Kesäkuun uutiskirjeen aiheita ovat
- Opintotoimisto suljettu kesällä
- Syksyllä palataan kampukselle – ota asumisjärjestelyt huomioon
- Syksyn opetusaikataulu julkaistu
- Muista lukuvuosi-ilmoittautuminen!
- Turun yliopiston Intranetiä uudistetaan
- NettiOpsun lukuoikeudet poistuvat elokuussa
1. Opintotoimisto suljettu kesällä
Huomaathan, että opintotoimistot Turussa sekä Porissa pyörivät pienellä miehityksellä tai ovat tavoittamattomissa 1.7.-1.8.2022.
2. Syksyllä palataan kampukselle – ota asumisjärjestelyt huomioon
Yliopiston koronavalon ollessa vihreänä, on tarkoitus palata kampukselle mahdollisimman suurissa määrin. Kampuksella olo mahdollistaa kohtaamiset opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä sekä helpottaa uusiin ihmisiin tutustumista. Myös oppimistulokset ovat tietyissä tapauksissa saattaneet hieman heikentyä, joten tästäkin syystä paluu kampukselle on tärkeää.
Kokonaan ei ole tarkoitus siirtyä “takaisin” lähiopetukseen, vaan korona-ajan hyödyllisiä käytänteitä on tarkoitus jatkaa mahdollisuuksien mukaan. Kuitenkin pakollista läsnäoloa kampuksella todennäköisesti esiintyy useina päivinä viikossa, minkä kehotamme ottamaan huomioon syksyn asumisjärjestelyjä yms. miettiessä.
3. Syksyn opetusaikataulu julkaistu
Opinto-oppaalle on nyt päivitetty syksyn opetuksen aikataulut. Tarkista syksyn opetusaikataulut opinto-oppaalta kunkin opintojakson kurssikuvauksesta (klikkaa auki toteutuksen tiedot sinisestä palkista). Kevään 2023 osalta opetusaikataulut julkaistaan marraskuussa 2022.
Opettajat käyvät paraikaa läpi varmuuden vuoksi omia toteutuksiaan, joten pieniä korjauksia tai muutoksia saattaa tulla. Tämän vuoksi kannattaa vielä elokuussa tarkistaa aikataulut kurssi-ilmoittautumisten yhteydessä.
4. Muista lukuvuosi-ilmoittautuminen!
Lukuvuosi-ilmoittautuminen Turun yliopistoon lukuvuodeksi 2022-2023 on auki ajalla 1.6.-31.8.2022. Ilmoittautumisvelvollisuus koskee kaikkia tutkintoa suorittavia opiskelijoita. Lukuvuosi-ilmoittautuminen tehdään Oili-ilmoittautumispalvelussa ja ilmoittautuminen on tehtävä kuhunkin opiskeluoikeuteen erikseen.
Jos ilmoittaudut läsnäolevaksi perustutkinto-opiskelijaksi, muista maksaa myös terveydenhoitomaksu Kelalle. Terveydenhoitomaksusta ei lähetetä laskua, vaan maksu täytyy maksaa OmaKelassa oma-aloitteisesti lukukausittain. Lisätietoja lukuvuosi-ilmoittautumisesta sekä terveydenhoitomaksusta intran uutisesta.
5. Turun yliopiston Intranetiä uudistetaan
Yliopistolla on aloitettu Intran uudistusprojekti, jonka tavoitteena on selkiyttää Intran sisältöä ja helpottaa tietojen hakemista sieltä. Ensivaiheessa uudistetaan yhteisten palvelujen sivujen rakennetta ja syksyllä on vuorossa tiedekuntien sivujen uudistus. Toiveena on saada Intrasta entistä palvelevampi ja toimivampi niin opiskelijan kuin henkilökunnankin näkökulmasta.
Huom. Intran kaikki linkit eivät välttämättä toimi kesällä, sillä uudistuksen myötä monet olemassaolevat voivat mennä “rikki”.
6. NettiOpsun lukuoikeudet poistuvat elokuussa
NettiOpsun lukuoikeudet poistuvat opiskelijoilta ja henkilökunnalta 31.8.2022. Ota kesän aikana itsellesi talteen NettiOpsun aikainen opintosuoritusotteesi sähköisenä versiona. Suoritusotteen tallentamisesta voi olla hyötyä myöhemmin, jos NettiOpsun aikaisia suoritusmerkintöjä täytyy tarkemmin selvittää (koskee esimerkiksi NettiOpsun aikaisia hyväksilukuja ja kokonaisuusmerkintöjä).
Myös vanhan eHOPS-järjestelmän HOPS kannattaa ottaa talteen, jos sille kokee vielä olevan käyttöä. Huomaathan, että opiskelijan tulee itse täydentää HOPSinsa Pepissä kuntoon, tiedot eivät siirry eHOPS-järjestelmästä Peppiin.
Muuta
- Rahoituksen ja sijoitustoiminnan opintokokonaisuus poistuu tarjonnasta, kokonaisuusmerkintää ko. kokonaisuudesta on haettava viimeistään 31.7.2022
- YTHS:n palvelut ovat opiskelijoiden käytössä koko kesän. Katso kesän 2022 aukioloajat täältä.
- Apua yksinäisyyteen on saatavilla myös kesällä: Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteinen hanke tarjojaa opiskelijoille kahdenkeskistä keskustelutukea myös kesällä. Lue lisää Intrasta.
- Myös oppilaitospappeihin voi ottaa kesällä yhteyttä mietteiden ja huolien kanssa.