”Hän koki työssään usein riittämättömyyttä, sillä olisi halunnut tarjota potilaille enemmän kuin nopeatempoisessa vastaanottotyössä ehti. Toisinaan olo oli kuin reseptiautomaatilla.
Etenkin nuorten kohdalla tuntui väärältä tehdä kiireellisiä diagnooseja ja ohjata heidät lääkehoitoon. Rintala olisi halunnut selvittää ihmisen ahdistuksen juurisyitä.”
Näin kertoi Helsingin Sanomissa lääkäri Hanna Rintala, joka oli jättänyt perustyönsä voidakseen panostaa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Rintalan sitaatti tuntui puhuttelevalta myös sosiaalityön näkökulmasta, sillä ajattelutapa oireiden diagnosoimisesta ja lääkitsemisestä juurisyiden miettimisen sijaan lävistää voimakkaasti koko palvelujärjestelmän.
Tutkijatohtori Tom Bergström nosti vastikään aiheen esille kritisoidessaan diagnoosijärjestelmää esimerkiksi siitä, etteivät oirekuvauksiin perustuvat diagnoosit auta ymmärtämään, mistä ongelmat johtuvat, ja ne voivat myös alkaa määrittämään ihmisen elämää epätoivotulla tavalla. Kyseisessä Helsingin Sanomien uutisessa psykiatrian professori Jyrki Korkeila sen sijaan kyseenalaisti tarpeen juurisyyn ymmärtämiselle, sillä juurisyytä itsessään ei nykytiedolla pystytä hoitamaan.
Kysymys juurisyyn ymmärtämisen ja hoitamisen mahdollisuuksista on hyvinvoinnin edistämisen sekä kestävän kehityksen kannalta mielenkiintoinen. Mistä paljon puhutuissa juurisyissä lopulta on kyse? Ja millaisia seurauksia juurisyyn kysymyksen ohittamisella palvelujärjestelmässämme on?
Systeeminen lähestymistapa pyrkii paikantamaan juurisyitä
Aikuissosiaalityön kehittämisen tavoitteeksi on asetettu ilmiölähtöinen ja sektorirajat ylittävä työ, jossa vältetään asioiden ongelmalähtöistä käsittelyä, ja pystytään juurisyiden löytymisen kautta tekemään vaikuttavaa ja ennaltaehkäisevää työtä (Karjalainen, Metteri ja Strömberg-Jakka 2019). Samalla sosiaalityössä, etenkin lastensuojelussa, on viime vuosina pyritty vahvistamaan systeemistä työotetta. Yksi systeemisen lähestymistavan keskeisiä ajatuksia on yksilöllisten oireiden näkeminen jossain määrin tarpeellisina, eräänlaisina viesteinä kasvuympäristön haasteista, jolloin vuorovaikutussuhteiden laatuun ja ympäristöön vaikuttaminen nousevat keskeiseksi (kts. esim. Lorås, Bertrando & Ness 2017).
Systeeminen ajattelutapa yhteiskunnallisesta näkökulmasta hahmottuu tämän nuoren kirjoittajan ajatuksesta:
”Mielestäni ongelmanuoria ei olekaan, vaan kyseessä on joukko yhteiskuntamme ongelmista oireilevia ihmisiä.
Nimimerkki Satakieli, julkaisussa Kuinka suorittaa nuoruus (2022)
Niin sanotut “ongelmanuoret” ovat kuin peilejä, jotka heijastavat yhteiskuntamme epäkohtia.”
Systeeminen ja suhdeperustainen lähestymistapa poikkeaa niistä lähtökohdista, joiden perustalle on rakennettu nykyinen yksilö- ja ongelmakeskeinen, varsin siiloutunut järjestelmämme. Myös voimakkaat ideologiat kuljettavat toimintaa toisenlaiseen suuntaan, kun markkinaistumisen ilmiön voimistuminen sosiaalityössä näkyy esimerkiksi pelkistettyinä tehokkuustavoitteina, jotka antavat liian vähän painoarvoa tärkeille ja samalla vaikeasti kvantifioitaville tavoitteille (Korkman 2022), kuten suhteissa rakentuvalle inhimilliselle hyvinvoinnille ja kasvulle.
Vaikka systeeminen työskentely on jossain määrin saanut jalansijaa, hyvin yleinen ja todellinen kokemus nykyisissä puitteissa on, ettei suhdeperustaiselle ja syvempää ymmärrystä etsivälle työtavalle ole aikaa. Vuosien kuluessa mielessäni on kuitenkin vahvistunut kysymys siitä, voiko työmme olla vaikuttavaa, ellemme ehdi pysähtyä miettimään, mitä ylipäätään olemme korjaamassa?
Sote-akatemian systeemisyyttä ja suhdeperustaisuutta käsittelevässä Yhteinen ääni -podcastissa tartuttiin palvelujärjestelmän sirpaleisuuteen, kun haastattelija loppuvaiheessa kysyi, miten nykyisessä järjestelmässä pystytään turvaamaan työskentelyssä tarvittava jatkuvuus.
”Onko se vain meidän uskomus ammattilaisilla, että me ollaan kauhean pirstaloituneita? Mä meen siihen ammattilaisen omaan ihmisyyteen: sitten kun saadaan perhe mukaan keskusteluun, saadaan yhteinen fokus, yhteinen tulevaisuusvisio – – silloin me puhutaankin kaikki samaa kieltä”, kommentoi kouluttajamme Outi Abrahamsson.
Olin alkuun hieman pöyristynyt koko kysymyksestä – sen verran turhautumista on palvelujärjestelmämme sirpaleisuus ja katkonaisuus minussa sosiaalityöntekijänä aiheuttanut, vaikka fokus on yksilötyössä monta kertaa löytynyt. Kommentti jäi kuitenkin elämään mielessäni. Tekeekö palvelujärjestelmämme työstä sirpaleista, vai onko palvelujärjestelmä oman sirpaloituneen ajattelumme tuotosta?
Lopulta totesin Abrahamssonin näkökulman luultavasti olevan yhtä lailla totta kuin omani, vain vastakkaisesta näkökulmasta katsottuna – palvelujärjestelmämme on oman sirpaloituneen ajattelutapamme tuotos ja sen peili. Samaan aikaan palvelujärjestelmään muodostunut rakenne ohjaa ihmisten käyttäytymistä (Saarinen 2021). Yhtä lailla ongelmiin painottuvassa palvelujärjestelmässä olen itse yrittänyt toistuvasti muuttaa rakenteita juuri ongelmia esiin nostamalla, toistamalla samaa mallia jota itse kyseenalaistan.
Tällainen sirkulaarinen hahmottaminen, oman vuorovaikutuksellisen roolin näkeminen osana kokonaisuutta, on myös kestävän kehityksen ydintä. Yhtä lailla nykyisen ekologisen kriisin taustalla on vaikeutemme hahmottaa ihmistä vuorovaikutuksellisena osana ekosysteemin laajaa kokonaisuutta (Salonen 2014). Kun palvelujärjestelmämme sirpaleisuus ja ongelmakeskeisyys nähdäänkin oireina tai seurauksina nykyisen ajattelumme haasteista ja ihmiskuvan kapeudesta, linkittyvät ne kestävän kehityksen laajempaan teemaan. Kestävän kehityksen ajattelussa sosiaaliset, ekologiset ja taloudelliset kysymykset ovat tällä tavoin toisiinsa kietoutuneita.
Onko perustarpeiden ymmärrys yksi puuttuvista palasista hyvinvoinnin tukemisessa?
Bergströmin haastattelua seuranneessa keskustelussa huomioni kiinnittyi mielipidekirjoitukseen, jossa ehdotettiin tarpeisiin pohjautuvaa diagnoosijärjestelmää. Ottamatta kantaa siihen, mitä diagnoosijärjestelmälle pitäisi tehdä tai olla tekemättä, ajatus tyydyttämättömistä perustarpeista monenlaisen oireilun taustalla saa tukea esimerkiksi Maslown tarveteoriasta(Kaufman 2020). Toinen kuuluisa tarveteoria, Ryanin ja Decin itseohjautuvuusteoria, on linjassa Maslown ajatusten kanssa, tiivistäen perustarpeet omaehtoisuuden, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kattokäsitteiden alle.
Yhteiskuntatieteellisessä ajattelussa hyvä elämä yhdistetään vahvasti juuri mahdollisuuteen täyttää perustarpeet, vaikka keskustelu onkin toistaiseksi painottunut enemmän materiaalisiin perustarpeisiin (Salonen 2014). Myös kestävään kehitykseen tähtäävässä planetaarisen hyvinvoinnin ajatuksessa perustarpeet ovat keskiössä. Niin fyysisten, psyykkisten kuin sosiaalistenkin perustarpeiden riittävästi tyydyttyessä meidän on mahdollista lähteä rakentamaan kestävämpää hyvinvointia ihmisyyteen kytkeytyvien arvojen kautta (Salonen 2014, kts. myös Saarinen 2021). Inhimillisiin tarpeisiin vastaamiseen kykenemätön järjestelmä taas vaikuttaisi lopulta olevan myös taloudellisesti tehoton (kts. myös Locality & Vanguad 2014).
Perustarpeista puhutaan kuitenkin yllättävän vähän – esimerkiksi mielenterveysstrategiassa mainitaan tarpeet vain muutamia kertoja, ja silloinkin puhutaan ennemmin palvelutarpeista kuin perustarpeista. Palveluiden tarpeen arviointi, ammatillinen osaaminen ja interventiot ovat kriittisen tärkeitä, mutta samalla on aiheellista kysyä, voiko parhainkaan ammatillinen interventio toimia, ellei ihmisen perustarpeita samalla ymmärretä ja turvata? Etenkin nuoret palveluiden käyttäjät kun raportoivat toistuvasti haasteista juuri psyykkisiin ja sosiaalisiin perustarpeisiin vastaamisessa. Hyvän palvelukokemuksen ytimestä löytyvät tunne kuulluksi ja käsitetyksi tulemisesta, toimijuuden tunnistamisesta ja vaikutusmahdollisuuksista, sekä luottamuksen rakentumisesta pitkäaikaisissa kontakteissa. (Peltola & Moisio 2017, kts. myös Berg & Myllyniemi 2020)
Nykyhetkessä hoidamme yksilöä ilman riittävää perspektiiviä siihen kontekstiin ja kulttuuriin, jossa me kaikki elämme. On perusteltua ajatella, että niin yksilölliset ongelmat kuin palvelujärjestelmämme puutteetkin kytkeytyvät yhteiseen ajatteluumme. Sekä sosiaalisten että ekologisten ongelmien juurisyyt paikantuvat lopulta nykyisen, länsimaisen ja markkinaistuneen kulttuurimme toimintatapoihin, arvoihin ja ihmiskuvaan (kts. esim. Gray, Coates & Hetherington 2013). Ajattelutapojen ja uskomusten tasolla tapahtuvat muutokset ovat myös vipuvoimaltaan merkittävimpiä. (kts. esim. Senge 2006, Mullaly & Dubré 2019).
Korkmanin (2022) mukaan ihmiskunnan suurimmat ongelmat ovat meidän aikanamme ennen kaikkea kulttuurisia. Ne haastavat meidät kaikki kysymään, millainen onkaan suhteemme meihin itseemme, toisiin ihmisiin ja luontoon. Kestävän kehityksen toteutuminen edellyttää näiden suhteiden uudelleen muotoutumista, ja uudenlaisen ymmärryksen rakentamista hyvinvoinnista.
Karoliina Hiltunen
Kehittäjäsosiaalityöntekijä, VTM
Varsinais-Suomen tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hanke
Työikäisten sosiaalihuollon kehittämisohjelma
Lähteet:
Berg, Päivi & Myllyniemi, Sami (2020) Palvelut pelaa! Nuorisobarometri 2020. Palvelu pelaa! Nuorisobarometri 2020 (tietoanuorista.fi)
Gray, Mel & Coates, John & Hetherington, Tiani (2013) Introduction, an overview of the last ten years and typology of ESW. Teoksessa Gray, Mel & Coates, John & Hetherington, Tiani (toim.) Environmental Social Work. New York: Routledge.
Karjalainen, Pekka & Metteri, Anna & Strömberg-Jakka, Minna (2019). Tiekartta 2030 – Aikuisten parissa tehtävän sosiaalityön tulevaisuusselvitys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:41. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161612/R41_19_Tiekartta_2030.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Kaufman, Scott Barry (2020) Transcend: the new science of self-actualization. New York: TarcherPerigee.
Korkman, Sixten (2022) Talous ja humanismi.
Lennart Lorås, Paolo Bertrando & Ottar Ness (2017): Researching Systemic Therapy History: In Search of a Definition, Journal of Family Psychotherapy, DOI:10.1080/08975353.2017.1285656. http://dx.doi.org/10.1080/08975353.2017.1285656
Locality & Vanguard (2014) Saving money by doing the right thing. Why ‘local by default’ must replace ‘diseconomies of scale’. https://www.vonne.org.uk/sites/default/files/files/resources/Locality-Report-Diseconomies-web-version.pdf
Mullaly, Bob & Dupré, Marilyn (2019) The New Structural Social Work: Ideology, Theory, and Practice. Kanada: Oxford University Press.
Peltola, Marja & Moisio, Jenni (2017) Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä. Katsaus lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaan tietoon. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 190. aania_ja_aanettomyytta_palvelukentilla.pdf (nuorisotutkimusseura.fi)
Saarinen, Esa (2021) filosofia ja systeemiajattelu -podcast. Aalto-yliopisto.
Salonen, Arto (2014). Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma – yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan uusi suunta täyttyvällä maapallolla. Teoksessa Juha Hämäläinen (toim.) Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2014. Suomen sosiaalipedagoginen seura.
Senge, Peter (2006) The fifth discipline: the art and practice of the learning organization. New York (USA): Doubleday.
Satakieli (2022) julkaisussa Ira Custódio, Juuli Hurskainen, Johannes Jahnukainen ja Maria Talvitie (toim.) Kuinka suorittaa nuoruus. Lastensuojelun keskusliitto.
Kirjoituksessa linkitetyt artikkelit:
Ihmisten hyvinvointi lepää planetaarisen hyvinvoinnin varassa – Dialogiblogi (utu.fi)
Diagnoosit voisivat kertoa tarpeista – Mielipide | HS.fi
Itseohjautuvuusteoria – Eli onnellisen elämän kolme keskeisintä tekijää | Frank Martela
Ihmisten hyvinvointi lepää planetaarisen hyvinvoinnin varassa – Dialogiblogi (utu.fi)
Lääkärilehti – Kustannusten kasvu johtuu järjestelmän häiriöistä (laakarilehti.fi)
Kuvat: Adobe Stock
Seuraa meitä:
Jaa julkaisu:
