Minulla oli jokin aika sitten murhe, josta olisin halunnut puhua. Asiasta keskustelua hankaloitti, että jokainen, jonka kanssa asian yritin ottaa esiin, koki ratkaisseensa sen välittömästi. Osa aloitti neuvomisen ja kertoi tarkalleen, miten kannattaisi toimia. Moni käänsi huomion itseensä, jakaen omia kokemuksiaan ja vertailemalla niitä minun huoleeni. Moni kohautti olkiaan, koska murhe ei ollut heidän mielestään todellinen – näitä sattuu. Tämä pysäytti minut pohtimaan, kuinka vähän me ihmiset todella kuuntelemme toisiamme ja miten huonot seuraukset sillä on. Kuuntelemalla osoitamme arvostusta ja luomme tunnesiteitä. Kuuntelun puute taas tekee säröjä ihmissuhteisiin, huonontaa ilmapiiriä niin työssä kuin kotonakin ja lisää yksilöiden pahoinvointia.

Kuunteluntaito kärsii uskomuksesta, että puhumalla saadaan kaikki asiat ratkaistua. Ajattelemme, että mitä enemmän käytämme puheaikaa, sitä paremmin tuomme esiin osaamisestamme. Keskeytämme ja sivallamme toisten puheita: mitä vähemmän kuuntelen, sitä viisaampi ja tehokkaampi osoitan olevani. Haluamme vahvistaa omaa mielipidettämme ja vakuuttaa niitä, jotka jo ovat kanssamme samaa mieltä. Ongelma on, että tämä ei opeta meille uutta, eikä tuo ketään puolellemme. Kuuntelemista estää uskomus, että jos kuuntelemme toista ja pohdimme hänen sanomaansa, olemme hänen kanssaan samaa mieltä. Näinhän asia ei ole. Sen sijaan kuuntelemalla toisia, opimme ymmärtämään eri ihmisiä ja näkökulmia paremmin, mikä on avain kehitykseen.

Omaa kykyämme kuunnella häiritsee usein se, että tartumme liikaa kiinni toisen sanomaan asiaan, jonka jälkeen vain odotamme tilaisuutta kommentoida sitä. Tällöin meiltä helposti menee ohi iso osa siitä, mistä toinen puhuu. Toisaalta, jos emme ymmärrä meille kerrottua, emme tuo sitä esiin, koska emme halua vaikuttaa tietämättömältä. Tämä taas ei ole kuuntelijan eikä puhujankaan etu. Tarkentavat kysymykset auttavat kuuntelijaa seuraamaan tarinaa paremmin ja puhujalle ne ovat avaimia oman puhetavan kehittämiseen. Helposti oletamme, että muut ymmärtävät asioita samalla tavoin kuin me itse, vaikka näin ei ole.

Kuuntelutaidon puute myös lisää yksinäisyyttä. Vaikka ympärilläsi olisi paljon ihmisiä, mutta kukaan ei kuuntele sinua, tunnet jääväsi yksin murheittesi kanssa. Kuunteleminen on toisen huomioimista. Emme edes huomaa, kuinka paljon sitä arvostamme, kunnes joku kuuntelee meitä aidosti, sulkee ympärillä olevat häiriötekijät ja antaa täyden huomionsa. Tällöin ihminen tuntee olonsa tärkeäksi ja arvokkaaksi. Osaava kuuntelija ottaa selvää, mitä toinen haluaa kertoa, antaa hänelle aikaa siihen ja reagoi pohtivasti ja empaattisesti. Eikä hiljaisuutta tarvitse pelätä, päinvastoin, jos toteaa toiselle, että minun pitää tätä nyt oikein hetki pohtia, osoitamme kunnioitusta toisen tunteita ja sanomaa kohtaan.

Kuunteleminen ei tarkoita neuvomista, ohjaamista tai opettamista, sen tarkoituksena on osoittaa kiinnostusta toista kohtaan. Aloittaessa keskustelun kysymällä toiselta, haluaako tämä neuvoja, asetamme itsemme jo parempaan asemaan. Annamme toisen ikään kuin ymmärtää, että meillä on vastaus, tiedämme tämän paremmin ja ongelma on äkkiä ratkaistu, kunhan vain saamme tilaisuuden siihen. Näin vähättelemme toisen asian tärkeyttä ja välitämme viestin, että hänen tunteensa asiasta on väärä, mikä vähentää keskinäistä luottamusta. Pahimmassa tapauksessa suutumme toiselle, kun hän ei toimi neuvojemme mukaisesti – meillähän oli jo varma ratkaisu!

Neuvojen antaminen pyytämättä saa helposti toisen asettumaan puolustuskannalle. Lisäksi palava halu neuvoa toista myös estää ymmärtämästä, mitä ratkaisuja toinen on jo asiaansa pohtinut. Jokainen on kokenut tilanteen, jossa tuo murheensa esiin ja toinen reagoi tarjoamalla neuvoja neuvon perään. Ratkaisukeinoja, jotka kaikki on jo itse käynyt läpi. Yhtäkkiä sinun murheestasi on tullut kilpailutilanne, minkä toinen haluaa voittaa. Tällöin ihminen ärsyyntyy ja haluaa lopettaa aiheesta keskustelemisen eikä todennäköisesti pyri sitä enää nostamaan esiin. Neuvojen antaminen pitää ansaita eikä tietoisuus toisen murheista tarkoita, että ne pitää ratkaista.

Kuuntelussa tulee olla utelias, aidon kiinnostunut toisesta henkilöstä. Omaa mielenkiintoa voi tuoda esiin tarkkaavaisuuden lisäksi erilaisilla rohkaisevilla ja tarkentavilla kysymyksillä. Kuuntelemme toista omien tunteiden ja kokemusten kautta, mihin olettamukset toisesta vaikuttaa. Kuuntelussa tuleekin muistaa, että olemme erilaisia persoonia ja meillä on erilaisia kokemuksia.  Tietenkään aina ei voi kuunnella, ei ole aikaa tai voimavaroja. Tämän voi kuitenkin tuoda suoraan esiin. Tilannetajuakin pitää olla, ei ilkeiden tai energiaa syövien ihmisten kuuntelematta jättäminen tee sinusta huonoa kuuntelijaa, vaan ihmisen, joka huolehtii myös omasta jaksamisestaan.

Kuunteleminen tuntuu olevan jotain, missä kaikki uskovat olevansa hyviä, vaikka tosiasiassa moni meistä voisi siinä vielä paljonkin kehittyä. Kuuntelun merkitys huomataan usein vasta silloin, kun itse tarvitsee kuuntelijaa. Itseä voi motivoida kuuntelemaan pohtimalla niitä tunteita, mitä on kokenut, kun joku on aidosti kuunnellut ja osoittanut kiinnostusta. Jokaisella on valta tuottaa näitä tunteita toiselle. Kuuntelemalla perhettä, ystävää tai työkaveria paremmin, osoitamme välittävämme. Kuuntelemalla vastapuolta tai vihamiestä saamme kunnioitusta ja luomme olosuhteet asioiden kehittämiselle. Kuunnellaan siis toisiamme.

Sanna Sieppi opiskelee kolmatta vuotta johtamista ja organisointia Turun kauppakorkeakoulussa. Kauppatieteiden kandiksi hän on valmistunut tänä keväänä (2023)

Sanna Sieppi

sanna.m.sieppi@utu.fi

Inspiraation lähteenä käytetty:

Murphy, Kate (2020) Et taida kuunnella, miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä. Werner Söderstöm Osakeyhtiö, Helsinki.