Mukana vai marginaalissa – toteutuvatko vammaisten oikeudet?
Tiesitkö, että vammaiset ovat maailman suurin vähemmistöryhmä? Maailman terveysjärjestön mukaan 15 prosenttia väestöstä on vammaisia tai elää erilaisten toimintarajoitteiden kanssa.
Täältä löydät Sote-akatemian verkostoissa tehtävään tutkimukseen liittyviä tekstejä.
Tiesitkö, että vammaiset ovat maailman suurin vähemmistöryhmä? Maailman terveysjärjestön mukaan 15 prosenttia väestöstä on vammaisia tai elää erilaisten toimintarajoitteiden kanssa.
Kokemus ryhmään kuulumisesta määritellään ihmisen perustavanlaatuiseksi psykologiseksi tarpeeksi ja kuuluvuuden kokemuksen katsotaan mahdollistavan motivaation syntymisen.
Moniammatillisuutta ja moniammatillista työskentelyä tulisi harjoitella jo osana sotealan opintoja. Opinnoissa tulee oppia näkemään keskiössä asiakas, jonka eteen työtä tehdään.
Kiinnostukseni ikääntyneiden hoivaa kohtaan heräsi, kun tarkastelin Turun kulttuuripääkaupunkivuonna lanseeratun ”Kulttuuria vanhusten arkeen” -hankkeen vaikutuksia kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen. Kulttuuristen toimintojen toteutumisen lisäksi aloin kiinnostua myös niistä moninaisista tavoista, joilla tilallista kontrollia ja ohjailua toteutettiin vanhainkodeissa.
Maailmanlaajuisten ja paikallisten ympäristökriisien aikana on laajennettava katsetta ja kysyttävä, millä tavoin ihmisten hyvinvointi limittyy toisten lajien ja ekosysteemien hyvinvointiin – ja kuinka inhimillistä ja ei-inhimillistä hyvinvointia voidaan edistää yhteistuumin.
Systeemiajattelun valossa digitaalisessa muutoksessa ei ole kysymys vain analogisten työvaiheiden digitalisoimisesta, vaan digitaalisen teknologian mahdollistamista uusista toimintatavoista. Uudet toimintatavat merkitsevät usein myös vallan uudelleenjakautumista.
Systeemin toiminnan kannalta on olennaisempaa tarkastella sen osien välistä vuorovaikutusta, kuin yksittäisen toimijan ominaisuuksia.
Turun yliopiston Sote-akatemia koordinoi OKM:n rahoittamaa LASTU-hanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen kanssa vuosina 2021–2023. LASTU-hankkeen tavoitteena on…
Häiriökysynnällä (failure demand) tarkoitetaan tilannetta, joka syntyy, kun palvelujärjestelmä epäonnistuu asiakkaan tarpeisiin ja odotuksiin vastaamisessa − eli asiakkaan palvelemisessa. Kun asiakas ei saa odotuksiaan vastaavaa palvelua…
Onko olemassa ihmissuhdeammattia, jossa ei tehtäisi monialaista yhteistyötä? Mitä monialaisuus tai moniammatillisuus loppujen lopuksi tarkoittavat? Varsinkin jälkimmäiseen kysymykseen voi olla vaikeaa antaa yksiselitteistä vastausta. Esimerkiksi …