Toukokuun lopussa elokuvateattereissa esitettiin eläviä kuva Helsingin voitonparaatista. Samaan aikaan kun Mannerheim nähtiin joukkojen etunenässä valkokankaalla, lehdistössä pohdittiin hänen eroaan ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Turun Sanomat kertoi keskiviikkona 29. toukokuuta 1918 tietoja myös Lahdessa sijaitsevasta Hennalan vankileiristä, jonka olosuhteet olivat kehnot. Turkulaisia leirin tapahtumat kiinnostivat, sillä tiedettiin, että vankien joukossa oli paljon myös varsinaissuomalaisia. Turun ...
Suomessa oltiin laajalti varmoja itsenäisyydestä jo ennen kuin tunnustusta Venäjältä saati muualta oli tullut. Turun Sanomat rohkaisi turkulaisia juhlimaan Suomen valtiollista riippumattomuutta, sillä Venäjän ohella Ruotsi oli jo tunnustanut Suomen. Lehden mukaan jo edellisenä päivänä, uutisten saavuttua, Turussa oli nähty ”talvipäivän hämärässä” muutama lippu, mutta nyt oli aika luoda ”yleinen, mahtava joukkomielenilmaus”. Yhdenkään talon ja ...
Suomi oli julistautunut itsenäiseksi. Perjantaina 7. joulukuuta 1917 Uusi Aura kehotti kaikkia turkulaisia nostamaan lipun salkoon. Samalla lehtiuutinen paljastaa kuvaavasti sen, ettei yhtä kansallista tunnusta ollut olemassa. Osalla kaupunkilaisista oli punataustainen leijonalippu, osalla jo sinivalkoinenkin. Lehti kehotti kaupunkilaisia juhlimaan: “Suomen itsenäiseksi julistamisen johdosta on laajoissa piireissä paikkakunnallamme herännyt ajatus tämän päivän viettämisestä kansallisena juhlapäivänä, jonka ...