Category: Blogi (Finnish) (Page 3 of 3)

Johanna Niemi

Osallistuin Naantali24h (#Naantali24h) seminaariin, jossa olin pohtimassa osaamisen ja koulutuksen tulevaisuutta. Kolme teesiämme on tänä aamuna julkistettu. Kerron tässä omia ajatuksiani työryhmän ajatuksenkulusta.

  Kuva: Pixabay

Osaamistavoitteet

Työelämä vaatii osaamista ja osaamisen päivittämistä. Työryhmän keskusteluissa OSAAMINEN oli keskeinen tavoite. Kaipasimme poliittista sitoutumista osaamistason nostamiseen pitkällä aikavälillä, yli vaalikausien.

Näimme tapahtuneessa kehityksessä oikeansuuntaisia toimenpiteitä ja kritiikille alttiita toimia, mutta kaipasimme selkeitä tavoitteita ja niihin sitoutumista. Ohjaus vaikutti osallistujista liian yksityiskohtaiselta, ja muistutettiin siitä, että luottamus opettajien ammattitaitoon on PISAn mukaan peruskoulun onnistumisen salaisuus.

Toisen asteen koulutus ja oppivelvollisuus

Onko todella niin, että viimeinen mittava ja menestyksekäs koulutusreformimme on peruskoulun tulo 1970-luvulla? Se on osoittautunut menestykseksi, silloisesta vastustuksesta huolimatta. Toki ongelmia on, missäpä mittavassa järjestelmässä ei olisi, mutta viimeistään PISA on osoittanut uudistuksen onnistuneeksi. Olisiko nyt aika toteuttaa toisen asteen eli lukion ja ammattikoulun perusuudistus?

On selvää, että maailma on sitten 1970-luvun muuttunut eikä peruskoulu enää anna riittäviä eväitä työelämään. Eikö looginen johtopäätös tästä ole se, että oppivelvollisuutta tulee pidentää siten, että se päättyy vasta, kun toisen asteen oppimäärä on suoritettu?

Tällöin toteutettaisiin myös lukion ja ammattiopintojen todellinen maksuttomuus (oppimateriaalit ja työvälineet), mikä voi edelleen olla kynnyskysymys osalle nuoria.

Ja jos ja kun näin tehdään, onko enää perustetta pitää lukio ja ammattikoulutus erillisinä instituutioina? Eikö järkevämpää olisi tehdä toisen asteen koulun sisään linjavaihtoehtoja, jotka tekevät mahdolliseksi luonnontieteellisen, humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käytännöllisen painotuksen? Näin tarjottaisiin mahdollisuus myös joustavaan siirtymiseen linjojen välillä. Lienee selvää, että 15-vuotiaat ovat liian nuoria valitsemaan tulevan koulutuspolkunsa. Joidenkin mielestä tämä koskee erityisesti poikia, itse en näkisi tässä sukupuolten välistä eroa.

Varhaiskasvatuksen muutoksia tervehdittiin ilolla, ja oppivelvollisuuden pidentämistä myös alkupäästä toivottiin.

                                                                                                                                                                                                                   Kuva: Pixabay

Joustavat koulutuspolut

Kaikilla keskustelijoilla oli tietoa koulutusasteelta toiselle siirtymisen ongelmista, kuten valintamenettelyistä ja muodollisista vaatimuksista. Koulutuspolkujen pullonkaulojen purkamisen nähtiin edellyttävän rakenteellisia uudistuksia, joissa tutkintokeskeisyydestä siirryttäisiin osaamispainotteisuuteen.

Esiin nousi kysymys siitä, onko yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erottelu yhä tarpeen. Voisiko niiden yhdistäminen edistää joustavia opintopolkuja ja vähentää vastentahtoisia välivuosia? Entä voisiko kandidaatintutkinto palvella nykyistä paremmin työelämän tarpeita? Osaamispainotteisuuden nähtiin edistävän myös täydennyskoulutuksen kehittämistä.

Keskusteluissa sivuttiin pedagogiikkaa, ja oltiin huolestuneita siitä, että päätöksentekijät ovat nähneet pedagogiset uudistuksen keinoina tehdä ”koulutusleikkauksia” eli pienentää rahoitusta. Pedagogiikan kehittämistä pidettiin tärkeänä muun muassa työelämätaitojen oppimisen näkökulmasta. Kaivattiin luottamusta opettajien ammattitaitoon.

Tässä työryhmämme teesit, jotka löytyvät myös:  https://www.naantali24h.fi/

OSAAMINEN

Osaamisen ja koulutuksen tulevaisuus

• Suomen tulee pidentää oppivelvollisuutta molemmista päistä.
• Suomen tulee mahdollistaa opintopolkujen joustavuus ja harkita lukion ja ammattikoulujen ja kansalaispalvelun yhdistämistä.

Suomen tulee korvata koulutuspolitiikka pitkäjänteisellä osaamispolitiikalla, jossa annetaan oppilaitoksille vapauksia valita keinoja saavuttaa asetetut tavoitteet ja luotetaan opettajien ammattitaitoon.

Johanna Niemi toimii Turun yliopiston Minna Canth professorina

OM ML 7/2018
Johanna Niemi / 3.4.2018

Johdanto

Rikosoikeudellisen sanktiojärjestelmän kokonaisarvio on paikallaan ja monesta syystä ajankohtaista. Erityisesti Euroopan neuvoston Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä koskevaan sopimukseen (Istanbulin sopimus) liittyminen vuonna 2015 korostaa aihepiirin ajankohtaisuutta.

Lausuntopyynnön kohteena olevassa mietinnössä (Mietintö) on havaittavissa kolme merkittävää linjausta:

Suomalaiselle rikosoikeudelle on pitkään ollut leimallista rikosoikeudellisten sanktioiden ja hoidon sekä sosiaalipoliittisten toimenpiteiden tiukka erottelu. Mietintö kuvastaa viimeisten kymmenen vuoden aikana kehittynyttä suuntausta, jossa tästä tiukasta erottelusta ollaan luopumassa tai ainakin sitä ollaan lieventämässä. Tätä suuntausta on pidettävä tervetulleena.

Mietinnössä korostetaan sanktiojärjestelmästä aiheutuvia kustannuksia ja niiden kustannusvaikutuksia eli suhdetta rikollisuuden aiheuttamiin kustannuksiin. Tällaisten syy-yhteyksien ja vaikutuksien laskeminen on erittäin vaikeaa. Huolestuttavaa on myös se, että tällainen kustannusfokus suuntaa mietinnön painopistettä pois rikosoikeuden keskeisistä kysymyksistä eli rikollisten tekojen ja niistä seuraavien sanktioiden oikeudenmukaista suhdetta koskevista kysymyksistä.

Kolmanneksi Mietinnössä ei ole lainkaan huomioitu sukupuolivaikutuksia. Tämä on täysin käsittämätöntä vuonna 2018, jolloin sukupuolivaikutusten huomioon ottamiseen on pyritty erilaisilla lainvalmistelua koskevilla ohjeistuksilla jo usean vuosikymmenen ajan.

Eri rikoslajien väliset erot rangaistuksissa kirvoittavat ajoittain keskustelua. Vertailun helpottamiseksi rangaistuslajit on koottu Kuvaan 1 s. 30. Kuva vaikuttaa selkeältä, mutta edellisellä sivulla oleva selostus hämärtää sen tulkintaa:

Kuvassa 1 on asetettu eräät henki-, väkivalta- ja seksuaalirikokset järjestykseen rangaistuksen pituuden odotusarvon mukaan. Eri rangaistuslajeja ei ole painotettu niiden tosiasiallisen ankaruuden mukaan, vaan pituudet on laskettu yhteen rangaistuslajista riippumatta. Tarkastelu antaa siten lähinnä suuntaa-antavan kuvan ankaruuden keskinäisestä järjestyksestä. s. 29

Jotta vertailu olisi mielekästä, kuvan laatimisen perusteita tulisi avata enemmän.

Muistiossa käsitellään useita eri rikoslajeja, mutta ei lainkaan huumausainerikoksia. Kansainvälisessä keskustelussa tältä osin on esiintynyt varsin radikaalejakin ajatuksia. Myös Suomessa huumausainerikosten rangaistuksista on käyty keskusteluja. Kontrollin kohdistumista käyttörikoksiin on kritisoitu. Toisaalta törkeiden huumausainerikosten kohdalla rangaistusasteikkoja käytetään aivan toisin kuin esimerkiksi väkivalta- ja seksuaalirikoksissa: Törkeissä huumausainerikoksissa on käytössä asteikkojen yläpää, kun seksuaali- ja väkivaltarikoksissa käytössä on asteikkojen alaosa. Rangaistusten oikeasuhtaisuudesta keskusteltaessa myös huumausainerikokset olisi syytä ottaa huomioon.

Väkivaltarikokset

Suomessa perinteisesti korkea henkirikollisuuden taso on saatu laskuun. Tämä johtunee pitkälti siitä, että ne ikäluokat, joissa ns. humalatapot ovat tapahtuneet, ovat ikääntyneet ja sosiaalisesti syrjäytynyt osa näitä ikäluokkia alkaa siirtyä pois keskuudestamme.

Sen sijaan naisten henkirikoskuolleisuus (joka toki on ollut vähäisempää kuin miesten) ei ole kääntynyt laskuun. Pientä laskua on tapahtunut, mutta vielä ei tiedetä, onko kysymys vuotuisesta vaihtelusta vai pysyvästä laskusta. Tämä on huolestuttavaa, sillä naisten henkirikoskuolleisuus on verrattuna muihin länsimaihin korkeaa. UNDOC:n tilastoista voidaan laskea, että Suomessa naisten kuolleisuus henkirikosten uhreina oli 0,74 per 100.000, kun se esimerkiksi Ruotsissa oli 0,29.

Euroopan Unionin Perusoikeusviraston vuonna 2014 toteuttamassa naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimuksessa Suomi nousi korkean väkivallan maiden joukkoon ja useissa väkivallan lajeissa aivan korkeimpaan ryhmään.

Näiden kansainvälisten vertailutietojen valossa on hämmästyttävää, että Muistiossa nojaudutaan vain suomalaisiin tilastoihin ja tutkimuksiin. Naisiin kohdistuvaa lähisuhde- ja muuta väkivaltaa ja sen esiintyvyyttä ei tarkastella lainkaan.

Ennen kuin Muistion perusteella tehdään linjauksia, Muistiota on täydennettävä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevilla tiedoilla. Osaamista löytyy muun muassa Oikeusministeriön kriminaalipoliittiselta osastolta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä lukuisista kansalaisjärjestöistä sekä useista yliopistoista. 

Tässä ei ole mahdollisuutta ryhtyä paikkaamaan muistion puutteita tältä osin. Toimenpide-ehdotusten osalta on kuitenkin tuotava esiin muutamia keskeisiä seikkoja:

1. Istanbulin sopimus on yksiselitteinen sen suhteen, että väkivaltarikoksen tekeminen lähisuhteessa tulee olla rikosta ankaroittava peruste. Tämän Suomea koskevan kansainvälisen velvoitteen sivuuttaminen on vakava puute.
2. Väkivaltarikosten tutkinnan parantamista ei mainita mahdollisena toimenpiteenä. Kuitenkin Poliisiammattikorkeakoulun tekemä tutkimus osoitti, että huomattavassa osassa kotihälytyksiä poliisi kuittaa asian soittamalla takaisin, siis edes menemättä paikalle. Tutkimuksista tiedetään, että lähisuhdeväkivallan uhri ei tällaisessa tilanteessa voi puhua vapaasti. Toisin sanoen, väkivaltarikosten tutkinnassa on huomattavasti parantamisen varaa.
3. Riskinarvioinnin tehostaminen on Muistiossa rajattu lähinnä jo rikoksista tuomittujen uusintariskin arviointiin. Lähisuhdeväkivallassa on tyypillistä, että väkivalta on toistunut useita kertoja ennen kuin se tulee poliisin tietoon. Riskinarviointi on tällöin tarpeellista jo varhaisessa vaiheessa. Menetelmiä myös kehitetään parhaillaan THL:n koordinoimassa hankkeessa.
4. Käyttäytymisen muutokseen tähtäävien ohjelmien huomioiminen on yksi Muistion keskeisiä ansioita. Lähisuhdeväkivallassa ohjelmat ovat tärkeä keino positiivisten muutoksen aikaan saamiseksi, vaikka tutkimustieto niiden tehosta on jossain määrin ristiriitaista. Lähisuhdeväkivallasta pois oppimisen ohjelmat toteutetaan pääsääntöisesti vapaudessa. Olisi aika käydä vakavaa keskustelua siitä, voitaisiinko ohjelmat kytkeä osaksi sanktiojärjestelmää.
5. Lähestymiskielto on vakiinnuttanut asemansa osana lähisuhdeväkivallan torjunnan järjestelmää. Muistiossa lähestymiskieltoa ei edes mainita. Sen kehittämisen tulisi olla tärkeä osa sanktiojärjestelmän kehittämistä.

Seksuaalirikokset

Seksuaalirikosten tunnusmerkistöjä käsitellään Muistiossa laajasti, kuitenkin sivuuttaen suostumusta koskeva keskustelu. Istanbulin sopimus huomioon ottaen Suomessakin tultaneen lähiaikoina siirtymään suostumusperustaiseen raiskauksen tunnusmerkistöön.

Seksuaalirikokset on valittu Muistion kustannustehokkuutta korostavan lähestymistavan esimerkiksi. Vaikka lähestymistapaa voidaan kritisoida, esimerkki nostaa esiin rikosten ennaltaehkäisyä koskevia kysymyksiä.

Muistiossa laskelmoidaan, että rangaistusten korottaminen 30 prosentilla vähentäisi 178 raiskausta vuodessa (s. 35-37) ja että yhden raiskauksen ehkäiseminen maksaisi € 27.000. Jos yhtälö olisi todellakin näin yksinkertainen, on oletettavaa, että useimmat kansalaiset ja poliitikot olisivat valmiit tekemään tämän investoinnin. Muistio ei sitä suosita.

Mikäli vastaavanlainen kustannusarvio tehtäisiin henkirikosten kohdalla, voitaisiinko laskea, että rangaistustason korottaminen 30 prosentilla laskisi rikoksia kolmella prosentilla? Tämän suuruinen lasku olisi noin kolme ihmishenkeä vuodessa. Olisimme valmiit hyväksymään kustannukset?

Ennalta ehkäisevän vaikutuksen arvioiminen, saatikka laskeminen on todella vaikeaa. On todennäköistä, että edellä mainitut rangaistustason oleelliset korotukset toisivat mukanaan myös vaikutuksia, joiden ansiosta rikosten määrä ei ehkä laskisikaan. Sen vuoksi kustannustasolaskelmat eivät vaikuta oikealta tavalta käydä keskustelua sanktiojärjestelmästä.

Raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Vaikuttaa lisäksi siltä, että Muistiossa keskitytään liiaksi uusintarikollisuuden ehkäisemiseen, ja aliarvioidaan yleispreventiovaikutusta. Erityisesti seksuaalirikoksissa sosiaalinen media on tuonut uusia tapoja lähestyä potentiaalia uhreja, lähinnä lapsia, mahdollisesti muitakin heikossa asemassa olevia henkilöitä. Muistiossa esitetyt pohdinnat siitä, että seksuaalirikoksiin ei voida vaikuttaa rangaistustasolla (s. 82), eivät todennäköisesti juurikaan sovellu tämä tyyppiseen, yleensä varsin suunnitelmalliseen toimintaan.

Kuvasta 1 s. 30 käy ilmi, että noin puolet raiskauksesta (60 %) ja törkeästä pahoinpitelystä (vajaa 50 %) annetuista rangaistuksista on ehdollisia. Esimerkiksi Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi viidestä raiskauksesta ja parituksesta, jotka kohdistuivat 18-vuotiaaseen nuoreen naiseen ehdollisen rangaistuksen (HS 21.3.2018).

Vajaa 40 prosenttia lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä annetuista rangaistuksista on ehdollisia. Teoissa on yleensä kysymys sukupuoliyhteydestä lapsen kanssa. Säännös ei koske nuorten keskinäisiä seurustelusuhteita.

Korkein oikeus on antanut vuonna 2017 ratkaisuja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (KKO:2017:31, 50,51). Jostain syystä ratkaisut eivät ole ehtineet Muistion arviointeihin mukaan. Ilmeisesti niitä ei ole oikeuskäytännössäkään täysin vielä sisäistetty. Esimerkiksi Helsingin hovioikeuden 7.3.2018 ja 8.3.2018 antamat ehdolliset tuomiot, joissa kyse oli lasten systemaattisesta houkuttelusta somessa ennen fyysisiä sukupuoliyhteyksiä, voivat olla ongelmallisia KKO:n linjausten valossa.

Tällaiset tapaukset herättävät aiheellisia kysymyksiä siitä, otetaanko oikeuskäytännössä yksittäisten tapausten törkeysarviointiin liittyvät kysymykset riittävän perusteellisesti huomioon.

Kuten edellä todettiin, Muistiossa suhtaudutaan vakavasti väkivaltaisen käytöksen muuttamiseen tähtääviin ohjelmiin. Seksuaalirikollisia koskevat ohjelmat toimivat nykytiedon mukaan parhaiten laitoksissa ja vaativat useamman kuukauden jakson. Tämäkin on yksi syy, jonka vuoksi ehdolliset tuomiot törkeissä seksuaalirikoksissa voivat olla ongelmallisia.

Raiskauksen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön kohdalla keskeinen ongelma on ehdollisen rangaistuksen käyttäminen varsin törkeissäkin tapauksissa. Ehdotettu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistuksen korottaminen kuuteen vuoteen ei tässä kohdin auta, sillä rangaistukset mitataan nytkin asteikkojen alapäästä. Jos tapaus on törkeä, se voidaan käsitellä törkeänä hyväksikäyttönä, jolloin asteikko jo nykyisin on kymmenen vuotta.

Yksi ongelma on se, että käytännössä lapsiin kohdistuvia raiskauksia, erityisesti kun kysymys on raiskauksen tekotapojen pelkotilan ja avuttoman tilan hyväksikäytöstä, käsitellään törkeinä ja tavallisinakin lapsen seksuaalisina hyväksikäyttöinä. Ehdotettu uusi tunnusmerkistö törkeä lapsen raiskaus (4-12 vuotta vankeutta) voi auttaa tunnistamaan lapsen raiskauksen paremmin.

Myös asteikon alarajan nostamisella rangaistuskäytäntöä voidaan ohjata. Vaikuttaa siltä, että käytännössä on opittu erottamaan nuorten keskinäiset seurustelusuhteet hyväksikäytöstä. Siten törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikon alarajan nostamisella nykyisestä yhdestä vuodesta ei pitäisi olla haitallisia seurausvaikutuksia.

Seksuaalinen ahdistelu

Mietinnössä todetaan, että vuonna 2016 voimaan tullutta seksuaalisen ahdistelun rikossäännöstä ei voida arvioida, koska sen soveltamisesta ei ole tieoja. Helsingin Sanomat on kuitenkin marraskuussa 2017 julkaissut asiasta laajan selvityksen tapaustiivistelmineen. Aineistoa on siten olemassa.

Muistiossa ihmetellään, miksi seksuaalisesta ahdistelusta ei anneta sakkoja poliisin tai syyttäjän toimesta. Todennäköinen selitys on se, että sakkomenettelyssä ei voida tuomita vahingonkorvausta, joten asioiden hoitaminen tätä kautta olisi kohtuutonta rikosten uhreja kohtaan.

Yhteenveto

Rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän arvio on mielenkiintoinen ja monilta osin hyvin laadittu paperi, joka kuitenkin sivuuttaa täysin tämän hetken keskeiset seuraamusjärjestelmää koskevat keskustelut, jotka liittyvät naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja muuhun lähisuhdeväkivaltaan.

Johanna Niemi

Prosessioikeuden professori

Minna Canth akatemiaprofessori

Turun yliopisto

Johanna Niemi & Sini Majlander, “…ja minä jäin henkiin” – Lähestymiskielto ja suojelutarkoitus, Lakimies 5-6/2017.
Keskeisiä tuloksia Amnestyn blogissa:

Ensimmäistä kieltoa hän ei noudattanut ollenkaan

Johanna Niemi & Heini Kainulainen

#metoo kampanja on nostanut päivänvaloon seksuaalista häirintää, mutta myös vakavia seksuaalirikoksia, joista oli vaiettu vuosikausia. Viime päivinä mediassa on käsitelty Taideteollisen korkeakoulun piirissä (nyk. Aalto-yliopiston osa) tapahtunutta seksuaalista väkivaltaa. On uskomatonta, että seksuaalirikosten uhrit eivät saaneet minkäänlaista tukea, saatikka oikeutta. Rikoslakia on muutettu parempaan suuntaan, mutta seksuaalirikoslain tarjoaman suojan riittävyyttä on edelleen syytä arvioida kriittisesti.

Mediassa on käsitelty monenlaisia tapauksia. Osaa ei välttämättä vielä tapahtumahetkellä ollut määritelty rikokseksi, mutta lakia on sittemmin muutettu. Osa tapauksista vaikuttaa olleen hyvin vakavia, ja ne oli luokiteltu rikoksiksi, mutta ajankuluminen on saanut ne jo hyvin todennäköisesti oikeudellisesti vanhenemaan. Tämän lisäksi keskustelussa on noussut esille tapauksia, joita nykyinen lainsäädäntömme ei kata.

Seksuaalirikoksista säädetään rikoslain 20 luvussa, joka uudistettiin vuonna 1998 annetulla lailla (L563/1998). Tähän lukuun on tehty viimeisen 20 vuoden aikana niin monta muutosta, että vain muutama pykälä on enää alkuperäisessä muodossa. Vuoden 1999 seksuaalirikosuudistuksessa korostettiin seksuaalisen itsemääräisoikeuden kunnioittamista, ja raiskaus (aikaisemmin väkisinmakaaminen) muuttui virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Monet seksuaalirikoksista säilytettiin asianomistajarikoksina, ja myös raiskauksen uhri saattoi omasta vakaasta tahdostaan pyytää, että syyttäjä jättäisi syytteen nostamatta. Vasta vuonna 2014 muutettiin säännöksiä niin, että lähes kaikki seksuaalirikokset ovat nykyisin virallisen syytteen alaisia. Vain seksuaalinen ahdistelu muodostaa poikkeuksen.

Syyteoikeuden muuttaminen korostaa yhteiskunnan vakavaa suhtautumista seksuaaliseen väkivaltaan. Viranomaisten on kannettava vastuu tapausten tutkimisesta ja rikosprosessin eteenpäin viemisestä, eikä se ole uhrin vastuulla. Poliisin, syyttäjän ja tuomareiden on myös osattava kohdata rikoksen uhri sensitiivisesti, mitä on korostettu Euroopan parlamentin ja neuvoston antamassa uhridirektiivissä (2012/29/EU). Oppilaitosten osaamista kohdata seksuaalisen väkivallan uhreja olisi lisättävä. Ammatillista apua ei edusta se, että oppilasta kehotetaan vaikenemaan asiasta.

Vuoden 1999 seksuaalirikosuudistuksessa tunnistettiin, että seksuaalirikoksia tehdään paitsi käyttämällä väkivaltaa myös hyödyntämällä toisen avutonta tilaa. Raiskauksen tunnusmerkistössä puhuttiin väkivaltaa tai sen uhkaa käyttämällä tapahtuneesta sukupuoliyhteyteen pakottamisesta, mutta myös toisen saattamisesta tiedottomaksi, pelkotilaan tai muuhun vastaavaan tilaan, jossa uhri oli kykenemätön puolustamaan itseään. Seksuaalisessa hyväksikäytössä tekijän ei tarvinnut olla vastuussa uhrin saattamisesta tällaiseen tilaan, vaan hän käytti hyväkseen toisen tiedottomuutta, sairautta, vammaisuutta tai muuta avutonta tilaa. Käytännössä kyse saattoi olla esimerkiksi tilanteista, joissa uhri oli sammunut vahvan humalatilan takia. Rangaistusmaksimi seksuaalisessa hyväksikäytössä oli neljä vuotta vankeutta, kun se raiskauksessa oli kuusi vuotta.

Vuonna 2011 lainsäätäjä ymmärsi, että uhrin näkökulmasta rikoksen vakavuus ei välttämättä riipu siitä, onko tekijä omalla toiminnallaan aiheuttanut uhrin puolustuskyvyttömyyden vai ei. Tästä syystä raiskauksen perustunnusmerkistöä muutettiin niin, että tekijän ei enää tarvitse aiheuttaa puolustuskyvyttömyyttä. Jos nainen herää tiedottomasta tilasta alastomana hotellihuoneessa, on aiheellista lähteä tutkimaan mahdollista seksuaalirikosepäilyä. Se on tärkeää uhrin fyysiselle terveydelle ja psyykkiselle hyvinvoinnille. Nopea lääkäriin hakeutuminen edistää myös mahdollisten tyrmäystippojen käytön selvittämistä.

Seksuaalisena hyväksikäyttönä on seksuaalirikosuudistuksesta lähtien tunnistettu myös valta-aseman hyväksikäyttö. Rikoslaissa eritellään useampia eri tapauksia, kuten alle 18-vuotiaan taivuttelu sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan tekoon, kun uhri on koulussa tekijän määräysvallan tai valvonnan alainen. Pykälässä puhutaan myös sairaalassa tai muussa laitoksessa hoidettavana olevasta henkilöstä, jonka kyky puolustaa itseään taikka muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan takia olennaisesti heikentynyt. Tämän lisäksi yksi pykälän piiriin kuuluva tilanne on toisen henkilön erityisen riippuvaisen aseman hyväksikäyttö. Säännöksessä edellytetään, että tekijä käyttää törkeästi väärin uhrin riippuvuussuhdetta hänestä.

Sekä raiskauksessa että seksuaalisessa hyväksikäytössä pakottaminen tai vastaavasti erityisen riippuvaisen aseman hyväksikäyttö voi tarkoittaa esimies/alainen tai opettaja/opiskelija suhdetta. Seksuaalisessa hyväksikäytössä ei tarvitse olla kysymys sukupuoliyhteydestä, vaan muukin seksuaalinen teko voi täyttää rikostunnusmerkistön. Erikseen on vielä kriminalisoitu seksuaaliseen tekoon pakottaminen. Myös näiden rikosten yritys on rangaistavaa.

#metoo kampanja esiintuomat teot eivät näytä rajoittuvan seksuaaliseen ahdisteluun, vaan mukana on ollut vakavampia seksuaalirikoksia. Rikoksina ne ovat todennäköisesti vanhentuneet. Toisin olisi törkeän raiskauksen laita, sillä sen vanhentumisaika on 20 vuotta.

Törkeän raiskauksen tunnusmerkistö on rakennettu pitkälti väkivallan käytön varaan, mutta siinä mainitaan myös joukkoraiskaukset ja erityisen tuntuvan henkisen tai ruumiillisen kärsimyksen aiheuttaminen uhrille sekä erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla tehty raiskaus. Eri asia on, osataanko säännöstä tulkittaessa ottaa riittävän hyvin huomioon näitä tekijöitä. Vuonna 2014 siihen lisättiin teon kohdistuminen alaikäiseen lapseen. Muutoin haavoittuvassa asemassa olevaa uhria ei törkeän raiskauksen kohdalla laissa mainita, mutta rikoksen nöyryyttävää tekotapaa arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös uhrin asema.

Törkeän raiskauksen nykyinen tunnusmerkistö ei ota riittävästi huomioon teon liittymistä aiempaan painostukseen ja väkivaltaan, vaikka seksuaalista väkivaltaa tapahtuukin osana parisuhdeväkivaltaa. Tutkimusten mukaan seksuaalisen väkivallan tapahtuminen osana intiimiä suhdetta ja sen toistuminen osana tekijän käyttämää pitkäkestoista väkivaltaa on erityisen haavoittavaa. Ongelmana voisi pitää myös sitä, ettei tunnusmerkistössä mainita epätasa-arvoista valta-asetelmaa tekijän ja uhrin välillä.

Mitä voidaan tehdä?

#metoo kampanja on saanut useat merkittävissä asemissa olevat henkilöt vaatimaan, että kaikki seksuaalisen ahdistelun teot on tuotava esiin, tutkittava ja tuomittava. Seksuaalisen väkivallan uhrien parissa tehty tutkimus osoittaa, että asianmukainen tutkinta ja rikosten käsittely voi todellakin auttaa elämässä eteenpäin. Toisaalta tiedetään, että uhri on usein traumatisoitunut ja vaatimus rikosilmoituksen tekemisestä voi tuntua kohtuuttomalta. Uhreilla voi myös olla pelkoja huonosta kohtelusta rikosprosessissa. Tutkimusten mukaan vain noin kymmenen prosenttia seksuaalisesta väkivallasta ilmoitetaan poliisille. #metoo kampanja on pyrkinyt vähentämään uhriin liitettyä häpeän stigmaa. Nyt olisikin tärkeää lisätä osaamista siinä, miten olla uhrin tukena, kannustaa häntä avun piirin hakeutumisessa ja rohkaista rikosilmoituksen tekemisessä.

Uhridirektiivin tavoitteena on varmistaa, että rikosten uhrit saavat tarvitsemaansa tietoa, tukea ja suojelua ja että he pystyvät tosiasiallisesti osallistumaan rikosprosessiin. Vuonna 2016 rikosprosessia koskeviin lakeihin tehtiin muutoksia, joissa lisättiin viranomaisia velvoittavia säännöksiä uhrin sensitiivisestä kohtelusta, mutta myös siitä, miten uhri aikaisempaa paremmin pääsisi oikeuksiinsa. Oikeudellisen avustajan käyttämistä ja tukipalveluihin hakeutumista on haluttu lisätä. Viranomaisten on myös selvitettävä, onko uhri erityisen suojelun tarpeessa. Rikosprosessilla on merkitystä paitsi yksittäisille uhreille, myös koko rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuudelle. Rangaistusjärjestelmän yleisestävyyden näkökulmasta tuomioilla on tärkeä merkitys tulevien rikosten ennalta ehkäisemisessä.

Tässä muutamia ajatuksia, siitä mitä voidaan tehdä seksuaalirikoksissa (seksuaalisen ahdistelusta ks. myös www.johannaniemi.workpress.com 1.1.2017):

Jos tiedät tai epäilet olevasi seksuaalirikoksen uhri:

• Käy lääkärissä. Mitä pikemmin tapahtuman jälkeen sen parempi. Pääkaupunkiseudulla toimii Seri-tukikeskus naistenklinikalla: http://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaalat/naistenklinikka/poliklinikat/seri-tukikeskus/Sivut/default.aspx . Muualla lääkärit on ohjeistettu seksuaalirikosten uhrin tutkimiseen ja kohtaamiseen.

• Voit ottaa luottamuksellisesti yhteyttä Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen, olipa tapahtumasta kulunut päiviä, viikkoja tai useita vuosia. Sieltä saat apua seksuaalisen väkivallan aiheuttamien seurausten käsittelyyn sekä oikeudellista neuvontaa ja apua. tukinainen.fi
• Olisi hyvä, jos rikosilmoituksen pystyisi tekemään pian tapahtumien jälkeen. Sen voi kuitenkin tehdä myöhemminkin.

Jos olet läheinen:

• Varo syyllistämästä uhria. Hän hyvin todennäköisesti tuntee voimakasta häpeää ja syyllisyyttä, vaikka vastuu tapahtumista kuuluu tekijälle. On tärkeää välittää viestiä siitä, että tapahtunut ei ole uhrin syytä.
• Auta uhria kääntymään ammattilaisten, kuten lääkärin puoleen.
• Rohkaise uhria soittamaan Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen.
• Jos uhri päättää tehdä rikosilmoituksen, tue häntä.
• Auta uhria löytämään oikeusavustaja. Seksuaalirikoksissa avustajan käyttäminen on ilmaista.
• Voit toimia uhrin tukena rikosprosessin aikana. Voit myös auttaa ottamaan yhteyttä Rikosuhripäivystykseen, josta voi tiedostella koulutetun tukihenkilön saamista rikosprosessiin. riku.fi

Jos olet työtoveri, esimies tai toimit samalla alalla:

• Selvitä, onko työpaikallasi tai alallasi tasa-arvosuunnitelma ja työsuojeluvaltuutettu.
• Selvitä, osaavatko tasa-arvoyhdyshenkilö ja työsuojeluvaltuutettu toimia seksuaalisen väkivallan ja ahdistelun tapauksissa.
• Selvitä, onko ammattialalla ohjeistukset seksuaalista ahdistelua vastaan.
• Selvitä, onko työpaikan tai alan työhyvinvointikyselyssä tarvittavat kysymykset.
• Kysy, kuinka työtoverisi voi. Pyri puuttumaan havaitsemaasi asiattomaan käyttäytymiseen.

Jos olet poliitikko:

• Tee tai allekirjoita lakialoite raiskauksen tunnusmerkistön muuttamisesta suostumuksen puuttumiseen perustuvaksi.
• Vaadi seksuaalirikoslain kokonaisarviointia.
• Vaadi, että poliisi, syyttäjät ja tuomarit saavat koulutusta seksuaalisen väkivallan ja lähisuhdeväkivallan erityispiirteistä.