Johanna Niemi

Sini Majlander

Julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 10.8.2018

Lähisuhdeväkivalta ja erityisesti naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan yleisyys on herättänyt paljon keskustelua. Ongelman tunnistamisen lisäksi keskusteluun olisi tärkeä nostaa tehokkaiden puuttumiskeinojen kehittäminen. Tähän velvoittavat myös Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset, kuten Suomessa elokuussa 2015 voimaan tullut naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva Istanbulin sopimus.

Kuva: Pixabay

Sopimus korostaa lähestymiskiellon merkitystä väkivallalta suojaamisessa. Suomen laki lähestymiskiellosta tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä täydennettiin perheen sisäisellä kiellolla vuonna 2005. Lähestymiskielto voidaan käsitellä rikostutkinnasta tai rikosprosessista erillisenä. Sen voi määrätä käräjäoikeus tai väliaikaisesti poliisi. Kiellon voi hakea suojelua tarvitseva henkilö itse, poliisi, syyttäjä tai sosiaalityöntekijä. Kiireellisissä tapauksissa väliaikainen lähestymiskielto tulee voimaan heti.

Lähestymiskieltoja määrätään Suomessa vuosittain noin 2 000. Tapauksista noin 80 prosenttia koskee perheväkivaltaa. Lähestymiskieltojen taustalla on usein pitkän ja vakavaa väkivaltaa sisältäneen parisuhteen päättyminen. Lähestymiskielto auttaa usein katkaisemaan fyysisen väkivallan, mutta täydellistä suojaa se ei tuo. Puutteita suojaan aiheuttaa se, että väliaikaisten lähestymiskieltojen määrääminen on yhä poikkeuksellista.  Lähestymiskieltoja myös rikotaan toistuvasti.

Kuva: Pixabay

Lähestymiskieltojärjestelmän kehittämiseksi viranomaisia tulisi kouluttaa hyödyntämään väliaikaista lähestymiskieltoa. Lähestymiskielto voitaisiin kytkeä rikosprosessiin siten, että se tulisi viran puolesta voimaan heti rikostutkinnan alkaessa ja sen voimassaoloa tarkasteltaisiin osana rikosprosessia. Tältä osin tarpeellinen lainmuutos olisi yksinkertainen lisäys pakkokeinolain matkustuskieltoa koskeviin säännöksiin. Myös valvonnan tehostamiskeinoja tulee pohtia. Yksi vaihtoehto on elektronisen seurannan eli niin sanotun jalkapannan hyödyntäminen, mitä muutama Euroopan maa jo tekee.

Johanna Niemi , prosessioikeuden professori Turun yliopiston

Sini Majlander,  oikeustieteen maisteri, Legal Counsel, Helsinki