Muuta ajankohtaista (Mentorointi, vastuullisuusakatemia, kotikansainvälisyys jne)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
1. Hae Turun yliopiston opiskelijalähettilääksi!
Tahdotko kartuttaa opintojesi ohella työkokemusta sisällöntuotannosta ja esiintymisestä? Kerro ja näytä opiskelemaan hakeville, millaista opiskelijaelämä ja opiskelu Turun yliopistossa on!
arvokasta työkokemusta viestinnästä, esiintymisestä ja tiimityöskentelystä
mahdollisuuden tutustua muiden alojen opiskelijoihin ja verkostoitua yliopiston työntekijöiden kanssa
koulutuksen yliopiston kanavien päivittämiseen ja erilaisten sisältöjen tuottamiseen
viestintäyksikön ja hakijapalveluiden tuen koko lähettiläskauden ajaksi.
Lähettiläskausi kestää lokakuusta 2026 toukokuulle 2027.
2. Muutoksia tutkinnon täydentävissä opinnoissa
Varadekaani on päättänyt 30.6.2026 täydentävistä opinnoista. Varadekaanin päätöksessä liiketalouden tradenomitutkinnon suorittaneiden täydentävien opintojen määrää on laskettu 60 opintopisteestä 35 opintopisteeseen. Päätös astui voimaan 1.8.2026 ja koskee takautuvasti kaikkia suoraan maisterivaiheeseen valittuja opiskelijoita.
Samalla esimerkiksi aiemmin täydentäviksi opinnoiksi määrätyistä TKMY3-suoritusten vaatimuksista on luovuttu kaikkien erikoistumissuuntien osalta.
Huom. Päätöksen myötä opiskelijoille ei tule uusia, pakollisia täydentäviä opintoja.
Haemme TSE:lle uusia hybridiavustajia! Haku on auki 16.9.2026 klo 16 saakka. Tutustu hakuilmoitukseen intrassa (käytä tarvittaessa VPN-yhteyttä, jotta pääset ilmoitukseen).
TSE:llä hybridiavustajat auttavat henkilökuntaa hybridiopetuksen ja -tilaisuuksien järjestämisessä. Virallisesti tehtävän nimike onkin opetusavustaja.
Tehtävässä painottuvat tietotekniset taidot, kuten Zoomin, Teamsin ja toimistosovellusten tuntemus, videoiden editoiminen ja mobiililaitteiden, pöytäkoneiden ja av-laitteiden tuntemus. Voit hakea riippumatta pääaineesta tai vuosikurssista.
Tehtävä sopii hyvin opintojen oheen!
4. Muista maksaa YTHS-maksu
Korkeakouluopiskelijat maksavat terveydenhoitomaksun suoraan Kelalle. Terveydenhoitomaksu täytyy maksaa jokaiselta lukukaudelta. Huomioithan, että Kela ei lähetä maksusta erillistä laskua, vaan se täytyy muistaa maksaa itse. Voit maksaa terveydenhoitomaksun OmaKelassa.
Vuonna 2026 korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 35,35 euroa lukukaudessa. Terveydenhoitomaksu vahvistetaan kalenterivuodeksi kerrallaan. Voit maksaa nyt syyslukukauden 2026 terveydenhoitomaksun. Syyslukukauden eräpäivä on 15.11., jos olet siihen mennessä ilmoittautunut läsnäolevaksi. Tarkemmat tiedot löydät Kelan sivuilta.
Ota myös seurantaan UTUvaihdossa -tili Instagramissa. Pääset seuraamaan viikoittain vaihtuvien Turun yliopiston opiskelijoiden ulkomaan vaihtoja eri puolilla maailmaa ja voit kysyä vinkkejä vaihdossa olevilta. Mukana on myös Green Travel -postaajia, jotka kertovat kokemuksia maata pitkin matkaamisesta.
>> Valmistuminen lähestyy? Hae mukaan yliopiston urapalveluiden järjestämään mentorointiohjelmaan, niin saat tukea urasuunnitteluun ja työelämään siirtymiseen. Haku on avoinna 7.9.-12.10. Lisätietoja ja ohjeet intrassa.
>> Kotikansainvälisty yliopistolla: Etsimme opiskelijoita mukaan kansainväliseen ystävätoimintaan (haku päättyy 15.9.). Lisäksi Kieli- ja viestintäopintojen keskus koordinoi kieli-iltoja ja kielitandemia, joiden kautta pääset tutustumaan uusiin ihmisiin ja vahvistamaan valitsemasi kielen taitoa. Kieli-iltojen aloitustapaaminen pidetään 16.9. klo 16 Agorassa. Tervetuloa!
>> Haluatko oppia vaikuttamaan ilmastoasioissa? Valonian Kestävyysvaikuttajien akatemia tarjoaa 18–25-vuotiaille nuorille mahdollisuuden oppia yhteiskunnallista vaikuttamista käytännössä. Haku on auki ja päättyy jo 6.9.! Akatemiassa pääset syventämään ymmärrystäsi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ilmastoasioissa, tapaamaan asiantuntijoita ja päättäjiä ja vaikuttamaan Varsinais-Suomen ilmastotiekarttaan.
Kylterin asiantuntijabrändi/Business Student’s Professional Brand 2op verkkokurssi syksy 2026, kevät 2027 ja kesä 2027, lue lisää ja ilmoittaudu: Opintopistekurssit kyltereille – Suomen Ekonomit
If student exchange is topical to you, check put the UTU international team’s intranet pages.The supplementary application period for exchanges in Spring 2027 is open until Sept 15.Do remember to pay your FSHS fee (healthcare fee) to Kela by Nov 15. The fee must be paid for each term. Kela does not send a bill for the fee, so students must make sure to pay it on their own initiative. You can pay the healthcare fee via Kela’s e-service OmaKela.
The Restart webinars are back – the next webinar in English is organised Nov 9 and the theme is sleep and insomnia. You can sign up for the webinar and watch the previous webinar recording on the intranet.And finally, do check out CampusSport’s One Euro Trial on the intranet.
Turun kauppaseuran säätiön stipendit opiskeluun ulkomailla
Infoa harjoittelun suorittamisesta
Uusi Tiedustelututkimuksen sivuainekokonaisuus alkaa syksyllä
Muuta ajankohtaista (apurahahaku, vuoden opettaja ja ohjaaja -tunnustukset, jatko-opintoinfo, tukea opintoihin, TSE:n viestintää)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog
1. Kesäopinnot 2026 julkaistu
Suunnitelmissa suorittaa opintoja ensi kesänä? TSE:n kesäopintojen tarjonta on nyt päivitetty intran Kesäopinnot -sivustolle. Huomioithan kunkin opintojakson ilmoittautumisajankohdan! Lisäksi ota huomioon, että 1.6.-15.8. aikana suoritettujen opintojen arviointiajat ovat tavallista pidemmät, kuitenkin niin, että suoritukset arvioidaan ja kirjataan 5.9.2026 mennessä.
Lisäksi haussa on yleinen apuraha itse hankittuun vaihtoon, joka on toteutumassa kalenterivuonna 2026. Tästäkin lisää intrassa.
3. Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiön apurahat
Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiö julistaa haettaviksi apurahoja Turun kauppakorkeakoulussa tutkintoa tai tutkimusta suorittaville.Hakuaika on 8. – 22.4.2026. Tutustu aiheeseen ja myöntämisperusteisiin sekä hae apurahaa sähköisessä palvelussa.
4. Turun kauppaseuran säätiön stipendit opiskeluun ulkomailla
Apurahat ovat pääsääntöisesti 1000-1500 euron suuruisia, perustellusta syystä suurempi matka-apuraha voi tulla kyseeseen. Apurahan saajan tulee maksatusta varten esittää kuitit matkakuluista mm. lentoliput, majoitus, kurssimaksut.
Hakeminen tapahtuu täyttämällä hakemus-Webropol. Hakemukseen tulee liittää yliopistolla työskentelevän henkilön suosituskirje. Hakuaika päättyy tiistaina 22.4.2026 ja päätökset tehdään kesäkuun loppuun mennessä. Tarkemmat tiedot intrassa.
Yliopistolta on myös mahdollista tietyin edellytyksin saada rahallista tukea harjoitteluun. Lue tarkemmin harjoittelutuen hakemisesta ja ehdoista meidän intranetistä.
6. Uusi Tiedustelututkimuksen sivuainekokonaisuus alkaa syksyllä
Turun kauppakorkeakoululla alkaa syksyllä 2026 uusi sivuaine: Tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus (25 op). Sivuainekokonaisuus tarjoaa opiskelijoille monitieteisen perehdytyksen tiedustelun, turvallisuuden, päätöksenteon ja kansainvälisten toimintaympäristöjen teemoihin. Kokonaisuus toteutetaan yhteistyössä Turun kauppakorkeakoulun, poliittisen historian oppiaineen, oikeustieteellisen tiedekunnan sekä Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan kanssa.
Opintokokonaisuuden keskeisiä teemoja ovat:
tiedustelutoiminnan perusteet ja menetelmät
geopoliittiset ja geotaloudelliset muutokset
oikeudellinen sääntely ja valvonta
turvallisuuden ja yritystoiminnan rajapinnat
teknologinen kehitys ja sen vaikutukset tiedonhankintaan
tulevaisuudentutkimus ja ennakointi
Sivuainekokonaisuus antaa opiskelijoille valmiuksia analysoida nopeasti muuttuvaa kansainvälistä toimintaympäristöä sekä ymmärtää tiedustelun ja turvallisuuden roolia yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Opinnot soveltuvat kaikille opiskelijoille, joita kiinnostavat turvallisuus, globaalit muutokset ja tiedustelun menetelmät.
>> Tilaatko jo TSE:n uutiskirjettä? Kirje lähetetään kuusi kertaa vuodessa ja se sisältää kuulumisia TSE:n opetukseen, tutkimukseen, hankkeisiin ja yhteistyöhön liittyen. Tilaa kirje nettilomakkeella.
>> Tunnetko jo Oma väylä -kuntoutuksen? Kuntoutus on tarkoitettu 16-29-vuotiaalle, jolla on todettu autismikirjon häiriö tai ADHD. Kuntoutuksessa saat tukea mm. arjenhallintaan ja opintoihin. Tutustu aiheeseen mm. Kelan netissä.
>> Miltä luonto näyttää vuonna 2100? Tervetuloa Luonto2100-seminaariin yliopiston päärakennuksessa keskiviikkona 29.4.2026 klo 13–16. Pääpuhuja on Kerttu Kotakorpi. Ilmoittaudu mukaan 27.4. mennessä.
>> YTHS-päivää vietetään 23.4.2026 klo 14–15 webinaarin merkeissä. Teemana mistä motivaatio liikkumiseen syntyy ja kuinka motivaation voi säilyttää ympäri vuoden.
Support for neurodiversity! Oma väylä rehabilitation is intended for persons aged 16–29 who have been diagnosed with an autism spectrum disorder or ADHD. The aim is to improve your study skills as well as your daily life management skills. Read more via Kela webpages. In case you missed UTU’s latest Restart webinar on Procrastination, the recording will be added to Restart intranet pages in a few days.
Opintotoimiston aikataulut ja valmistuminen vuodenvaihteessa
Sivuaineen suorittaminen vaihdossa
Vaihtoinfot opiskelijavaihdosta kiinnostuneille
Kurssi-ilmoittautuminen 3. periodille käynnissä
Erikoistumissuunnan valinta ja vaihtaminen
Muuta ajankohtaista (Vuodenvaihteen aukioloista, ContactExpo, Japani-apuraha, tukea opintoihin)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog
1. Opintotoimiston aikataulut ja valmistuminen vuodenvaihteessa
Turun opintotoimisto on syyslukukauden osalta viimeisen kerran auki ilman ajanvarausta to 11.12.2025. Asioiminen ajanvarauksella on kuitenkin mahdollista. Tarkista yhteystiedot ajan sopimista varten meidän verkkosivuilta. Turun opintotoimisto avautuu 12.1.2026 alkaen.
Porin yksikön opintotoimisto on viimeisen kerran auki tänä vuonna ke 10.12.2025. Asioiminen ajanvarauksella on kuitenkin mahdollista tämän jälkeenkin. Porin opintotoimiston normaalit päivystysajat käynnistyvät jälleen ti 13.1.2026.
Tiesitkö, että on mahdollista suorittaa sivuaineopintoja tai kokonainen sivuaine opiskelijavaihdossa?
Voit suorittaa vaihdossa normaalisti sivuaineeseen hyväksiluettavia opintoja (esim. markkinoinnin sivuaineeseen soveltuvia markkinoinnin opintoja).
Jos aiot suorittaa sivuaineen, jota ei ole opintotarjonnassa TY:ssä, on vaihdossa mahdollista suorittaa ns. temaattinen sivuainekokonaisuus alla kuvatuin ehdoin.
Temaattisen sivuainekokonaisuuden ei tarvitse olla kohdeyliopistossa virallinen opintokokonaisuus. Vaihdossa suoritetuksi sivuaineeksi voidaan hyväksyä opintojen kokonaisuus, joka käsittelee esim. tiettyä teemaa tai opinnot muodostavat selkeästi sisällöllisen kokonaisuuden.
Vaihdossa suoritettua temaattista sivuainekokonaisuutta voi täydentää kotiyliopistossa enintään 5 opintopisteen verran sivuainekokonaisuuden teemaan sopivilla opinnoilla. Opintojen koostamista sivuaineeksi pyydetään tavalliseen tapaan kokonaisuusmerkintäpyyntönä.
Kansainvälisen liikkuvuuden Outgoing-tiimi järjestää vaihtohakujen yhteydessä erilaisia kaikille avoimia infotilaisuuksia. Päähaku on auki 8.12.2025-20.1.2026, ja suomenkielinen step-by-step -tilaisuus toteutetaan hybridinä maanantaina 8.12. Vaihtoinfot Eurooppaan ja Euroopan ulkopuolelle pidetään viikolla 50. Näet tarkemmat ajat intranetistä.
Myös CIA-TyKY järjestää tänään 3.12. klo 15 Zoomissa vaihtoinfon. Tilaisuudessa on esiintymässä mm. vaihdosta palanneita opiskelijoita. Voit myös kysyä opintojen suunnittelusta ja hyväksilukemisesta, sillä mukana on yksi meidän koulutussuunnittelijoista, Mirva. Kysy lisätiedot tapahtumasta suoraan CIA:lta.
Turun 1. vsk:n opiskelijoiden erikoistumissuunnan valintaprosessi jatkuu tammikuussa. Viikolla 3 erikoistumissuuntakysely on auki. Saat henkilökohtaisen vastauslinkin utu-sähköpostiisi. Viikolla 7 järjestetään hops-info ja halukkaille hops-klinikoita. Tarkemmat päivät ilmoitetaan myöhemmin.
Porin 1. vsk:n kandiopiskelijoiden erikoistumissuuntakysely on auki viikoilla 6-7. Vastauslinkki on henkilökohtainen ja saat sen utu-mailiisi. Porin Tutkintorakenne- ja HOPS-info ja hops-klinikat järjestetään viikoilla 12-14. Tarkat aikataulut löytyvät Porin HOPS-opintojaksolta, johon kannattaakin heti ilmoittautua ja lisätä myös lukkarikoneeseen.
Sekä Turun että Porin osalta löydät lisätietoa erikoistumissuunnan valinnasta ja HOPSin teosta TSE:n intrasta!
Vanhempien vuosikurssien opiskelijoille tiedoksi erikoistumissuunnan vaihtamisesta:
Erikoistumissuunnan vaihto on mahdollista kahdesti vuodessa. Seuraava määräaika on 2.1.2026, jonka jälkeen tähän päivämäärään mennessä tulleet hakemukset käsitellään.
Turun yksikössä erikoistumissuuntaa voi vaihtaa joko tutkinto-ohjelman sisällä tai toiseen tutkinto-ohjelmaan.
Porin yksikön opiskelijat valitsevat erikoistumissuuntansa Porin KTK- ja KTM-ohjelmien erikoistumissuuntavaihtoehdoista.
Huom. Suoraan maisterivaiheeseen valituksi tulleet eivät voi vaihtaa erikoistumissuuntaa.
Hakulinkki ja tarkentavat tiedot hakuprosesseista ja kriteereistä löytyvät intranetistä.
6. Muuta ajankohtaista
>> Update! Lämpimästi tervetuloa 4.12.2025 klo 17.00-18.00 Erkki Liikasen vierailuluennolle ”Kestävän kehityksen raportointi – mihin tarvitaan politiikkaa, mihin markkinoita?” Osuuskauppasaliin. Luento on osa TSE:n 75-vuotisjuhlavuoden luentosarjaa.
>> Katso uusimman Restart-webinaarin tallenne 5.12. alkaen intrassa. Webinaarin teema on Opiskelu ekokriisin ajassa: Mistä tiedän, olenko oikealla alalla? Samalta intrasivulta löydät aiemmat Restart-tallenteet. Mukana on paljon näkökulmia hyvinvointiin ja opiskeluun, kuten oppimisstrategiat, huijarisyndrooma ja neurokirjo.
>> Nyyti ry järjestää tänäkin syksynä paljon tukitoimintaa korkeakouluopiskelijoille. Mukana on mm. coachingia, vertaisryhmiä ja chattejä, kuten Kun tulevaisuus ahditaa -chat Discordissa 8.12. Tutustu toimintaan verkossa.
>> The Scandinavian Japan Sasakawa Foundation myöntää apurahoja Japaniin suuntautuvaa tutkimusta, koulutusta ja muuta toimintaa varten. Vuoden 2026 apurahahaku on auki 1.12.2025–31.1.2026. Lue lisää verkosta.
>> Huomaathan, että vuodenvaihteessa 19.12.-6.1. yliopistorakennusten ulko-ovet ovat lukossa. Kulkuläpyskällä pääsee kuitenkin liikkumaan tiloissa normaaliin tapaan.
>> Yliopiston kirjastojen poikkeavat aukioloajat vuodenvaihteessa kannattaa tarkistaa suoraan kirjaston sivuilta.
>> Opiskelijakeskus Disco on suljettu vuodenvaihteessa 17.12.-4.1. Discon kautta voit hoitaa mm. yliopistoilmoittautumisiin, opintorekisteriin ja opiskelijavaihtoihin sekä uraohjaukseen liittyviä asioita. Tarkista aukioloajat ja yhteystiedot opiskelijakeskuksen verkkosivuilta.
TSE-opintotoimisto
In English
TSE’s Office of Academic and Student affairs is open for the last time this year on the 11th of December in Turku and 17th of December in Pori. The office opens on the 12th of January in Turku and in Pori.In case you are graduating by the end of 2025, please check the graduation instructions and schedule on the intranet.
The course registration for the 3rd period opened on the 1st of December in Turku campus and on 3rd of December in Pori campus. Course registration ends on the 14th of December (both in Turku and Pori). More information here.
International students can apply for an exhange period. The main application period for exchange is 8th December 2025 – 20th January 2026. You can check outgoing-team’s online info session for exchange possibilities for UTU International Degree Students.To plan our exchange studies, please contact your programme coordinator.
Did you know you can complete a minor during your exchange studies? The minor does not need to be an official module at the host university. It can be a set of courses forming a clear thematic or content-based whole.You may add up to 5 ECTS credits at your home university to complement the minor with courses related to its theme. To have the minor officially recognized, submit a regular request for a module mark. For more details, check TSE’s intranet.If Japanese studies are topical to you, please check out the Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation’s grants for 2026.
Finally, do notice that University buildings are locked Dec 19 – Jan 6, but you can enter by using your electronic tag. The Student Centre Disco is closed Dec 17 – Jan 4, as well. Have a good end of the term!
Vaihtohaut & infot lukuvuoden 2026-2027 vaihto-opintoihin
Vuodenvaihteen valmistumisaikataulu intrassa
Tulossa: 1. vsk:n erikoistumissuuntavalinnat info
Muuta ajankohtaista (Tule TEVY A -ohjaajaksi, RA1Ba tulossa keväällä, yritysvierailuita, Tuudo-päivitys, YTHS-infovideo)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
1. TSE:n ohjeet tekoälyn käytöstä opinnäytetöissä
TSE:n ohjeet tekoälyn käytöstä opinnäytetöissä on julkaistu intran Tutkielmat ja raportit -ohjesivulla. Ohje sisältää seikkaperäisen ohjeistuksen tekoälyn käyttöön liittyvistä säännöistä, kielletyistä ja sallituista käyttötavoista sekä tekoälyn käytön ilmoittamisesta. Voit hyödyntää ohjetta kaikissa kirjallisissa töissä, ellei opintojakson opettaja toisin ohjeista.
Opiskelijan velvollisuus on tutustua ohjeeseen ja noudattaa sitä huolella!
Turun yliopiston yleinen tekoälylinjaus löytyy kirjaston tekoälyoppaasta, johon kannattaa myös tutustua. Kun sinulla tulee kysyttävää tekoälyn käytöstä opinnäytteessä tai kurssityössä, ota yhteys ohjaajaasi tai opettajaasi. Jos sinulla on tekoälyohjeeseen liittyviä huomioita, voit olla yhteydessä TSE:n tekoälytyöryhmän sihteeriin, koulutusasiantuntija Kaisa Saastamoiseen.
2. Vastaa kyselyyn Turun opintotoimiston palveluista
Päivitämme Turun kampuksen TSE-opintotoimiston aukioloaikoja, palveluita ja kanavia. Haluaisimme kuulla, miten mieluiten käytät opintotoimiston palveluita ja mitkä niistä ovat sinulle hyödyllisiä.
Kysely on nopea täyttää! Lämmin kiitos vastauksestasi.
3. Kevään opetusaikataulut ja ilmoittautumiset
Kevään opetusaikataulut julkaistaan 15.11. mennessä opinto-oppaalla kunkin opintojakson toteutuksilla. Jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa sitä ennen, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin.
>> Muista valita oikea opiskeluoikeus ja hops Pepissä, kun ilmoittaudut kurssille. Tarkista ja valitse oikea opiskeluoikeus Peppi-näkymäsi ylänurkasta (oman nimesi kohdalta).
4. Vaihtohaut & infot lukuvuoden 2026-2027 vaihto-opintoihin
Marraskuussa suunnitellaan lukuvuoden 2026-2027 opiskelijavaihtoja! Päähaku on auki 8.12.2025-20.1.2026 ja Amerikan ohjelmien haut ovat auki 20.11.2025 asti. Haku tapahtuu sähköisesti SoleMove-järjestelmässä. Tarkemmat hakuajat ja ohjelmat löydät intrasta.
Kun aiot valmistua 10.12.2025 mennessä, hae kokonaisuusmerkinnät viimeistään 3.12.2025 ja jätä valmistumislomake viimeistään 10.12.2025 intran ohjeiden mukaan.
Kun aiot valmistua 31.12.2025 mennessä, kaikki tutkintoon sisältyvät opintosuoritukset tulee olla suoritettuna joulukuun aikana ja valmistumislomake tulee jättää viimeistään 31.12.2025. Tarkista poikkeukset ja lisäohjeet intran valmistumisohjeesta.
6. Tulossa: 1. vsk:n erikoistumissuuntavalinnat info
Turussa 1. vsk (KTK-opiskelijat) aloittavat marras-joulukuun aikana erikoistumissuunnan valintaprosessin. Muista osallistua 1. vsk:n erikoistumissuuntavalintainfoon ma 17.11. klo 14.15-15.45. Tutkinto-ohjelma kohtaiset esittelyt tapahtuvat viikoilla 47-48. Lähetämme 1. vuosikurssin opiskelijoille myös erillisen sähköpostin ja tarkemmat ohjeet utu-mailiin. >> Tarkemmat aikataulut ja linkitpäivitetään intraan.
Porissa 1. vsk KTK-opiskelijoille järjestetään erikoistumissuuntainfo ma 24.11. klo 14-16. Myös sivuaineet esittäytyvät messutyyppisesti aulassa. Oppiaineiden edustajilta kannattaa käydä kyselemässä lisätietoja omien valintojen tueksi. Varsinainen erikoistumissuunnan valinta tehdään kevätlukukauden puolella helmikuussa. Tarkemmat aikataulut päivitetään intraan sekä HOPS-opintojakson toteutukselle, seuraa myös UTU-mailiasi!
7. Muuta ajankohtaista
>> Hae TEVY-kurssin A-osan opiskelijaohjaajaksi ja hanki työkokemusta tiimien ohjaamisesta ja opettamisesta ja yritysyhteistyöstä käytännössä! Tehtävästä maksetaan palkkio ja siitä saa 2 op. Haku päättyy 11.11.2025 klo 16.00. Tutustu ilmoitukseen ja hae tehtävään.
>> Turun yliopiston työelämä- ja ohjauspalvelut (ent. Rekry) järjestää opiskelijoille englanninkielisiä yritysvierailuja Turun seudulla. Tulossa olevat vierailut: Visit Turku Archipelagolle 19.11. klo 13-16 ja ASRO Aboa Space Research Oy 26.11.2025 klo 9.12. Ilmoittaudu linkistä vierailulle!
>> Huom. ranskan taitajat! Kevätlukukaudella on mahdollista suorittaa taas opintojakso RA1Ba Français des affaires I (4 op). Kurssin taitotaso on B1 ja se sopii 1. tai 2. vieraan kielen opintoihin. Opetusta on 3.-4. periodeilla (ti&to) ja ilmoittautuminen 1.-14.12. Tarkemmat tiedot päivitetään opinto-oppaalle 15.11. mennessä.
>> Tuudon käyttöliittymä uudistuu marraskuussa. Tiedossa on uusi ilme sekä paranneltuja toimintoja. Sovellus pyytää päivitystä, jonka saat sovelluskaupoista. Jatkossa mm. Tuudon lukkariin voi yhdistää kahden korkeakoulun lukujärjestykset. Myös kartta-toiminnosta tulee seikkaperäisempi. Lisätietoja saat intrasta.
TSE-opintotoimisto
In English
The TSE AI Guidelines for theses and written assignments are now available in the intranet. All students are expected to thoroughly read, understand and follow these guidelines. Also, please remember that the sign up for the third period starts Dec 1 in Turku and Dec 3 in Pori. The teaching schedules for Spring 2026 will be published on Nov 15. You can find them in the Study Guide at the top of each individual course description.In case you are graduating by the end of 2025, please check the graduation instructions and schedule on the intranet.
We are updating the opening hours, services, and channels of the TSE Student Office at the Turku campus. Please answer our feedback surveybyNov 16. It isanonymousand only takes about 5 minutes fill. Warm thanks for your responses! We do our best to accomodate you.
Also, if you are interested in going on a student exchange, please check the application periods for the academic year 2026-2027 and be sure to join the info session. If your are interested in connecting with and visiting local companies, do check out the company visits organised by UTU Career Services. For working life skills, please check the TEV1a course offered by the Business School Graduates in Finland. Finally, the Tuudo application is updated in November. The update includes more detailed campus maps, the option of merging timetables from various HEIs etc.
Jos rajattu opintoaikasi on päättymässä 31.12.2025, mutta et valmistu lukukauden loppuun mennessä, muista hakea lisäaikaa opintojen viimeistelemistä varten.
Hakemusten määräaika on 31.10.2025.
Käsittelemme kaikki hakemukset hakuajan päätyttyä kerralla.
Kun jätät hakemuksesi määräaikaan mennessä, opiskeluoikeuteen ei tule katkosta, mikäli lisäaika myönnetään.
3. Markkinoinnin erikoistumissuunnan uusi nimi on Markkinoinnin johtaminen
Turun kauppakorkeakoulun dekaanin päätöksellä markkinoinnin erikoistumissuunnan nimi muuttuu 1.11. alkaen. Jatkossa sekä Turun että Porin markkinoinnin pääaineopiskelijat valmistuvat markkinoinnin johtamisen erikoistumissuunnasta (engl. Marketing Management). Uusi nimi kuvaa paremmin yliopistotasoisen markkinoinnin opintojen sisältöä ja luonnetta, viestii työnantajille valmistuneiden KTM-tutkinnon suorittaneiden osaamisprofiilista sekä vastaa opiskelijoiden toiveisiin. Muutos koskee TSE:n kandi- ja maisteritutkintoja Turussa ja Porissa.
Erikoistumissuunnan nimenmuutos ei vaikuta oppiaineen nimeen eikä erikoistumissuunnan tutkintovaatimuksiin. Opiskelijat seuraavat jatkossakin tuttuun tapaan uusimmassa, voimassa olevassa opinto-oppaassa kuvattuja tutkintovaatimuksia. Uusi erikoistumissuunnan nimi päivitetään opinto-oppaalle ja hopseihin syksyn aikana. Markkinoinnin sivuaineen nimenä säilyy markkinointi oppiaineen nimen mukaisesti.
Markkinoinnin erikoistumissuunnan opiskelijoille lähetetään asiasta tarkempi infoviesti, joten seuraathan UTU-postiasi tarkasti 🙂 Lisätietoja saat oppiaineen vastuuopettajalta sekä Turussa että Porissa.
Yliopistolta on myös mahdollista tietyin edellytyksin saada rahallista tukea harjoitteluun. Lue tarkemmin harjoittelutuen hakemisesta ja ehdoista meidän intranetistä.
Miten löytää harjoittelupaikka ja miten harjoittelutuki toimii? Vaikka harjoittelu ei olisi juuri nyt sinulle ajankohtainen, kannattaa mennä kuulolle yliopiston urapalveluiden järjestämään harjoitteluinfoon. Saat perustiedot harjoittelun suunnittelua varten. Infotilaisuus järjestetään Zoomissa 24.10.2025 klo 13. Yliopiston nettisivuilta saat lisätietoja ja osallistumislinkin.
5. Tule meille opetusavustajaksi
Turun kauppakorkeakouluun haetaan 1-2 opetusavustajaa hybridiopetuksen tueksi lukuvuodeksi 2025-2026. Aloitusajankohta lokakuussa tai sen jälkeen.
Opetusavustajan tehtävänä on pääasiassa avustaa hybridiopetuksen (opetus luentosalissa, osallistujia paikalla ja etänä) järjestelyissä Turun kauppakorkeakoulussa järjestettävän opetuksen osalta. Työtehtäviin kuuluu videointia opetustilanteessa ja lähiopetuksen järjestelyjä opettajien tukena. Tehtäviin voi sisältyä myös muita erikseen sovittavia tehtäviä. Työtä tehdään pääsääntöisesti yliopiston tiloissa. Tutustu ilmoitukseen ja hae paikkaa. Huom: Hakuilmoitus avautuu yliopiston verkossa ja VPN-yhteydellä.
Haku alkaa 29. syyskuuta 2025 ja päättyy 20. lokakuuta 2025, klo 16.00.
6. Liity TSE-ilmoitustaulu-sähköpostilistalle
Edennämme kauppakorkeakoulun opiskelijoita koskevat työpaikka- ja apurahailmoitukset sekä muuta kiinnostavaa TSE-ilmoitustaulu-listan kautta.
Jos haluat saada TSE-ilmoitustaulu -sähköpostilistan kautta infoja, sinun tulee itse liittyä jakelulistalle Outlookin selainversiossa.
Kirjaudu selaimessa utu-sähköpostiin (https://mail.utu.fi) ja toimi seuraavasti:
>> Tule kirjoittamaan talouden tulevaisuus uusiksi – ja osallistu GoGift-lahjakorttien arvontaan! Tulevaisuuden tutkimuskeskus kerää nuorten aikuisten visioita vaihtoehtoisesta talouskasvusta ja hyvinvoinnista 17.10. saakka. Lue lisää ja osallistu netissä.
>> Onko opiskelijavaihto sinulle ajankohtainen? Hakuajat lukuvuoden 2026-2027 vaihtoja varten on päivitetty intraan. Yliopiston kansainvälisten asioiden tiimi järjestää infotilaisuuksia ja henkilökohtaista ohjausta vaihtohakuihin liittyen marras-joulukuussa. Tutustu tarkempaan aikatauluun intrassa. Huom! Amerikan vaihtojen osalta info pidetään jo 3.11.!
Kirjautuminen edellyttää 0365-oikeuksia. Jos käytössäsi on jo yliopiston kautta Office365-sovellukset, vaikka Teams, pääset kirjautumaan palveluun. Jos sinulla ei vielä ole näytä sovelluksia, käy antamassa tietojen siirron hyväksyntä intranetissä. Käyttöoikeutesi aktivoituu seuraavaan aamuun mennessä siitä, kun olet antanut hyväksynnän tietojen siirtoon. Kirjautumisongelmissa ota yhteyttä helpdesk@utu.fi.
TSE-opintotoimisto
In English
Course registration for the second period opens on the 6th of October in Turku campus and on 8th of October in Pori campus. Course registration ends on the 19th of October (both in Turku and Pori). Note that registration for thesis groups for the spring semester 2026 is also open at the same time as the registration for the second period! Do check the TSE Academic Calendar for more info.
1st year students! Please remember to answer the FSHS’s HealthStart Questionnaire! And seasoned students: If your study right is ending at the end of the year 2025, but you require more time to finish your studies, remember to apply for extension of your studies during October. The application time is 1 – 31 October if your study time is ending on 31 December. More information can be found here.
Considering a student exchange? Please check the International team’s pages for upcoming info sessions. When you want to upgrade your IT skills, please check out the EduHouse training material. For working life skills, please check the TEV1a course offered by the Business School Graduates in Finland. Also, join the UTU community for the annual Well-being Week, Oct 6-10! Finally, FYI: Nov 1 onwards the specialisation in Marketing will be renamed Marketing Management. The name change will not affect the discipline’s curriculum.
Muuta ajankohtaista (HSTalk, uusi intensiivikurssi, tukea opiskeluun ja hyvinvointiin)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
1. Hae Turun yliopiston opiskelijalähettilääksi!
Haluatko kartuttaa opintojesi ohella työkokemusta sisällöntuotannosta ja esiintymisestä? Tule kertomaan opiskelemaan hakeville, millaista opiskelijaelämä ja opiskelu yliopistossamme on! Toivomme monipuolisia hakemuksia eri taustoista ja oppiaineista. Hakuaika päättyy jo 11.9.2025.
Opiskelupaikkaa pohtivat nuoret ja lukiolaiset kaipaavat mahdollisimman aitoa ja monipuolista kuvaa yliopistossamme opiskelusta. UTUlähettiläät ovat jo monena vuotena raottaneet ovea Turun yliopiston opiskelijoiden arkeen mm. somessa ja lukiovierailuilla. Hae nyt mukaan lähettiläsporukkaan!
Lähettiläänä saat:
palkkion 500 euroa (lukiovierailujen matkakulut korvataan erikseen) sekä yliopistotuotteita
arvokasta työkokemusta viestinnästä, esiintymisestä ja tiimityöskentelystä
mahdollisuuden tutustua muiden alojen opiskelijoihin ja verkostoitua yliopiston työntekijöiden kanssa
koulutuksen yliopiston kanavien päivittämiseen ja erilaisten sisältöjen tuottamiseen
viestintäyksikön ja hakijapalveluiden tuen koko lähettiläskauden ajaksi.
Lähettiläskausi kestää lokakuusta 2025 toukokuulle 2026. Hakuohjeet ja lisätietoja löydät intranetistä.
2. Muista maksaa YTHS-maksu
Korkeakouluopiskelijat maksavat terveydenhoitomaksun suoraan Kelalle. Terveydenhoitomaksu täytyy maksaa jokaiselta lukukaudelta. Kela ei lähetä maksusta erillistä laskua, vaan se täytyy muistaa maksaa itse. Voit maksaa terveydenhoitomaksun OmaKelassa.
Vuonna 2025 korkeakouluopiskelijan terveydenhoitomaksu on 35,60 euroa lukukaudessa. Terveydenhoitomaksu vahvistetaan kalenterivuodeksi kerrallaan. Voit maksaa nyt syyslukukauden 2025 terveydenhoitomaksun. Syyslukukauden eräpäivä on 15.11., jos olet siihen mennessä ilmoittautunut läsnäolevaksi. Tarkemmat tiedot löydät Kelan sivuilta.
Lisäksi UTUvaihdossa -somekausi on taas käynnistynyt Instagramissa. Pääset seuraamaan viikoittain vaihtuvien Turun yliopiston opiskelijoiden ulkomaan vaihtoja eri puolilla maailmaa ja voit kysyä vinkkejä vaihdossa olevilta. Mukana on myös Green Travel -postaajia, jotka kertovat kokemuksia maata pitkin matkaamisesta. Jos opiskelijavaihto ulkomailla kiinnostaa, kannattaa ottaa @UTUvaihdossa seurantaan.
10.9. klo 13.00-14.00, Europe Redux – Eurooppa uuteen nousuun, Bengt Holmström (Osuuskauppasali)
Update! Liikasen luento siirtyy ja uusi ajankohta ilmoitetaan verkossa myöhemmin! 10.9. klo 17.30-18.30, Kestävän kehityksen raportointi. Mihin tarvitaan politiikkaa, mihin markkinoita?Erkki Liikanen (Lähitapiola-sali)
23.9. klo 11.00-12.00, Energy transition on land and at sea, Håkan Agnevall (OP-sali)
>> TSE-yhteisöllä on käytössä Henry Stewart Talks eli HS Talks -asiantuntijapaketti, jota myös opiskelijat voivat hyödyntää. HS Talks sisältää laajan kattauksen kauppatieteellisiä asiantuntijaluentoja eri teemoista. Jos haluat tietää aiheesta lisää, tutustu ohjeeseen intrassa tai ota yhteys vastuuhenkilöön.
>> Jos kesän jäljiltä on kampuksella vähän pallo hukassa, katso Restart-tallenteet intrassa. Aiheina esim. palautuminen, neurokirjo, opiskelutekniikat ja huijarisyndrooma. Uudet Restart-webinaarit järjestetään 2.10. ja 19.11. ja lisäinfoja seuraa.
>> Korkeakoulupappi päivystää syksyn aikana Arcanumissa torstaisin klo 11-12 ilman ajanvarausta. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja kaikki voivat tulla vakaumuksesta riippumatta. Jos kaipaat nopealla aikataululla keskusteluapua, voit myös varata tapaamisajan korkeakoulupapille netissä. Syksyllä tulossa on myös sururyhmä läheisen menettäneille opiskelijoille.
>> Nyyti ry järjestää tänäkin syksynä paljon tukitoimintaa korkeakouluopiskelijoille. Mukana on coachingia, vertaisryhmiä mm. yleiseen kuormitukseen ja yksinäisyyteen, ryhmächattejä, sateenkaaripajoja ja paljon muuta. Tutustu toimintaa verkossa.
Do remember to pay your FSHS fee (healthcare fee) to Kela by Nov 15. The fee must be paid for each term. Kela does not send a bill for the fee, so students must make sure to pay it on their own initiative. You can pay the healthcare fee via Kela’s e-service OmaKela.
The TSE community has access to HSTalk multimedia resource supporting learning and teaching, check it out. Also, the University Chaplain is available for counselling without an appointment on Thursdays 11-12 at the Arcanum building (or you can book a private meeting, too). Finally, you are cordially invited to join the TSE anniversary festivities and happenings.
Turun kauppaseuran säätiön stipendit opiskeluun ulkomailla
Kielten hyväksilukuhakemukset Peppiin
Muuta ajankohtaista (stipendejä, markkinoinnin afterworkit ja muita avoimia tapahtumia, haku Eurooppa-opintoihin)
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
1. Vilppiseuraamukset tiukentuvat 1.8.2025
Turun yliopisto tiedotti maaliskuussa, että opiskeluvilpin seuraamuskäytännöt tiukentuvat 1.8.2025 alkaen. Suunnitelmallinen vilppi johtaa jatkossa lähtökohtaisesti aina yliopistosta erottamiseen määräajaksi.
Mikä on vilppiä?
Vilppi on tahallista tai piittaamatonta, epärehellistä toimintaa, jonka seurauksena opiskelija antaa väärän kuvan omasta tai toisen henkilön osaamisesta. Vilppiä voi tapahtua tenttitilanteessa, harjoitustöissä, kirjoitelmissa ja opinnäytteissä sekä muunlaisissa opintosuorituksissa.
Suunnitelmissa suorittaa opintoja ensi kesänä? TSE:n kesäopintojen tarjonta on nyt päivitetty intran Kesäopinnot -sivustolle. Huomioithan kunkin opintojakson ilmoittautumisajankohdan! Lisäksi ota huomioon, että 1.6.-15.8. aikana suoritettujen opintojen arviointiajat ovat tavallista pidemmät, kuitenkin niin, että suoritukset arvioidaan ja kirjataan 5.9.2025 mennessä.
Lisäksi haussa on yleinen apuraha itse hankittuun vaihtoon, joka on toteutumassa kalenterivuonna 2025. Tästäkin lisää intrassa.
4. Turun kauppaseuran säätiön stipendit opiskeluun ulkomailla
Turun Kauppaseuran säätiö myöntää Turun yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijoille matka-apurahoja. Hakea voivat kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelijat, jotka ovat lähdössä opiskelijavaihtoon tai haluavat osallistua opiskelemansa vieraan kielen kurssille ulkomailla.
Apurahat ovat pääsääntöisesti 1000-1500 euron suuruisia, perustellusta syystä suurempi matka-apuraha voi tulla kyseeseen. Apurahan saajan tulee maksatusta varten esittää kuitit matkakuluista mm. lentoliput, majoitus, kurssimaksut.
Hakeminen tapahtuu täyttämällä hakemus-Webropol. Hakemukseen tulee liittää yliopistolla työskentelevän henkilön suosituskirje. Hakuaika päättyy tiistaina 22.4.2025 ja päätökset tehdään kesäkuun loppuun mennessä. Tarkemmat tiedot intrassa.
>> Tervetuloa, opiskelijat ja henkilökunta, markkinoinnin afterworkeille TÄNÄÄN 3.4. klo 16-18 Monttuun! Aftereilla juhlistetaan 50 vuotta täyttävää markkinoinnin ainetta mm. rennon yhdessä olon ja pubivisan merkeissä. Paikalla on runsaasti markkinoinnin henkilökuntaa, joten myös opinnoista voi kysyä matalalla kynnyksellä. Tervetulleita ovat kaikki markkinoinnista kiinnostuneet!
>> Vieraileva luennoitsija ja kansainvälisesti ansioitunut tilastotieteilijä prof. Sonali Das pitää avoimen luennon TSE:llä 9.4. klo 14.15 alkaen ls.07:ssä kvantitatiivisten menetelmien hyödyntämisestä. Tervetuloa mukaan! Prof. Dasille voi lisäksi varata henkilökohtaisia ohjaus- ja keskusteluaikoja liittyen omaan tutkimusaiheeseesi ja aineistosi määrälliseen analyysiin 2.-22.4. Varaa aika Ulla Hytin kautta.
>> Haku TY:n Eurooppa-opintoihin (60 op) on auki 18.4. saakka. Kyseessä on monialainen, englanninkielinen opintokokonaisuus. Lue lisää ja hae verkossa.
UTU is tightening up the disciplinary action for student misconduct: in principle, purposeful misconduct will always result in temporary suspension from the University starting Aug 1st, 2025.Please check the intranet for more information.
Turun Kauppaseura Foundation’s application period for grants for studying abroad is open until Apr 22, 2025. Please check the intranet for more information!
Apply to complete Europe specialisation studies (60 ECTS credits). This multidisciplinary module is taught in English. Learn more and apply by Apr 18.
TSE unit of marketing welcomes you to join their 50th anniversary afterworks on Apr 3 from 4 to 6 pm at restaurant Monttu to casually meet and hang out with staff and students.
Open lecture/workshop and consultations on quantitative research methods: Professor Sonali Das will visit the University of Turku from 2nd until 22nd April. It is possible to book a meeting with her to discuss individually your research idea, design, or analyses for a quantitative study. Please contact her host Prof Ulla Hytti. Prof. Das will also teach an open lecture on quantitative methods on Apr 9, from 2.15 to 3.45 at the lecture room ls.07 at TSE Turku.
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
Muista seurata TSE opintotoimistoa IG:ssä! @tseopintotoimisto @tsepori
1. Opintotoimistojen vuodenvaihteen aukioloajat
Turun opintotoimisto on viimeisen kerran auki tänä vuonna to 12.12.2024, ja kiinni loppuvuoden. Opintotoimisto aukeaa uudelleen tiistaina 14.1.2025. klo 12-13.
Porin yksikön opintotoimisto on viimeisen kerran auki tänä vuonna ti 17.12.2024. Opintotoimiston normaalit päivystysajat lähtevät käyntiin jälleen tiistaina 14.1.2025.
2. Kolmannen periodin ilmoittautuminen alkanut
TSE:n kurssi-ilmoittautumiset 3. periodin opintojaksoille käynnistyi Pepissä 2.12. (Turku) / 4.12. (Pori). Ilmoittautumisaika päättyy molemmilla kampuksilla 15.12. Merkkaa kalenteriisi muistiin TSE:n työskentelyajat, löydät ne mm. verkosta.
3. Erikoistumissuuntavalinnat ja infot
Turun1. vsk:n opiskelijoiden erikoistumissuunta valintaprosessi jatkuu tammikuussa. Viikolla 3 (12.-19.1.2025) erikoistumissuuntakysely on auki. Opiskelijoille tulee omaan UTU-sähköpostiin henkilökohtainen linkki kyselyyn, johon on merkittävä ensisijainen erikoistumissuunnan valinta, sekä toissijainen ja kolmassijainen erikoistumissuunnan valinta. Viikoilla 4 -6 (20.1.2025 eteenpäin) suoritetaan mahdollinen karsinta erikoistumissuuntassa ja vahvistetaan erikoistumissuunnan valinnat. Viikolla 7 järjestetään Hops-info ja halukkaille Hops-klinikoita. Tarkemmat päivät ilmoitetaan myöhemmin.
Porin 1. vsk:n kandiopiskelijoille järjestetään Erikoistumissuuntainfo keskiviikkona 5.2.2025. Viikoilla 7-8 erikoistumissuuntakysely on auki. Opiskelijoille tulee UTU-sähköpostiin henkilökohtainen linkki kyselyyn. Kyselyn sulkeutumisen jälkeen suoritetaan mahdollinen karsinta ja vahvistetaan erikoistumissuunnan valinnat. HOPS-info järjestetään ke 19.03.2025 ja tämän jälkeen 3 erillistä HOPS-klinikkaa. Kaikki aikataulut löytyvät Porin HOPS-opintojaksolta, johon kannattaakin heti ilmoittautua.
Sekä Turun että Porin osalta löydät lisätietoa erikoistumissuunnan valinnasta ja HOPSin teosta TSE:n intrasta!
4. Erikoistumissuunnan vaihto DL
Erikoistumissuunnan vaihto on mahdollista kahdesti vuodessa. Ensi vuoden ensimmäinen määräaika on 2.1.2025, jonka jälkeen tähän päivämäärään mennessä tulleet hakemukset käsitellään.
Turun yksikössä erikoistumissuuntaa voi vaihtaa joko tutkinto-ohjelman sisällä tai toiseen tutkinto-ohjelmaan. Porin yksikön opiskelijat valitsevat erikoistumissuuntansa Liiketoimintaosaamisen KTK-tutkinto-ohjelman erikoistumissuuntavaihtoehdoista. Hakulinkki ja tarkentavat tiedot hakuprosesseista ja kriteereistä löytyvät intranetistä.
5. Vilpillä on seurauksensa
Vilpillisellä menettelyllä tarkoitetaan tahallista tai piittaamattomuudesta johtuvaa epärehellistä toimintaa, jonka seurauksena opiskelija antaa väärän kuvan omasta osaamisestaan. Kyse on vilpistä myös silloin, kun opiskelija turvautuu kiellettyihin keinoihin tai apuvälineisiin (esim. käyttää puhelinta exam-tentissä).
Vilppiepäilyksen aikana tiedekunnalla on vastuu selvittää vilppitapaus, ja jos opiskelijan todetaan tehneen vilppiä, rikkomuksesta tulee opiskelijalle seuraamuksia. Jos vilppiä on tapahtunut, opiskelijan opintosuoritus hylätään koko opintojakson osalta. Suorituksen hylkääminen voi olla ainoa seuraamus tilanteessa, jossa opiskelijan toiminnan moitittavuus on vähäinen.
Muut mahdolliset seuraamukset ovat dekaanin puhuttelu ja yliopistolain 45§:n mukaiset varsinaiset kurinpitotoimet, eli rehtorin kirjallinen varoitus tai hallituksen päättämä määräaikainen erottaminen. Seuraamukset koskevat myös toista opiskelijaa, joka on avustanu rikkomuksessa. Vilppitapauksen seuraamukset riippuvat vilpin vakavuudesta ja toistuvuudesta.
Dekaanin puhuttelua käytetään aina, jos asia etenee yliopistotason käsittelyyn. Jos selvittelyssä todetaan opiskelijan teon olevan muuta kuin vähäinen, opiskelijalle annetaan rehtorin kirjallinen varoitus. Jos teko on vakava ja/tai opiskelija jatkaa menettelyä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa enintään yhdeksi vuodeksi.
Määräaikaisen erottamisen aikana opiskelija ei voi ilmoittautua yliopistoon, tehdä opintosuorituksia eikä valmistua. Myöskään erotetun opiskelijan utu-käyttäjätunnus ei ole voimassa.
Lue Turun yliopiston menettelyohjeet vilppitapausten varalle täältä.
6. Hae vaihtoon lukuvuodelle 2025-2026!
Päähaku vaihtoon lukuvuodelle 2025-2026 aukeaa maanantaina 9.12.2024. Haussa ovat syksyn 2025, kevään 2026 ja koko lukuvuoden 2025-2026 vaihtopaikat. Vaihtoon voi hakea Eurooppaan (ml. Iso-Britannia), Pohjoismaihin, Aasiaan, Latinalaiseen Amerikkaan ja Australiaan.
Kansainvälisen liikkuvuuden Outgoing-tiimi järjestää vaihtohakujen yhteydessä erilaisia kaikille avoimia infotilaisuuksia. Päähaku on auki 9.12.2024-20.1.2025, ja suomenkielinen step-by-step -tilaisuus toteutetaan hybridinä maanantaina 9.12.2024. Vaihtoinfot Eurooppaan ja Euroopan ulkopuolelle pidetään viikolla 50. Näet tarkemmat ajat intranetistä.
TSE Opintotoimisto
In English
Course registration for the second period opened on the 2nd of December in Turku campus and on 4th of December in Pori campus. Course registration ends on the 15th of December (both in Turku and Pori). More information here.
***
TSE’s Office of Academic and Student affairs is open for the last time this year on the 12th of December in Turku and 17th of December in Pori. The office opens on the 14th of January in Turku and in Pori.
Vaihtohaut & infot lukuvuoden 2025-2026 vaihto-opintoihin
Tulossa: 1. vsk:n erikoistumissuuntavalinnat info
Siirtyminen suoraan VTM-tutkinnon opiskelijaksi
MOOC-kurssien hyväksiluvut
Sähköisen tentin valvonta ja vilppi
Muuta ajankohtaista (Muutoksia TSE-opintotoimiston henkilökunnassa, Hae opiskelijaohjaajaksi TEVY-kurssille!, Opintojen täydentäminen LRY-kurssilla (Turku))
You can find English summaries about the topics concerning international students at the end of the blog post.
Seuraa TSE opintotoimistoa IG:ssä: @tseopintotoimisto ja @tsepori
1. Kevään opetusaikataulut ja ilmoittautumiset
Kevään opetusaikataulut julkaistaan 15.11. mennessä opinto-oppaalla kunkin opintojakson toteutuksilla. Jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa sitä ennen, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin.
Muista valita oikea opiskeluoikeus Pepissä, kun ilmoittaudut mille tahansa kurssille. Tarkista Peppi-näkymäsi ylänurkasta (oman nimesi kohdalta), että esim. KTK-opintoihin ilmoittautuessasi KTK-opiskeluoikeus on valittuna (eikä esimerkiksi jokin aiempi avoimen yliopiston opiskeluoikeus!) Huom: On tärkeää, että ilmoittaudut esim. syventäville kursseille maisterihopsin kautta, sillä et pysty itse siirtämään kurssia hopsilta toiselle.
2. Vaihtohaut & infot lukuvuoden 2025-2026 vaihto-opintoihin
Marraskuussa pistetään jakoon ensimmäiset lukuvuoden 2025-2026 vaihtopaikat! Päähaku on auki 9.12.2024-20.1.2025 ja Amerikan ohjelmien haut on auki 20.11.2024 asti. Haku tapahtuu sähköisesti SoleMove-järjestelmässä. Tarkemmat hakuajat ja ohjelmat löydät intrasta.
Turun yliopiston kansainvälisen liikkuvuuden outgoing-tiimi järjestää syksyn aikana useita vaihtoinfoja koskien lukuvuotta 2025-2026. Tilaisuuksien esitykset ja videotallenteet lisätään intrasivulle infojen jälkeen. Tallenteet ovat katsottavissa 14 päivää infon ajankohdasta lukien.
Alla pähkinänkuoressa hakuajat ja hakuinfot:
ISEP-ohjelma & Pohjois-Amerikan vaihtopaikat Hakuaika: 1.-20.11.2024
Päähaku Hakuaika: 9.12.2024-20.1.2025 Hakuinfo: Useita infoja joulukuun aikana, tarkemmat ajat päivitetään intraan.
Kesäkouluhaku Hakuaika: 1.-15.3.2025
Tutustuthan vaihto-opintoja suunnitellessasi huolellisesti intranetin ohjeisiin. Lisätietoa saat tarvittaessa osoitteesta ougoing@utu.fi.
3. Tulossa: 1. vsk:n erikoistumissuuntavalinnat info
Turussa 1. vsk (KTK-opiskelijat) aloittavat marras-joulukuun aikana erikoistumissuunnan valintaprosessin. Muista osallistua 1. vsk:n erikoistumissuuntavalintainfoon ma 18.11. klo 14:15-15:45. Tutkinto-ohjelma kohtaiset esittelyt tapahtuvat samalla viikoilla (viikko 47). 1. vuosikurssin opiskelijoille on tullut erillinen sähköposti tarkemmin tiedoin. >> Tarkemmat aikataulut ja linkitpäivitetään intraan.
HUOM! Porissa ensimmäisen vuoden KTK-opiskelijat (vsk. 2024) valitsevat erikoistumissuuntansa ja laativat opintosuunnitelmansa keväällä 2025. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.
4. Siirtyminen suoraan VTM-tutkinnon opiskelijaksi
Turun kauppakorkeakoulussa taloustieteen pääaineessa valtiotieteiden kandidaatin tutkintoa suorittava opiskelija, joka on suorittanut aikaisemmin jonkin toisen kotimaisen tai ulkomaisen alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon, voi halutessaan siirtyä maisterivaiheen opiskelijaksi suoritettuaan VTK-tutkintoon kuuluvat taloustieteen perus- ja aineopinnot. Alemman korkeakoulututkinnon tulee olla laajuudeltaan vähintään 180 opintopistettä tai 120 opintoviikkoa.
Opiskelijan ei siis tarvitse enää suorittaa valtiotieteiden kandidaatin tutkintoa, vaan opiskelija voi hakea tiedekunnalta siirtymistä suoraan maisterivaiheen opiskelijaksi. Mikäli opiskelija kuitenkin haluaa laaja-alaisen valtiotieteiden tutkinnon, voi hän suorittaa myös valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon.
Edellytyksenä on:
Opiskelijalla on aiempi alempi tai ylempi korkeakoulututkinto.
Opiskelija on suorittanut VTK-tutkintoon kuuluvat taloustieteen perus- ja aineopinnot (89 op). Perus- ja aineopinnoista tulee olla kokonaisuusmerkinnät.
Siirtymistä maisterivaiheeseen haetaan olemalla yhteydessä kauppakorkeakoulun opintotoimistoon tseopintotoimisto@utu.fi. Tiedekunnan opintopäällikkö käsittelee hakemuksen.
Opiskelijan tulee suorittaa maisterivaiheen opinnot vähintään 120 opintopisteen laajuisena VTM-tutkintoon voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti.
HUOM! Jos opiskelija ei ole suorittanut matematiikan ja tilastotieteen perusopintoja (tai hänellä ei ole muutoin vastaavia tietoja), Turun kauppakorkeakoulu voi edellyttää häneltä täydentäviä matematiikan ja tilastotieteen opintoja maisteriopinnoissa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi.
Taloustieteen perus- ja aineopintoja ei voi sisällyttää maisterin tutkintoon.
5. MOOC-kurssien hyväksiluvut
Kauppakorkeakoulun koulutuksen kehittämistoimikunta on palaverissaan 2.9.2024 linjannut, että muiden korkeakoulujen tarjoamia MOOC-kursseja tai vastaavia avoimia verkossa suoritettavia kursseja, voi sisällyttää osaksi Turun kauppakorkeakoulun tutkintoja, mikäli kurssin sisältö ja osaamistavoitteet olennaisesti liittyvät kauppatieteiden tai taloustieteen alaan ja jos kurssin voidaan todeta tasoltaan vastaavan korkeakouluopintoja. MOOC-kurssien tai vastaavien suoritusten suositellaan sisältyvän ensisijaisesti osaksi tutkinnon vapaasti valittavia opintoja.
Turun yliopiston opintojohtosäännön periaatteiden mukaisesti opintojen vilpillinen suorittaminen ja tenttitilaisuudessa häiritseminen on kiellettyä. Vilpillisellä menettelyllä tarkoitetaan tahallista tai piittaamattomuudesta johtuvaa epärehellistä toimintaa, jonka seurauksena opiskelija antaa väärän kuvan omasta tai toisen henkilön osaamisesta. Kyse onvilpistä myös silloin, kun opiskelija opintosuoritusta tehdessään toimii opettajan ohjeiden vastaisesti tai turvautuu kiellettyihin keinoihin tai apuvälineisiin. Vilppitapauksissa noudatetaan opintojohtosääntöä soveltuvin osin. Sähköisten tentin järjestäminen ja asianmukaisen valvonnan toteuttaminen edellyttää lisäksi sääntöjen noudattamista.
Sähköisen tentin tilaan ei saa tuoda puhelinta, älykelloa, laskinta, papereita tai muita tavaroita. Tämä koskee myös eväitä ja vesipulloja. Mikäli opiskelijalle on sairaus tai muu tilanne, joka edellyttää lääkkeiden, eväiden tai muiden tarvikkeiden mukaanottoa tenttitilaan, tästä tulee ilmoittaa ennen tenttiä osoitteeseen exam@utu.fi.
Tenttitilan valvontaan käytetään tallentavaa videovalvontaa. Mikäli opiskelijan todetaan rikkoneen tässä sähköisen tenttimisen ohjeita, tenttisuoritus voidaan hylätä. Vilppitapaukset käsitellään tiedekunnassa Turun yliopiston menettelyohjeiden mukaisesti.
Jos selvityksen tuloksena todetaan rikkomuksen tapahtuneen, opiskelijan opintosuoritus hylätään koko opintojakson osalta. Suorituksen hylkääminen voi olla ainoa seuraamus tilanteessa, jossa opiskelijan toiminnan moitittavuus on vähäinen. Muut mahdolliset seuraamukset ovat dekaanin puhuttelu ja yliopistolain 45§:n mukaiset varsinaiset kurinpitotoimet, joita ovat rehtorin kirjallinen varoitus tai hallituksen päättämä määräaikainen erottaminen.
7. Muuta ajankohtaista
Muutoksia TSE-opintotoimiston henkilökunnassa
Turun kauppakorkeakoulun opintohallinnon henkilökunnassa tapahtuu muutoksia marraskuussa ja vuoden vaihteessa.
Mirva Leinonen siirtyy opintoneuvojan tehtävistä Bachelor’s Degree Programme in Sustainable and Social Entrepreneurship -kandiohjelman koulutussuunnittelijaksi 15.11.2024. Anna Laine toimii opintoneuvojan sijaisena 1.-31.12.2024 (Anna Kalpion sijaisuus). Anna Kalpio palaa opintoneuvojan virkaan 1.1.2025 alkaen.
Hae opiskelijaohjaajaksi TEVY-kurssille!
Hae mukaan TEVY A-osan opiskelijaohjaajaksi ja hanki työkokemusta tiimien ohjaamisesta ja opettamisesta sekä yritysyhteistyöstä käytännössä! Turun kauppakorkeakoulun TEVY A Yrityselämään! – Tulevaisuusajattelu ja projektityöskentely -kurssilla on haussa 10 tutkimusavustajan/opiskelijaohjaajan paikkaa.
Tehtävä on määräaikainen ajalla 1.1.–9.5.2025.Tehtävään kuuluu yhteinen perehdytystilaisuus joulukuussa.
Tutkimusavustaja/ opiskelijaohjaaja työskentelee kurssilla opettajan parina ja osallistuu aktiivisesti ryhmätapaamisten toteuttamiseen, harjoitustöiden ohjaamiseen ja palautteenantoon sekä rohkaisee tiimityöskentelyn ja vuorovaikutustaitojen oppimisessa. Tehtävästä maksetaan palkkio ja siitä saa 2 op. Mahdollisesti hakijat haastatellaan. Valituille ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen kurssin alkua.
Tehtävää voivat hakea Turun kauppakorkeakoulun perustutkintoa suorittavat opiskelijat, jotka ovat itse suorittaneet TEVY-opintojakson ja joilla on kanditutkielma tehtynä tai tekeillä.
Vanhat LRYA- ja LRYB-kurssit ovat poistuneet opetustarjonnasta. Kurssien tilalla on uusi 6 op:n laajuinen LRY-kurssi. LRY-kurssi järjestetään 1.-2. periodeilla. Vuoden 2024 1. vuosikurssi tekee automaattisesti uuden LRY-kurssin.
Jos vanhemman vuosikurssin KTK-opiskelijalta puuttuu LRYA, LRYB tai kummatkin kurssit, opiskelijan tulee täydentää Kaikille yhteisiä opintoja seuraavasti:
Jos KTK-opiskelijalta puuttuu LRYA sekä LRYB –> suorita LRY-kurssi kokonaan ( 6op).
Jos KTK-opiskelijalta puuttuu LRYA –> Voit suorittaa kurssin vain siltä osin kuin se vastaa aiemman LRYA:n sisältöä. Kurssilla käsitellään aluksi (1. periodi) kirjanpitoon ja tilinpäätöksen eli LRYA:han liittyviä asioita. Opiskele siis aiheet 1-6. Tenttiminen tapahtuu lopuksi Examissa. Jos täydennät opintoja LRYA:n osalta, sinulle rekisteröidään vanhan LRYA-kurssin suoritus (3 op). Tenttiminen on mahdollista 1. periodin jälkeen. Ota yhteyttä kurssin opettajaan, jos LRYA on suorittamatta. Täydentävä tenttiminen on mahdollista lukuvuoden 2024-2025 aikana. Sen jälkeen suoritetaan aina koko LRY-kurssi.
Jos KTK-opiskelijalta puuttuu LRYB –> Voit täydentää opintojasi suorittamalla kurssin siltä osin kuin se vastaa vanhan LRYB:n sisältöä. Kurssilla käsitellään aluksi (1. periodi) kirjanpitoon ja tilinpäätöksen liittyviä asioita ja 2. periodilla johdon laskentatoimeen eli LRYB:hen liittyviä asioita. Kurssi kestää 10 viikkoa. Opiskele siis vain aiheet 7-10, jotka liittyvät kustannuskäsitteisiin, katetuottolaskentaan, kustannuspaikkalaskentaan, suoritekalkyyleihin ja suoritekohtaiseen kustannuslaskentaan. Täydentävä suoritus tapahtuu lopuksi tenttimällä. Ilmoittaudu Examissa tenttiin LRYB Kustannuslaskennan perusteet. Tämä suoritus rekisteröidään LRYB-kurssin suorituksena (4 op). Tentti perustuu syksyn 2024 kurssin opetukseen ja sisältöihin. Tenttiminen on mahdollista ensimmäisen kerran marras-joulukuussa. Tämä mahdollisuus opintojen täydentämiseen on olemassa vain lukuvuoden 2024-2025 ajan. Sen jälkeen ei voi tehdä enää osasuorituksia eli ”täydentää opintoja” vaan suoritetaan koko LRY-kurssi normaalisti.Ota yhteyttä kurssin opettajaan, jos LRYB on suorittamatta.
TSE opintotoimisto
In English:
Remember that the sign up for the third period starts 02.12.2024 in Turku and 04.12.2024 in Pori.
***
You can apply for a module mark as soon as all the courses that belong in that module have been registered, and you do not want to raise the grades. Module marks must be applied before you apply for graduation. The registration of a module is final, and its contents cannot be changed afterwards. Apply for module marksby email. Students in Turku, please send the application to tse-kokonaisuusmerkinta@utu.fi and in Pori to tsepori-kokonaisuusmerkintä@utu.fi. More information can be found online.
Vaihtopaikkoja lukuvuodelle 2024-2025 on vielä jäljellä ja niihin voi hakea täydennyshaussa 1.-15.4.2024.
Haussa olevat ohjelmat:
* Erasmus+ Eurooppaan ja Pohjoismaihin * Coimbra Group Eurooppaan * EC2U Eurooppaan * Kahdenväliset vaihtopaikat Euroopan ulkopuolelle * Erasmus+ Globaali liikkuvuus Euroopan ulkopuolelle
Lisäksi haussa on yleinen apuraha itse hankittuun vaihtoon, joka on toteutunut/toteutumassa kalenterivuonna 2024. Siitä lisää intranetissä täällä.
3. Turun kauppakorkeakoulun tukisäätiön rahastojen haku – kevät 2024
Turun kauppakorkeakoulun Tukisäätiön alaisten rahastojen haku on auki. Apurahat on tarkoitettu Turun kauppakorkeakoulussa tutkintoa tai tutkimusta suorittaville. Intranetistä löydät tarkentavat tiedot eri rahastoista, apurahojen myöntämisperusteista sekä hakulomakkeen. Hakemusten DL on 17.4.2024
Huom! Haettaessa useammasta kuin yhdestä rahastosta, tulee kustakin rahastosta tehdä oma hakemus liitteineen.
4. TSE:n kirjaston uusi opiskelijatila (Turun kampus)
TSE:n kirjaston (Turun kampus) uusi Holvi-tila on nyt avattu! Holvista löydät viihtyisän oleskelutilan lisäksi varattavia ryhmätyötiloja, joita voit hyödyntää esimerkiksi etäluennolle osallistumista varten. Ryhmätyötilan pääset varaamaan täältä. Ohjeet varausjärjestelmään löytyy täältä.
Holvi on käytettävissä joka päivä klo 07-01. Tilaan on kulku Mercatorin kautta. Kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella Holviin on pääsy kulkulätkällä.
5. Monivaiheinen kirjautuminen käyttöön yliopiston tietojärjestelmissä
Yliopisto ottaa tietoturvasyistä käyttöön monivaiheisen kirjautumisen (MFA, multi-factor authentication) asteittain lähes kaikissa tietojärjestelmissä, joihin kirjaudutaan UTU-tunnuksella. Opiskelijoiden tulee suojata tunnuksensa 1.10.2024 mennessä, mutta se suositellaan tekemään jo nyt.
Kun aktivoit MFA:n omalle UTU-tunnuksellesi, monet yliopiston tietojärjestelmät alkavat edellyttää monivaiheista tunnistautumista heti aktivoinnin jälkeen.
Huhtikuussa monivaiheisen tunnistautumisen piiriin liitetään uusina järjestelminä Moodle, Exam-tentin varaus, Webropol, IDM, UTUsign ja UTUShop.
Valintakriteerit ja lomake ehdotuksien jättämiseen julkaistaan TYYn sivuilla 11.4.2024. Kannattaa kuitenkin jo viritellä keskustelut opiskelijaporukoissa, ainejärjestöissä, työryhmissä ja kahvihuoneissa. Kuka on teidän mielestänne ansainnut vuoden opettajan ja vuoden ohjaajan palkinnot ja miksi?
Viime vuonna vuoden opettajaksi valittiin yliopistonlehtori Saana Myllyntausta ja vuoden ohjaajiksi opintoneuvoja Tanja Viherä ja yliopistonlehtori Maija Hupli.
7. Muuta ajankohtaista
Opetusavustajia Turun ja Porin kampuksille
Turun kauppakorkeakouluun haetaan 1-2 opetusavustajaa hybridiopetuksen tueksi lukuvuodeksi 2024-2025 sekä Turun että Porin kampuksille. Aloitusajankohta elokuun alkupuolella.
Tehtävänkuvaus Opetusavustajan tehtävänä on pääasiassa avustaa hybridiopetuksen (opetus luentosalissa, osallistujia paikalla ja etänä) järjestelyissä Turun kauppakorkeakoulussa järjestettävän opetuksen osalta lukuvuonna 2024-2025. Työtehtäviin kuuluu videointia opetustilanteessa ja lähiopetuksen järjestelyjä opettajien tukena. Tehtäviin voi sisältyä myös muita erikseen sovittavia tehtäviä. Työtä tehdään pääsääntöisesti yliopiston tiloissa.
Haku alkoi 15. maaliskuuta 2024 ja päättyy 5. huhtikuuta 2024, klo 16.00 (Europe/Helsinki). Lue lisää täältä.
KeKo:n ja vastuullisen liiketoiminnan sivuaineinfo
Aiheuttavatko sivuaineopinnot päänvaivaa? Kaipaatko vaihtelua opintoihisi, ehkä vastuullisuusteemat kiinnostavat? KY-KeKe järjestää jo perinteeksi muodostuneen sivuaineinfon vastuullisen liiketoiminnan johtamisen sekä kestävän kehityksen eli KEKO:n opintokokonaisuuksista. Vastuuopettajien puheenvuorojen jälkeen kuulemme opiskelijakokemuksia sekä kandi- että maisterivaiheen opiskelijoilta, emmekä tyydy vain kauppislaisten näkökulmaan! Tilaisuuden virallinen kieli on suomi.
Saavuthan siis Monttuun tiistaina 9.4. klo 16 kuulemaan lisää. Kuuma kahvi ja tuore korvapuusti odottavat!
Toivomme saavamme mukaan mahdollisimman monen ikäisiä, näköisiä, kokoisia ja tyylisiä ihmisiä. Kuvien avulla on tavoitteena tehdä näkyväksi sitä, että CampusSport pyrkii jatkossa huomioimaan käyttäjien monimuotoisuuden entistä paremmin, jotta jokainen voi kokea olonsa tervetulleeksi. Jos koet, ettei sinunlaisiasi ihmisiä näy tarpeeksi liikuntakuvastossa, niin nyt on erinomainen mahdollisuus olla mukana tekemässä muutosta.
Kuvaukset pidetään ke 10.4.2024 Educariumilla (Turun kampus). Kuvaukset toteutetaan aidossa liikuntatilanteessa, eikä kuvauksiin osallistuvilla tarvitse olla minkäänlaista aiempaa kokemusta kuvattavana olemisesta. Voit osallistua joko IisiTreeni-tunnille klo 12.00–12.50, ohjatulle futsalin alkeisvuorolle klo 13.15–14.15 tai halutessasi molempiin.
Kuvauksiin osallistuvat saavat kiitokseksi 30 päivän CampusSportin jäsenyyden valitsemanaan ajankohtana vuoden 2024 aikana.
Mikäli kiinnostuit, lähetä meille sähköpostiviesti osoitteeseen info@campussport.fi otsikolla ”Osallistuminen kuvauspäivään”. Kerro viestissä, haluatko osallistua IisiTreeniin, futsaliin vai molempiin. Liitä mukaan myös puhelinnumerosi sekä kuva itsestäsi. Lähtökohtaisesti kaikki halukkaat pääsevät mukaan kuvauspäivään. Kuva pyydetään lähettämään, jotta voimme varmistaa, että saamme mukaan mahdollisimman monen näköisiä ihmisiä.
Lähetä ilmoittautumisesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään ke 3.4.2024. Mikäli sinulla on kysyttävää kuvauksiin liittyen, voit lähettää viestin osoitteeseen info@campussport.fi.
Opiskele Aasia-verkkokursseja kesällä 2024!
Ilmoittautumisaika: 25.3 – 21.4.2024 Verkkokurssit ovat ILMAISIA Turun yliopiston tutkinto- ja vaihto-opiskelijoille. TY:n opiskelijat voivat ilmoittautua näille kursseille Pepissä!
Johdantotason peruskursseilla opit pääasiat Aasian maiden historiasta, nyky-yhteiskunnista ja liiketoimintaympäristöistä. Syventävillä kursseilla voit syventää tietämystäsi valitsemistasi aiheista.
Yliopistopapit tarjoavat luottamuksellista ja maksutonta matalan kynnyksen keskusteluapua kaikille yliopistoyhteisön jäsenille (opiskelijoille, jatko-opiskelijoille, henkilökunnalle).
Sinun ei tarvitse kuulua kirkkoon eikä olla uskonnollinen ottaaksesi yhteyttä. Keskustelujen aiheet määräytyvät omista lähtökohdistasi ja kysymyksistäsi käsin. Yliopistopapit kunnioittavat jokaisen ihmisen omaa maailmankatsomusta, kulttuuria, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista ja poliittisia ja aatteellisia näkemyksiä.
Yliopistopappien tarjoama keskusteluapu sopii erityisesti tilanteeseen, jossa et koe tarvitsevasi mielenterveyden ammattiapua, mutta ajattelet, että voisit hyötyä luottamuksellisesta keskustelusta ja kuulluksi tulemisesta vaitiolovelvollisen ja työ- ja opiskeluyhteisöstä ulkopuolisen ihmisen kanssa. Yliopistopappien tarjoama keskusteluapu voi toimia myös kannattelevana tukena sillä välin, kun odotat pääsyä muun ammattiavun piiriin.
Keskustelut voidaan toteuttaa kasvotusten, puhelimitse tai muiden etäyhteyksien avulla. Tapaamiset kasvokkain onnistuvat esimerkiksi Kampuskappelilla, Ylioppilastalo B:ssä, ulkona kävelyllä tai muussa yhteisesti sovitussa tilassa.
Yhteystiedot: Tiina Hallikainen, tiina.hallikainen@evl.fi, 0403417308 (suomenkieliset opiskelijat ja henkilökunta) & Mia Pusa, mia.pusa@evl.fi, 0403417296 (kansainväliset opiskelijat ja henkilökunta)
Turun kauppaseuran säätiön apurahat haussa Turun kauppakorkeakoulun kandi-ja maisterivaiheen opiskelijoille
Turun Kauppaseuran säätiön hallitus on päättänyt jakaa stipendeinä tänä vuonna yhteensä 80.000 € Turun Yliopiston Kauppakorkeakoulun opiskelijoille.
Stipendit jaetaan matka-apurahan muodossa kandidaatti- tai maisterivaiheen opiskelijoille, jotka ovat halukkaita osallistumaan vaihto-opiskeluun ulkomailla tai haluavat osallistua opiskelemansa vieraan kielen kurssiin ulkomailla.
Apurahan määrät ovat 1.000€ – 1.500€ per opiskelija tai tapauskohtaisesti suurempi summa, mikäli tämä on perusteltua mm. ryhmien kohdalla. Apurahan saajan tulee maksatusta varten esittää kuitit matkakuluista mm. lentoliput, majoitus, kurssimaksut.
Apuraha kohdennetaan ensisijaisesti kauppatieteellistä perustutkintoa Turun Yliopiston Kauppatieteellisessä tiedekunnassa (ei jatko-opiskelijat tai maksulliset tutkinnot).
Hakeminen tapahtuu täyttämällä Webropol. Muistathan liittää myös suosittelijan kirjeen.
Hakuaika päättyy keskiviikkona 24.huhtikuuta 2024.
Stipendin saajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse kesäkuun 2024 loppuun mennessä.
TSE Opintotoimisto
In English
Application for TSE Support Foundation funds 2024 Turku School of Economics Support Foundation announces scholarships which can be applied by students and researchers of Turku School of Economics. Application deadline 17 April 2024. Further information available at Intranet.
***
Is your minor a headache? Are you looking for a change in your studies, perhaps sustainability questions have become more interesting?KY-KeKe is again organizing a minor info in responsible business management and sustainable development studies (KEKO). After the lecturers’ presentations, we will hear about the experiences of three different students, and not just from the perspective of business students! The official language of the event is Finnish. In the event there will be cinnamon buns and hot coffee. The event is free. The event will last about an hour.
So let’s see in Monttu on Tuesday April 9th at 16:00 to find out more or just for a cup of coffee!
***
Multi-factor authentication to University IT systems The University of Turku is gradually implementing multi-factor authentication (MFA) on nearly all its IT systems that are accessed with the UTU account. Students are required to activate the MFA for their UTU accounts by 1 October 2024, but are encouraged to do so already.
The IT systems that use MFA will request an additional authentication after entering the UTU username and password. The additional authentication can be, for example, a one-time access code, fingerprint or facial recognition.
Protect your account already today. It will become mandatory on 1 October 2024. When you activate the MFA for your UTU account, many University IT systems will start requiring a multi-factor authentication process immediately after activation.
In April, multi-factor authentication will also be required for Moodle, Exam tent booking, Webropol, IDM, UTUsign and UTUShop.Instructions: www.utu.fi/en/mfa
* Erasmus+ to Europe and Nordic countries * Coimbra Group to Europe * EC2U to Europe * Bilateral exchange outside European Union * Erasmus+ International Credit Mobility outside European Union
Exchange places available in this application period can be found from 1.4.2024 onwards from SoleMOVE choosing the correct application period. (Exchange destinations abroad and feedback >Advanced search > Application period > Supplementary Application Period 1 24-25 01.04.2024-15.04.2024). Note, that some places are available only for spring semester 2025. Find more information about this by clicking the exchange place and the desired agreement open. More detailed instructions on how to find exchange places here.
In addition, you may apply for a general grant for self-acquired exchange places, which have taken/will take place during the calendar year 2024. More information about it here.
The online application opens on 1.4.2024. The application form is electronic. You can access the online application system via SoleMOVE portal. Application instructions here on intranet.
The University Chaplain for all internationals – students, personnel, doctoral candidates etc. – of the University of Turku (and Åbo Akademi) is pastor Mia.
You are welcome to contact the University Chaplain if there is anything that is on your mind that you would like to talk about with someone other than your closest circle of family and friends.
There is no requirement for you to be Christian nor to be religious at all. What will be discussed is what you need to talk about. Spirituality and religion will only be discussed if that is what you would like.
Counselling is available free of charge, bound by professional confidentiality and the University Chaplaincy bases all its work on the principles of safer space.
A place for counselling can be for example the Campus Chapel our Counselling Room at Student House B (both Rehtorinpellonkatu 4) or some other place that works for you. Another possibility is a counselling walk. Other options are counselling by telephone or via Teams, Zoom, WhatsApp or FaceTime.
University Chaplain Mia Pusa, mia.pusa@evl.fi,+358-40-3417296 (English, Finnish, Swedish)
We would like to have a diverse range of people in all shapes, sizes, ages and styles in the photos. Our goal is to pay more attention to the diversity of the people who use our services. We want everyone to feel welcome. If you feel that there are not enough people like you in the sports photos, this is a great opportunity to help make a difference.
The photo shoot is held on Wednesday 10 April 2024 in Educarium. Photographing will take place in a real sports situation, and the participants do not need to have any previous experience of being photographed. You can participate either in the EasyTraining class at 12.00-12.50, in the futsal for beginners shift at 13.15-14.15 or in both if you wish.
As a reward, participants will receive a 30-day CampusSport membership at a time of their choice during 2024.
If you are interested, please send us an email to info@campussport.fi with the subject line ”Participation in the photo shoot”. In the message, let us know if you want to participate in EasyTraining, futsal or both. Include your phone number and a photo of yourself. It is very likely that everyone who wants to participate can join at least one of the shifts. We ask you to send a photo to make sure we have a diverse range of people participating.
Please send your enrollment as soon as possible, but no later than Wed 3 April 2024. If you have any questions regarding the photo shoot, please send an email to info@campussport.fi.