Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Tag: luonto

Lehtopöllön jäljillä

Fodgebyn pihapiiri. Valkoinen talo taustalla.

Pimenevät kesäillat palauttivat jälleen mieleeni viime kesän, jolloin asuin niin kutsutun Valkoisen talon yläkerrassa. Olin jo käymässä nukkumaan, kun yhtäkkiä kuulin kimeää huutoa. Näin kallion päällä kolme tummaa hahmoa liikkumassa, mutta en pystynyt hämärässä erottamaan, mitä siinä oikein oli. Varmaan kettuja, ajattelin. Samassa yksi lähti lentoon, ja tajusin hahmojen olevan pöllöjä. Hihkaisin ääneen innostuksesta, sillä en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt niitä. Väsymys kaikkosi saman tien. Kimeät äänet olivat poikasten kerjuuääniä, ja emo hakikin niille ahkerasti ruokaa.

Seurasin ruokintaa aitiopaikalta noin kahden tunnin ajan. Lopulta järki pakotti lopettamaan, sillä aamulla oli aikainen herätys näytteenoton takia. Laitoin silmät kiinni ja yritin nukahtaa, vaikka pöllöjen aiheuttama adrenaliinipiikki jylläsikin vielä täysillä. Kauaa en kerennyt kuitenkaan paikallani makaamaan, sillä ikkunan takaa kuului voimakas tömähdys ja heti perään toinen. Sänkyni oli aivan ikkunan vieressä, joten käännyin varovasti ympäri. En uskaltanut edes hengittää, kun huomasin tuijottavani suoraan pöllön poikasen silmiin. Poikaset olivat hyttysverkon takana vain 30 cm päässä minusta. Maagista hetkeä kesti noin 15 sekuntia, jonka jälkeen poikaset lensivät pihapiiristä pois. Pöllöjä ei kuulunut enää sinä yönä, mutta tämän kohtaamisen jälkeen en pystynyt nukkumaan enää sekuntiakaan.

Pöllöjä voi nähdä istuskelemassa erityisesti pihapiirin kattoharjanteilla

Valkoisen talon pihapiirissä vierailleet pöllöt olivat lehtopöllöjä (Strix aluco), ja pääsin nauttimaan niiden seurasta vielä toisenkin kerran. Tällä kertaa kuului myös huhuilua, ja onnistuin äänittämään sekä emon että poikasten ääniä (kts. alla oleva video).

lehtopöllö-video

Klikkaa kuvaa ja kuuntele lehtopöllöemon ja poikasten ääniä (klikkaamalla kuvaa siirryt blogin flickr-sivustolle)

Muutama viikko sitten olin vapaaehtoistyöntekijämme Miskan kanssa kuudelta aamulla vetämässä punkkilinjoja pähkinälehdossa. Olimme edenneet linjalla noin kymmenen metriä, kun kaksi lehtopöllön poikasta lähti lentoon läheisestä puusta. Poikaset lensivät hetken edellämme, kunnes ne piiloutuivat syvemmälle metsään. Lyhyt kohtaaminen ei kuitenkaan innokkaalle lintuharrastajalle riittänyt, vaan päätin lähteä öiselle pöllöretkelle.

Viime viikolla minulle sattui vihdoin mahdollisuus jäädä viikonlopuksi saareen. Pyysin mukaan myös lintuguruni, sillä pitkän työviikon jälkeen ajatus valvomisesta yksin tuntui ylivoimaiselta. Olin koko viikon odottanut tulevaa pöllöretkeä, mutta perjantain sateinen ja tuulinen sää pilasi tunnelman täysin. Sade onneksi lakkasi iltaa kohden, mutta tuuli oli edelleen yli 10 m/s. Ajattelin, ettei ole mitään mahdollisuutta kuulla lintuja tällä säällä. Lisäksi pitkä työviikko painoi kummallakin taustalla, ja jo klo 22 alkoi tuntua siltä, ettei tästä lintureissusta tule mitään. Pitäisikö vain antaa olla? Päätimme kuitenkin, että yritetään valvoa ja mennään edes pihalle istumaan ja kuuntelemaan.

Vihdoin kello näytti 00, ja oli aika siirtyä asemiin. Hädin tuskin kerkesimme edes otsalamppuja virittämään, kun kuului tuttu kimeä ääni. Viimekesäinen innostus palasi välittömästi. Ääni oli vaimea, mutta selvästi tunnistettavissa. Lehtopöllön poikanen oli kerjäämässä ruokaa! Ääni kuului pihapiirin takana olevan riihen luota, joten päätimme mennä lähemmäs. Matkalla riihelle äänet voimistuivat, ja olimme kuulevinamme myös toisen äänen hieman eri suunnasta. Riihellä oli siis todennäköisesti juuri ne kaksi poikasta, jotka olimme Miskan kanssa nähneet.

Yhtäkkiä kerjuuäänet kuuluivat hyvin läheltä. Poikaset olivat aivan vieressä. Äänet kuuluivat noin kymmenen metrin päästä, ja poikasia oli selvästi kaksi. Yritimme valaista otsalampulla maastoa, mutta emme nähneet mitään. Äänet kuuluivat hyvin matalalta, joten epäilimme niiden piileskelevän puskien takana. Kuuntelimme ääniä muutaman minuutin ja päätimme olla häiritsemättä niitä enempää. Tiesimme myös, että ruokkiva emo voisi olla hyvin suojelevainen poikasiaan kohtaan, joten olisi parasta lähteä ennen kuin emo palaa takaisin.

Lähdimme kävelemään riiheltä kohti Valkoista taloa. Uteliaisuuttani vilkaisin kuitenkin vielä kerran taakseni ja silloin näin kaksi kiiluvaa silmää. Lehtopöllön poikanen katsoi suoraan meitä kohti. Menimme takaisin lähemmäs, ja huomasimme myös toisenkin silmäparin. Toinen poikasista tarkkaili maastoaan levottomasti, mutta ensin havaitsemamme seurasi tarkasti meidän liikkeitä eikä siirtänyt hetkeksikään katsettaan meistä. Jäimme vielä muutamaksi minuutiksi paikallemme, sillä pimeässä kiiluvat silmät olivat lumoava näky. Lopulta väsymys alkoi kuitenkin todella painaa, ja oli aika lähteä nukkumaan. Väsymyksestä ja sääolosuhteista huolimatta lehtopöllöretki oli antanut paljon enemmän kuin mitä olimme osanneet odottaa.

Kuvat, video ja teksti: Jasmin Inkinen, tutkimuslaitoksen preparaattori.  Creative commons lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Lue samanlaisia julkaisuja: 

Seilin luontoympäristöt osa 1.

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Seilin saaren itäosassa, Lemberginlahden reunalla sijaitsevan linjamerkin päältä löytyy tekopesä, jossa pesii kuuluisuudestaan autuaan tietämätön sääksipari. Haukkojen heimoon (Accipitridae) kuuluvien kalasääskien eli sääksien (Pandion haliaetus) pesintää on seurattu reaaliaikaisesti jo vuodesta 2006 lähtien. Kamera pystytettiin Seiliin Turun ammattikorkeakoulun toimesta, osana NatureIT ja myöhemmin Saaristomeri.info ja BalticSeaNow-hankkeita. Vuodesta 2015 lähtien Saaristomeren tutkimuslaitos on osallistunut kuvayhteyksien tarjontaan ja lintujen pesintää on voinut seurata Saaristomeri.utu.fi sivustolta, jossa on myös nähtävissä Seilin vedenlaadun seuranta-, sää- ja sinileväaseman tietoja. Viime vuodesta lähtien livekuvan lisäksi on ollut mahdollista myös kuunnella lintujen ääntelyä.

Kuten muut sääksikamerat Suomessa ja Euroopassa, myös Seilin kameraseuranta on alusta lähtien ollut hyvin suosittu ja kalasääskien pesintää on seurannut parhaimmillaan jopa miljoonayleisö. Sääksikamerasivuston kommenttiosioissa ja sääksikameroihin keskittyvissä foorumeissa katsojat elävät tiiviisti mukana sääksien pesimäpuuhissa ja linnunpoikasten kasvussa aina lintujen etelään muuttoon asti ja sen jälkeenkin. Sääksikamera on toiminnassa ympärivuoden. Talvisin kamerasta voi seurata saariston vaihtelevaa säätä ja satunnaisesti myös muiden lintulajien kuten merikotkien, varisten ja korppien touhuja.

Tällä hetkellä pesällä on hiljaista, kaiuttimissa ulvoo vain tuuli. Sääksikoiras Vasuri ja vanhimmat poikaset, epävirallisilta nimiltään Pomo ja Kakkonen, aloittivat syysmuuttonsa kohti Afrikkaa jo elokuussa. Vuosi oli sääksiparille dramaattinen, Vasurin pitkäaikaista kumppania Tildaa ei enää kesäkuun jälkeen havaittu pesällä. Sääksipari oli pesinyt Seilissä jo vuodesta 2011 lähtien. Sitä ennen linjamerkin päällä pesivät muun muassa Tapaniksi ja Liisaksi ristitty sääksipariskunta.

Sääkset aloittavat pesintänsä yleensä huhtikuussa. Sääksen pesä on sammalilla, turpeilla, jäkälillä ja oljilla sisustettu suuri risulinna, joka sijaitsee puun latvassa, merimerkissä tai kolmiomittaustornissa. Pesimäpaikan valinnan kannalta ratkaisevaa on saalistusvesien rauhallisuus ja läheisyys sekä sopivan tukevalatvaisen pesäpuun löytyminen. Lajin suosimat vanhat, tasalatvuiset männnyt ovat metsätalouden tehostuessa vähentyneet ja sopivien pesäpuiden puuttuminen on ollut suuri uhka sääksikannoille, ympäristömyrkkyjen ja muutonaikaisen vainon lisäksi – sääksikantojen maailmanlaajuinen romahdus tiedostettiin jo 1960-luvun lopussa. Tekopesien ahkeran rakentamisen, vainon vähenemisen ja myrkkykuorman keventymisen vuoksi Suomen sääksikannan kehitys on kuitenkin viime vuosikymmenien aikana ollut suotuisa. Suomessa pesii tällä hetkellä arviolta noin 1300 sääksiparia, pesimäkanta on 3. suurin Euroopassa.

Huhtikuun lopulta alkaen sääkset munivat 1-4 munaa. Tilda ja Vasuri saivat tänä keväänä 3 poikasta, jotka rengastettiin kesäkuussa hautomisen loputtua. Tildan katoamisen jälkeen todellista luonnon perhedraamaa koettiin uudestaan heinäkuussa kun ravintokilpailun seurauksena poikueen kuopus pudotettiin pesältä alas kohtalokkain seurauksin. Tällainen käytös (engl. siblicide) on suhteellisen yleistä linnuilla etenkin tilanteissa joissa resursseja kuten ravintoa on rajoitettu määrä. Kuten tässäkin tapauksessa, poikasten aggressiivinen käytös kohdistuu yleensä poikueen nuorimpaan ja sen on havaittu muun muassa parantavan jäljelle jääneiden poikasten selviytymistä (lisätietoja ilmiöstä englanniksi esim. Mock et al. 1990).

Ensi keväänä, sääksien palatessa maalis-huhtikuussa, jännitysnäytelmä jatkuu ja nähtäväksi jää ketkä pesivät tekopesällä jatkossa – palaako Vasuri takaisin vai tavataanko pesällä kenties täysin uusi sääksipari?

Lähteitä ja lisätietoa:

Edit: tekstistä korjattu virheellinen vuosiluku

Seilin luontoympäristöt osa 1.

Tervetuloa virtuaalimatkalle Seilin kerrokselliseen ja mosaiikkimaiseen ympäristöön. Tässä juttusarjassa kokoamme yhteen Seilin luontoon liittyvää tietoa keskittyen sen vähemmän tunnetuihin erityispiirteisiin. Nyt ensimmäisessä osassa kerromme yleisesti saarella tavattavista luontoympäristöistä. Tulevissa osissa syvennymme saaren ympäristönsuojelu- ja ennallistamistoimiin, inventointityöhön ja uhanalaiseen lajistoon. Ota siis vinkit talteen ja ensi kerralla saareen saapuessasi katso maisemia uusin silmin!

Näkymä Fodgebyn päärakennukselta Lemberginlahdelle.

Seilin luonto edustaa monipuolista ja vaihtelevaa välisaaristoluontoa, joka tarjoaa saarella matkailevalle monenlaisia luontokokemuksia. Maisemalle on leimallista viimeistään uuden ajan alussa syntynyt talonpoikaisasutus, jota seurasi 1600-luvulta 1960-luvulle jatkunut hospitaali- ja mielisairaalatoiminta.

Oman erityispiirteensä ympäristöön on jättänyt myös lähihistoria. Sairaalan suljettua 1962 jaettiin maa- ja vesialueet rakennuksineen Turun yliopiston, maa- ja metsätalousministeriön alaisen Metsäntutkimuslaitosken (Metla) ja muinaistieteellisen toimikunnan kesken. Jakomenettelyn myötä Seilin metsäalueet liitettiin osaksi Metlan Solbölen tutkimusaluetta ja entisille niityille ja pelloille istutettiin useita Suomelle vieraita puulaleja, joista osa kasvaa Seilissä edelleen.

Seilin valtiomaat olivat Metlan hallinnassa aina vuoteen 1995, jolloin hallinta siirtyi Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluille liitettäväksi osaksi Saaristomeren kansallispuistoon omana kokonaisuutenaan ja tieteellistä tutkimusta varten suojeltuna alueena. Nykyisin saari kuuluu myös Natura 2000-alueeseen, rantojensuojeluohjelmaan ja luetaan osaksi valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita. Myös alueen rakennukset ovat suojeltuja ja kiinteät muinaisjäännökset muinaismuistolain rauhoittamia. Saaren ympäristöjä hoidetaan ja ennallistetaan luonnon ja kulttuuriperinnön monimuotoisuutta suojellen.

Kierros Seilin rikkaisiin ja omintakeisiin ympäristöihin

Yhteysaluslaiturilta Fodgebyn päärakennuksen (Valkoisen talon) nurkille saavuttaessa vastassa olevat maisemat ovat rakennetun kulttuuriympäristön, niittyjen ja peltojen luonnehtimia. Saaren keskiosissa kulkiessa ympäristössä näkyy hyvin saaren historia – Seili on perinteisesti ollut laidunnettu. Kuten muuallakin Saaristomerellä, oli laidunkäyttö täälläkin avointa, karja kulki vapaasti saarella. Vain pihapiirit ja viljelmät oli aidattu jottei karja pääsisi niihin käsiksi. Laiduntaminen jatkui perinteisen kaltaisena aina 1990-luvulle. Noin kahdenkymmenen lampaan katrasta laidunnettiin ympäri saarta (Mikkola 1993).

Professori Mikko Niemen lampaat laidunsivat Seilissä vapaasti 1990-luvulla. Kuva päärakennuksen sisäpihalta.

Vuodesta 2013 lähtien Seilissä on jälleen laidunnettu. Laidunnus aloitettiin osana Metsähallituksen ympäristönhoitosuunnitelmaa, jossa maisema pyritään pitämään 1800-luvun tasolla.

Seilin niityillä ja muilla perinnemaisemilla kasvaa paikoin rauhoitettua peltomaitikkaa (Melampyrum arvense). Tämä aikaisemmin kiusallinen peltorikkaruoho hävisi viljelysmailta olet viljelytapojen muututtua. Maankäytön muutosten takia muutkin kasvupaikat ovat Suomessa ja myös muualla Pohjoismaissa käyneet vähiin. Peltomaitikan viimeiset pysyvät kasvupaikat Suomessa löytyvät lounaissaaristosta Nauvosta ja Ahvenanmaalta.

Tarkkasilmäinen voi havainnoida saaren keskiosissa ja vanhan mielisairaalarakennuksen eli päärakennuksen ympäristössä vanhan kulttuurin seuralaiskasveja, kuten vadelmaa (Rubus idaeus), ukkomansikkaa (Fragaria moschata), suopayrttiä (Saponaria officinalis), juhannusruusua (Rosa spinosissima) ja luumu- ja kirsikkapuita, joiden runsaus kielii Seilin pitkästä asutushistoriasta. Päärakennuksen pohjoispuolella on 1800-luvulla sijainnut kokonainen sairaalan käytössä ollut puisto- ja hyötykasvipuutarha.

Entisen puisto- ja hyötykasvipuutarhan kallioisesta rinteestä erottuu kiviaidan jäännös ja mahdollinen porttirakenne. Tulevaisuudessa kävijöiden on mahdollista sukeltaa käsinkosketeltavasti tähän 1800-luvun maisemaan, sillä suunnitelmissa on ennallistaa alue vanhaan loistoonsa yhdessä Biodiversiteettiyksikön muiden yksiköiden ja saaren muiden toimijoiden kanssa. Kuvat: Mikko Helminen  2012/Seilin arkeologia hanke.

Saaren keskeltä eteläosiin siirryttäessä muuttuvat näkymät saaristolaisittain pienpiirteisiksi. Laaksoissa ja rinteiden alaosissa luonto on rehevää. Lehtoja on paljon. Metsälehmus (Tilia cordata) ja pähkinäpensas (Corylus avellana) esiintyvät verrattain runsaina. Myös tammia (Quercus robur) on harvakseen muutamassa paikassa – Nauvon saaristo sijaitsee tammivyöhykkeellä toisin kuin muu Suomi. Kedoilta ja rantaniityiltä tapaa vaateliaita niittykasveja, jotka hyötyvät laidunkäytöstä.

Seilin eteläosien rehevää pähkinäpensaslehtoa.

Kirkkoniemeen kulkiessa, ennen kirkkoa, vastassa on maantieteellisesti merkittävä erityiskohde, saarelle harvinaiset avoimet hiekka-alueet ja niin kutsuttu tombolo-muodostelma, joka on muodostunut paikalleen aallokon ja maankohoamisen yhteisvaikutuksesta. Tämä maakangas yhdistää Seilin pääsaareen kirkkoniemeen.

Näkymä  tombolo-muodostelman yli museokirkolle päin. Vielä 1800-luvun puolessa välissä tässä kohden virtasi meri. Kuva: Milla Aironsalmi.

Seilin pohjoisosiin siirryttäessä maisema on karu. Kalliot ja kalliokedot muodostavat pienipiirteisen mosaiikin. Täällä kalliomänniköt sekä kuivat ja tuoreet havupuuvaltaiset kankaat ovat yleisimmät luontotyypit. Silikaattikallioilla on paikoin melko runsaasti kuollutta puuta ja osa kalliomänniköistä onkin luokiteltu luonnonmetsiksi tai on hiljalleen kehittymässä sellaisiksi.

Pohjoisosissa maasto on vain vähän kulunut ja roskaantunut lähinnä rantojen osalta, josta voi päätellä, että virkistyskäyttö on tähän asti ollut melko vähäistä Postilaituri-Fogdebyn-päärakennus-Kirkkoniemen alueen ulkopuolella. Seilissä luontotyyppien, lajien, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten suojelu ja hoito on keskeinen osa toimintaa. Tämän vuoksi leiriintyminen, tulenteko ja/tai ympäristön vahingoittaminen on Seilissä kielletty. Kulumisen ehkäisemiseksi, kävijöiden toivotaan kunnioittavan saaren omintakeista ympäristöä ja liikkuvan hiekkateiden ja polkujen varrella. Tulevaisuudessa vierailijat pääsevät tutustumaan Seilin monimuotoisiin luontoympäristöihin myös  luontopolun varrella, joka suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä saaren muiden toimijoiden kanssa.

Syyskuinen Seili Timo Oksanen Productionsin kuvaamana:


Lähteet ja lisätietoa

Tämän postauksen tiedot perustuvat suurelta osin seuraaviin julkaisuihin:

  • Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden toimittama ja Leif Lindgrenin kirjoittama maiseman- ja luonnonhoitosuunnitelma ja selvitys, Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja 2007. Sarja B.
  • Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta juhlakirja 
  • Mikko Helminen, Taina Niemi 2012. Seilin saaren opastusjärjestelmän uudistus. Saaristomeren tutkimuslaitos, Turun yliopisto.
  • Mikko Helminen 2012. Kohteiden Seili Mielisairaalanpuisto, Seili Skreddarens hus ja Seili Kirkkoniemi (Myllymäki 6) tarkastukset sekä kohteiden Seili Utridarens tomt ja Seili Dårhusen koetutkimukset vuonna 2011. Seilin arkeologia hanke, Arkeologian oppiaine ja Saaristomeren tutkimuslaitos.
  • Marja Mikkola 1993. Seilin kirkon lähiympäristön maisemanhoidon toimenpideohjelma. – Museovirasto, MA-Arkkitehdit. Moniste. 24 s.