Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Tag: mikromuovi

Mikromuovijahtia pohjoisten leveyspiirien poikki (osa 3)

23.8-31.8.2017 Norjan rannikon myötäisesti etelään ja Tanskan salmien läpi Itämerelle

Intensiivinen näytteenotto jatkui vielä muutaman päivän Tromssan jälkeen. Uutta haastetta yötyöskentelyyn toi pimeys — pohjoisessa ei ollut öisin edes hämärää. Loppurutistuksen jälkeen asemien välit kuitenkin pitenivät ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli mahdollista nukkua yhtäjaksoisesti kahdeksan tunnin yöunet. Tuuli oli myötäinen ja purjeet nostettiin vauhdittamaan matkantekoa solmun tai parin verran.

Näytteitä on otettu matkan varrella tarkoin valituilta paikoilta lähinnä merivirtojen käyttäytymiseen liittyvän tiedon perusteella. Voi nimittäin olla esimerkiksi niin, että USA:n itärannikon edustalta pyyhkäisevä Golf-virta kuljettaa amerikkalaista mikromuovia mukanaan kohti arktista aluetta. Näytteitä on kerätty merivirtojen eri haarakohdista ja myös suurten pyörteiden keskeltä, sillä mikromuovin tiedetään yleisesti kertyvän merialtaita kiertävien pyörteiden keskiosia kohti. Tunnetuin tällainen pyörre sijaitsee pohjoisella Tyynellä valtamerellä ja tunnetaan mediassa nimellä ”Great Pacific Garbage Patch”.

Myöhemmin Suomessa näytteet analysoidaan tarkoin kemiallisin ja fysikaalisin menetelmin. Eri muovityyppien suhteellisia osuuksia virtausten eri vaiheissa vertailemalla saadaan toivottavasti hieman lisävalaistusta siitä, missä länsimaisen muovijätteen loppusijoituspaikat sijaitsevat.

Etelää kohti edettäessä aurinko tuntui erityisen lämpimältä ja tuli aika pestä lämpöhaalareista Jäämeren kurat pois ja ripustaa ne kannelle kuivumaan. Tunnelma oli kovin keväinen, vaikka kalenterin mukaan elettiin elokuun viimeistä viikkoa.

Viimeiset näytteet saatiin vielä rutiinilla talteen Itämereltä ennen kiinnittymistä laituriin Oceanian kotisatamassa Gdanskissa. Kaikki loppuu aikanaan, kolme viikkoa kului todella kuin siivillä.

Matka oli sekä tieteellisellä että henkilökohtaisella tasolla melkoinen. Oceania on hieno laiva ja henkilökunta erinomainen. Kaikki toimii, kaikki järjestyy ja joka tilanteessa sopii vähän vitsailla. Ystävällinen ja hyväntuulinen ilmapiiri kesti alusta loppuun ja kaikki myrskyt.

Mutta tutkimus jatkuu, aika siirtyä laivalta laboratorioon…

Kuvat ja teksti: Markus Weckström, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori.

Mikromuovijahtia pohjoisten leveyspiirien poikki (osa 2)

14.8-23.8.2017 Huippuvuorten pohjoispuoli, Grönlannin meri, Karhusaaret ja Tromssa

Sää- ja jääennusteet pakottivat perumaan heti ensimmäiset näytteenotot. Kovenevaa keliä lähdettiin kiireellä karkuun, uhkarohkeaa viivyttelyä olisi saattanut seurata pohjoistuulen liikuttelemiin jäämassoihin jumiutuminen. Jäämeri päätti ottaa luulot pois heti kättelyssä ja korkeine mastoineen R/V Oceania huojuu enemmän kuin luulisi olevan mahdollista. Lounas- ja päivällispöydissä oli hyvin tilaa. Meni jonkun aikaa ennen kuin oppi luottamaan että laiva todella pysyy pystyssä heilumisesta huolimatta. Vähän niin kuin lapsena keinutuolia kokeillessa, alkuun on vaikea uskoa että se ei pyörähdäkään selän kautta ympäri.

Jo seuraavan päivänä ensimmäiset näytteet saatiin kuitenkin talteen ja tutkimusmatka alkoi edetä noin tunnin välein muuttuvan suunnitelman mukaan. Kenties hyvänä merkkinä valtavan kokoinen valas kävi esittelemässä pyrstöään ensimmäisellä asemalla. Kokeneempien merentutkijoiden mukaan kyseessä hyvinkin mahdollisesti sinivalas, mutta varma lajinmääritys ei onnistunut.

Minkäänlaista vuorokausirytmiä on mahdotonta pitää – asemille voidaan osua mihin aikaan tahansa, laiva elää ympäri vuorokauden eikä aurinko laske. Ainoastaan ruokailuajat pitävät tarkasti kutinsa, vaikka päivä saattaa yhtä hyvin päättyä aamiaiseen kuin alkaa sillä.

Näytteenottoasemilla jokainen pitää tietysti huolen omasta tutkimuksestaan mutta kansityöskentelyssä tarvitaan käsipareja ja käytännön toimet toteutetaan yhteistyönä. Erilaisten instrumenttien laskeminen kilometrienkin syvyyksiin vie aikaa aika tavalla, ja laboratoriossa tapahtuvine jälkipyykkeineen työrupeamat kestävät usein kellon ympäri. Mikromuovinäytteitä kerätään kahdella haavilla: aluksen vierellä uitettavalla Manta-haavilla kerätään pinnalla kelluvia muovipartikkeleita ja vesipatsasta seulotaan pohjasta (jos kaapeli riittää) pintaan vedettävällä planktonhaavilla.

        

Grönlannin lähistöllä sattui odottamaton luontoelämys kun jääkarhu uiskenteli keskellä avomerta usvan seasta seuraamaan laivan puuhia. Hetken aikaa aluksen vierellä kelluttuaan karhu jatkoi pitkää uintiurakkaansa ja katosi takaisin sumuverhoon.

Karhusaaret sijaitsevat jotakuinkin pohjois-Norjan ja Huippuvuorten välissä. R/V Oceanian perinteisiin kuuluu turskan kalastus saarten edustalla eikä perinteistä sopinut tänäkään vuonna poiketa. Kalaonni oli myötäinen: lounaalla tarjoiltiin turskakeittoa ja päivällisellä paistettua turskaa. Pakkaseen säilöttiin koko miehistölle fileitä loppuvuoden tarpeiksi.

Karhusaarten jälkeen seuraava etappi oli huoltokäynti Tromssassa, missä saatiin tankit täyteen polttoainetta ja makeaa vettä. Puhelinkin löysi kentän ensimmäisen kerran sitten Longyearbyenin.

Kuvat ja teksti: Markus Weckström, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori.

Mikromuovijahtia pohjoisten leveyspiirien poikki (osa 1)

Maailman meriin nopeaa tahtia kertyvä mikro- ja makromuovi on viime aikoina kuohuttanut niin tiedeyhteisöä kuin tavallisia valveutuneita kansalaisiakin. Muovia löydetään melkeinpä kaikkialta mistä sitä vain keksitään etsiä. Merentutkijat ovat saaneet käsiinsä polttavan tutkimusaiheen ja pitkän listan avoimia kysymyksiä: Mistä kaikkialta muovia päätyy mereen? Miten se on jakautunut maantieteellisesti? Miten se on jakautunut vesipatsaassa? Miten eri muovityypit käyttäytyvät meressä? Miten ne vaikuttavat eliöihin? Miten muovi vaikuttaa eliöyhteisöihin ja ekosysteemeihin? Kuinka kauan se säilyy meressä? Mitä tapahtuu tulevina vuosikymmeninä, jos muovintuotanto jatkaa kasvamistaan? Eikö ilmastonmuutos olisi riittänyt?

Aihetta käsittelevien tieteellisten julkaisujen määrä on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Tutkimukset ovat kuitenkin painottuneet tietyille merialueille ja niinpä mikromuovikartalla on edelleen suuria valkoisia läiskiä koskien mikromuovitutkimuksen ensimmäistä ja yksinkertaisinta vaihetta eli muovipitoisuuksien raportoimista ja mallintamista. Pohjoisen napa-alueen meret kuuluvat tähän ryhmään: arktiselta alueelta on julkaistu muovipitoisuuksia vasta muutaman kerran. Näiden julkaisujen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että muovi on ehtinyt saavuttaa jo kaukaiset napaseutujenkin meret.

Puolan tiedeakatemian omistama tutkimusalus R/V Oceania purjehtii vuosittain Gdanskista Huippuvuorille ja takaisin. Reitti soveltuu erinomaisesti arktisen alueen mikromuovitutkimukseen. Syntyi tutkimusprojekti ja kansainvälinen yhteistyö, jossa Saaristomeren tutkimuslaitos huolehtii näytteiden keräämisestä, tulosten analysoinnista ja artikkelin kirjoittamisesta ja Puolan tiedeakatemia tarjoaa pääsyn pohjoisille vesille. Mukaan saatiin vielä Itä-Suomen yliopisto vastaamaan muovin kemiaan liittyviin kysymyksiin ja analytiikkaan.

Kuvaan seuraavissa katkelmissa tutkimuksen eri vaiheita ja tunnelmia tutkimusaluksella työskentelystä.

12.8-14.8.2017 Longyearbyen, Huippuvuoret

Huippuvuoret sijaitsevat noin tuhannen kilometrin päässä pohjoisnavalta. Saariryhmä on toiminut historiansa aikana tukikohtana metsästäjille, kaivosteollisuudelle, tutkimukselle ja viime vuosina enenevissä määrin myös turismille. Ilmasto on lämpimien ilmavirtausten ja Golf-virran viimeisten rippeiden ansioista leuto pohjoiseen sijaintiin nähden. ”Leuto” on tässä tapauksessa kuitenkin hyvin suhteellinen ilmaisu: britit yrittivät asuttaa Huippuvuoria 1600-luvulla lähettämällä sinne kuolemaantuomittuja vankeja ja lupaamalla armahduksen kaikille talven yli selviäville. Vangit päättivät kuitenkin hypätä syksyn viimeiseen laivaan ja kohdata mieluummin varman kuoleman Ison Britannian tutussa ilmastossa.

1900-luvun alkupuolella Huippuvuoria alettiin asuttaa toden teolla hiilikaivosteollisuuden merkeissä. Kaivoksia oli amerikkalaisten, venäläisten, norjalaisten ja ruotsalaisten omistuksessa. Nykyään kaivostoiminta on hiipunut hyvin vähäiseksi mutta muistona menneistä ajoista saarilta löytyy yhä pystyssä seisovia hylättyjä kaivoksia, autioituneita kaivoskyliä ja hiilikärrylinjoja.  Kaivosteollisuus on jättänyt jälkensä myös Huippuvuorten alkoholilakiin: olutta ja viinaa saa ostaa vain tiukkojen rajoitusten puitteissa mutta viiniä voi kantaa kaupasta kotiin mielensä mukaan. Viininmyyntiä ei tarvinnut rajoittaa koska kaivosmiehet eivät siihen koskeneet, he joivat vain viinaa ja olutta.

Huippuvuorten laissa on myös erikseen kielletty kuoleminen, koska routaisessa maassa ruumiit eivät hajoa käytännössä ollenkaan. Jos haluaa kuolla laillisesti, se on mentävä tekemään jonnekin muualle. Kaduilla ei ole nimiä vaan ainoastaan numerot, sillä ”eihän aikuinen mies voi rakentaa taloa Mustikkapolulle tai Nallekarhun puistotielle” (vapaa käännös).

Tutkimusmatkaan valmistautumisen ja viimeisten hankintojen teon ohessa oli mukavasti aikaa kierrellä tutustumassa paikalliseen luontoon ja nähtävyyksiin. Jääkarhua ei näkynyt, mutta vielä on toivoa sillä tutkimusalus R/V Oceanian reitti kiertää Huippuvuoret ja kääntyy vasta Pohjoisnavan merijään reunalta kohti etelää. Täytyy pitää kannella silmät auki.

 

Maanantaina tuli aika hyvästellä tämä kummallinen maailmankolkka, irrottaa köydet ja ryhtyä varsinaiseen työhön. Bon voyage!

Kuvat ja teksti: Markus Weckström, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori.