Vaikka blogissamme on talven ja kevään ajan ollut hiljaista, ei vauhti ole hiljennyt saarella. Päinvastoin, talven aikana muun muassa haimme rahoitusta useaan tutkimusprojektiin, järjestimme Saaristomeren tilaa ja suojelua käsitteleviä Saaristomeri-seminaareja sekä teimme totutusti valmisteluja tulevaa kenttäkautta varten. Viime viikolla kenttäkausi alkoi Seilissä toden teolla kun vuotuinen puutiaisnäytteenotto käynnistyi. Samalla viikolla kävimme laskemassa myös uuden karhean silakkarysämme Airistolle. Myös ensimmäiset kenttäkurssit ovat alkaneet. Viime viikonloppuna Seilissä vieraili Kuninkaantien lukio Espoosta ja tällä viikolla suuntasimme r/v Aurelian kanssa ulkosaaristoon Berghamniin ja Boskäriin Turun yliopiston maaselkärankaisten kenttäkurssin (ns. lintukurssin) opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Alla muutamia kuvia kuluneelta kahdelta viikolta.

Livian ammattiopiston opiskelija Vaula Lyytikäinen teki kevään aikana työssäoppimisjaksonsa Seilissä. Vesinäytteenoton ja muiden tutkimuslaitoksen töiden ohessa Vaula pääsi tutustumaan puutiaisnäytteenottoon. Toukokuun alussa puutiaisia löytyi jo, mutta kovin kohmeessa ne vielä kylmästä ilmasta olivat.

Ensimmäinen kahdesta Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusrysästä asennettiin viikolla 19 Airistolle. Rysän avulla on tarkoitus jatkaa 1980-luvulta jatkunutta silakka-aikasarjaa. Lisätietoa 35-vuotiaasta silakkaprojektistamme löydät täältä (englanniksi).