Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Tag: merentutkimus (page 1 of 2)

Mitä Seilissä tapahtuu talvella?

Kysytyimpiä kysymyksiä mitä vuodesta toiseen saamme on ”Millaista on olla ja työskennellä Seilissä talvella?”, ”Mitä tutkimuslaitos tekee Seilissä talvella?” ja ”Miten Seiliin pääsee talvella?”. Tutkimuslaitoksemme on toiminut perustamisestaan lähtien Seilissä ympärivuotisesti ja toimintaamme määrittää sen kaksijakoisuus kiireiseen kesäkauteen ja rauhallisempaan talvikauteen.

Seili winter

Kun kesä kääntyy syksyyn ja muun muassa Nauvo-Seili-Hanka väliä kulkeva yhteysalus m/s Östern lopettaa kesäkautensa, kävijämäärät hiljenevät ja on aika kääntää katse kohti tulevaa talvea. Vaikka ulkona paistaisi vielä lämmin aurinko, talven tulon huomaa yleensä konkreettisimmin ensimmäisenä väen vähenemistä – kesätyöntekijät lähtevät saaresta yksi toisensa jälkeen ja vierailevat tutkijat lopettelevat kenttäkauden näytteenottojaan ja kokeitaan. Jäljelle jää laitoksen toiminnasta huolehtiva ydinporukka.

Samaan aikaan kun toiminta kenttäasemalla hiljenee, herää yliopistokampus uuteen lukuvuoteen mikä tarkoittaa erinäisten työryhmä- ja suunnittelutapaamisten ja muiden kokousten yleistymistä kalenterissa. Tällöin osa henkilökunnastamme siirtyy talvikaudeksi yliopiston kampusalueelle Matthias-rakennukseen, mutta käy Seilissä satunnaisesti läpi talven.

Tähtibongarille ja yökuvauksesta kiinnostuneelle Seili on talvella oiva vierailukohde, sillä Seilissä eivät kaupungin valot häiritse vaan laukkuun kannattaa sen sijaan pakata otsalamppu.

Seilissä ympärivuotisesti työskenteleville talvi on laitteistojen ja tilojen huoltoaikaa. Talven aikana tutkimuslaitteisto käydään lävitse, kaikki huoltoa tarvitsevat laitteet korjataan ja kalibroidaan, verkot parsitaan ja varastot täytetään ensi kesän kenttäkautta varten. Tutkimuslaitoksen huoltomiehet Pete ja Kari huolehtivat kiinteistönhuollosta ja nostavat pienimpiä peltiveneitä lukuun ottamatta kaikki tutkimuslaitoksen veneet ylös ja huoltavat ne kuntoon seuraavaa kesää varten. Tänä vuonna Seilissä myös remontoidaan ja tilojen sijainteja muutetaan, paljon uutta on valmisteilla…

Verstaan valot eivät sammu talvellakaan. Talvikausi on rauhallisempaa aikaa, jolloin kesän kiireiltä jääneitä töitä tehdään loppuun ja laitteistoja ja tiloja huolletaan.

Syksyllä osa monitorointiohjelmista, kuten esimerkiksi yöperhosseuranta lopetetaan kun päivän keskilämpötila laskee pysyvästi 0 asteen alapuolelle. Viimeisimpiä isoja näytteenottorutistuksia on marraskuussa tapahtuva silakankalastus, jossa verkoin kalastetaan 5 kg silakkaa Säteilyturvakeskuksen säteilypitoisuusmonitorointia varten. Vedenlaadun seuranta kuitenkin jatkuu ympärivuoden ja noin 10 päivän välein tutkimuslaitoksen preparaattori ajaa veneellä yhdessä Karin tai Peten kanssa saaren pohjoispuolella sijaitsevalle seurantapisteelle mittaamaan vesipatsaan lämpötilaa ja suolapitoisuutta. Kuukauden joka 21. päivän tienoilla kerätään samalta pisteeltä myös eläinplanktonnäytteet. Näytteenottoa määrittävät talvella jääolosuhteiden lisäksi tuuliolosuhteet ja näytteenottopäiväksi pyritään valitsemaan aina viikon vähätuulisin päivä. Näytteenotto onnistuu yleensä hyvin ympärivuoden, ainoastaan kelirikkoaikaan näytteenottoja joudutaan yleensä perumaan kun näytteenottopisteelle meneminen ei onnistu turvallisesti veneellä, moottorikelkalla eikä hydrokopterilla.

Seili winter sampling

Kuvassa talvinäytteenottoa Seilin intensiiviasemalla vuonna 2006, jolloin näytteenottopisteelle päästiin poikkeuksellisesti ilmatyynyaluksen kyydissä.

Seiliin saapuminen onnistuu helposti myös talvella. Yksityisten yhteysalusliikennöitsijöiden lopetettua kesäkautensa Seilin ja Nauvon väliä kuljetaan m/s Falkön kyydissä. Yhteysalus Falkö kulkee läpi talven aina 20 cm jäänpaksuuteen asti. Kovina jäätalvina Seilin ja Nauvon välille rakennetaan jäätie ja väliä kuljetaan autolla ja moottorikelkoilla. Suurin muutos kesäkauteen on aikatauluissa: edestakaisen matkan Seiliin ja pois pääsee tekemään enää vain kolmena päivänä viikossa, tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina. Talvisin yhteysalus kulkee myös ns. y-vuoroin, jolloin vuoro täytyy varata viimeistään edellisenä päivänä. Seilissä ympärivuotisesti työskentelevälle henkilökunnallemme tämä ei kuitenkaan aiheuta suuria muutoksia, saareen tullaan edelleen maanantaiaamuna ja saaresta lähdetään perjantaina klo 13. Tarvittaessa Nauvoon pääsee kätevästi myös laitoksen omilla veneillä. Tänä talvena Seiliin matkustavan kannattaa katsoa aikataulut erityisen tarkasti sillä yhteysalusliikennöinti kulkee poikkeuksellisesti Nauvon vierasvenesataman remontin vuoksi Keson telakalta, Nauvon Ernholmista.

Omanlaisensa työympäristö. Saariston rauhallista talvimaisemaa voi ihailla työn lomassa.

Haluatko vierailla Seilissä talvella, mutta yhteysalusliikenne ei sovi aikatauluihisi? Tarjoamme yksittäisille kävijöille ja ryhmille Turku-Seili-Nauvo välisiä venekuljetuksia ympärivuoden jäätilanteen sallimissa rajoissa. Hinnasto ja lisätietoa täällä.

Training course on Baltic Sea zooplankton identification

Laskurin rytmikäs klik-ääni kaikuu seminaarihuoneessa kun laskemme eläinplanktonnäytteistä Bosmina longispina maritima vesikirppuja. Silmieni alla makaavalla lasilevyllä käy vilske kun rataseläimet taistelevat tilasta vesikirppujen kanssa. Vilinä on niin kova, että kestää hetki nähdä selvästi kun siirrän katseeni pois mikroskoopin okulaareilta. Välillä mikroskoopin näkökentän pimentää  musta varjo – linssin alla ohitse kiitävä hankajalkainenkin näyttää jättiläiseltä. Acartia tai Eurytemora veikkaan ja lähempi tarkastelu paljastaakin yksilön jälkimmäiseksi.

Eläinplankton on tärkeä ja keskeinen osa merten ekosysteemiä, joka yhdistää ravintoverkon eri tasot toisiinsa. Tutkimuksen ja pitkäaikaisseurannan kannalta oikea ja tarkka lajintunnistus on elintärkeää. Se ei kuitenkaan ole helppoa vaan vaatii vuosien harjoittelua. Syventäviä lajintuntemuksen kursseja on kuitenkin vaikea löytää, sillä asiaan harjaantunut asiantuntijajoukko on pieni ja rahoitusta kurssien järjestämiseen on monesti vaikea saada.

Seilissä tällä viikolla ensimmäistä kertaa järjestetyn eläinplanktonin lajintunnistukseen keskittyvän koulutusvientikurssin aikana syvennyttiin lajintunnistuksen saloihin, osallistujien tunnistustaidot huomioonottaen. Mukana oli osallistujia niin Suomesta, Virosta, Saksasta, Israelista kuin Kanadastakin. Osa oli laskenut ja tunnistanut eläinplanktonnäytteitä pidemmän aikaa, osa vähemmän. Ryhmän koko kuitenkin mahdollisti sen, että jokainen sai tasoistaan ohjausta.

Ensimmäisenä kurssipäivänä lähdettiin perusteista; isokokoisten hankajalkaisten morfologiasta on hyvä aloittaa. Viikon mittaan siirryttiin yhä pienempiin ja pienempiin eliöihin ja niiden osiin. Puhumme 5. jalasta, segmenteistä, furcasta  ja uimaraajoista välillä lajien ekologiaan eksyen. Opettajina toimivat Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan toimesta vuonna 2016 eläköitynyt Ilppo Vuorinen ja laitoksen luottoanalysoija Satu Zwerver (Plankton Zwerver). Kärsivällisesti opettajat kertovat ja näyttävät osallistujille lajien erot viimeistä sukasta myöten. Apuna tunnistamisessa käytettiin tutkimuslaitoksen omaa eläinplanktonopasta sekä Telesh et al. (2009) Zooplankton of the Open Baltic Sea atlasta. Hengähdyshetken mikroskopointiin tuo näytteenottoretki Airistolle r/v Aurelian kyydissä.

Itämeren murtovedestä johtuen tutkimamme lajisto on kokoelma mereisiä ja makean veden lajeja. Teoriassa opiskellut erot käydään läpi myös käytännössä kun siirrymme analysoimaan näytteenottoretkellä kerättyjä näytteitä. Pian huomataan, että tunnistus ei ole niin helppoa miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Opimme mihin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, mutta harjaantunut silmä erottaa lajit nopeasti toisistaan jo pelkän habituksen perusteella. Kokemukset ja tieto vaihtavat omistajaa kun vertaillaan laskentakyvettejä, mikroskooppeja ja muita työskentely- ja tunnistusmenetelmiä. Välillä keskustelu intoutuu väittelyyn asti.

Ennen kurssin loppua on meille Itämeren eläinplanktoneihin tottuneille luvassa harvinaista herkkua kun tarkastelemme yhtä itäiseltä Välimereltä tuotua näytettä. Lajit ovat eri kuin Itämeressä, mutta siitä huolimatta karkea lajittelu onnistuu kohtuullisen helposti ja löytyypä näytteestä nuolimatojakin (Chaetognatha), joita ei Pohjois-Itämerellä tavata. Keskustelua herätti myös lajintunnistuksen tulevaisuus, digitaaliset kuvantamismenetelmät, niiden hyödyt ja vaaranpaikat. Valitettavasti kaikki hauska loppuu aikanaan ja kurssitöiden esittelemisen jälkeen olikin jo aika vetää kurssi yhteen ja sammuttaa mikroskoopin valo viimeisen kerran, mutta vain tältä viikolta..

Training course on zooplankton identification -kurssia on tukenut Suomen Luonnonsuojelun Säätiön Rafael Kuusankosken muistorahasto

Translation: A rhythmic clicking sound of counters echoes in the seminar building when we count the Bosmina longispina maritima water fleas from the samples. The glass slide I’m viewing under the microscope is full of life as rotifers and cladocerans battle for space. Every now and then, a large shadow covers my field of view – under the microscope, even a small copepod looks like a giant. ”Must be either Acartia or Eurytemora” I think in my mind and a more careful examination of the species head, antenna and other anatomical structures prove it as the latter.

Zooplankton is a central part of marine and freshwater ecosystems, a link between different trophic levels of the food chain. For research and monitoring purposes it is crucial that the samples are analyzed accurately and correctly. However, zooplankton species identification is not easy and mastering the skill takes many years of practice. Nevertheless, few advanced courses exist.

 

This week, a training course on Baltic Sea zooplankton identification, an advanced transnational course, was organized in Seili by the Institute. During the course, participants from various countries got to deepen their identification skills under person to person guiding. 

After arriving in Seili on Monday morning, we started with the basics, the morphology and identification of copepods, and moved on to smaller organisms, cladocerans, rotifers, protozoans and nauplii, as the week progressed. The words P5 (the fifth leg), segment, hair, and furca were repeated often. The teachers, the recently retired research director of the Institute Ilppo Vuorinen and the Institute’s trusted plankton analyst, Satu Zwerver from Plankton Zwerver, patiently explained and showed the differences between the species with the help of the Institute’s own zooplankton guide (in Finnish) and Telesh et al. (2009)  Zooplankton of the Open Baltic Sea Atlas. A sampling cruise with r/v Aurelia to the Archipelago Sea gave the participants a  deserved break from microscopes.

Due to the brackish-water of the Baltic Sea, we observed and identified both marine and freshwater species. The theory was put into practice when we started to analyze the samples. We quickly discovered that the species identification is not as easy as it might seem. We learned the tricks of the trade but an experienced analyst can quickly identify a species from its appearance. Experience and knowledge were transferred with lively conversation when we compared cuvettes, and subsampling and counting methods. 

On our final day, we discussed the many pros and cons of zooplankton imaging techniques, the future of zooplankton identification. There was also a rare treat when we got to analyze an Eastern Mediterranean sample that one of the participants had brought from Israel. For us more familiar with the Baltic Sea zooplankton it was fun to notice that even though the species are different, it was relatively easy to do a rough classification of the animals. We were also lucky to observe some Arrow worms (Chaetognatha), which are absent from the Northern Baltic Sea. Alas, nothing lasts forever and after presenting the group assignments it was time to sum up the week, pack our bags and move away from the microscope, but just for now..

Kuvat ja teksti: Katja Mäkinen, Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusteknikko ja tohtorikoulutettava.

Mikromuovijahtia pohjoisten leveyspiirien poikki (osa 3)

23.8-31.8.2017 Norjan rannikon myötäisesti etelään ja Tanskan salmien läpi Itämerelle

Intensiivinen näytteenotto jatkui vielä muutaman päivän Tromssan jälkeen. Uutta haastetta yötyöskentelyyn toi pimeys — pohjoisessa ei ollut öisin edes hämärää. Loppurutistuksen jälkeen asemien välit kuitenkin pitenivät ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli mahdollista nukkua yhtäjaksoisesti kahdeksan tunnin yöunet. Tuuli oli myötäinen ja purjeet nostettiin vauhdittamaan matkantekoa solmun tai parin verran.

Näytteitä on otettu matkan varrella tarkoin valituilta paikoilta lähinnä merivirtojen käyttäytymiseen liittyvän tiedon perusteella. Voi nimittäin olla esimerkiksi niin, että USA:n itärannikon edustalta pyyhkäisevä Golf-virta kuljettaa amerikkalaista mikromuovia mukanaan kohti arktista aluetta. Näytteitä on kerätty merivirtojen eri haarakohdista ja myös suurten pyörteiden keskeltä, sillä mikromuovin tiedetään yleisesti kertyvän merialtaita kiertävien pyörteiden keskiosia kohti. Tunnetuin tällainen pyörre sijaitsee pohjoisella Tyynellä valtamerellä ja tunnetaan mediassa nimellä ”Great Pacific Garbage Patch”.

Myöhemmin Suomessa näytteet analysoidaan tarkoin kemiallisin ja fysikaalisin menetelmin. Eri muovityyppien suhteellisia osuuksia virtausten eri vaiheissa vertailemalla saadaan toivottavasti hieman lisävalaistusta siitä, missä länsimaisen muovijätteen loppusijoituspaikat sijaitsevat.

Etelää kohti edettäessä aurinko tuntui erityisen lämpimältä ja tuli aika pestä lämpöhaalareista Jäämeren kurat pois ja ripustaa ne kannelle kuivumaan. Tunnelma oli kovin keväinen, vaikka kalenterin mukaan elettiin elokuun viimeistä viikkoa.

Viimeiset näytteet saatiin vielä rutiinilla talteen Itämereltä ennen kiinnittymistä laituriin Oceanian kotisatamassa Gdanskissa. Kaikki loppuu aikanaan, kolme viikkoa kului todella kuin siivillä.

Matka oli sekä tieteellisellä että henkilökohtaisella tasolla melkoinen. Oceania on hieno laiva ja henkilökunta erinomainen. Kaikki toimii, kaikki järjestyy ja joka tilanteessa sopii vähän vitsailla. Ystävällinen ja hyväntuulinen ilmapiiri kesti alusta loppuun ja kaikki myrskyt.

Mutta tutkimus jatkuu, aika siirtyä laivalta laboratorioon…

Kuvat ja teksti: Markus Weckström, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori.

Mikromuovijahtia pohjoisten leveyspiirien poikki (osa 2)

14.8-23.8.2017 Huippuvuorten pohjoispuoli, Grönlannin meri, Karhusaaret ja Tromssa

Sää- ja jääennusteet pakottivat perumaan heti ensimmäiset näytteenotot. Kovenevaa keliä lähdettiin kiireellä karkuun, uhkarohkeaa viivyttelyä olisi saattanut seurata pohjoistuulen liikuttelemiin jäämassoihin jumiutuminen. Jäämeri päätti ottaa luulot pois heti kättelyssä ja korkeine mastoineen R/V Oceania huojuu enemmän kuin luulisi olevan mahdollista. Lounas- ja päivällispöydissä oli hyvin tilaa. Meni jonkun aikaa ennen kuin oppi luottamaan että laiva todella pysyy pystyssä heilumisesta huolimatta. Vähän niin kuin lapsena keinutuolia kokeillessa, alkuun on vaikea uskoa että se ei pyörähdäkään selän kautta ympäri.

Jo seuraavan päivänä ensimmäiset näytteet saatiin kuitenkin talteen ja tutkimusmatka alkoi edetä noin tunnin välein muuttuvan suunnitelman mukaan. Kenties hyvänä merkkinä valtavan kokoinen valas kävi esittelemässä pyrstöään ensimmäisellä asemalla. Kokeneempien merentutkijoiden mukaan kyseessä hyvinkin mahdollisesti sinivalas, mutta varma lajinmääritys ei onnistunut.

Minkäänlaista vuorokausirytmiä on mahdotonta pitää – asemille voidaan osua mihin aikaan tahansa, laiva elää ympäri vuorokauden eikä aurinko laske. Ainoastaan ruokailuajat pitävät tarkasti kutinsa, vaikka päivä saattaa yhtä hyvin päättyä aamiaiseen kuin alkaa sillä.

Näytteenottoasemilla jokainen pitää tietysti huolen omasta tutkimuksestaan mutta kansityöskentelyssä tarvitaan käsipareja ja käytännön toimet toteutetaan yhteistyönä. Erilaisten instrumenttien laskeminen kilometrienkin syvyyksiin vie aikaa aika tavalla, ja laboratoriossa tapahtuvine jälkipyykkeineen työrupeamat kestävät usein kellon ympäri. Mikromuovinäytteitä kerätään kahdella haavilla: aluksen vierellä uitettavalla Manta-haavilla kerätään pinnalla kelluvia muovipartikkeleita ja vesipatsasta seulotaan pohjasta (jos kaapeli riittää) pintaan vedettävällä planktonhaavilla.

        

Grönlannin lähistöllä sattui odottamaton luontoelämys kun jääkarhu uiskenteli keskellä avomerta usvan seasta seuraamaan laivan puuhia. Hetken aikaa aluksen vierellä kelluttuaan karhu jatkoi pitkää uintiurakkaansa ja katosi takaisin sumuverhoon.

Karhusaaret sijaitsevat jotakuinkin pohjois-Norjan ja Huippuvuorten välissä. R/V Oceanian perinteisiin kuuluu turskan kalastus saarten edustalla eikä perinteistä sopinut tänäkään vuonna poiketa. Kalaonni oli myötäinen: lounaalla tarjoiltiin turskakeittoa ja päivällisellä paistettua turskaa. Pakkaseen säilöttiin koko miehistölle fileitä loppuvuoden tarpeiksi.

Karhusaarten jälkeen seuraava etappi oli huoltokäynti Tromssassa, missä saatiin tankit täyteen polttoainetta ja makeaa vettä. Puhelinkin löysi kentän ensimmäisen kerran sitten Longyearbyenin.

Kuvat ja teksti: Markus Weckström, Saaristomeren tutkimuslaitoksen preparaattori.

Older posts