Yhteinen ääni: Lastensuojelun perusteet

Yhteinen ääni: Lastensuojelun perusteet

Mitä lastensuojelulla tarkoitetaan? Millaisia tekijöitä lastensuojelun tarpeen taustalla voi olla? Mitä on monitoimijainen tai systeeminen lastensuojelu?

Aiheesta keskustelemassa johtava sosiaalityöntekijä Minna Rantalaiho ja sosiaalityöntekijä Tuija Passoja. Haastattelijana sosiaalityön yliopisto-opettaja Anne-Mari Jaakola.

Jakso tullaan julkaisemaan Osaamispuussa MOOC -opintojaksolla Lastensuojelun perusteet huhtikuussa 2021.

Lastensuojelun perusteet -podcast, tekstivastine

Yhteinen ääni on Turun yliopiston podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista aiheista monialaisesti. Tämän jakson tuotti Sote-akatemia.

Anne-Mari: Tervetuloa kuuntelemaan meidän podcast-keskustelua. Meillä on tänään teemoina ihan semmonen yleinen tietoisuus lastensuojelusta ja lastensuojelun tarkoituksesta, ja semmosesta monitoimijaisesta lastensuojeluosaamisen tarpeesta. Toimin tässä haastattelijana tänään, ja mä oon Jaakolan Anne-Mari, ja mä oon sosiaalityön yliopisto-opettajana. Ja meillä on täällä tänään keskustelijoina kaksi lastensuojelun ammattilaista, ja nyt heti alkuun pyytäisinkin, että kerrotte vähän itse, että keitä te olette ja mistä tulette?

Minna: Hei vaan, mä olen Minna Rantalaiho, ja toimin johtavana sosiaalityöntekijänä Turun kaupungilla lastensuojelun avohuollon sosiaalityössä. Ja oon tehnyt sellaisen aika vaihtelevankin uran lastensuojelussa, et oon ollu ihan avohuollon sosiaalityöntekijän tehtävissä muutamassa kunnassa, ja sitten oon ollut sosiaalipäivystyksessä aika monta vuotta, ja nyt sitten siirtynyt esihenkilötehtäviin sinne lastensuojelun avohuoltoon.

Tuija: Mä olen Tuija Passoja, sosiaalityöntekijä, ja teen tällä hetkellä, tai oon jo useamman vuoden tehnyt töitä sosiaalipäivystyksessä Turussa. Sitä ennen mulla on sosiaalityön kokemusta lastensuojelun avohuollosta ja maahanmuuttajatyöstä. Ja ihan mukava olla tässä mukana.

Minna: Samoin.

Anne-Mari: Hienoa saada teidät tänne asiantuntijoiksi, ja me lähetään nyt ihan aluksi liikkeelle siitä, että mä pyytäisin teitä kertomaan hyvinkin teidän työkokemuksen kautta siitä, että mitä lastensuojelu on? Minkälaiseen tarkoitukseen lastensuojelu on meillä olemassa meidän palvelujärjestelmässä? Ja nyt juuri pyytäisin, että kerrotte sitä juuri sellaiselle monialaiselle yleisölle, et mitä haluaisitte kertoo, että mitä lastensuojelu on?

Minna: No mä oon nyt siellä lastensuojelun varmaan aika lailla siellä ytimessä, kun ollaan lastensuojelun avohuollossa. Mä ehkä kuvaisin lastensuojelun, joka on tietysti ihan valtavan iso tierämi, ja voidaan ajatella, että me puhutaankin, että on ennaltaehkäisevää lastensuojelua, ja sitten on tällaista korjaavaa lastensuojelua, ja se voi olla aika montaa eri asiaa, et se on niinkun sillain iso termi. Mutta ehkä se perusajatus, tai miksi meillä on sellainen asia, kuin lastensuojelu on, et joidenkin lasten ja heidän perheiden tilanteet menee syystä tai toisesta eri kohdissa ehkä sitä lapsuutta, perhe-elämää, jollain tavalla mutkalle, ja siellä tulee sellaisia haasteita, joihin ei ehkä enää löydykään apua ja tukea niistä ihan lapsen perus ympäristöistä, esimerkiksi koulusta tai varhaiskasvatuksesta tai vaikka neuvolasta. Tai että vanhemmat itse huomaa kotona, että hei et nyt me tarvitaan niinku tähän apua. Niin silloin on olemassa lastensuojelu, johon yhteyttä ottamalla, tavalla tai toisella, niin sitten voi saada apua näihin haasteisiin. Tää olisi ehkä nyt tämmönen ihan yleinen. Haluatko sä Tuija täydentää?

Tuija: No mä ajattelisin sillä tavalla, et mä jotenkin nään sen sellaisena tietynlaisena jatkumona sen lastensuojelun, et on nää niin sanotut ennaltaehkäisevät palvelut, joiden piirissä kaikki lapset eri ikäkausina ovat, et nää yhteiskunnan päivähoito, neuvola, koulu, opetustoimi ylipäätään, mutta sit ihan laajemminkin vielä jos ihan ajatellaan yhteiskunnallisia rakenteita, ja yhteiskuntasuunnittelua ja kaikkee muuta, niin sillähänkin pitää olla jo se lapsi siellä etupainotteisesti näkyvissä. Mutta sitten, kun nää palvelut ei enää riitä, niin silloin jo ennen lastensuojelua on myöskin vielä sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita, joilla pyritään auttamaan, ettei olla vielä lastensuojelussa, mutta silti suojellaan lasta. Et sillä tavalla mä nään sen semmosena jatkumona, joka voi loppua missä tahansa vaiheessa, elikä suurin osa ei koskaan tuu minkään erityispalveluiden, tai edes sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden piiriin. Mutta osa tulee, ja osalla sitten joko alkaa sit aika suoraan lastensuojelun asiakkuus, taikka sitten todetaan, että nää sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut eivät oo riittäviä, ja tarvitaan lastensuojelun tarjoamia palveluja.

Anne-Mari: Hyvä. Mä voisin vielä sen verran, että kun Minna sä kerroit, että sä olet avohuollon lastensuojelun johtavana sosiaalityöntekijänä, niin kertoisitko vähän siitä, että mitä se avohuollon lastensuojelu tarkoittaa?

Minna: Joo, no Tuija tavallaan vähän tossa niinku avaskin siihen suuntaan, kun kerroit tuosta jatkumosta. Silloin, kun puhutaan lastensuojelun avohuollon sosiaalityöstä ja lapsi on meillä asiakkaana, niin silloin hän on ehkä käynyt jo tätä jatkumoa läpi, et hänestä on ehkä tehty lastensuojeluilmoitus, sit hän on tullut semmosen lapsen palvelutarpeen arvioinnin kautta, siellä on havaittu, että okei, et nää haasteet nyt tän lapsen elämässä ja perheessä onkin sen tyyppisiä, et näihin saatetaan tarvita tiettyjä palveluja. Ja sit ne tietyt palvelut on siel meidän lastensuojelun avohuollossa, et sitä ennen jo niinku Tuija tuossa sano, niin lapsella voi olla asiakkuus esimerkiks lapsiperheiden sosiaalityössä, jossa pystytään auttamaan aika pitkälle. Siel voi olla tukiperhettä ja tukihenkilöä ja tukea ihan sinne perheeseen kotiinkin, mut sit on tiettyjä sellaisia lastensuojelun palveluita, joihin tarvitaan se avohuollon asiakkuus. Ja semmosia on esimerkiksi ne, et jos tarvitaan laitokseen sijoittamista tai laitostyyppistä perhekuntoutusta, tai tosi niinkun monialaisia, ja ehkä sillain vähän intensiivisempiä tukimuotoja. Niin sit silloin ollaan asiakkuudessa meillä.

Anne-Mari: Hyvä. Minna tuossa sinun vastauksessa jonkun verran nyt tuli jo esille, että sitten puhutaan myös sijaishuollon lastensuojelusta, niin kerrotko vähän siitä, että mikä ero on avohuollon lastensuojelulla ja sitten sijaishuollon lastensuojelulla?

Minna: Siinä on sellainen ero, että sijaishuollossa, sijaishuollon lastensuojelussa, niin lapsi ei enää asu kotona. Eli sit kun lastensuojelun avohuollossa voidaan tulla semmoiseen tilanteeseen, että huomataan, et niillä meidän tukitoimilla tai avulla ei pystytäkään riittävästi auttamaan lasta, tai lapsen tilanne yksinkertaisesti on sellanen, et hän ei voi kotona enää asua, siihen voi olla tosi monia eri syitä, niin sit siinä vaiheessa lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan, ja silloin alkaa sijaishuolto eli lastensuojelun sijaishuollon sosiaalityö. Mutta ennen kuin siellä ollaan, niin yleensä on kyllä aika pitkä matka käyty, ja paljon kaikkia tukitoimia koitettu, ja yhdessä perheen kanssa yritetty. Toki joskus voi olla lapsen tilanne sellanen, et nää tapahtuu tosi nopeestikin, että se skaala on ihan valtava, niin kun meillä on perheitä ja lapsia täs maassa, niin on myös tosi paljon erilaisia tilanteita, missä tullaan lastensuojeluun, ja miten siellä sitten asiat etenee. Mut et se perus ero on siis se, että sijaishuollossa niin lapsi on silloin huostaanotettu, ja silloin siihen hänen asiaansa tulee hyvin vahvasti mukaan sit se viranomainen, että vanhemmille ja huoltajille jää toki vielä joitakin asioita, joista he pystyy ihan itsenäisestikin määräämään, mutta silloin se lastensuojelun sosiaalityön rooli on tosi iso siinä lapsen elämässä.

Anne-Mari: Hyvä. Tässä teidän keskustelussa tulee esille, että on sosiaalihuoltolakia ja lastensuojelulakia. Niin kerrotteko vähän tästä lainsäädännön taustasta, ja Tuija ehkä voisit sitä tarkentaa, että mitä juuri sillä sosiaalihuoltolain mukaisilla palveluilla tarkoitetaan. Ja toit sitä tuossa jo vähän esillekin, että ollaan siellä ennaltaehkäisevän lastensuojelun tarkoituksen puolella, niin mitä kertoisit siitä?

Tuija: Ennen kun mä vastaan tähän, niin mä haluisin pienen jatkumon tuohon Minnan äskeiseen esiintuomaan täst sijaishuollon puolesta, niin kertoa myöskin sen, että joskus ollaan sellaisessa tilanteessa, että siihen lapsen kotoa pois sijoittamiseen tarvitaan jo toimenpiteitä sosiaalipäivystyksessä, joka on usein se ensivaiheen yksikkö. Ja silloin on mahdollista tehdä avohuollon sijoitus, joka tehdään yhteistyössä huoltajien ja yli 12-vuotiaan lapsen itsensä kanssa. Silloin he suostuu siihen myöskin itse. Toki on myös tilanteita, joissa joudutaan tekemään kiireellisiä sijoituksia, nekin voidaan tehdä hyvässä yhteistyössä huoltajien ja lapsen, nuoren kanssa, mihin aina tietysti ensisijaisesti pyritään. Mutta sitten on tietysti niin, että jos se tilanne on sellainen, että nuori itse tai vanhempi vastustaa kiireellistä sijoitusta ja siihen on lainmukaiset perusteet, niin silloinhan se pitää myös tehdä ja toteuttaa. Mutta sit jos mennään näihin sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin ja niihin toimenpiteisiin, niin kun katson tätä asiaa sosiaalipäivystyksen näkökulmasta, niin meillä Turussa ainakin on myös mahdollisuus tarjota perheille jo nopeastikin sosiaaliohjausta. Eli meillä on, meidän henkilökuntaan kuuluu sosiaaliohjaajat, jotka voivat tän ihan lainmukaisen seitsemän arkipäivän aikana jo olla auttamassa perheitä, lapsia, nuoria ja tarjota heille tukea, joka löytyy joko kolmannen sektorin toimijoilta tai sitten ihan niin sanottujen normaalipalveluiden kautta, siis ei varsinaisesti lastensuojelupalveluiden kautta. Ja se on tietysti aina se, kun on vaan mahdollista, niin ensisijaisesti tietysti käytetään näitä niin sanottuja matalan kynnyksen palveluita. Ne on aina ensisijaisia silloin, jos ne on mahdollisia ja tarkoituksenmukaisia, elikä se mahdollisuus ja tarkoituksenmukaisuus on aina myöskin siinä arvioitava. Ja Minna viittas sosiaalihuoltolain mukaisiin palveluihin, tukiperhe ja tukihenkilö, se voi olla myös kotiin vietävää perhetyötä. Se voi olla joskus tämmöstä akuuttia ja nopeaakin puuttumista, ja usein sillä on tosi hyvä vaikutus. Mä itse arvioisin niin, että siinä tilanteessa, kun perhe on syystä tai toisesta kriisissä, niin siihen hetkeen annettava nopea, riittävä palvelu on erittäin tärkeää sen perheen ja lapsen, nuoren, näkökulmasta. Ja usein sillä pystytään tekemään tosi, tai tukemaan perheitä tosi paljon ja auttamaan heitä taas jatkossa auttamaan itse itseänsä. Ja silloin, kun lapsi on sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa tai perhe on sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa, niin silloin kaikki perustuu vahvasti yhteistyöhön, silloin siinä ei oo sellaista ehkä samanlaista kontrollia, mitä usein mielletään lastensuojeluun, et se on vahvaa yhteistyötä perheen kanssa, vaikka lastensuojeluakin tehdään vahvassa yhteistyössä, mut siinä on kuitenkin sävyero mun näkemykseni mukaan.

Minna: Niin, ja siinä on oikeastaan se, että ei lapsi ja perhe voi olla asiakkaana sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa, jos he eivät niitä halua, ja ole niihin motivoituneita ja koe niitä omikseen, että se on ehkä semmonen olennainen ero siinä, et se on todella yhteistyössä tehtävää. Ja sit mä haluaisin tohon lisätä, et siis koko lain henki, jos puhutaan ihan mistä tahansa niinkun, on se sit sosiaalihuoltolain mukaista tai lastensuojelulain mukaista, niin siis siellähän on kuitenkin aina se periaate, et mennään vähimmällä puuttumisella, ja se on tärkeää muistaa, et aina yritetään etsiä jo riittävä ja tarkoituksenmukainen ja just siihen hetkeen sopiva, myöskin että se ei oo ylimitotettu, et etsitään juuri se, millä päästään auttamaan riittävästi, et se on must tärkeä muistaa, kun puhutaan näistä asioista.

Anne-Mari: Ja eikö vaan, että tää, mitä te kuvaatte, niin se viesti on myös se, että on paljon palveluja ja tukea tarjolla perheelle ilman lastensuojelun asiakkuutta. Eli juuri tämä, mitä kuvaatte, että sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut ja se tuki on tarkoitettu hyvinkin avoimesti ihan kaikille lapsille, nuorille, perheille, ja se ei tarkoita sitä, että ollaan lastensuojelun asiakkuudessa.

Minna ja Tuija: Joo.

Anne-Mari: Ja tämä lainsäädännöllinen uudistus on vielä kuitenkin aika tuore ja sillä tavalla ei ehkä aina ole niin hyvin sitä tietoisuutta siitä, että sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja on tarjolla kuitenkin aika runsaastikin ja juuri tässä ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa, että voitaisiin välttää sitä sitten lastensuojelulain mukaisten toimien tarvetta, ja pyrkiä auttamaan varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä ja vapaaehtoisesti ja hyvässä yhteistyössä sitten lasten ja perheitten kanssa.

Minna ja Tuija: Just näin.

-Yhteinen ääni.-

Anne-Mari: No mennään eteenpäin ja siirrytään tarkemmin vähän sitten teidän työkokemukseen siitä, että minkälaisia tilanteita te näätte, että lastensuojelutarpeen taustalla sitten on, että minkälaiset tekijät näyttäytyy teille teidän työssä sitten sellaisina, että niihin sitten tarvitaan lastensuojelun apua ja tukea, ja joskus ehkä myös sitä puuttumista?

Tuija: No ensimmäisenä mulle nousee mieleen päihteet, eli se on joko nuoren tai vanhempien tai molempien päihteiden käyttö, joka on sellanen suuri huoli, tai aiheuttaa suurta huolta lasten ja heidän perheidensä toiminnassa. Ja sitten yhtenä isona asiana tulee erilaiset psyykkiset problematiikat, jotka saattaa näkyä esimerkiksi koulunkäyntiongelmina. Ne saattaa toki näkyä myös päihteiden käyttönä, mutta et koulunkäyntiongelmat on varsinkin isompien lasten kohdalla sit se sellainen, missä se usein näkyy, et lapsi ei pysty, nuori ei pysty käymään koulua. On paljon koulupoissaoloja, ja siellä ehkä on sit jo koulussa oppilashuolto tehny jo oman tehtävänsä, ja eivät enää koe niinkun pystyvänsä sitä kautta auttamaan. Ja sitten kolmantena sellaisena isona yhtenä alueena niin tulee mulle mieleen lähisuhteeseen liittyvä väkivalta, joka voi olla jo jatkunut pitkäänkin, ennen kun lapset ja nuoret siitä itse ulkopuolelle puhuvat. Et nää on niinku semmoset isot teema-alueet, mitkä mulle nousee tässä mieleen. Mutta kyllä sitte niinku muutkin perheiden suuret kriisit, taloudelliset ongelmat, työttömyys, ihan tämmöset yhteiskunnalliset problematiikat, mitkä nyt esimerkiksi tässä korona-aikana varmasti monissa perheissä tulee esille, kun on suuri huoli ja hätä pärjäämisestä, niinku taloudellisesta pärjäämisestä, niin sitten se alkaa heijastua ehkä sitä kauttakin sitten päihteiden käyttönä tai muuna jaksamattomuutena siellä kotona.

Anne-Mari: Hyvä. Miten Minna sit taas sieltä avohuollon lastensuojelusta, niin minkälaisia asioita sä kuvaisit? Tuijalla on tuossa sitä päivystyksen työn kautta tulevia tilanteita, mutta että miten siellä sinun työssä, onko ne samanlaisia vai onko niissä jotain eroavuutta?

Minna: No kyllä ne tietysti on noita samoja, mitä Tuija kuvas, että kun Tuija siellä päivystyksessä ottaa yhteydenottoja, niin sithän ne on usein varmaan jo saattaa ollakin meidän asiakkaana ne lapset, joista niitä ilmoituksia ja yhteydenottoja tulee päivystykseen. Mutta mä lisäisin vielä ehkä tuohon listaan niin semmoset, jotka näkyy musta, varmasti näkyy päivystyksessäkin itseasiassa, mut meillä myös, ja ne voi liittyä sit, useinhan se on niin, että näitä on monta. Et sit kun lastensuojelussa ollaan asiakkaana, ei oo mikään aikaisempi tuki tai apu auttanut riittävästi, niin sit voi olla, et ne on vähän tämmösiä näitten ryppäitä. Ja lisäisin tuohon niin semmoset vaikeet ja pitkittyneet vanhempien huoltoriidat, et kun on ollut vaikea ero, on jäänyt ehkä käsittelemättä vanhemmilla se oma tuska sen eron kanssa ja pettymys kumppaniin, niin ne kumuloituukin sinne lapsen hyvinvointiin. Ne on must yks, selkee semmonen, minkä haluun lisätä. Ja sitten sellaiset niinkun, voi olla oikeestaan johonkin aika tavan-, no ei tavanomaiseen, mutta voi olla vaikka johonkin lapsen vaikeeseen sairauteen tai johonkin esimerkiksi kehitysvammaisuuteen tai johonkin vaikeeseen autismiin, niinku tällaisiin, oikeastaan sellaisia, jotka ei niinkun, jota ei mielletä, että ne ois mitenkään lastensuojelun asioita. Eikä ne ookaan, mutta kun ne pitkittyy siellä perheessä niitten kanssa, niin kyl jotenki tahkoaminen ja kamppaileminen ja, ei oo ehkä saanut sieltä peruspalveluista sitä tukea, mikä olisi ollut tarve saada, niin se saattaa väsyy se perhe, jopa niin pahasti sitten, et niinku tullaan meidän asiakkuuteen. Että semmonen niinku väsyminen, mitä sä kuvasit Tuija just näitä työttömyyttä ja taloudellisia haasteita ja näitä, niin yksi lisä siihen on musta nää vaikeet sairaudet. Et nyt mä aattelen, et toi lista on varmaan aika kattava, mikä nyt tässä niinku Tuijan ja mun sanomana tuli. Mut et välttämättä se ei oo mikään semmonen niinkun mitä aatellaan ehkä tyypillisesti jotenkin, et miellettäis, et se on nyt se, kun sitten lastensuojeluun päätyy, niin se ei välttämättä aina ookaan niin, et se on just joku päihteet tai väkivalta tai tällanen, vaan et se voi lähtee jostain hyvin tavanomaisesta asiasta liikkeelle.

Anne-Mari: Niin vähän tälläset yhteiskunnalliset tekijät jotenkin kuvastuu noista teidän vastausten taustalta myös, että puhutaan köyhyydestä ja puhutaan ehkä tällaisesta erityisestä ajasta, mikä nyt on, korona-ajasta, että tällaiset yhteiskunnalliset niinkun muutokset ja kehitykset näkyy sitten ehkä välillä uudenkinlaisina ilmiöinä sitten siellä teidän työssä. Mitä kertoisitte sellaisesta rakenteellisesta lastensuojelun tehtävästä sitten, jos ajatellaan tälläsiä näitä yhteiskunnallisiakin tekijöitä sitten siinä lastensuojelun tarkoituksenkin taustalla, niin mitä kertoisitte sellaisesta rakenteellisesta sosiaalityön ja lastensuojelunkin niinkun merkityksestä?

Minna: No kyllä lastensuojeluun varmaan kertyy, ihan samalla tavalla, kuin vaikka sosiaalipäivystykseenkin, niin kertyy tosi paljon tietoo ilmiöistä, joita yhteiskunnassa, niinkun sen ajan ilmiöistä esimerkiksi, et ihan sitä tietoa varmasti kertyy tosi paljon, ja ite nyt jos mä puhun ihan siitä omasta roolista, niin tuolla lastensuojelun avohuollon johtavana, niin itse asiassa toivoisi välillä, et ois tosi paljon sellaisia yhteisfoorumeita, joissa pääsis käsittelemään näitä ilmiöitä muiden tahojen kanssa, että mä aattelen, et sitä semmosta ihan tietoo on tosi paljon. Et sit et miten se saatais niinku sieltä toimijalta ulos ja eteenpäin yhteiseen keskusteluun, niin se on varmaan semmonen niinku tulevaisuuden pähkinä, ja musta tuntuu, et siihen, mä oon esimerkiks itse osallistumassa ensi viikolla semmoseen meillä yhden alueen, mihin tulee opettajia, siis tulee laajasti eri viranomaisia, ja mä oon tosi innoissani siitä, että mä pääsen sinne mukaan et siellä on kouluterveydenhuoltoo, opettajia, neuvolaa ja lastentarhaopettajia, ja siis niitä alueen toimijoita, että päästäis yhdessä keskustelemaan just näistä ilmiöistä, ja ylipäätään siitä, et millä tavalla meidän kannattaisi jokainen tahoillamme pureutua näihin asioihin. Mä aattelen, et se on ehkä sitä semmosta rakenteellista. Toki myös se, että viestii niistä, itse viestin eteenpäin omassa organisaatiossani, et tämmöstä on meneillään, ja tähän ehkä tarvittaiskin nyt tän tyyppistä apua ja tukea, että mitäs me ruvetaan tekemään. Se nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

Anne-Mari: Tuliks sulle Tuija tästä rakenteellisesta tämmösestä, että miten voidaan niinku ehkä vaikuttaa juuri näihin ilmiöihin, joissa lastensuojelu on mukana?

Tuija: Mä ajattelisin, et se on just sitä tiedon tuottamista, mitä Minnakin mainitsi, et sen, mitä me nähdään sosiaalityössä näitä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden vaikutusta lasten ja perheiden arkeen, niin sen tiedon tuottamista eteenpäin, et sen mä niinku näkisin sellaisena merkityksellisenä asiana, ja toivoisin, et yhä enemmän sitä huomioitais, mutta myös yhä enemmän sosiaalityöntekijät uskaltais tuoda niitä asioita esille. Et se olisi myöskin tärkeä asia, ja eikä pelkästään tietysti sosiaalityöntekijät, vaan myöskin sitten muualta yhteiskunnan palveluista niin sitä tietoa, et miten näkyy perheiden ja lasten hyvinvointi tai pahoinvointi siellä normaalitoiminnoissa niin, että se pystyttäis ihan yhteiskuntasuunnittelussa ottamaan huomioon. Se kuulostaa ehkä vähän kliseiseltäkin, mutta ilmanhan sitä sen tiedon tuottamista, niin ei voida muutostakaan odottaa, et pitää olla niinku valmis tuottaan sitä tietoa.

Minna: Niin, ja mä aattelen , että kun puhutaan tosi paljon asiakastyön tasolla, siellä lasten ja perheiden tasolla siitä monitoimijaisuudesta, niin se ei riitä, että me tehdään sitä siellä yksilötasolla, vaan meidän oikeasti pitäisi pystyä tekemään sit sitä yhteistyötä ja monitoimijaista yhteistyötä myös eri viranomaisten välillä, että se yksilötaso ei riitä, vaan musta se rakenteellinen ehkä mulle sitten tarkoittaa just sitä, et mennään niinku siitä asiakastyöstä hiukan ylemmäs ja mietitään siellä, ja mä aattelen, että se tietohan toki tulee sieltä asiakastyön kautta ja yksilötasolta meille, mut et mä aattelen, et tosi tärkeetä jotenkin ehkä, ja oon ottanut sen itselleni yhdeks semmoseks tavoitteeksi omassa työssäni, että löytyis niitä keskusteluyhteyksiä ja keskustelukumppanuuksia koulun ja varhaiskasvatuksen ja terveydenhuollon kanssa, jossa pääsis niinkun keskustelemaan siitä sen toisen osapuolen roolista myöskin, et hei mitä sä voit tehdä siellä sun työssä, tai mitä sä ajattelet tästä, ja tavallaan myöskin ehkä vähän avata sitä, että mitä jo kaikkea voidaan tehdä esimerkiksi koulussa ja päiväkodissa ja näin, et mitä saa tehdä, koska itsellä on ehkä välil semmonen olo, että niinku vähän pelätään ja aristellaankin. Niin et mä aattelen, et se on kans sitä rakenteellista työtä, se on sitä informoimista ja tiedottamista ja asioiden avaamista sinne muiden viranomaisten suuntaan.

Tuija: Mä laajentaisin ton vielä, mitä Minna sano, ni mä laajentaisin sen vielä näin, kun sosiaalipäivystyksestä tekee töitä, niin yhteistyökumppanina onkin usein poliisi, ensihoito tai pelastuslaitos, eli ettei unohdeta niitä, et siellä on myös, ja sit sen yhteistyön kehittäminen siinä niinku heidänkin kanssa, sosiaalitoimen ja heidän välillään, niin on myös merkityksellistä. Ja se on jo toisaalta niinku tietysti sitä, että he oivaltaa myöskin, et heillä on ilmoitusvelvollisuus, heidän kuuluu myöskin olla yhteydessä sosiaalitoimeen, jos he havaitsee lapsissa, perheissä, mutta myös tietysti muussa väestössä, aikuisväestössä myöskin ongelmatiikkaa ja problematiikkaa, mikä olis autettavissa ehkä sosiaalityön keinoin.

Minna: Saanks mä vielä lisätä tähän yhden asian? Mä vielä tarkennan tota mun äskeistä, että mä aattelen, et jotta toi, mitä sä kuvasit, että et poliisi ja ensihoitajat ja terveydenhuolto tietää sen velvollisuutensa, niin mä aattelen, et siinä se on just olennaista se rakenteellisen sosiaalityön tekeminen niin, että heillä on myös tietoa, että he niinku ymmärtää, miksi he tekee tämän, he tietää, mitä siitä seuraa ja tuntee ne prosessit, ja se on sitä ehkä, missä me osataan parhaiten sit kertoo ja avata.

Tuija: Joo, kyllä, toit ihan hyvin sen esille, mitä myöskin tässä tarkotin.

-Yhteinen ääni.-

Anne-Mari: Oikein hyvä, ja te hyvin nyt oikeastaan menettekin tähän tämmösen monitoimijaisen lastensuojelun tehtäväsisältöihin, niin kertoisitteko vähän tarkemmin vielä siitä, että mikä tästä tällaisesta monialaisesta ja monitoimijaisesta työstä lastensuojelussa tekee erityistä ehkä juuri tässä ajassa? Mitä liittäisitte siihen?

Minna: Tässä ajassa, kun mä aattelen ehkä sen jotenkin niin, että aina niinkun lasten auttaminen ja suojeleminen, niin mä en oikein koskaan oo osannut ajatella sitä niin, että se ois jotenkin vaikka nyt niinkun lastensuojelun avohuollon tehtävä. Mä en oikeastaan usko siihen, että se myöskään selviytyis siitä tehtävästä yksin. Et lasten niinkun, siinä heidän elinympäristössään olevat tahot, joiden kanssa he on tekemisissä, niin kyllä ne kaikki tarvitaan siihen auttamiseen mukaan, jotta se auttaminen menee niin sanotusti maaliin. Että ei voi, siis sellanen yks tuttava kerran, se jotenkin, joka on vähän tässä alalla kanssa töissä, kuvas sen jotenkin hyvin, kun keskusteltiin lastensuojelusta, ja sitten hän jotenki ihmetteli, et kun meil on niin kauheesti niitä kaikenlaisia tukimalleja, on tukihenkilöä ja tukiperhe ja sitä ja tota, ja hän sanoi, että mitä se enää auttaa siinä lapsen asiassa, että lisätään vaan, että eikö sen elämässä ole jo, et siel on kouluu ja neuvolaa, ja jotenkin se oli hyvin sanottu, et jäin itekin sitä pohtimaan, et tää on must se pointti, että me ei lisätä vaan jotain, meillä on lastensuojelun avohuollossa tietyt tukitoimet, mut kyl meidän täytyy niinkun ensisijaisesti pystyy organisoimaan ja aktivoimaan kaikki jo lapsen elämässä mukana olevat tahot siihen auttamiseen. Ja siitä mun mielestä siin monitoimijaisuudessa nimenomaan on kyse. Ja myös saamaan sieltä tietoo lapsesta niiltä tahoilta, jotka hänet jo tuntee. Et jotenki mulle se ei oo mikään ehkä semmonen niinkään, että se olisi jotenkin tähän aikaan, siihen on ehkä nyt herätty enemmänkin näkemään tämän niinku arvo. Ehkä siitä on kysymys enemmänkin. En mä tiedä, mitä sä Tuija aattelet?

Tuija: Mä ajattelisin kans, et se semmonen yhteinen toimijuus, niin se on siinä se tärkee. Ja silloin on myöskin tärkee se, että vaikka meillä on tässä vaitiolovelvollisuudet, mut et sit täytyy muistaa, et on myöskin tiedonantovelvollisuus, et se ei voi paeta niinku sen vaitiolovelvollisuuden taakse, vaan pitää pystyä toimimaan yhteistyössä niin, että jokainen sektori, joka lapsen ja perheen kanssa toimii, niin pystyy käyttämään ne omat resurssinsa mahdollisimman hyvin ja toinen toistaan tukien. Vaikka tarvitaan ehkä enemmän tukitoimia, kun mitä on ollu aikaisemmin näitten ihan peruspalveluiden lisäksi, niin miettiä myöskin sen, et mitä se antaa näihin muihin toimijoihin, ja erityisesti tietysti sit siihen lapseen. Mitä hän saa sillä enemmän, kun sinne tulee joku uusi toimija, ja miten sitä yhteistyötä ehkä sen uuden toimijan ja jo olemassa olevien toimijoiden välille voidaan rakentaa.

Anne-Mari: Kertoisitteko vähän tarkemmin vielä siitä, että kenen erilaisten tahojen kanssa te teette sitten sitä teidän työtä? Tuija kuvasit jo, että sinun työssä, siellä päivystystyössä tulee esille poliisi ja ensihoito, ja varmaan terveydenhuollon toimijat vähän laajemmin, mutta mitä vielä lisää? Mitä kertoisitte siitä, että mitkä on ihan keskeisiä teidän tälläsiä monitoimijaisen työskentelyn ammattilaisia ja tahoja, jotka ovat mukana teidän työssä?

Tuija: No kyl se näkyy tietysti ne, mitkä sen lapsen elämässä on muutenkin mukana. Neuvola, päivähoito, koulu, niin ne totta kai näkyy näitten vahvempien viranomaistahojen, niinkun poliisi, ensihoito, ja pelastus usein mielletään sen kaltaiseksi. Ja toki tietysti terveydenhuolto niin kuin itsekin Anne-Mari mainitsit, niin ne on sellasia merkityksellisiä. Kaikkein enitenhän varmasti sitä yhteistyötä tavalla tai toisella on juuri koulu- ja päivähoidon kanssa. Mut et sit mä näkisin myöskin merkityksellisenä ja tärkeänä sen yhteistyön sinne lapsen kotikuntaan, sosiaalipäivystystyössä kun sitä tehdään niinkun monen kunnan alueella virka-ajan ulkopuolella, niin on tärkeää muistaa siellä sen lapsen oman alueen toimijat, mitä hänen kanssaan on, et vaikka me ei sitä tehdä, niin sit siellä jatkaa se seuraava, elikkä se lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä ja oman työryhmänsä kanssa niin kuin tietysti Turussakin.

Minna: Niin ja noi on nyt niinku semmosia viranomaistahoja, kenen kanssa me tehdään yhteistyötä, esimerkiks monitoimijaisuus ehkä viekin just sinne viranomaispuolelle, mut sit kyllähän niinku sellainen, jos nyt ajattelee, et voi puhuu trendeistä lastensuojeluun liittyen, ehkä jossain määrin täs, mä nyt palaan sen verran, kun Tuija mainitsi tossa jotenkin sen vaitiolovelvollisuuden, ja ehkä semmosen trendin niinkun näkee, mihin varmaan tää monitoimijaisuuskin sit jotenkin yhdistyy, en mä osaa sanoo, joku tutkija osaisi sanoa siit, mitkä ne langat siellä on, mitkä on nyt yhdistynyt, mutta vielä ehkä joku tommonen 10 vuotta taaksepäin, niin me oltiin hyvin tarkkoja vaitiolovelvollisuudesta. Ja nyt mä luulen, et nyt siit ollaan niinku pikkuhiljaa pääsemässä pois, ja se ei oo ehkä vaan toi monitoimijaisuus, vaan ylipäätään semmonen ajatus, että niinkun, no siitä puhutaan nyt systeemisyytenä tietysti paljon, mut et jotenkin, että tehdään avoimesti niitten lapsen elämässä olevien tärkeiden tahojen kesken sitä työtä, ja lapsi ja huoltajat ja perhe on mukana siinä ja tietää tän kaiken tiedon, mitä liikkuu, ja ovat mukana ja ymmärtävät sen, että sitä tehdään tällä tavalla avoimesti. Ja mä lisäisin sit tohon vielä, et kenen kanssa tehdään, niin ne lapsen siellä läheisverkostoissa olevat tärkeät ihmiset, et välttämättä se ei ookkaan lapsi ja huoltajat, vaan siel voi olla joku täti tai isovanhempi, tai joku merkityksellinen tärkeä ihminen lapsen elämässä, joka otetaan kanssa mukaan, ja mä aattelen, et se on ehkä semmost nyt ajassa uutta, ja liittyy varmaan just tähän systeemiseen työskentelyyn.

Tuija: Systeemiseen työskentelyyn, jota mä en oo toki tehnyt, mutta mä aattelen, et läheisneuvonpito on jo sellainen ollut, mitä mäkin oon käyttänyt, ja meillä esimerkiksi Turussa sosiaalipäivystyksessä voidaan aloittaa jo akuutisti läheisneuvonpito, jollonka nimenomaan aktivoidaan sitä läheisverkostoa siihen mukaan auttamaan ja tukemaan ja käyttämään niinkun hyödyks heidän voimavarojaan.

Minna: Ja joskus perhe tarvitsee apua siihen, että he uskaltaa tai näkee, et heillä onkin itseasiassa omassa verkostossa henkilö tai perhe, joka voiskin olla enemmän avuksi, et joskus siihen tarvitaan niinku meidän apua, mikä läheisneuvonpito on just hyvä esimerkki siitä.

Anne-Mari: Minna kerroit tuossa vähän tästä tämmöisestä systeemisestä lastensuojelun kontekstista, niin mitä kertoisit siitä ehkä vielä vähän lisää?

Minna: No joo, se on sitten pitkä tarina, mut kerron vähän siitä lisää, en kerro nyt ihan hirveesti, koska jokainen, joka kiinnostuu asiasta lisää, niin ihan nopealla googlettamisella varmasti löytää siitä paljonkin tietoa. Mut mulle itselle siinä systeemisessä työskentelyssä se on oikeestaan se kaikkien merkityksellisin juttu se, että otetaan perhe vielä vahvemmin mukaan työskentelyyn, ja esimerkiksi lastensuojelussa se tarkoittaa yhä vahvemmin sitä, että me tehdään työtämme niinkun lupaa pyytäen lapselta ja hänen perheeltään. Ja lähdetään ehkä miettimään aikaisempaa enemmän sitä perhettä silleen, puhutaan perheterapeuttisesta näkökulmasta, et tuodaan niinku enemmän siihen sellaista ihan sen perheen oman kokonaisuuden, eli systeemin tarkastelua, et miten se toimii keskenään, minkälaisia vuorovaikutussuhteita siellä on, mikä ehkä selittää siellä perheessä tai siellä läheisverkostossa vaikka jotain lukkoa lapsen ja vanhemman välillä, tai vanhempien kesken. Et toi on ehkä nyt se perusajatus. Se jotenkin voi kuulostaa vähän hassultakin, ettei meillä ole ollut tällaista ajattelua aikaisemmin, mä aattelen, et on varmasti ollut, mut et ei ehkä niin intensiivisesti, kun mitä nyt tällä hetkellä halutaan lastensuojelussa sitten niin tuoda tätä vielä vahvemmin, niin se on aika uutta vielä ja silleen lapsenkengissä, mutta ite  pidän tätä tosi tärkeenä ja hyvänä.

Anne-Mari: Miten sitten, kun mietitte sitä monitoimijaisen, monialaisen lastensuojelun kontekstia, niin olisko teillä jotain sellaisia terveisiä, mitä te haluaisitte välittää sinne laajalle ammattilaisjoukolle sitten tästä lastensuojelusta, niin onko teillä jotakin sellaisia toiveita juuri tähän monialaiseen osaamiseen, juuri niinkun lastensuojeluun liittyen, niin tuleeko teillä siihen jotain kerrottavaa?

Minna: Mulle tulee ainakin terveisinä ensimmäisenä se, että jos joskus häivähtää mielessä se, että nyt tällä lapsella ei oo kyllä kaikki hyvin, tai tässä on jotain, mitä mä en ymmärrä, tai et jonkunlainen huolen poikanen herää, niin sitä huolta kannattaa, tai sitä niinku ääntä kannattaa kuunnella. Ja jos tuntuu siltä, ettei ihan itse tiedä, et miten siinä tilanteessa tulisi toimia, niin silloin aina kannattaa soittaa ja kysyä, et sosiaalipäivystys esimerkiksi meillä täällä on semmonen, että heille voi soittaa ihan konsultointipuhelun, ei tarvii mainita mitään, kenestä lapsesta on kyse, että voi kuvailla sen huolen, ja Tuija oot varmaan aika monta sellaista keskustelua käyny, missä joku ottaa yhteyttä tämmöisessä tilanteessa.

Tuija: Kyllä, ja yhteydenottajia on eri näitten yhteiskunnallisten toimijoiden lisäksi, niin on myös näissä läheisverkostoissa, et myös läheisverkostot voi olla yhteydessä ja kysyä, eikä tarvitse siinä vaiheessa kun kysyy, niin ei tarvitse kertoa nimeä, voi kysyä ihan nimettömästi, ja sitten sen yhteisen keskustelun perusteella tullaan sitten siihen johtopäätökseen, että mitä sitten tehdään, et mikä on se sellainen, mitä meiltä suositellaan sitten tehtäväksi, että tehdäänkö ilmoitus, ja miten se yhteistyö sit sen ilmoittajatahon ja perheen välillä kannattaa hoitaa, ja sen kaltaisia, et yleensähän ne on, siin ei oo ehkä välttämättä aina semmoista oikeeta selvää yhtä ratkaisua, vaan se löytyy ehkä se ratkaisu siin yhteises keskustelussa. Paljon käydään näitä.

Minna: Joo, tärkee viesti. Ja jotenkin se, että ite ehkä siel lastensuojelun avohuollossa niin miettii aina aina välillä sitä, että kuinka paljon tosiaan sitä tietoa siitä lapsesta on siellä muissa toimijoissa, että voi kun sen saisi kaikki aina käyttöön siinä lapsen asiassa. Et jotenkin se on ehkä kans semmonen, että oltais rohkeita sen kanssa, että tuotais sitä, et mä luulen, et siihen voi liittyä semmosia ehkä vähän turhiakin pelkoja, et sit ne voi just hälvetä esimerkiksi tommosen konsultointipuhelun kautta, et se saakin rohkaisua siihen, et kyl sä osaat, ja niinkun et se puheeksi ottaminen tuntuu, että se on semmonen asia, joka usein mietityttää näitä meidän yhteistyökumppaneita, ja vaikka koulussa ja päiväkodissa, ja usein sit ku on itsekin käynyt noita konsultointikeskusteluja vaikka jonkun lastentarhaopettajan kanssa tai terveydenhuollon toimijan kanssa, niin usein siellä pohditaan, että mut sit jos mä puhun siitä, niin sitten se luottamus mun ja sen vanhemman välillä tai mun ja nuoren välillä katkee siihen, niin sitten voidaan pohdiskella, että millähän tasolla se luottamus sitten on, jos se tämmöisessä niinkun avun antamisessa katkeaa, että ehkä ajatellaan asioita vähän liian pitkälle ja nähdään sitten semmosia kaikenlaisia huolia, että mitä tästä voi seuratakin, jos mä oonkin väärässä, tai tää olikin jotenkin tää mun intuitio olikin väärä.

Tuija: Ja mä ajattelisin siinä, et se yhteistyösuhde perheen tai nuoren tai lapsen välillä säilyy, niin on jo se matala puuttuminen, se matala kyn- siinä kohtaa, kun joku ei nyt ihan niinku tuntuu siltä, et ihan en nyt ymmärrä tästä, niin kysyy, et mä en nyt ihan ymmärrä tätä niin voitko hiukan tarkentaa, ja sitten tuoda myöskin sitä, että jos on oma huoli, niin tuoda sitä myöskin matalalla kynnyksellä perheille ja lapsille, nuorille esille, et tämmöiset asiat mua huolettaa, ja selvittää sitä jo heidän kanssa, ja sit pohtia yhdessä, et mitä tässä voitais tehdä. Että mää näkisin sen avoimuuden siinä erittäin tärkeänä, jos halutaan säilyttää se yhteistyösuhde, niin avoimuus on siinä se avainasia.

Minna: Niin, ja sit jos se tuntuu itselle ylitsepääsemättömän vaikealta, tai tuntuu, että en uskalla siihen ryhtyä, niin sit hakee itselleen jonkun kumppanin siihen tueksi, mutta ei jätä sitä asiaa sikseen.

Anne-Mari: Ketä Minna ajattelet, että olisi sitten ne kumppanit?

Minna: No mä aattelen, et meillä niinku koulumaailmassa, ja nyt siis varhaiskasvatuksenkin puolella on jo kuraattorit, et varmasti löytyy ehkä näit lapsia lähellä olevista viranomaistahoista, niin todennäköisesti löytyy sielt oman organisaation sisältäkin jo se kumppani. Et jotenkin silloin, kun on lasta koskevasta huolesta kyse, niin mä just aattelen niin, että kun ehkä mietitään, et mun pitää olla, et mä en saa puhuu tästä kellekään, tai et mul on joku vaitiolovelvollisuus, niin kyllä saa, kyllä voi, aina pystyy myös kuvailemaan tilannetta silleen, että ei tarvitse puhua juuri siitä lapsesta, vaan voi kuvailla sen tilanteen, et mulla on tämmönen, että mitä me tässä, mitä tällaisessa tilanteessa tekisitte, et jotenkin, ettei jätä sitä asiaa, et etsii. Ja sit jos ei löydy sielt omasta organisaatiosta, niin sithän voi soittaa, esimerkiksi täällä alueella Turussa sosiaalipäivystykseen, ja googlettamalla löytyy aivan varmasti oman kunnan alueelta se taho, johon voi soittaa. Nää nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

Tuija: Ja mä aattelen, et koulussa on jo oppilashuolto, joka on jo monitoimijainen, niin sieltä varmaan löytyy semmosta jo, miten siellä voi verkostoitua ja pohtia niitä asioita, mutta todellakin niinku ajattelisin, et se matalalla kynnyksellä yhteyden ottaminen myös esimerkiksi sosiaalipäivystykseen konsultaatiomielessä, niin on hyväksi, ettei anneta asioiden liikaa mutkistua, vaan lähdetään hakemaan sit sitä apua myös ulkopuolelta.

Anne-Mari: Eli tulkitsenko mä teidän viestejä nyt oikein, et teidän semmonen aika isokin viesti juuri tähän monitoimijaiseen lastensuojeluun on juuri se, että tää monialainen osaaja, ammattilaisjoukko niinkun omaksuisi sen lastensuojelun tehtävän myös siihen omaan työrooliinsa kuuluvaksi, ja osaisi tavallaan toimijana toimia sitten hyvinkin avoimesti ja läpinäkyvästi, ja sitä tietoa niinkun muodostaen ja etsien, ja hyvässä yhteisymmärryksessä niin sinne lapsen, nuoren, perheen, kuin myös sitten sinne ehkä viranomaistenkin suuntaan, että se monitoimijaisen lastensuojelun tarkoitus tavallaan kiteytyy aika paljon jo siihenkin. Ja sitten se, mitä Minna kuvasit, että sä jo oot oman työn kautta nähnytkin viime vuosina semmosta ihan hyvääkin muutosta siinä, että tavallaan se yhteistyö ja nää ehkä vaitioloonkin liittyvät ehkä estävät tekijät on niinkun lientyneet tässä viime vuosina, ja se on ollu hyvää se kehitys.

Minna: Joo, se on hyvä kehitys, ja näin juuri kun kuvaat, että jotenkin ymmärretään se oma niinkun, osuuskin on vähän väärä sana, kun se on jotenkin niin, että yhdessä sitä tehdään, et yhdessä auttamalla päästään kuitenkin sit siihen parhaaseen lopputulokseen, ja unohtamatta sitä, että lapsi ja perhe on koko ajan mukana ja tietosia, ja heitä vedetään, jos he vetäytyy, niin heitä vedetään mukaan siihen takaisin. Et jos vielä palaan nopsaa siihen systeemiseen, niin sen ideanahan on myös sen systeemisen työskentelyn, et kaivetaan sieltä perheestä niitä voimavaroja ja hyviä juttuja.

Anne-Mari: Hyvä. Kiitos, me ollaan varmaan nyt hyvinkin päästy niihin teemoihin ja niihin osaamisalueisiin, joita nyt tässä kokonaisuudessa oli tarkoituskin tuoda esille, eli lastensuojelun yleistä ymmärrystä, mistä lastensuojelussa on kyse, ja mihin lastensuojelu perustuu, ja vähän myös niitä lastensuojelutarpeen taustalla olevia ilmiöitä ja tekijöitä, ja miten ne näkyy siellä teidän arjen työssä, ja sitten juuri tähän monitoimijaisen työskentelyn tarkoitukseen ja siihen, että mistä siinä onkaan perimmältään kyse, niin tässä tuli hienosti tiivistettyä kaikki nämä teema- ja osaamisalueet. Kiitos paljon teille.

Minna ja Tuija: Kiitos.

-Yhteinen ääni.-

Seuraa meitä: Facebooktwitterrssyoutubeinstagram
Jaa julkaisu: Facebooktwitterredditpinterestlinkedintumblrmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *