Dollariprinsessa laivan kannella

Huvituksia oli syksyn 1917 Turussa tarjolla lähes päivittäin. Elokuvaesitysten ohella oli tarjolla operetti- ja teatteriesityksiä sekä iltamia. Sosialistilehti ilmoitti 10. lokakuuta useista odotettavissa olevista ja lukijoita kutkuttavista huvitilaisuuksista. Turun vene- ja laivatyöntekijöiden ammattiosasto järjesti lehden hyväksi ”hauskan iltaman” Tarmon talolla. Ohjelmassa oli soiton ja kuplettilaulun lisäksi runo, nähtävästi vain yksi, ja pilapuhe. Illan kohokohtana oli näytelmä Laivan kannella, jonka Pasi Jääskeläinen oli kirjoittanut kaksi vuotta aiemmin. Teoksesta tuli suomalaisen kulttuurin kestosuosikki, joka tehtiin myöhemmin elokuvaksikin kaksi kertaa. Teatteritalolla puolestaan vieraili suomalainen operettiryhmä, joka esitti Leo Fallin teoksen Dollariprinsessa. Itävaltalaisen säveltäjän teos oli saanut kantaesityksensä Wienissä vuonna 1907 nimellä Die Dollarprinzessin. Huvituksiin kuului myös tanssi, ja sitä oli luvassa Putkityöntekijöiden ammattiosaston järjestämisessä tansseissa seuraavana viikonloppuna.

–Osculum


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *