit mä aloin tehdä väitöskirjaa kansatieteen oppiaineessa tääl Turun yliopistossa, ja siihen liitty sitten myöskin tulevaisuudentutkimus, ja näin ollen sitten mä tutkin niinkun ihmisten arkielämää tulevaisuudessa. Ja sen jälkeen sitten, niin tutkimuskohteeksi valikoitui eläimet ja eläinavusteisuus, ja nimenomaan ikäihmisten näkökulmasta. Ja sitten koska olen myöskin tulevaisuudentutkija, niin siihen tuli sit luonnollisesti mukaan myöskin se tulevaisuus, elikkä mun post doc -tutkimuksen aihe oli avustajaeläimet ja ikäihmiset 2040-luvulla.
Suvi: Jees. No voitko sitten kertoo, että mitä se eläinavusteisuus oikeastaan tarkoittaa?
Jussi: No lyhyesti jos sen sanoo, niin mitä mä olen omassa tutkimuksessani tarkoittanut eläinavusteisuudella, niin se tarkoittaa sitä, että eläin jossakin roolissa auttaa ihmistä, ja se ei tartte olla sitä, että se eläin tekee jotain fyysisiä suoritteita, vaan se on myöskin sitä henkisen hyvinvoinnin ylläpitoa. Elikä näin ollen sitten, niin tosiaan selvittelin sitä, että mikä on ikäihmisten ja avustajaeläinten yhteinen tulevaisuus, ja miten se vois 2040-luvulla rakentua siitä näkökulmasta, että se eläin on tukemassa sitä ikäihmistä, joko ihan niillä fyysisillä suoritteilla, tai sitten, ja/tai sitten tällä henkistä hyvinvointia tuovalla näkökulmalla.
Suvi: Miten sitten nykyisin tätä eläinavusteisuutta käytetään?
Jussi: No kokonaisuutena, niin yhteiskuntahan on muuttunut aika lailla sallivammaksi eläinten suhteen, jos ajatellaan, että takavuosikymmeninä niin ravintoloihin ja kahviloihin esimerkiksi ei eläimiä päästetty. No jotku opaskoirat oli toki silloinkin jo poikkeus, mut et kokonaisuutena niin yhteiskunta on muuttunut sallivampaan suuntaan. Ja se näkyy ehkä sitten myöskin siinä, miten ihmiset suhtautuu eläimiin, ja sitten eläinten tuomiin niinkun just hyvinvointivaikutuksiin tai siihen, miten eläin koetaan perheessä perheenjäsenenä. Ja nyt sit samaan aikaan, kun tavallaan, et kumpi tuli ensin, et alkoko yhteiskunta muuttua eläinten näkökulmasta sallivammaks, vai tuliko meillä eläimiä käsittelevä tutkimus, niin ne joka tapauksessa kulkee vähän rinta rinnan. Ja mediassahan on paljon käsitelty sitä, miten eläimet kokee ja tuntee ja ajattelee, ja siitä tiedetään nyt paljon enemmän, kuin tiedettiin muutamia vuosia sitten vielä. Ja tällä hetkellähän nyt esimerkiksi tutkijat tietää, että hyvin monet nisäkkäät, niil on samoja tunteita, kun ihmiselläkin on, ja ihminenhän on eläin. Ja näin olen, niin se, että koirat tai kädelliset tuntee sitä pelkoa tai surua ja iloa ja kipua ja muuta, niin niinku tämmöset asiat tavallaan tulee siihen yhteiskuntaan ja meidän kulttuuriin, niin silloin ihmiset ymmärtää myöskin ne eläimet toisella tavalla, ja tämä on ehkä taustaa sille, että niitä eläimiä myöskin käytetään nyt ihmisten apuna toisella tavalla, kuin niitä on käytetty aikaisemmin, ja siitä on tullut tavallaan yhteiskunnas enemmän semmosta sallivampaa. No meillähän on tällä hetkellä, tai on ollut pitkään jo tietysti käytössä opaskoirat, jotka kaikki tietää, opaskoirat on niinkuin hyvin Suomessakin organisoitu järjestelmä, ja täytyy sanoa, et ikäihmisillä, joilla opaskoiria esimerkiksi saattaa olla käytössä, niin pystyy Suomessa hyödyntämään opaskoiraa täysin toisella tavalla, kuin esimerkiksi ulkomailla. Et joissakin maissa, missä olen käynyt ja tehnyt haastatteluja, niin se ihminen joutuu itse ostamaan sen opaskoiran itselleen, ja se saattaa maksaa sit henkilöauton verran, koska sehän on koulutettu eläin, mut silloin se on sit sun ikioma. Suomessahan opaskoirat sijoitetaan siihen perheeseen, ja näin ollen sitten ne kustannukset jää siitä aika vähäisiksi. Mut et tosiaan opaskoiria on tällä hetkellä, no sithän meil on hypokoirat, elikkä verensokerin vaihteluja aistivat koirat, jotka myöskin on erinomaisen hyödyllisiä, jos ajatellaan ikäihmisiä, ja sit meillä on kuulokoirat, jotka myös on, jos ajatellaan taas ikäihmisiä, niin jos kuulo heikkenee, niin se koira pystyy kertomaan sulle, jos palohälytin soi tai ovikello soi, tai puhelin soi.
No sitten tietysti nämä, lähinnä nyt puhutaan siis koirista, koska koira on kuitenkin eläny ihmisen kanssa sen vähän tutkimuksesta riippuen 20-30 000 vuotta, ja me ollaan aika hyvin linkitytty yhteen, elikkä koira tietää, mitä ihminen tarkoittaa, ja ihminen ymmärtää sen koiran, niin näin ollen koira on niinku semmonen, mitä eniten ylipäätään eläinavusteisuudessa käytetään, mut et meillä on myöskin kissoja ja kaiken näköstä, frettejä on kokeiltu, ja on niinkun erilaisia eläimiä, mutta et jos sit mennään sinne terapiapuolelle, ja ajatellaan sitä, niin silloinhan meil on esimerkiks sitä terapiaratsastusta, tai me voidaan viedä laamoja ja kanoja esimerkiksi vanhusten palvelutaloihin, jossa sitten ne toimii terapiaeläimiä. Meillä on palvelutaloissa kissoja. Suomessahan on koira hammaslääkärillä, joka sitten voi mennä sen potilaan syliin makaamaan, jos tää ihminen jännittää hammaslääkärissä tai muuta, ja tää hammaslääkäri on, en oo häntä itse kyllä haastatellut, niin tota luin jostakin, että hän on myös todennut, et ne ihmiset, jotka käyttää sitä koiraa siinä sylissään sen hoidon aikana, niin tarvitsee puudutusainetta vähemmän ja kokee sitä kipuu vähemmän. Ja sit tietysti kaikki nää halikoirat ja kissakahvilat, eli tämmösii on tullut hirveästi, kirjastojen lukukoirat jollain, tai nehän käy kouluissa myöskin, jolloin sitten ne lukemaan opettelevat nuoremmat, tai hiukan vanhemmat ihmiset, niin voi lukea sille koiralle äänen, ja se koira kuuntelee, ja kun se ei anna sitä negatiivista palautetta, ja vaikuttaa koko ajan kiinnostuneelta, niin se on silloin se asia, joka kannustaa sitä ihmistä sitten tähän lukemisen oppimiseen. Ja kokonaisuutena, jos ajatellaan, että me käytetään esimerkiksi terapiaeläin jossakin koululuokassa, et se käy siellä vierailulla, niin se eläin aiheuttaa tavallisesti sitä tietynlaista positiivista kuhinaa, mutta se myöskin rauhoittaa sitä tilannetta. Eli sillon esimerkiksi ulkomailla, kun tein haastatteluja, niin yksi ihminen, kenen kanssa keskustelin, niin hän käytti paljon omaa koiraansa koululuokissa, nimenomaan sitten tämmöisissä isoissa luokissa, joissa oli hyvin monen tasoisia oppilaita, niin tuomaan sitä rauhaa sinne tilanteeseen, jolloin se koira saattoi sit olla vaikka sen yhden oppilaan kanssa siinä sitten koko ajan.
Suvi: Liittyykö tähän eläinavusteisuuteen jotain negatiivisia asioita?
Jussi: Joo, toki meillä on erilaisii ongelmia, ja asioita, joita täytyy ottaa tietysti huomioon sit siinä vaiheessa, kun eläinavusteisuudesta puhutaan. Yksi keskeisin on ehkä allergiat, eli se, et kaikki ihmiset ei voi käyttää apunaan kaikenlaisia eläimiä sen allergisoivuuden vuoksi. Ja sitten, jos ajatellaan jotain ikäihmisten palvelutaloa tai muuta, jossa esimerkiksi tämmöinen avustajakoira asuu, niin silloin se vaikuttaa myöskin siihen henkilökuntaan. Eli sillon jollakin osastolla tai jossakin rakennuksen osassa ei vois työskennellä ollenkaan sellasia hoitajia, lääkäreitä tai muita sote-alan ihmisiä, jotka on allergisia näille eläimille. Sit on tietysti eläinpelot. Ihmiset pelkää esimerkiksi koiria jonkun verran, ja tämä vaikuttaa sitten siihen, että miten ikäihmisten hoivassa otetaan ehkä tulevaisuudessa huomioon se, että asuu se ihminen sitten kotona tai jossakin laitosmaisemassa, ympäristössä, niin miten se henkilökunta valitaan nimenomaan sitten tämän kyseisen ikäihmisen asioita hoitamaan, jos tiedetään, et hänellä on esimerkiksi koira, joka vaatii jotain ehkä toimenpiteitäkin, ja jos nyt mennään tässä jo tulevaisuuteen näissä negatiivissakin asioissa, niin tavallaan se, että kuinka paljon tulevaisuudessa annetaan sitten vastuuta sen eläimen hoidosta, ja sen hyvinvoinnista huolehtimisesta jollekin muulle, kuin sille ikäihmisille itselleen, elikkä esimerkiksi sitten just nimenomaan vaikka sairaanhoitajalle tai kodinhoitajalle, joka sen ihmisen luona käy. Ja siihen vaikuttaa myöskin ne allergiat.
Sitten toki on myöskin tää jako eläimiin ja ihmisiin, joka liittyy tavallaan ihmisten asenteisiin. Ihminenhän on myöskin eläin, mutta se, että miten niinkun yhteiskunnassa ihmiset näkee sen eläimen, ja toisaalta sen eläimen suhteen siihen ihmiseen. Niin se on merkittävä tekijä negatiivisessa mielessä, elikkä me voidaan myöskin hyödyntää sitä eläintä hyvin paljon. Ja nyt, kun tiedetään siit eläimen ajatusmaailmasta jonkun verran, me tiedetään eläinten tunteista, älykkyydestä, niin se lisää myöskin ihmisten tietämystä siihen, miten paljon voidaan hyödyntää sitä eläintä, eli opettaa sille jotain asioita. Me tiedetään, et miten me pystytään kouluttamaan mahdollisimman tehokkaasti, miten me pystytään erilaisin keinoin saada se eläin tekemään asioita, jotka ei ole sille luontaisesti hyviä. Ja tämä on tietysti yksi riski, jos mietitään sitä tulevaisuutta. Eli se eläimen luonnollinen käyttäytyminen on tärkeä tunnistaa, ja sitä täytyy myöskin kunnioittaa tulevaisuudessakin, vaikka meidän tietämys eläimistä lisääntyy, niin kallistaa sen enemmän siihen positiiviseen puoleen, että me tiedetään, miten me voidaan auttaa sitä eläintä asumaan ihmisten kanssa, versus sitten se, että me hyödynnettäisiin sitä eläintä mahdollisimman paljon. Niin tämmöset asiat pitää ottaa huomioon.
Ja sitten siihen liittyy tavallaan tähän samaan eläinten hyväksi käyttöön se eläimen työaika. Eli jos meillä on vaikka ikäihmisellä avustajakoira, joka on koulutettu vaikka siihen, että hän voi poimia sieltä lattialta sitten jotain tippuneita tavaroita ja avata ehkä jotain ovia ja muuta, niin mikä on tän eläimen työaika, kun se asuu 24 tuntia vuorokaudessa sen ihmisen kanssa. Eli siihen pitäisi myöskin kiinnittää huomiota. Ja jos meillä on joku halikoira tai lukukoira tai muu, niin sillon se koiranohjaaja, tai poliisikoira, niin meillähän on ohjaaja, joka seuraa sen koiran tai eläimen työaikaa, tai poliisihevosilla. Työaikaa seurataan, ja sille eläimelle taataan semmonen rauhallinen lepoaika joka päivä. Ja koira esimerkiksi niin vaatii sitä lepoa pitkin päivää, ja näin ollen esimerkiksi, jos meillä on jossain tilaisuudessa koira mukana, niin esimerkiksi jossain koululuokassa, niin sillä koiralla voi olla semmonen oma peti tai viltti mukana, ja se tietää, et kun se menee sinne, niin sillon sinne oppilaat ei saa mennä. Et se on kerrottu, että sekä koiralle että sit oppilaille, että se on semmonen turvapaikka se tyyny. Mut et tämmösiä negatiivisii näkökulmia liittyy eläinavusteisuuteen, ja se vaatii ihmisiltä kuitenkin aika paljon, että me huomioidaan se tietysti sekä lainsäädännön tasolla, mutta myöskin ajatellen sit eettisiä näkökulmia ja sitä, et miten paljon sitä eläintä oikeasti hyödynnetään. Et mähän olen saanut myöskin negatiivista palautetta tästä tekemästäni tutkimuksesta just sen vuoksi, että kun mä teen sitä tulevaisuudentutkimusta, ja mä teen tulevaisuuden skenaarioita vaihtoehtosista tulevaisuuksista 2040-luvulla, niin jotkut on kritisoinut sitä siitä, että mä osoitan, miten sitä eläintä niinkun hyväksikäytetään tulevaisuudessa. Ja tavallaanhan se pitää paikkaansa, että mä nimenomaan osoitan sitä, mutta kun tulevaisuudentutkimuksen ajatus on se, että me rakennetaan erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, ja sitten niistä valitaan joku mihin tähdätään, ja joku tulevaisuus voi sit taas tuntuu sellaiselta, et sinne ei missään tapauksessa haluta. Niin silloin me tiedetään etukäteen jo ne toteutumiskelpoiset tulevaisuudet, ja me voidaan torjua joitakin tulevaisuuksia. Ja toki tulevaisuudentutkimuksessa täytyy myöskin se ottaa huomioon, että yhden ihmisen positiivinen ja hyvä tulevaisuus on sitten toiselle huono tulevaisuus.
Suvi: Tästä päästäänkin kätevästi takaisin tähän sun tutkimukseen, eli kiinnostais tietää, mitä menetelmiä sä käytit tän asian tutkimisessa?
Jussi: Joo. Olen tosiaan siis alunperin kansatieteilijä, kulttuurintutkija, ja siihen koulutukseenhan kuuluu havainnointi ja haastattelu hyvin merkittävänä menetelmänä. Ja näin ollen, niin tässäkin nyt sit kun lähdin tätä tulevaisuutta selvittämään, niin käytin tosiaan haastattelua, jonkun verran havainnointia, hyvin paljon tein niitä haastatteluja. Sitten mä käytin ihan tulevaisuudentutkimuksen puolelta tulevaisuusverstaita. Mä pidin muutaman tulevaisuusverstaan, jonkun ulkomailla, jonkun Suomessa, suomeksi ja englanniksi, ja sitten mulla oli tämmönen FAR-menetelmä, elikkä tein tulevaisuustaulukon, ja sit rakensin sen pohjalta tulevaisuuskuvia, ja sit siitä edelleen vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita. Ja tulevaisuusverstashan on menetelmänä sellainen, että siinä on mukana, tai mulla oli siinä mukana ihmisiä, joista osa oli eläinalan asiantuntijoita. He saatto olla terapiaeläinten kouluttajia, tai heillä oli itsellään terapiaeläin. Sama juttu oli haastateltavissa, esimerkiks sitten, et mulla oli eläinalan asiantuntijoita, mulla oli eläinsuojelun asiantuntijoita mukana. Ikäihmisten puolelta mul oli eläinlääkintää, elikkä pyrin hyvin laajasti kartoittamaan tätä. Mut et nois tulevaisuusverstaissa, niin niissä oli tosiaan mukana näitä edellä mainittuja ihmisiä esimerkiksi, mutta sit myöskin sellaisia henkilöitä, joilla ei ollu mitään kontaktia eläimiin aikaisemmin. Tai sanotaanko niin, että toki heillä oli jotain kontakteja, mutta et heil ei ollu omaa eläintä, eikä, heil ei ollu varsinaisesti niinku juurikaan mielikuvaa esimerkiks siitä, et mikä tämmönen tulevaisuus vois olla, tai heitä ei edes kiinnostanut kauheesti se asia. Ja nämä oli niinku silleen hyvät ihmiset olla siellä mukana, että kun muut oli hyvin sisällä siinä asiassa, niin sitten jokaiseen pienryhmään sai myöskin jonkun, joka oli sitten hiukan ehkä kriittisesti jopa suhtautu siihen asiaan, mut pysty kyseenalaistamaan semmosia asioita, joita sitten niinku tiedetään, niin kaikki ihmiset elää tietynlaisessa omassa kuplassaan, minä ja sinä ja kaikki muutkin, ja sit tavallaan tämmöiset täysin ulkopuolelta tulevat ihmiset, niin toi niinkun hyviä näkökulmia myöskin sit siihen, että tulevaisuus voi olla hyvin erilainen, mitä me ehkä ajatellaan tällä hetkellä. Ja sit tosiaan tulevaisuusverstaiden ja sit tän FAR-menetelmän ja skenaarioiden avulla niin sitten lähdin hahmottelemaan sitä, että mimmosia erilaisia vaihtoehtosia tulevaisuuksia meillä 2040-luvulla ikäihmisillä ja avustajaeläimillä olisi.
Suvi: Okei, no kertoisitko lisää vielä tästä tulevaisuudesta, eli nimenomaan nyt ikäihmisiin liittyen, niin miten ikäihmiset vois hyötyä eläinavusteisuudesta tulevaisuudessa?
Jussi: Joo, no tääki on aika monitahoinen juttu, just nimenomaan, että jos me ajatellaan pelkästään sitä kahtiajakoa, että tekeekö se eläin nyt jotain fyysisiä toimenpiteitä siellä kotona, tai onko hän vaan läsnä sen ikäihmisen elämässä, ja tuottaa siihen sit sitä semmosta henkistä hyvinvointia. No joka tapauksessahan tiedetään, että yhteiskunta teknologisoituu kovaa vauhtia. Meillä on paljon erilaisia välineitä tällä hetkellä jo, ja kehitetään koko ajan uusia, jotka on auttamassa sitä, et ikäihmiset esimerkiksi pystyy asumaan siellä kotona. Meillä on älylattiaa ja seinää ja automaattia ovessa ja laitteissa ja etäseurantaa ja vaikka mitä. Mutta tosiaan niin tulevaisuudessa, jos me nyt koirasta esimerkiksi puhutaan, niin koirahan voi toki asua tän ihmisen kanssa, auttaa niinkuin nykyisinkin näitten pudonneiden tavaroiden nostamisessa, ja koira voi sytyttää valoja, sammuttaa niitä, samalla tavalla kuin nytkin, ja haluan kyllä niinku korostaa sitä, että se henkinen merkitys siinä on hyvin suuri tulevaisuudessakin. Jos me ajatellaan nyt, et tällä hetkellähän ikäihmisten hoivassa panostetaan erityisesti siihen kotona asumiseen ja yksin asumiseen, ja siihen, että niitä palveluita viedään sen ikäihmisen kotiin, niin tämmöisessä tilanteessa se eläimen seura siellä kotona yksistään on hyvin suuri asia, jota tulevaisuudessa voisi hyödyntää enemmän, ja ehkä hyödynnetäänkin. Elikkä se, että meil on esimerkiksi koira tai kissa, ja me silitetään sitä, niin sehän saa ihmisen sykkeen laskemaan, meillä alkaa erittyy oksitosiinia ja endorfiini, eli meil tulee mielihyvän tunteita, ja se laskee myöskin sitten niinkun pahan olon tuntemuksia, ja vaikuttaa siihen kipuun, kuten todettu esimerkiksi se hammaslääkärikoira. Ja joidenkin tutkimusten mukaan myöskin se eläimen läsnäolo ja eläimen kanssa asuminen vaikuttais sydänsairauksiin esimerkiks ja niiden esiintyvyyteen. Eli tämmösiä asioita, jos ajatellaan henkisellä puolella, mutta sitten sen eläimen läsnäolo vaikuttaa siihen ikäihmiseen positiivisesti sen liikkumisen kannalta. Eli kun vanhuksella on esimerkiksi kissa, ja he sitten asustelee kaksistaan jossakin, niin se kissa saa sen ikäihmisen liikkumaan ja tutkimusten mukaan myöskin ottamaan enemmän vastuuta omasta elämästään, koska sitten siinä on se eläin, josta tää ikäihminen huolehtii. Tuo sitä ruokaa ja tyhjentää ehkä sitä hiekkalaatikkoa, ja leikkii sen kissan kanssa, kattoo missä se menee, menee ehkä ulos, jos on joku koira, tai voi kissankin kanssa mennä ulos. Eli siinä on tämmösiä hyviä puolia.
Ja tosiaan se, että sen ei tarvitse olla sen ikäihmisen yksin, vaan myöskin pariskunnalla on eläin ihan hyvä. Mä olen esimerkiksi tehnyt sellaisia haastatteluja, joista kävi ilmi, että joissakin tapauksissa tämmöinen eläin on pitkään yhdessä asuneella pariskunnalla se keino puhua. Eli toisin sanoen, jos ajatellaan, että ei välttämättä päästä liikkumaan hirveesti ulos, ollaan oltu ehkä naimisissa 60 vuotta, keskustelun aiheet voi olla vähissä, toinen voi käydä vähän hermoille, niin esimerkiksi sitten, mulle kerrottiin, että se keskustelu kulki tämän eläimen kautta. Eli puhuttiin sille eläimelle, ja sen eläimen kautta, että mahtaiskohan toi nyt haluta tulla syömään, ja tämmöstä joka, ja kuten todettuani se eläinhän myöskin sit rauhoittaa muutenkin sitä tilannetta ja tekee siitä, jos ei päästä ulos, niin siitä elämästä aktiivisempaa siellä omassa asunnossakin. Tietysti tähän liittyy sitten se, että sen eläimen ulkoilusta täytyy huolehtia. Jos meillä ei ole ikäihmistä, joka pystyisi itse kauheesti liikkumaan tai menemään ulos, niin meidän täytyy miettiä erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja sille, miten sen eläimen ulkoilutus esimerkiksi hoidetaan. Ja koiralla, kissalla, tämä voi onnistua esimerkiksi ihan itsenäisesti, meil voi olla, mä olen joskus hahmotellut sellasta rivitaloa, missä on yhteinen takapiha, ja niiden kaikkien takaovesta on sitten luukku ulos, josta se eläin pääsee sitten myöskin tapaa sen kavereita sinne takapihalle, kun haluaa mennä, ja sitten meillä voi olla älypanta, joka kutsuu sit sen koiran jollain äänimerkillä sisään, kun sitten halutaan, että se sieltä tulee. Ja sit kun siinä pannassa on myöskin siru, niin sit se varmistaa sen, että siitä luukusta ei sit kulje kukaan muu, kuin tää kyseisen talouden koira, eikä sit se tuo sieltä sen bestistä mukana sinne kupille syömään. Tai sitten yksi tulevaisuuden vaihtoehto voi olla se, että ikäihmisillä, joilla on avustajaeläimiä, niin se vastuu siitä eläimestä siirtyy sen ikäihmisen omaisille. Tai sitten meillä voi olla maksullisia kaupallisia palveluja, jotka hoitaa sen eläimen ulkoilutusta, tai meillä voi olla seuroja ja yhdistyksiä, jotka hoitaa sitä. Nyt jo toki meillä on tätä toimintaa, mut että jos ajatellaan tulevaisuudessa, jos eläinavusteisuus yleistyy nykyisestä huomattavasti, niin silloin tämmöset tavallaan ongelmat tulee ottaa huomioon, ja niihin varmasti kyl sit ehkä löydetään myöskin ratkaisuja kehittämällä tätä nykyistä toimintaa, mitä meillä on.
Suvi: Kerroitkin tossa jo joitain teknologisia sovelluksia, jotka saattais tulevaisuudessa niinkun liittyä yhteen tän eläinavusteisuuden kanssa, niin ajatteletko, että nää tulee tulevaisuudessa liittymään vahvemmin yhteen? Tai onko se yksi mahdollinen skenaario?
Jussi: On, joo. Teknologinen kehityshän on nykyisin ihan hurjan vauhdikasta, eteenpäin mennään koko ajan. Jos me mietitään nyt ylipäätään, et miten se teknologia on tullu ikäihmisten hoitoon, niin siel on tosiaan niitä älylattioita ja etäohjattavia laitteita, heillä voi olla etäseurantaa ikäihmisen asunnossa. Eli ei suoraa kameravalvontaa niin sanotusti, vaan et, eli siel voi olla esimerkiksi ei-tunnistettavia hahmoja, ja nähdään, liikkuuko se ikäihminen, onko hän ehkä pudonnut lattialle tai muuta, tämmösii voi olla. Sit meillä on tavallaan sen hyvinvoinnin tuottamiseen olemassa esimerkiksi näitä keinoeläimiä, joita sit käytetään, meil on Suomessakin käytetty tätä hyljettä, joka reagoi kosketukseen ja liikkuu sen ikäihmisen sylissä, ja Japanissahan esimerkiksi on näitä nostorobotteja, jotka on hiukan tehty eläimen kaltaiseksi, jolloin sitten se luonto tulee lähelle, vaikka tietyssä mielessä, vaikka se ihminen ei pääsekään, se eläin saa aikaan tämmösen positiivisen mieleyhtymän, ja sen takia näitä käytetään. Ja toki esimerkiks tää keinohylje, jos aatellaan niin on hyvä joissakin tilanteissa, paikoissa jonne ei oikeaa eläintä voi viedä. Eli jossain sairaalan osastoilla tai muussa, missä voi olla hyvin tarkkaakin se, että kuin paljon sieltä sitten tulee mahdollisesti jotain semmosia bakteereja tai allergeeneja, joita sinne osastolle ei saisi päästää, niin semmoisessa tämmönen keinohylje esimerkiks on ihan käyttökelpoinen.
No sitten yksi näkökulma on se tietysti, et miten ne eläimet voi käyttää sitä teknologiaa, ja miten sitä kehitetään. Kävin itse kenttätöissä Englannissa, ja olin mukana kouluttamassa tämmöstä Zena koiraa, joka ei ollut koskaan ovea avannut. Mutta me koulutettiin häntä avaamaan semmosta, siinä oli sinne labraan rakennettu semmonen ovi, mis oli painonappeja, ja he kokeili nimenomaan sitä, että mimmonen painonappi on hyvä sen koiran kirsulle, mistä se tykkää painaa, millä korkeudella se on, onko se niin, että sitä painetaan sillä kuonolla vai miten, koska nykyisinhän jotkut valokatkaisijat esimerkiksi, vanhanmallinen valokatkaisija voi olla suht helppo tietyssä mielessä koirallekin, jos on tarpeeksi iso koira, että se pystyy kuonolla painamaan sen tosta ovenpielestä, mut muutenhan ne on hirveen korkeella. Tai sitten jos meillä on modernit valokatkaisijat, jotka on hirveän pieniä nappuloita, niin niitähän koira harvemmin pystyy mitenkään edes painamaan. Eli yks asia on teknologisessa näkökulmassa se, että se teknologia, mitä eläimille tarjotaan, niin sen pitää olla myöskin suunniteltu niille eläimille, ja sen pitää olla sijoitettu niin, että ne eläimet pystyy käyttämään sitä. Tai joku etäseuranta esimerkiksi, tai muu sellainen, meil voi olla lattianrajassa esimerkiksi joku älyseinä, missä on eri sektoreita, ja me opetetaan, että se koira tietyn tilaisuuden tullen painaa jotain tiettyä kohtaa siitä, tarvitaan apua, ikäihminen on tippunut lattialle tai muuta. Niin tämmöiset voidaan toki opetella.
No sitten mä tosta keinohylkeestä olenkin jo maininnut, niin jos mennään vielä pitemmälle tulevaisuuteen, ja ajatellaan sitä, että mikä on eläin tulevaisuudessa, niin sitten päästään tavallaan pohtimaan sitä, että onko meillä tulevaisuudessa robottieläimiä. Nythän jotkut tutkijat on ollut sitä mieltä, että parinkymmenen vuoden kuluttua ihmiset ei enää tunnista kadulla vastaantulijaa, et onko se Androidi vai ihminen. Ja nyt mä olen ajatellut sen niin, että tekoälyhän kehittyy koko ajan. Ja jos meillä on robottieläin, niin me pystytään rakentamaan siihen myöskin ihmistä hämäävä tekoäly paljon helpommin, kun sellainen tekoäly, joka matkii ihmistä ja hämää ihmistä. Tällä hetkellä koirat esimerkiksi ei osoita robottieläimeen juuri mitään kiinnostusta. Ne on ehkä, pyörivät siinä ympärillä, ja muuta. YouTubessa on paljon videoita, jos kiinnostaa, niit voi käydä katsomassa, miten robottieläimet kehittyy. Mut tosiaan tulevaisuudessa niin se robottieläin, kun me saadaan siitä nykyistä pienempi ja ketterämpi, niin sehän on itse asiassa jossain kaupunkioloissa, ja jos ajatellaan ilmastonmuutosta vaikka, niin siinä voi olla positiivisiakin puolia. Eli semmonen robottieläin, niin sitä ei tarvitse viedä ulos koskaan, se ei tarvitse ruokaa, se ei syö sitä lihaa. Siit ei tuu eläinlääkärikustannuksia, ja se ei myöskään koskaan kuole. Ja ihmisethän suree niitä lemmikkejään aina. Robottieläin voi olla päivitettävissä, siihen saa varaosia, ja se on täysin toisenlainen avustajaeläin silloin sitten, kuin meillä on nää nykyiset avustajaeläimet.
Ja nyt me voidaan myöskin sitten miettiä, että jos meillä on tulevaisuuden ikäihminen ja meillä on nykyhetken ikäihminen, niin jos toisella on se robottieläin, ja toisella on se oikea eläin, niin meidän on hirveen helppo sanoa, että tää oikea avustajaeläin, niin sehän on eläin. Et se on niinku toisenlainen juttu, tottakai, koska se ei oo kone. Sit kun me mennään tarpeeksi kauas tulevaisuuteen, eikä välttämättä ihan hirveänkään kauas, ja me saadaan siitä eläimestä oikeesti hyvin eläimen kaltainen, ja kun me laitetaan sille turkki päälle, joka on lämmitetty, se tuntuu lämpimältä, ja kun me mennään ajassa eteenpäin, niin onko niin, että se robottieläin onkin se normi, ja sillon sitten esimerkiksi vaan varakkailla olis oikeita eläimiä. Tai voiko ilmastonmuutos ajaa tilanteen siihen jamaan, että meillä ei lemmikkieläimiä ole samalla tavalla kuin nykyisin, eikä myöskään avustajaeläimiä, jolloin sitten se ihmisen eläinkokemus saattaa tullakin sen robottieläimen kautta. Ja nyt esimerkiksi en muista lähdettä, mistä tämä oli, mutta tämmöinen koulupoika ala-asteen ikäinen poika, ja nyt en muista edes, oliko tämä Suomessa, kosketti niinkun koiraa ensimmäisen kerran, ja yllättyi siitä, että se oli lämmin. Ja tää oli niinkun, muistan kiinnittäneeni tähän asiaan silloin huomiota, että kertoo niinkun todella selkeästi ihmisten eläin-, niinkun tavallaan etäisyydestä luontoon, et jos me asutaan suuressa kaupungissa, jos ei oo ehkä puistoja, jos ei perheellä oo omaa eläintä, kavereilla ei oo eläintä, niin sä et, sulla ei oo välttämättä niinkun edes käsitystä siitä, että se eläin kokee, tuntee, ajattelee ja on lämmin. Ja sitten jos me tämmöseen ympäristöön laitetaan robottieläin, jolla on ihmistä hämäävä keinoäly, niin tulevaisuus voi olla todella mielenkiintoinen.
-Yhteinen ääni.-
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
