Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Tag: kenttätyö (page 1 of 2)

Tekemällä oppii – Käytännön opetuksen merkitys esimerkkinä Seilin tutkimusaseman murtovesikurssi

Miltä kenttäkurssit tuntuvat opiskelijan näkökulmasta? Tässä blogikirjoituksessa on yhden ekologian opiskelijan näkemys käytännön tekemiseen ja sen tärkeyteen yliopisto-opinnoissa Seilissä vietetyn viikon jäljiltä.

Yliopistolla ei voi koskaan olla liikaa käytännön kursseja. Varsinkin biologian laitoksen puolella, Seilin käytännön kurssit ovat yksi isoimmista puheenaiheista opiskelijoiden jakaessa kokemuksiaan keskenään opintoihinsa liittyen. Päätin itsekin tutustua näihin yliopiston käytännön kursseihin, ja niiden toteutukseen ilmoittautumalla kesän lopuksi pidettävälle murtovesikurssille. Satunnaisia ryhmätöitä lukuun ottamatta päivät yliopistolla kuluvat lähinnä luentosaleissa istuskellessa ja PowerPoint-dioja tuijotellessa, joten tämä kurssi tuli tarpeeseen. Kesätyöni olivat juuri päättyneet ja muiden kurssien luennot eivät olleet vielä alkaneet.

Viisi päivää kestäneeseen kurssiin oli sisällytetty kunnioitettavan paljon. Kokonaisuudessa oli paljon uutta, ja osittain itselleni myös vanhan verestämistä. Päivät kestivät auringonnoususta sen laskuun, ja kurssi oli sopiva sekoitus käytäntöä ja teoriaa. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt, että myös labrapuolta oli hieman sisällytetty mukaan. Tällöin myös opiskelijat, jotka eivät itseni lailla ole aikaisemmin labrassa juuri viettäneet aikaa, pääsivät tutustumaan vesilabran laitteistoon ja toimenpiteisiin kattavammin.  Vaikka esimerkiksi pohjaeläinnäytteitä olen aikaisemmissa amk -opinnoissani ja työharjoitteluissani ottanut, se on tapahtunut käsikäyttöisellä Ekman -noutimella, enkä ole aikaisemmin päässyt näkemään huomattavasti isokokoisemman, vinssiin kiinnitettävän Vann Veen- noutimen käyttöä. Itselleni kalabiologiasta kiinnostuneena rantanuottaus ja verkotus olivat kurssin kohokohtia, ja oli hienoa, että jotkut pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään konkreettisesti näkemään koekalastuksen toteutuksen. Jokaisen päivän päätteeksi ainakin tyttöjen tupa oli hyvin hiljainen. Kaikki olivat niin puhki ja täynnä uutta tietoa, että uni iski melkein heti kun pään sai tyynyyn.

Murtovesikurssi, c: Sonja Risti

Vann Veen -noutimen käyttöön tarkoitettu vinssi vasemmalla ja itse noudin oikealla (Risti, 2018).

Olen aina ajatellut, että biologiksi ei opi sisätiloissa. Tietyn teoriapohjan omaksumalla ja aiheeseen perehtymällä saa tietenkin hyvän kuvan aiheesta, mutta vaikka kuinka lukisi etukäteen kuvauksia rantanuotan vetämisestä, tajuaa sen takana olevan mekanismin vasta kun on pitänyt nuotan naruja omissa käsissään. Myös kalat ja kasvit näyttävät melko erilaisilta tutkimusalustalle kerättyinä kuin valkokankaalle heijastettuina.

Murtovesikurssi, c: Sonja Risti

Ahvenen iänmääritystä suomuista mikrofilmin lukulaitteella(Risti,2018).

Murtovesikurssi, c: Sonja Risti

Rantanuotan vetoa (Risti,2018).

Seilissä vietetyn viikon jälkeen voin sanoa, että käytännön kurssit tulevat todella kovaan tarpeeseen. Henkilökohtaisesti pidän yllättävänä miten vähän niitä kaiken kaikkiaan järjestetään yliopistolla. Opiskelijoiden keskuudessa näkyi aivan erilaista innostusta alaan kuin mitä ikinä on aistittavissa luennoilla. Päivät eivät olleet keskenään täysin samanlaisia, ja opiskelijoilla heräsi paljon uusia kysymyksiä ja pääsimme jakamaan ammatillisen kasvun kannalta tärkeitä mietteitä keskenämme. Toki käytännön kursseilla on aina myös omat ongelmansa, ja opiskelijoita harmitti, että kaikki eivät päässeet tekemään kaikkea. Haasteeksi muodostui välillä myös se, että tekemiseen panostettiin niin paljon, että joskus saattoi jäädä epäselväksi  miksi tehdään, sitä mitä tehdään. Mutta oli hyvä huomata, että opiskelijat opettivat tarvittaessa toisiaan ja kävivät ammatillista keskustelua, jollaista harvoin kuulee opiskelijoiden käyvän keskenään.

Itse jo aiemmissa opinnoissani useille kenttäkursseille osallistuneena näkisin, että kenttäkurssit ovat myös mahdollisuus luennoitsijoille käydä laajempaa keskustelua omasta alastaan opiskelijoiden kanssa. Parhaimmillaan näillä kenttäkursseilla luennoitsijalla on vanhemman tutkijan roolin ja hän selittää nuoremmalle tutkijalle (opiskelijalle) näkemyksiään ja herättää tällä keskustelua. Olemme kaikki hieman eri vaiheissa opiskelujamme, mutta kaikkia yhdistää yhteinen mielenkiinto tätä alaa kohtaan, ja jokainen tilaisuus kasvattaa omaa osaamistaan ja ymmärrystään on aina edistystä ammatillisen kasvun tiellä.

Murtovesikurssi, c: Sonja Risti

Kalojen irrottamista verkosta aamutuimaan (Risti,2018).

Ollessaan ensimmäistä kertaa kosketuksissa kalanliman ja suomujen kanssa opiskelijalle hahmottuu käsitys omasta soveltumisestaan kenttätöihin. Parhaimmillaanhan nämä kurssit toimivat silmiä avaavana kokemuksena, jonka kautta opimme tuntemaan sekä ympäristöämme että itseämme paremmin. Kenttätyö ei sovellu kaikille, mutta ei toimistotyökään. Varsinkaan kun moni ei suorita opiskelujensa aikana kuin ehkä yhden alaansa liittyvän työharjoittelun, on erityisen tärkeää, että opinnoissa on mahdollisuus päästä kosketuksiin eri osa-alueiden kanssa. Itse olen tiennyt jo Turun amk:n iktyonomilinjan ensimmäisten kenttäkurssien jälkeen, että en pystyisi olemaan tällä alalla ellen pääse ulos ja olemaan kosketuksissa tutkimusaiheeni kanssa. Se on itselleni elinehto. Niin kuin ovat mielestäni kenttäkurssit biologin ammattitaidolle.

Kuvat ja teksti: Sonja Risti, iktyonomi, 2.vuoden ekologian opiskelija

Viikko kuvina: murtovesikurssi 2018

Tiesitkö, että Seilissä on pidetty kenttäkursseja jo 1960-luvulta lähtien? Tämän kesän viimeisellä kenttäkurssilla Turun yliopiston biologian ja maantieteen opiskelijat tutustutettiin Itämeren erityispiirteisiin ja saariston ekologiaan. Viikon aikana retkeilimme tutkimusalus r/v Aurelian ja Seili 5-aluksen kyydissä saariston sisä-, väli- ja ulkovyöhykkeiden läpi näytteitä ottaen. Saaristoretkeily sai vastapainokseen niin pohjaeläinten ja eläinplanktonin mikroskopointia kuin happinäytteiden titraustakin. Murtovesikurssi on järjestetty nykyisessä muodossaan jo vuodesta 2003 lähtien ja kurssin opettajina toimii tutkimuslaitoksen henkilökunta. Alla otteita kurssiviikon ohjelmasta.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Alkuluennon jälkeen ensimmäinen meripäivä starttasi Aurajoen kupeesta ja ensimmäiset näytteet otettiin jo hetken päästä Linnanaukossa, jossa tavoitteena oli havannoida Aurajoen vaikutusta näkösyvyyteen, lämpötilaan, suolapitoisuuteen ja pohjasedimentin laatuun.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Matka jatkui Linnanaukolta Airistoa pitkin kohti Seiliä. Tutuksi tulivat muun muassa Limnos-noudin ja muut vesinäytteenoton salat.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Sääjumalat suosivat tämänkertaisia kenttäkurssilaisia ja näytteidenottoa saatiin maanantain aikana harjoitella idyllisen tyynessä ja aurinkoisessa säässä.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Seiliin saavuttiin tyynen sään ansiosta ennätysaikaan. Päivällisen jälkeen työt jatkuivat vielä eläinplanktondemon parissa tutkimuslaitoksen uuden merivesilaboratorion kurssisalissa.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Tiistai-aamuna hyppäsimme jälleen r/v Aurelian kyytiin ja suuntasimme ulkosaaristoa kohti. Sääennustukset povasivat päivälle kovaa tuulta, joten päivän ohjelma oli syytä aloittaa pelastautumisharjoituksella.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Merentutkimus vaatii usein paljon fyysistä työtä. Turvakehikkoon sidotun suolapitoisuutta, lämpötilaa ja happipitoisuutta mittaavan CTD-sondin kiskominen Ådofjärdenin 100 metrin syvänteestä käy jo hyvästä treenistä.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Maanantain ja tiistain aikana kerättiin Ekman ja Van Veen-pohjanoutimilla useita sedimenttinäytteitä. Van Veenillä otettujen näytteiden esikäsittely on suoranaista kuraterapiaa.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Joskus kurssiohjelmaa on muokattava vallitsevien olosuhteiden mukaan. Yli 11 m/s puhaltavan tuulen vuoksi rantanuottaus Boskärin saarella päätettiin jättää väliin ja Seiliin jouduttiin suuntaamaan aiottua aiemmin.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Kurssimuutosten vuoksi labrassa aloitettiin iltapäivällä pohjanäytteiden läpikäyminen. Ja mitä kaikkea mudasta löytyykään! Ainakin monisukasmadot tulivat hyvin tutuiksi – Amerikansukasjalkaisten (Marenzelleria spp.) määrät lähentelivät parhaimmillaan lähes 200 yksilöä/näyte.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Keskiviikkona hyppäsimme Seili 5- aluksen kyytiin klo 8.00 ja suuntasimme kohti välisaaristossa sijaitsevaa Iso-Kuusisen saarta. Kauan ei maisemia ehditty ihailla, sillä ensimmäinen pysähdys olikin jo pian Seilin pohjoispuolella Päiväluodon seurantapisteessä, jossa vuorossa oli edeltävinä päivinä tutuksi tulleet vesinäytteet ja näiden lisäksi planktonnäytteenotto sulkuhaavilla.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Iso-Kuusiseen saavuttuamme ohjelmassa oli uusi näytteenottomenetelmä, rantanuottaus. Nuottaus pehmeillä hiekkapohjilla ja kovilla rakkolevän peittämillä pohjilla havainnollisti jälleen hyvin rakkolevän ja muun pohjakasvillisuuden merkitystä lajien monimuotoisuudelle.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Mitäpä olisi murtovesiekologian kurssi ilman veteen joutumista! Nuottaamisen ohella Iso-Kuusisissa etsittiin sedimenttiin kaivautuneita simpukkalajeja.

STL UTU murtovesikurssi 2018

Tiistai-ilta ja keskiviikko-aamu jatkui viimeisen näytteenottomenetelmän eli verkkokalastuksen parissa. Pinta-, väli- ja pohjaveteen laitettujen Nordic-yleiskatsausverkkojen avulla pääsimme vertailemaan kalalajien esiintymistä, pituutta ja kokoa eri syvyyksissä. Tutuksi tulivat myös Saaristomeressä yleisesti tavattavat kalalajit. Mittausten jälkeen kerätyt kalat pakastettiin ja lähetetään myöhemmin Turkuun hyödynnettäväksi Biologian laitoksen muussa opetuksessa.

Lue samankaltaisia julkaisuja:

Kenttäkurssi tutustuttaa ympäröivään luontoon

Kuulumisia silakkalabrasta

Väkäkärsämatojen esiintyvyyttä Saaristomeren silakoissa ja merimetsoissa tutkiva projektimme on päässyt alkukesän aikana hyvään vauhtiin. Projektissa työskentelevät tutkimusavustajat Johannes Sahlsten ja Minna Kivimäki ovat alkukesän aikana hakeneet silakkanäytteitä Saaristomeren alueen kalastajilta ja parhaillaan käyvät Seilissä näytteitä lävitse.

Silakan loisprojekti STL UTU

Tutkittavista silakoista kerätään loismatojen lisäksi tietoa monista muista ominaisuuksista. Kaloista määritetään muun muassa kalan sukupuoli, ikä, pituus ja paino. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Seilissä on tutkittu pitkään Saaristomerellä kutevan silakan lisääntymistä ja siihen liittyviä ominaisuuksia. Kuvassa silakkanaaraasta on otettu erilleen kehitysvaihemäärittelyä varten sen gonadit eli sukupuolirauhaset. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Projektin aikana kerätyistä silakoiden vatsaontelot tarkastetaan loismatojen varalta. Kuvassa pinsettien yläpuolella on nähtävissä pari loismatoa kiinnittyneenä.  Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Löydetyt loismadot säilötään denaturoituun alkoholiin ja lähetetään myöhemmin Itä-Suomen yliopiston molekyyliekologian tutkimusryhmälle  tunnistettavaksi. Kuva: Johannes Sahlsten.

Silakan loisprojekti STL UTU

Väkäkärsämato mikroskoopin alla. Kuva: Johannes Sahlsten.

Varsinais-Suomen Ely-keskus myönsi hiljattain Turun yliopistolle poikkeusluvan ampua vuosien 2018-2019 aikana 50 kappaletta merimetsoja Saaristomeren Airisto-Velkuan alueelta tutkimustarkoituksiin. Hankitut näytteet hyödyttävät kaikkiaan kolmea  eri tutkimusprojektia ja tulevat antamaan tietoa linnuissa esiintyvien loisten lisäksi mm. merimetsojen käyttämästä ravinnosta ja raskasmetallipitoisuuksista. Voit lukea lisää myönnetystä luvasta ja projektista Ylen uutisartikkelista.


2-vuotinen tutkimushankeemme on Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän rahoittama ja se toteutetaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja Biotieteiden laitoksen molekyyliekologian tutkimusryhmän kanssa.

Kuvat: Johannes Sahlsten, Creative commons lisenssi CC BY-NC-ND 4.0

Teksti: Katja Mäkinen

Silakan rasvapitoisuus ei ole sama kuin ennen ja se johtuu muuttuneista ympäristöolosuhteista

Mikä mahdollistaa silakan menestyksen Itämeren omalaatuisessa ympäristössä, jossa suolapitoisuus on alhainen ja vaihtelee alueellisesti ja ajallisesti? Kysymys on askarruttanut läpi silakkaprojektimme reilun 30-vuotisen historian ja askarruttaa edelleen vaikka tiedämme silakan elosta Saaristomerellä nykyään paljon enemmän kuin mitä projektin alkuaikoina. Tällä viikolla otimme yhden askeleen kohti tämän moniosaisen palapelin ratkaisua, kun Turun yliopiston Biokemian laitoksen kanssa toteutettu tutkimuksemme hyväksyttiin julkaistavaksi Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Sciences -lehdessä. Tutkimuksessa tarkastelimme Saaristomerellä kutevan silakan lihasrasvavarastojen vaihtelua vuosina 1987-2006 ja 2013-2014.

Rasvavarastot vaikuttavat kalan kaikissa elämänvaiheissa, niiden antama energia mahdollistaa muun muassa lisääntymisen, kasvun ja selviytymisen epäedullisina ajankohtina. Ilmastonmuutoksen aiheuttamien ympäristömuutosten odotetaan muuttavan kalojen energiapitoisuutta (fysiologisten vaikutusten ja ravinnon muutosten kautta), mikä tekee aiheen tutkimisesta mielenkiintoista. Useimmat kalat varastoivat rasvaa huonon päivän varalle lihaksiinsa tai sisäelimiinsä. Saaristomeren rysäkalastajilta saamamme silakkanäytteet osoittivat, että touko-kesäkuussa Saaristomeren matalille rannoille kutemaan saapuvien silakoiden lihasrasvapitoisuus laski keskimäärin 45% (5-6 prosentista 1.5 prosenttiin tuorepainosta). Sama suuntaus havaittiin myös niiden silakoiden rasvoissa, jotka Selkämeren sijaan talvehtivat Saaristomerellä. Havaittua muutosta selittävät parhaiten meriveden makeutuminen ja Selkämeren silakkakannan voimakas kasvu. Myös talvikauden (tammi-huhtikuu) veden lämpötilan nousu oli yksi rasvapitoisuuden pienentymistä selittävä tekijä.

Matkalla kohti Selkämerta. Tutkijat Mikael Elfving ja Marjut Rajasilta Seili 1-veneen kyydissä matkalla eteläiselle Selkämerelle keräämään tutkimuksessa hyödynnettyjä eläinplanktonnäytteitä. Kuva: Katja Mäkinen.

Vaikka rasvapitoisuuden laskun ja suolapitoisuuden, lämpötilan ja populaatiokoon välisiä syy-seuraussuhteita ei voidakaan havaintoaineistostamme päätellä (tähän pystyvät vain kokeelliset tutkimusasetelmat), on kuitenkin selvää, että noin 20-vuotta kestäneen tutkimusjakson aikana silakan elinympäristö on muuttunut. Vuoden 1987 jälkeen pintaveden suolapitoisuus on laskenut Selkämerellä noin 10 prosenttia ja meriveden lämpötila talvikaudella noussut keskimäärin 1.5 asteen verran. Silakoiden lihasrasvapitoisuuden lasku saattaakin liittyä kasvaneeseen energiankulutukseen: veden makeutumisen seurauksena silakat joutuvat käyttämään enemmän energiaa ruumiinsa nestetasapainon säätelyyn (osmoregulaatioon) ja talvien lämpenemisen vuoksi energiaa kuluu myös muun muassa lisääntyneeseen uintiaktiivisuuteen. Rasvapitoisuuden suuri yksilöiden välinen vaihtelu ja Selkämeren silakkakannan kasvu viittaavat myös siihen, että kalat joutuvat kilpailemaan aiempaa enemmän ravinnosta.

On mahdollista, että makean veden hankajalkainen Limnocalanus macrurus on yksi syy silakan rasvojen hyvään laatuun ja, toisaalta myös silakkakannan kasvuun Selkämerellä. Kala on sitä, mitä se syö.

Silakka

Saaristomeren silakoita. Kuva: Johannes Sahlsten

Mielenkiintoista oli havaintomme, että vaikka lihasrasvan määrä on laskenut, oli rasvojen laatu sen sijaan pysynyt hyvänä ja jopa parantunut aiempiin tutkimuksiin verrattaessa (Linko ym. 1985). Tutkimamme silakat sisälsivät paljon tärkeitä omega-3 rasvahappoja EPA:a ja DHA:ta sekä muita monityydyttämättömiä rasvahappoja (engl. Polyunsaturated fatty acids; PUFA). On mahdollista, että suolapitoisuuden laskusta Selkämerellä yleistynyt makenveden hankajalkainen Limnocalanus macrurus on yksi syy silakan rasvojen hyvään laatuun ja, toisaalta myös silakkakannan kasvuun Selkämerellä. Kala on sitä, mitä se syö. Toisin kuin kasvit ja muut omavaraiset eliöt, toisenvaraiset eliöt eivät pysty itse tuottamaan ns. tärkeitä rasvahappoja (engl. Essential fatty acids, EFA) vaan ne täytyy saada ravinnosta. Limnocalanus on saalislajiksi otollinen runsautensa, suuren kokonsa ja suurien rasvavarastojensa vuoksi (Mäkinen ym. 2017). Se myös sisältää paljon hyviä rasvahappoja sisältäviä vahaestereitä. Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessamme (Rajasilta ym. 2015) osoitimme, että Limnocalanus on Selkämerellä suosittu ja tärkeä saalislaji touko-kesäkuussa, ajankohtana jolloin kalat valmistautuvat kutemaan.

Mitä merkitystä muutoksilla on?

Rasvat ovat vesiekosysteemien pääpolttoaine. Korkea rasvapitoisuus muun muassa parantaa selviytymistä ja mahdollistaa lisääntymisen epäedullisina aikoina. Lihasrasvapitoisuuden lasku voi jatkuessaan siten vaikeuttaa esimerkiksi silakan lisääntymismenestystä. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa, sillä toisaalta rasvojen hyvä laatu (tärkeät rasvahapot, EFA) on lisääntymisen onnistumisen kannalta rasvapitoisuutta tärkeämpi tekijä. Selkämerellä tapahtuneet ympäristömuutokset voivat tässä mielessä olla silakan kannalta suotuisia, koska rasvojen laatu näyttää parantuneen.

Selkein merkki Itämeren muuttuneista energiavirroista on silakan koon pieneneminen viimeisten vuosikymmenien aikana. Koon pienentyminen on yksi tapa vähentää energiankulutusta, mutta kalat voivat mahdollisesti myös säästää energiaa muilla tavoin, esimerkiksi muuttamalla vaellusreittejään tai pidättäytymällä lisääntymästä kunnes energiavarastot ovat elpyneet. Silakkakannan rasvapitoisuuden pieneneminen ei  vaikuta pelkästään silakoihin vaan lihasrasvapitoisuuden lasku yhdessä siitä seuranneiden ilmiöiden kanssa voi  mahdollisesti vaikuttaa laajemmin ravintoverkossa – silakka on tärkeä saalislaji esimerkiksi lohikaloille, harmaahylkeelle kuin myös monille merilinnuillekin. Silakka on myös yksi kaupallisen kalastuksen tärkeimmistä saalislajeista. Konkreettisimmin silakan kääpiöityminen ja laihtuminen näkyykin ruokalautasella: 1980-luvun alussa Airistolta kalastettu nelivuotias silakka oli keskimäärin 21-senttinen, nyt noin 16-senttinen. Vastaavasti paino oli 80-luvulla keskimäärin 45 grammaa, nyt noin 25 grammaa.

Lihasrasvapitoisuuden laskulla voi toisaalta olla positiivisiakin vaikutuksia. Esimerkiksi PCB:t ja dioksiinit ovat rasvaliukoisia yhdisteitä ja rasvapitoisuuden lasku on voinut osaltaan vähentää näiden aineiden määriä silakoissa vaikka alentuneet pitoisuudet silakassa heijastavat myös toki aineiden pitoisuuksien pienentymistä ympäristössä.

Julkaisu:

Rajasilta, M., Hänninen, J., Laaksonen, L., Laine, P., Suomela, J.-P., Vuorinen, I. & Mäkinen, K. 2018. Influence of environmental conditions, population density, and prey type on the lipid content in Baltic Herring (Clupea harengus membras) from the northern Baltic Sea. Canadian Journal of Fisheries and Aquatic Sciences (hyväksytty julkaistavaksi)

Muut lähteet:

  • Linko, R. R., Kaitaranta, J. K,. & Vuorela, R. 1985. Comparison of the fatty acids in Baltic herring and available plankton feed. Comp. Biochem. Physiol. 82B: 699–705.
  • Mäkinen, K., Elfving, M., Hänninen, J., Laaksonen, L., Rajasilta, M., Vuorinen, I., & Suomela, J. P. 2017. Fatty acid composition and lipid content in the copepod Limnocalanus macrurus during summer in the southern Bothnian Sea. Helgoland Marine Research71(1), 11. Linkki tutkimukseen
  • Rajasilta, M., Hänninen, J., & Vuorinen, I. 2015. Decreasing salinity improves the feeding conditions of the Baltic herring (Clupea harengus membras) during spring in the Bothnian Sea, northern Baltic. ICES J. Mar. Sci. 71(5): 1148-1152. Doi:10.1093/icesjms/fsu047. Linkki tutkimukseen
  • Rajasilta, M. 2014. Kutupaikkojen kartoituksesta kalakannan vaihteluiden syihin – 30 vuotta silakkatutkimusta. Seili – Saaristomeren tutkimusta 50 vuotta. s. 81-98.

Lue lisää:

Silakkaprojektin kotisivut (englanniksi)

Older posts