Uutiskirje 11/2020

Marraskuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Kevään opetuksesta
  2. Suunnitelmissa opiskelijavaihto?
  3. Erikoistumissuunnan valinta: 1. vsk
  4. HT-vaatimukset Porissa
  5. Muuta ajankohtaista

1. Kevään opetuksesta

Kuten olet jo huomannut yliopiston tiedonannoista, jatkamme myös keväällä pääasiassa etäopetuksessa. Koska ohjeistus on muuttuvainen, muistathan seurata UTU-sähköpostiasi ja TY:n koronaohjeita.

Kevään opetusaikataulut julkaistaan mahdollisimman pian marraskuussa. Tiedotamme asiasta vuosikurssilistojen kautta UTU-sähköpostiisi. Jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa jo nyt, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin.

Muista myös 3. periodin kurssi-ilmoittautumiset marras-joulukuussa!

2. Suunnitelmissa opiskelijavaihto?

TY:n kansainvälisen liikkuvuuden tiimi järjestää taas kv-viikon 7.12. alkaen ja muita infotilaisuuksia. Muista osallistua!

>> Tarkista itseäsi kiinnostavat tapahtumat ja hakuajat Kansainvälisen liikkuvuuden ohjesivuilta intrassa. Vaihtohaut avautuvat pääosin marras-joulukuussa.
>> Erityisesti kauppatieteilijöille suunnattu tilaisuus pidetään Zoomissa ke 9.12. klo 12.15.
>> Seuraa UTUvaihdossakanavalla meidän opiskelijoita maailmalla
>> Myös Youtubesta löytyy yliopiston ohjevideoita mm. motivaatiokirjeen laatimisesta.
>> Muista myös TuKY:n ja Kansainvälisen liikkuvuuden tiimin vaihtoiltapäivä 2.12. Zoomissa! Vaihdosta palanneet jakavat kokemuksiaan ja kv-tiimiltä voi kysyä ohjausta. Myös opintotoimisto on paikalla puhumassa vaihto-opintojen suunnittelusta.

>> Huom: Vaihtoon lähtijä, vaikka Online Learning Agreement (OLA) on sähköinen, muista olla yhteydessä omaan oppiaineeseesi ja tarkista että vaihtosuunnitelmasi on ok.
>> OLA:ssa on ollut viimepäivinä kirjautumisongelmia. Asia on tiedossa ja sitä korjataan.

3. Erikoistumissuunnan valinta: 1. vsk

>> Turussa 1. vsk (KTK-opiskelijat) osallistuu marraskuun aikana erikoistumissuunnan valintainfoon sekä tutkinto-ohjelmien infotilaisuuksiin alkaen ma 9.11. Lisäksi kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman valitsevat 1. vsk:n opiskelijat osallistuvat HOPS-infoon ma 23.11.
>> Tarkemmat infot, aikataulut ja linkit 1. vsk:n perehdytys-Moodlessa.

HUOM: Porissa KTK-opiskelijoiden vuosikurssi 2020 laatii opintosuunnitelmansa kevätlukukauden 2021 puolella. Erikoistumissuuntien infotilaisuudet järjestetään 3. periodin aikana. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.

Kaikille yhteisiä ohjeita erikoistumissuunnan valinnasta löydät intrasta: TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu ja HOPS.

4. HT-vaatimukset Porissa

Porin HT-vastaavuustodistuksen kurssivaatimuksia on täsmennetty ja yhtenäistetty Turun vaatimusten kanssa YJ:n osalta!

>> Löydät kurssivaatimukset nyt sekä Turun että Porin osalta TSE:n verkkosivuilta.
>> Myös opinto-opasta on päivitetty vastaavasti!

5. Muuta ajankohtaista

EDIT. 10.11.! Taloustieteen laitos järjestää 17.11. klo 17.15 alkaen Zoomissa tilaisuuden “Kesätöihin taloustieteen opiskelijana – Minne, miten ja milloin?” Paikalla paljon vierailevia puhujia kertomassa erilaisista mahdollisuuksista! Jos kiinnostuit, ota yhteys Wilma Nissilään saadaksisi lisätiedot ja Zoom-linkin.

Turun opiskelijat: Opiskelijoiden käyttöön on avattu joitain opiskelutiloja kampuksella. Lue asiasta intrassa!

Kurkkaa kevään valmistumispäivät intrasta!

>> Huom: Jos olet vsk 2015 ja KTK-paperit on vielä ottamatta, muista 1.2.2021 määräaika ja lue aiheesta lisää mm. viime kuun uutiskirjeestä.
>> Valmistuvat maisterit huom: Talven valmistumisjuhlan ajankohta on lyöty lukkoon! Tarkista tarkemmat tiedot intrasta.

Joopas-hakemus on muuttanut!

>> Onko joustava opinto-oikeus eli mahdollisuus suorittaa tietyin edellytyksin opintoja toisessa yliopistossa tuttua? Tutustu lähemmin osoitteessa joopas.fi > lyhytosoite on sama vanha mutta palveluntarjoaja on muuttunut.

Aarresaari on nyt Jobteaser

>>Saimme vinkin TY:n ura- ja työelämäpalveluista eli Rekrystä, että korkeakouluopiskelijoille suunnatut harjoittelupaikat löytyvät jatkossa sivustolta jobteaser.com.
>> Kannattaa tutustua myös Rekryn tuleviin tapahtumiin (mm. Töissä henkilöstöalalla -webinaari 10.11.)

Jos kaipaat juttuseuraa, kun etäopiskelu tai elämä muuten vaan tuntuu raskaalta, tässä pari vinkkiä:

>> Nyyti Ry:n tavoite on edistää korkeakouluopiskelijoiden opiskelukykyä. Nyyti järjestää säännöllisesti mm. nimettömiä vertaistuki-chattejä eri teemoista. Kurkkaa Chattien ajankohdat ja aiheet verkosta!
>> Yliopistopapit järjestävät vapaamuotoisia päiväkahveja Teamsissä torstaisin klo 13-14. Jutun juurena mm. jaksaminen ja hyvinvointi.
>> TY tarjoaa jälleen 23.11. Tilaa surulle -tilaisuuden opiskelijoille, jotka ovat menettäneet läheisen. Ilmoittaudu 16.11. mennessä. Lisäksi keväälle on suunnitteilla pidempiaikainen Suru-ryhmä.

Huomasitko jo blogipostauksemme liittyen syyskuiseen ideakilpailuun?

>> Kurkkaa TSEläisten parhaat ideat ja kyselyn satoa edellisestä postauksestamme.
>> Olemme kautta aikojen julkaisseet uutiskirjeen lisäksi muutamia muitakin blogipostauksia. Tutustu opintotoimiston toimistaan:

Ja hei, aloitimme lokakuussa Instagramissa kysymyskeskiviikot ja totuustorstait! Ota meidät seurantaan, laita kysymys stoorin laatikkoon keskiviikkona ja saat vastauksen torstaina.

Opintotoimiston väki

In English: As you have been informed, UTU mainly contienues remote studies during the Spring term. Regardeless, our Spring schedules will be published in late-November and you will find them on the Study Guide. Also, you will find the TSE graduation schedules for the Spring term on the Intranet. If your are planning a student exchange during next Academic Year, please familiarize yourself with the application periods and info lectures arranged by the UTU Mobility Team. Please notice that Internships have a new web portal: www.jobteaser.com. And finally, if you need peer support to manage remote studies and life in general, please notice eg. Nyyti organization which is specialized in supporting university students’ well-being.

Uutiskirje 9/2020

Opiskelu ja opintoihin kiinnittyminen poikkeustilanteessa sekä muuta ajankohtaista

Syyskuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Etäopetus jatkuu syyslukukauden loppuun saakka
  2. Ideakilpailu: Millaista tukea poikkeusoloissa?
  3. Opintotoimiston vinkit etäsyksyyn
  4. Porin yliopistokeskuksen kirjasto avautui
  5. Täydennyshaku kevään 2021 opiskelijavaihtoihin
  6. Ryhdy opiskelijalähettilääksi

1. Etäopetus jatkuu syyslukukauden loppuun saakka

Kuten olet jo huomannut Turun yliopiston koronainfosivulla sekä UTU-sähköpostiin tulleen ohjeviestin perusteella, etäopiskelu jatkuu syyslukukauden loppuun saakka.

>> Tiedot 2. periodin opetusjärjestelyistä päivitetään opinto-oppaalle kunkin opintojakson kurssikuvaukseen ennen 2. periodin kurssi-ilmoittautumista.

2. Ideakilpailu: Millaista tukea poikkeusoloissa? Luvassa palkintoja!

Haluaisimme tukea sinua opinnoissasi myös poikkeusolojen jatkuessa, mutta epätavalliset ajat vaativat uusia näkökulmia. Siksi me TSE-opintotoimistossa julistamme nyt ideakilpailun, jonka tavoitteena on kerätä uusia ideoita ja jakaa hyviä käytäntöjä siitä, miten voimme tukea TSE:n yhteisöllisyyttä niin ettei kukaan jäisi yksin. Ideat voivat voivat liittyä vaikkapa toivomaasi tukeen opintotoimiston tai omaopettajan suunnalta tai muuhun ohjaukseen tai vaikkapa opetuksen järjestelyihin. Voit myös jakaa vinkkejä tai jättää toiveita, miten opiskelusta saisi yhteisöllisempää etäyhteyksin!

>> Vastaa Webropolissa anonyymisti viimeistään 20.9. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan tuotepalkintoja.

3. Opintotoimiston vinkit etäsyksyyn

Sillä aikaa kun odotamme ideoitasi Webropolin kautta, me opintotoimistossakin ajattelimme jakaa joitain ajankohtaisia vinkkejä tukemaan hyvinvointiasi. Toivottavasti tästä listauksesta on sinulle iloa ja hyötyä syksyn alkaessa:

Naapurustosuunnistus Turussa 13.9. saakka

Uudet ja vanhat turkulaiset ovat tervetulleita osallistumaan Know your hoodsin ja TY:n järjestämään naapurustosuunnistukseen. Lisätietoja verkkosivuilla ja FB-tapahtuman sivuilla.

CampusSportin ja CampusMoven syksy

Porin yksikön opiskelijat: Muistakaa 13.9. saakka jatkuva CampusMoven ilmainen tutustumisviikko! Tutustu Satakunnan korkeakoulujen yhteisen CampusMoven tarjontaan tarkemmin verkossa.

Turun opiskelijoille liikuntapalveluja tuottaa CampusSport! Tutustu mm. CampusSportin ilmaiseen tarjontaan: Kaikille avoimiin Just for Fun -liikuntavuoroihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Jos puolestaan haluaisit aloittaa liikkumisen mutta kaipaat kaverin tukea, pyydä CampusSportista liikuntakaveri. Myös CampusSportilla on ilmaiset kokeiluviikot 20.9. saakka.

Apua opiskeluun ja opintojen suunnitteluun

Vaikka TSE-opintotoimistot työskentelevät etänä toistaiseksi, neuvontaa on tarjolla kuten ennenkin. Voidaan sopia vaikka Zoom-aika! Meidän yhteystiedot löydät mm. verkosta.

TSE:llä jokaisessa oppiaineessa toimii myös omaopettajia, jotka ohjaavat sinua opinnoissasi. Tutustu tarkemmin omaopetoimintaan esim. uutiskirjeessä 9/2019. Ei haittaa, jos et muista alkuperäistä omaopettajaasi – kurkkaa intrasta omaopelistaus ja ota yhteyttä.

Ota haltuun myös Kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman uusi Youtube-kanava! Tutustut paremmin ohjelman henkilökuntaan ja saat infoa toiminnasta.

Ehkä kaipaatkin jeesiä elämäsi järjestämiseen, ajanhallintaan tai muuhun? Monet järjestöt tarjoavat tukeaan sinulle. Tutustu tarkemmin esim. uutiskirje 1/2020. Mm. Nyyti Ry järjestää säännöllisesti vertaistuki-chattejä, joissa pohditaan elämää, poikkeusoloja ja korkeakouluopiskelua.

Jos sinusta tuntuu, että opiskelumenetelmät ovat hukassa, suosittelemme Youtubesta löytyvää Xamkin opintopsykologien miniwebinaarisarjaa aiheesta!

Pallo muuten vaan hukassa? Voit ladata TY:n oman My Mobile Tutor -sovelluksen verkosta. Valitettavasti sovellus kattaa vasta Turun kampuksen.

Lisää vinkkejä saat liittymällä tse-ilmoitustaulu-sähköpostilistalle! Listan kautta välitämme myös mm. työpaikkailmoituksia ja tietoa opiskelu- ja vapaa-ajan mahdollisuuksista. Liityt listalle omatoimisesti: kirjaudu https://mail.utu.fi > hammasratas > Options > Groups > Join (etsi listalta tseilmoitustaulu).

4. Porin yliopistokeskuksen kirjasto avautui

Kirjasto avautui uusituissa tiloissa 8.9. ja tiloja voi käyttää sähköavaimella turvavälit ja hygieniaohjeistuksen huomioiden. Muista tarkistaa aukiolot verkosta!

Huom: Yleiskokoelmien hyllytys on kesken, mutta kirjoja voi pyytää asiakaspalvelusta tai varata hyllyssä olevan kirjan (vain utuvolter). Arkistokokoelma ei toistaiseksi ole käytössä. Mikäli tulet lainaamaan pidemmän matkan takaa, kannattaa teoksen todellinen saatavuus varmistaa ensin ottamalla yhteys sähköpostitse kirjastoon kirjasto-pori@tuni.fi.

5. Täydennyshaku kevään 2021 opiskelijavaihtoihin

Muista täydennyshaku kevään 2021 opiskelijavaihtoihin eli Euroopan ja Venäjän kohteisiin. Haku päättyy 15.9. Lisätietoja kansainvälisen liikkuvuuden sivuilla intrassa.

Vaikka opiskelijavaihto ei olisikaan sinulle ajankohtainen, niin voit seurata Instagramissa TY:n vaihtareiden elämää maailmalla @utuvaihdossa.

6. Ryhdy opiskelijalähettilääksiTarjolla esiintymiskokemusta ja sisällöntuotannon tehtäviä!

Opiskelijalähettilään tehtävässä saat työkokemusta, rahapalkkion ja matkakulukorvaukset. Pääset tuottamaan sisältöä mm. yliopiston someen ja jakamaan omia kokemuksiasi opiskelijaelämästä. Tehtävässä on toinenkin, yhteiskunnallinen puoli. Viimevuotinen TSE:n edustaja kuvailee tehtävää näin:

“Pidän lähettilästoimintaa erityisen merkittävänä, koska muistan itse, miten vaikeaa oli saada yliopisto-opiskelusta tietoa abina. Sympatiani ovat erityisesti niiden abien puolella, jotka tulevat pienemmältä paikkakunnalta ja joilla ei esim. lähipiirissä ole ketään, jolta voisi kysyä kokemuksia yliopistosta. Somea hyödyntäen myös heidän on mahdollista saada kuulla kokemuksia opiskelijoilta, vaikkei esim. omassa kotikaupungissa olisi mahdollisuutta päästä vierailemaan yliopistoon.”

”Mielestäni lähettiläspesti oli mielekäs, koska toiminnasta sai tehdä hyvin itsensä näköistä. Minulla oli päämediana podcast ja sen tekeminen oli todella hauskaa!!”

Kaisa, TSE:n opiskelijalähettiläs 2019

Täytä hakemus saman tien, sillä hakuaika päättyy jo nyt torstaina 10.9. Tarkemmat tiedot sekä hakulomakkeen löydät intrasta.

Turun yliopiston opiskelijalähettiläät 2019-2020

Opintotoimiston väki

In English: Dear students, welcome back to your studies. UTU continues in remote study mode until the end of the Autumn term. Our tips for September? Go on Neighborhood Hunt and load MyMobileTutor; Familiarise yourself with CampusSports; If you have any problems with your studies, please contact your teacher tutor (MyTeacher) or our office. Do you have insight on other ways to support TSE studies and team spirit? Let us know by Sept 20 on Webropol! And finally, if you intend to go on student exchange, please notice the supplementary application period ending on Sep 15.

Uutiskirje 4/2020

Poikkeustilan vaikutuksia aikatauluihin ja kevään ajankohtaiset asiat

Huhtikuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Poikkeustila ja valmistuminen
  2. Poikkeustilan vaikutus KTK-siirtymäaikaan
  3. Opinnot keväällä ja kesällä
  4. Täydennyshaku harjoittelutukeen
  5. Täydennyshaku opiskelijavaihtoon
  6. Muuta ajankohtaista

1. Poikkeustila ja valmistuminen

Nykytiedoilla poikkeusjärjestelyjen on tiedotettu jatkuvan niin, että normaaliin opetukseen ei ehditä palata enää 4. opetusperiodin aikana. Muistathan seurata Turun yliopiston korona-sivua, jotta pysyt kartalla muuttuvassa tilanteessa.

HUOM: Kevään aikana valmistuvat maisterit! Kesän valmistumisjuhla on varmuuden vuoksi siirretty syksyyn. Tarkemmat tiedot opintotoimiston intrassa. Kevään valmistumisaikataulu ei kuitenkaan ole muuttunut, vaikka todistusten toimittaminen viivästyy poikkeustilan vuoksi.

2. Poikkeustilan vaikutus KTK-siirtymäaikaan

Ennen vuotta 2016 aloittaneita KTK-opiskelijoita koskevaa siirtymäaikaa on siirretty dekaanin päätöksellä poikkeustilanteen vuoksi 1.2.2021 asti.

Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija, joka on aloittanut opintonsa ennen vuotta 2016 ja jonka KTK-tutkinto on kesken, voi valmistua vanhojen KTK-tutkintovaatimusten mukaisesti vielä tammikuun 2021 aikana. Ensi syksyn sekä tammikuun valmistumisaikataulut intrassa. Sen sijaan 1.2.2021 kaikki keskeneräiset KTK-tutkinnot siirtyvät seuraamaan viimeisimmässä opinto-oppaassa kuvattuja tutkintovaatimuksia.

Lue aiemmat ohjeistuksemme siirtymäajasta mm. joulukuun uutiskirjeestä.

3. Opinnot keväällä ja kesällä

>> Yliopistot ovat päättäneet poikkeustilan vuoksi laajentaa etäopetustarjontaa avaamalla joitain avoimen yliopiston opintojaksoja maksutta muiden korkeakoulujen tutkinto-opiskelijoille. Lue lisää intrasta! Kurssitarjonta on koottu Jyväskylän avoimen yliopiston sivuille. Tarkista ilmoittautumisajat kurssikohtaisesti.

>> Lisäksi TY:n tutkinto-opiskelijat voivat aiempien vuosien tapaan suorittaa Turun avoimessa yliopistossa opintoja ilmaiseksi touko-elokuussa. Ilmoittautuminen alkaa porrastetusti 20.4.

>> Kauppakorkean kesäopinnoista kootaan tietoja intran kesäopinnot-sivustolle toukokuun alussa.

4. Täydennyshaku harjoittelutukeen

Järjestämme harjoittelutuen uusintahaun 7. – 14.4.2020. Etusijalla ovat ne hakijat, joilla on jo harjoittelupaikka, joka vaatii harjoittelutukea. Muistathan mainita tästä hakulomakkeessa! 

Linkin hakulomakkeeseen löydät intrasta.  Hakulomake sulkeutuu jo tiistaina 14.4. ja teemme päätökset mahdollisimman pian.

3. Täydennyshaku opiskelijavaihtoon

Vaihtopaikkoja lukuvuodelle 2020-2021 on vielä jäljellä eri puolilla maailmaa (mm. Euroopassa, Pohjoismaissa, Venäjällä). Niihin voi hakea täydennyshaussa 1.-15.4.2020.

Lisäksi haussa on yleinen apuraha itse hankittuun vaihtoon, joka on toteutunut/toteutumassa kalenterivuonna 2020 tai keväällä 2021.

Lisätietoja saa kansainväliseltä liikkuvuustiimiltä opiskelijakeskus Discosta sekä intranetistä.

3. Muuta ajankohtaista

>> Tukea opiskeluun poikkeusoloissa …ja muutenkin! TY:n opintopsykologeilla on puhelinpäivystys keskiviikkoisin klo 14-15. Tarkemmat tiedot intrassa.
EDIT: Opintopsykologien korona-webinaarin tallenne on nyt intrassa!

>> Miten koronaviruksen aiheuttama poikkeustila vaikuttaa opiskelijan etuuksiin? Lue infot Kelan verkosta.
Lisäksi HUOM: Muista palauttaa liiat opintotuet huhtikuun aikana!

>> Luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnassa tehdään tutkimusta korona-tiedottamisesta. Vastaa lyhyeen kyselyyn Webropolissa.

>> Onko CNS-verkosto tuttu? Verkoston kautta voi vielä tänä kesänä tehdä suorituksia, jonka jälkeen yhteistyö Turun yliopiston kanssa päättyy. Kesällä tarjolla verkko-opetuksena Co-operative values and principles -opintojakso. Kurssin voi sisällyttää tutkinnon vapaasti valittaviin opintoihin.

>> HUOM: Porin opiskelijat! Henkilökohtainen sähköavaimesi on voimassa lukuvuoden kerrallaan. Sähköavaimeen anotaan vuosittain tarpeen mukaan lisäaikaa 1.4.-4.9. välisenä aikana. Tee jatkoaika-anomus vaikka heti!

  • Mikäli yhteystietosi ovat muuttuneet, päivitä ne samaisella lomakkeella!
  • Jos et enää tarvitse sähköavainta, palauta avain henkilökohtaisesti palvelukeskukseen/neuvontaan.

>> Syyslukukauden alustavia opetusaikatauluja saattaa jo vilahdella opinto-oppaassa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta ne voivat vielä muuttua eikä niistä vielä kannata välittää. Syksyn opetusaikataulu oppaalla on lopullinen vasta 15.6.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan toukokuussa. Sen aiheena ovat mm. uusi opetussuunnitelma 2020-2022 sekä opetusaikataulu ja keskeiset muutokset opinto-oppaassa.

In English: Due to the current Coronavirus situation, please be sure to regularly check the UTU info page and Kela’s Corona pages (if applicable). Also, please notice that the TSE graduation ceremony has been postponed and new graduation dates have been published for Autumn term 2020. Do notice the following, as well: supplementary application period for UTU internship grants and student exchange, summer studies at UTU open university and open universities nationally (free of charge to UTU degree students). Finally, if you come across some timetables for next term on Study Guide, please disregard them for now, as next term’s teaching schedule is not official on the Study Guide until June 15.

Uutiskirje 1/2020

Valmistumisesta ja opiskelijan tukipalveluista

Tammikuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Kevään valmistumisaikataulusta
  2. Tutorhaku helmikuussa
  3. Järjestötoimijat opiskelijan tukena
  4. Haku opiskelijavaihtoihin käynnissä 20.1. saakka
  5. Tule meille harjoittelijaksi!
  6. Muuta ajankohtaista

1. Kevään valmistumisaikataulusta

Kuten mm. joulukuun uutiskirjeessä muistutimme, vsk. 2015 ja sitä aiempien vuosikurssien KTK-siirtymäaika päättyy lukuvuoden lopussa, ja tämän vuoksi odotamme kesälle valmistumisruuhkaa. Ruuhka vaikuttaisi kaikkiin valmistuviin tutkintoihin.

Valmistumista suunnitellessa ota huomioon seuraavat asiat:

  • Valmistumisohjeet ja -aikataulun löydät intrasta.
  • Jos haluat todistuksesi vielä kesäkuun aikana, hae kokonaisuusmerkintöjä 4.5. mennessä ja toimita valmistumislomake 11.5. mennessä
  • Jos valmistumispäiväsi kesä- tai heinäkuussa, varaudu siihen, että todistuksesi on valmis vasta syyskuussa.

2. Tutorhaku helmikuussa

Haemme tutoreita vuosikurssille 2020! Tutoroida voi yksin tai parin kanssa ja toiminta painottuu elo-syyskuulle 2020. Tarvitsemme tutoreita sekä KTK-/KTM- että VTK-/VTM-opiskelijoille, vaihto-opiskelijoille ja tietysti uusille maisteriopiskelijoille.

Turussa…

Porissa…

  • Tutoroinnin kokonaisuudessaan järjestää opiskelijayhdistys Pointer, joten tarkemmat tiedot saat osoitteesta http://www.pointerry.fi/
  • Tarkista tarkempi Porin hakuaika Pointer ry:stä!

3. Järjestötoimijat opiskelijan tukena

Mistä lisätukea opintoihin ja elämään? Ehkä ajanhallinta on sinulle haaste, kaipaat apua tukiviidakossa tai haluat tutustua uusiin ihmisiin ja harrastuksiin. Korkeakouluopiskelijalle on tarjolla pääosin maksutonta tukea myös 3. sektorilla. Alla joitain esimerkkejä:

CampusSportin liikuntatutorit

  • Liikuntatutor ei ole personal trainer, vaan toinen opiskelija, joka tykkää urheilla kaverin kanssa 🙂
  • Ei vaadi CampusSportin jäsenyyttä.
  • Lisätietoja CampusSportin verkossa. Palvelu toistaiseksi vain Turussa.
  • Jos haluat aloittaa liikunnan, tutustu myös 29.1. alkavaan Liikkeelle!-kurssiin.

Vamos! & VamosHygge

  • Jos et saa arjesta kiinni, Vamos järjestää mm. intensiivistä yksilöohjausta, myös kotikäyntejä, ja auttaa elämän perusasioiden järjestämisessä.
  • Yhdessä taitaen -hankkeessa selätetään myös rimakauhua esim. vuorovaikutukseen, tiedonhakuun tai matematiikkaosaamiseen liittyen.
  • VamosHygge -iltoihin kuuluu kynttilänvaloa, käsitöitä ja yhdessäoloa.
  • Toimintaa suurimmissa kaupungeissa. Lisätiedot verkossa.

Tsemppari tukee jaksamistasi

  • Koulutetut vapaaehtoiset kuuntelevat murheesi, sparraavat ja auttavat selvittämään ja järjestämään arkea.
  • Tsemppari on myös kohtaamispaikka mm. jännittäjille ja itseään etsiville.
  • Toiminta keskittyy Turkuun, mutta on avointa myös ulkopaikkakuntalaisille. Lisätietoja mm. verkossa.

Oma Koutsi kehittää opiskelutaitoja

  • Valmentajat sparraavat opiskelutaitojen vahvistamisessa ja järjestävät mm. opintopiirejä.
  • Tämä palvelu voi sopia esimerkiksi sinulle, jolla on NePsy-tausta tai masennusoireita. Oma Koutsi on aatteellisesti sitoutumaton ja erikoistunut tukemaan myös maahanmuuttotaustausia nuoria aikuisia.
  • Lue lisää verkossa.

Aisti Ry NePsy-henkilöiden ja läheisten apuna

  • Koskettaako adhd tai autismin kirjo elämääsi? Turun seudun autismi- ja adhd-yhdistys järjestää harrastus- ja tukitoimintaa sekä tilaisuuksia autismin kirjoon kuuluville sekä adhd-henkilöille ja esim. vertaistukiryhmiä heidän läheisilleen.
  • Lisäksi Aisti Ry järjestää ilmaisia, avoimia autismi- tai adhd-aiheisia teemaluentoja kaikille kiinnostuneille.
  • Osallistuminen ei pääsääntöisesti edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Lisää verkossa.

Intran Opinto VarTu-sivuilla lisää toimijoita ja linkkejä!

4. Haku opiskelijavaihtoihin käynnissä 20.1.2020 saakka

Jos suunnittelet vaihtoa ensi lukuvuodelle Eurooppaan, Venäjälle, Pohjoismaihin, Aasiaan, Pohjois-Amerikkaan, Latinalaiseen Amerikkaan tai Australiaan, muistathan, että haku päättyy 20.1.2020 klo 23.59.

Vaihtokohteisiin ja hakuprosessiin voi tutustua lähemmin kansainvälisen liikkuvuuden intranet-sivuilla.

Mistä lisätietoja?

5. Tule meille harjoittelijaksi!

TSE-opintotoimistot Turussa ja Porissa tarjoavat 2-3 korkeakouluharjoittelijan tehtävää vuosittain. Meillä on iloinen ja avoin työyhteisö, tervetuloa mukaan. Tehtävä sopii hyvin myös opintojen oheen.

6. Muuta ajankohtaista

>> Graduntekijä! Tutustu Turun yliopiston uuteen opinnäytetöiden tietosuojaohjeeseen intrassa.

>> Keräsimme joulukuussa jälleen palautetta opintotoimistojemme toiminnasta. Kiitos kaikille vastanneille! Yllätyspalkinnot on arvottu yhteystietonsa jättäneiden kesken, ja voittajille on lähetetty sähköpostia. Käy kurkkaamassa utu-mailisi!

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan helmikuussa. Sen aiheita ovat mm. uudistunut Omaopettaja-sivusto ja ohjaushaitarit intrassa.

In English: Don’t put off your gradution! Please notice the graduation schedule on the intranet. If you need your Degree Cerficate by the end of June, you have to submit your application by May 11. If your graduation date is in June or July, your Certificate will be ready in September.

Apply to become a student tutor for the class of 2020! The application period is Feb 1-29. Also, do remember the current application period for student exchanges, which ends on Jan 20. We would like to remind you about support services which are available to you as our student. And finally, please notice that the GDPR instructions concerning thesis writing have been updated. Your supervisor will instruct you about the changes.

Uutiskirje 11/2019

Opiskelijavaihtoon hakeutuminen ja marraskuun ajankohtaiset

Marraskuun uutiskirjeen aiheita ovat

1. Suunnitteletko opiskelijavaihtoa?
2. Kevään opetusaikataulut julki 15.11.
3. Erikoistumissuunnan valinta: 1. vsk
4. Muistilista hyväksilukujen hakuun

5. Kirjastojärjestelmä vaihtuu vuodenvaihteessa
6. Muuta ajankohtaista

1. Suunnitteletko opiskelijavaihtoa?

HUOM: Aiemmista vuosista poiketen kansainvälisen liikkuvuuden päähaku alkaa kaikkien hakukohteiden osalta jo 2.12.2019.

>> Uutta hakuprosessissa: SoleMove-hakujärjestelmä & OLA – online learning agreement otettu käyttöön
>> Vaikka OLA on sähköinen, muista olla yhteydessä omaan oppiaineeseesi ja tarkista että vaihtosuunnitelmasi on ok.

Mistä tietoa?

>> Kansainvälisen liikkuvuuden ohjesivut intrassa.
>> Osallistu kv-liikkuvuuden infotilaisuuksiin kampuksella! Kauppakorkean tilaisuudet Turussa ke 4.12. klo 16.15 (Elovena-sali) ja Porissa ma 9.12. klo 12.15 (luokka 105). Yllä olevassa linkissä lisää infotilaisuuksia.
>> Seuraa UTUvaihdossakanavalla meidän opiskelijoita maailmalla (parhaillaan postausvuorossa Argentiinassa vaihdossa oleva TSEläinen Susanna)
>> Myös Youtubesta löytyy yliopiston ohjevideoita mm. motivaatiokirjeen laatimisesta.
>> Muista myös TuKY:n ja Kansainvälisen liikkuvuuden tiimin vaihtotapahtuma 27.11. klo 13-16 OP-salissa! Vaihdosta palanneet jakavat kokemuksiaan ja kv-tiimiltä voi kysyä ohjausta.

2. Kevään opetusaikataulut julki 15.11.

Opintojohtosäännön mukaisesti kevään opetusaikataulut julkaistaan marraskuussa. Aikataulut ovat lopulliset vasta 15.11., joten jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa jo nyt, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä puoleen kuuhun asti. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin.

3. Erikoistumissuunnan valinta: 1. vsk

>> Turussa 1. vsk (KTK-opiskelijat) osallistuu marraskuun aikana erikoistumissuunnan valintainfoon sekä tutkinto-ohjelmien infotilaisuuksiin alkaen ma 4.11. Lisäksi kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman vsk. 2019 osallistuu HOPS-infoon 19.11. Tarkemmat ohjeet intrassa ja sähköpostissasi.

HUOM: Porissa KTK-opiskelijoiden vuosikurssi 2019 laatii opintosuunnitelmansa kevätlukukauden 2020 puolella. Erikoistumissuuntien infotilaisuudet järjestetään 3. periodin aikana. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.

Kaikille yhteisiä ohjeita erikoistumissuunnan valinnasta löydät intrasta: TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu ja HOPS.

4. Muistilista hyväksilukujen hakuun

Otimme käyttöön sähköisen hyväksilukulomakkeen kevätlukukaudella 2019. Alla muistilista sinulle, jolle hyväksilukujen hakeminen on ajankohtaista:

  1. Valitse haetko opintojen sisällyttämistä, korvaamista tai muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankitun osaamisen hyväksilukemista. Lomakkeen täyttö- ja käsittelyprosessi on hieman erilainen kussakin tapauksessa, joten asian käsittelyn nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi valitse oikea pallura.
  2. Valitse oikea tiedekunta/yksikkö. Huom. Porin yksikön opiskelijat valitsevat Turun kauppakorkeakoulu/Porin yksikkö. Näin lomake päätyy oikeaan tiedekuntaan/yksikköön käsiteltäväksi. Mikäli haet hyväksilukua sivuaineeseen, jota suoritat muussa tiedekunnassa, niin valitse kyseinen tiedekunta.
  3. Liitä tarvittavat liitteet hakemukselle. Puutteelliset liitteet tai liitteiden puuttuminen kokonaan on peruste hylätä hakemus.
    • Kopio todistuksesta/opintorekisterotteesta. Huom. pelkkä diploma suoritetusta opintojaksosta ei riitä. Jos olet hakenut suorituksen Puro-järjestelmän kautta, niin todistusta suorituksesta ei tarvitse enää toimittaa. Varmista kuitenkin, että olet hakenut suorituksen Puroon ennen hakemuksen täyttämistä.
    • Tarkka kurssikuvaus, joista ilmenee taso, sisältö, laajuus, kontaktiopetuksen tunnit, kurssia varten luettu kirjallisuus sekä kurssin suoritustapa (tentti, harjoitustyöt tms.). Vaihdossa suoritettujen opintojen kurssikuvausten tulee olla vähintään englanninkielisiä. (Myönteistä) päätöstä ei voi tehdä puutteellisella kurssikuvauksella.
    • Mikäli opinnot on suoritettu ulkomailla ja opintojen mitoitus poikkeaa opintopisteiden mitoituksesta, tulee liitteeksi laittaa selvitys mitoituksen vastaavuudesta opintopisteisiin nähden (1 ECTS=1 OP). Tämä on erityisen tärkeää, jotta saat hyväksiluetuksi oikean määrän opintopisteitä.
    • Muut mahdolliset liitteet, jotka voivat vaikuttaa hyväksilukuun.
  4. Korvaamishakemuksissa täytetään jokaista opintojaksoa varten oma hakemus. Sisällyttämishakemuksissa täytetään jokaista ainetta/kokonaisuutta varten oma hakemus.
  5. Täytä hakemus huolellisesti ja tarkkaan. Sisällyttämisessä valitse aine/muu kokonaisuus, johon haluat opintojakson sisällyttää. Kirjoita opintojaksojen nimet oikein. Suoritetun opintojakson nimi tulee olla sama kuin opintosuoritusotteella ja korvattavan opintojakson nimi tulee olla sama kuin opinto-oppaalla.

Ohjeet ja linkki lomakkeelle opintotoimiston intrassa.

5. Kirjastojärjestelmä vaihtuu vuodenvaihteessa

Muutoksia Volter-asiakaskäyttöliittymään

  • Uusi käyttöliittymä mahdollistaa kirjaston aineistojen ja elektronisten artikkelien hakemisen yhdellä haulla.
  • Kirjautuminen Volteriin tapahtuu UTU-tunnuksella.
  • Lainausautomaateilla käytettävä PIN-koodi muuttuu. Käyttäjät voivat luoda itselleen uuden PIN-koodin kirjautumalla alkuvuonna 2020 uuteen Volter-tietokantaan.
  • Nykyiseen Volteriin tallennetut suosikit, listat ja haut eivät siirry uuteen järjestelmään.

Väliaikaiset vaikutukset kirjaston palveluihin

  • Vuodenvaihteessa kaikilla lainoilla on pidemmät laina-ajat.
  • Kaikki kirjastot (myös Feeniks) ovat suljettuina 21.12.2019-6.1.2020.

Järjestelmänvaihdokseen liittyvät tiedotteet ja ohjeistukset löytyvät koostettuna kirjaston www-sivuilta.

6. Muuta ajankohtaista

>> Turun 1. vsk: Ilmoittautuminen Oppimisen taito -kurssiin kuuluvaan informaationlukutaitomoduuliin, joka järjestetään kevään intensiiviviikoilla! Ilmoittautuminen tehdään 2.-15.12. Konsta-palvelussa. Sekä KTK- että VTK-opiskelijat ilmoittautuvat.

>> Opiskele kieltä vapaa-aikanasi – hanki kielikaveri! Moodlesta löytyy Kieli- ja viestintäopintojen keskuksen ylläpitämä kielikaverifoorumi. Jätä vapaamuotoisen kielikaveri-ilmoitus ja selaa muiden ilmoituksia! Kielikaveri-toiminnan tarkoituksena on auttaa kielistä ja kulttuureista kiinnostuneita ihmisiä löytämään toisensa.

Muista myös KieVin koordinoima kielitandem-toiminta (ks. lisätiedot opinto-oppaasta sekä Intranetistä).

>> Onko sinulla idea uudesta projektista tai tempauksesta, jonka haluat toteuttaa yliopistossa tai Turun alueella? Hae siihen opiskelijoille suunnattua apurahaa!

Apurahan suuruus on 1000 euroa, ja se voidaan jakaa useamman hakijan kesken. Projektin teema on yrittäjyys tai hyvinvointi ja sen toteutusaika on lukuvuosi 2019-2020. Haku on auki 30.11.2019 asti! Lue lisää yrittäjyysyliopiston sivuilta.

 

>> Lopuksi vielä muutos TSE-opintotoimiston Porin henkilökunnassa: Essi Haudan siirtyessä toisiin tehtäviin Porissa opintoneuvojana vuoden loppuun saakka toimii Sanni Alanen. Tervetuloa Sanni!

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan joulukuussa. Sen aiheita ovat vuodenvaihteen aikataulut ja vanhojen vuosikurssien KTK-tutkintojen siirtyminen voimassa olevan opinto-oppaan mukaisiin tutkintovaatimuksiin 1.8.2020 alkaen.

In English: Do notice that the application period for student exchange programmes begins on Dec 2. Also, the teaching schedule for the Spring Term will be published in the Study Guide on Nov, 15. Have you noticed this Language Partner Moodle site? Please use it only for the intended purpose. Finally, the application period for student project grants is open until November 30.

Uutiskirje 09/2019

TSE:n Omaopettajatoiminta

Syyskuun uutiskirjeen aiheita ovat

1. TSE:n omaopettajatoiminta
2. Opintojen aloittamisen ja jatkamisen avuksi
3. Muuta ajankohtaista

1. TSE:n omaopettajatoiminta

>> Kuka on omaopettaja?

Omaopettajat ovat opetus- ja tutkimushenkilökuntaa. Jokaiselle TSE:n opiskelijalle nimetään ensimmäisen opiskeluvuoden aikana omaopettaja, heti kun erikoistumissuunta (pääaine) on valittu. Tutkielmantekijöiden omaopettajana toimii tavallisesti tutkielman ohjaaja. Listan omaopettajista löydät intrasta.

>> Milloin omaopettajan puheille?

Omaopettaja ohjaa sinua erikoistumissuuntasi ja tutkintosi sisältöasioissa. Millaista osaamista haluat tutkintoosi? Millaisiin tehtäviin haluaisit työllistyä? Millaista jonkin erikoisalan opiskelu tai työntekeminen on? Käytännön neuvot opintojen suorittamiseen jne.

Omaopettaja olisi tarkoitus tavata vuosittain. Ensimmäinen omaopettajatapaaminen on pakollinen. Turussa KTK- ja VTK-opiskelijat käyvät omaopettajakeskustelun osana Oppimisen taito -suoritusta. Porissa uudet opiskelijat käyvät keskustelun 1. periodin aikana.

>> Kun omaopettaja puuttuu…

Alkuperäinen omaopettajasi ei välttämättä enää työskentele meillä, olet unohtanut omaopettajasi nimen tai kuulut siihen joukkoon 1. vuoden opiskelijoita, jotka valitsevat erikoistumissuunnan ja saavat omaopettajan vasta kevätlukukaudella. Näissä tapauksissa voit kuitenkin olla yhteydessä joko erikoistumissuuntasi (pääaineesi) vastuuhenkilöön tai yleisemmissä asioissa TSE:n vastuuomaopettajaan tai opintotoimistoon, niin saat ohjausta.

>> Kysyvälle vastataan!

Ei haittaa, jos et ole varma keneltä kysyä. Tärkeintä on, että kysyt joltakulta. Vaikkapa meiltä täältä opintotoimistosta.

2. Opintojen aloittamisen ja jatkamisen avuksi

Jäikö perehdytysviikolla jokin askarruttamaan? Haluaisitko palata vielä infojen materiaaleihin? Perehdytysviikon materiaalit löytyvät Intrasta: TSE > Opiskelu > Uudelle opiskelijalle:

>> Turun perehdytysviikon materiaalit
>> Porin perehdytysviikon materiaalit

Palaavallakin opiskelijalla voi olla pallo hukassa kesän jälkeen. My Mobile Tutor -sovellus on kehitetty nimenomaan Turun yliopiston opiskelijoille. Toistaiseksi sovellus kattaa vasta Turun kampuksen. Voit ladata sovelluksen ilmaiseksi UTU-tunnuksellasi täältä: www.studentmobileapp.com/utu

Uusille ja vanhoille opiskelijoille muistutuksena myös Intran opiskelutaidot -sivusto, josta löydät tukea ja tietoa myös erityisjärjestelymahdollisuuksista.

3. Muuta ajankohtaista

>> Ryhdy opiskelijalähettilääksi! Jätä hakemus viimeistään su 15.9. Luvassa some- ja esiintymiskokemusta sekä palkkio. Tarkemmat tiedot intrasta.

>> Muista täydennyshaku kevään 2020 opiskelijavaihtoihin (Eurooppa & Venäjä). Haku päättyy 15.9. Lisätietoja kansainvälisen liikkuvuuden sivuilla intrassa.

>> Jos kaipaat sparrausta urasuunnitteluun, osallistu Turun yliopiston Rekryn eli urapalveluiden opintojaksolle Työnhakutaidot ja urasuunnittelu 2 op. Opintojakson voi sisällyttää tutkinnon vapaisiin opintoihin. Ilmoittaudu 12.9. mennessä! Tarkemmat tiedot intrassa.

>> Ja vielä: opiskelijapalautteen perusteella me päätettiin testata Instagramia tänä lukuvuonna! Luvassa lähinnä tarinoita, linkkejä ja muistutuksia. Seuraa meitä @tseopintotoimisto 🙂

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan lokakuussa. Sen aiheena ovat mm. sivuaineet ja opintoajan rajaus.

In English: Students at TSE are appointed a MyTeacher during the first year of their studies. Please read more about the MyTeacher system on the Intranet. Also, you can download the My Mobile Tutor application using your UTU user name here: www.studentmobileapp.com/utu. Consider becoming a student ambassador for UTU! If you intend to go on student exchange, please notice the supplementary application period ending on Sep 12. Finally, our office is testing Instagram, for now mostly in Finnish.

Uutiskirje 04/2019

Kevään aikatauluista ja muuta ajankohtaista

Huhtikuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Valmistuminen keväällä 2019
  2. Muistutus tenttikäytännöistä
  3. Kesäopinnot 2019
  4. Kokonaisuusmerkinnöistä
  5. Muuta ajankohtaista
    (sis. tärkeitä päivämääriä ja vinkkejä opintojen suunnitteluun)

1. Valmistuminen keväällä 2019

Jos aiot valmistua tämän lukuvuoden loppuun mennessä, kaikki opinnot täytyy olla suoritettuna ja rekisterissä 14.6. (Turku)/ 17.6. (Pori) mennessä!

>> Tarkemmat kevään valmistumisaikataulut löydät intrasta: TSE > Opiskelu > Valmistuminen.

>> Tietoa valmistumisjuhlasta löytyy intrasta: TSE > Opiskelu > Valmistuminen > Valmistumisjuhla. Kutsu ja ohjeet lähetetään kesäkuun alussa kaikille 10.6. mennessä valmistuneille tämän kevään maistereille.

2. Muistutus tenttikäytännöistä

Kevään tenttikausi on alkamassa! Muistathan TSE:n tenttikäytännöt.
>> Muista ilmoittautua tenttiin viimeistään viikkoa ennen, ja ilmoittaudu vain jos aiot osallistua.
>> Peru ilmoittautuminen, jos et pääsekään osallistumaan.
>> Voit tehdä sähköisen tentin uudelleen vasta sitten kun edellinen tentti on arvosteltu, jollei tentaattori ole toisin ohjaistanut.

3. Kesäopinnot 2019

Kesäopinnoista kootaan tietoja intran kesäopinnot-sivustolle 15.4. mennessä.

Kesän 2019 salitentit järjestetään:
>> Turussa 7.6.
>> Porissa 7.6. ja 14.6.
HUOM: Suurin osa kesätenteistä tarjotaan sähköisinä tentteinä!

Ilmoittautuminen kaikkiin kesän salitentteihin alkaa toukokuun alkupäivinä ja päättyy 31.5. Muista ilmoittautua ajoissa! Ilmoittaudu vain, jos aiot osallistua.

Avoimen yliopiston kurssit kesällä:
>> TY:n tutkinto-opiskelijat voivat suorittaa Turun avoimessa yliopistossa opintoja ilmaiseksi touko-elokuussa. Ilmoittautuminen avoimen kursseille alkaa 17.4.
>> Lisää aiheesta mm. helmikuun uutiskirjeessä.

4. Kokonaisuusmerkinnöistä

Kokonaisuusmerkintöjä pyydetään viimeistään valmistumisen yhteydessä ajantasaisen hopsin perusteella.
>> On hyvä ajatus pyytää opintokokonaisuuksista loppumerkintöjä sitä mukaa kun kokonaisuudet valmistuvat, sillä valmiita kokonaisuuksia ei pääasiassa tarvitse täydentää.

Muistathan, että tutkintovaatimuksissa ilmoitetut opintokokonaisuuksien laajuudet ovat minimejä, jotka voivat ylittyä.
>> Jos olet tehnyt esim. 15 op KTM-kieliopintoihin sopivia opintojaksoja, on suotavaa ja jopa suositeltavaa sisällyttää kaikki nämä suoritukset KTM-tutkinnon kielten ja liikeviestinnän opintokokonaisuuteen sen sijaan, että sijoittaisit 5 op tutkinnon vapaisiin opintoihin.

Kun olet saanut kokonaisuudesta loppumerkinnän, et voi enää poistaa tai lisätä kokonaisuuteen opintojaksoja tai korottaa niiden arvosanoja.

5. Muuta ajankohtaista

Päivämääriä
Opintojen suunnittelusta
  • Lukkarikoneesta on tulossa uusi versio toukokuun aikana. Mm. ulkoasua kohennellaan.
  • Päivitysversiossa on uutena toimintona mahdollisuus tilata päivittyvä kalenteri omaan kalenteriohjelmaan, niin että opinto-oppaaseen tehdyt muutokset siirtyvät myös kalenteriisi.
  • Lukkarikoneen uusi versio on myös paremmin käytettävissä mobiililaitteilla.
  • Muistathan opinto-oppaan käyttöohjeen, jonka laadimme sinua varten viime keväänä. Kurkkaa myös uusi käyttöohje, jossa kerromme tarkemmin kurssikuvausten tulkinnasta. Toteutuksen lisätiedoissa voi nimittäin olla hyvinkin oleellista tietoa suorituksesta.
  • Syyslukukauden opetusaikatauluja saattaa jo vilahdella opinto-oppaassa touko-kesäkuun vaihteessa, mutta syksyn opetusaikataulu on lopullinen vasta 15.6.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan toukokuussa. Sen teemana on KTK-tutkintouudistuksen siirtymäajan päättyminen 1.8.2020. Aiheesta lisää mm. intrassa ja verkkosivuilla.

In English: Degree-students! Be sure to check our intranet for graduation schedules for the Spring, as well as the open university summer curriculum. Also, please notice the close-by deadlines for TSE grants, student exchange, internship grants and Teacher/Course of the Year.

Uutiskirje 12/18

Vuodenvaihteen aikataulut ja uutta TY:n verkkosivuilla

Joulukuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Valmistuminen vuodenvaihteessa
  2. TY:n verkkosivut uudistuivat
  3. Hyväksiluvut liiketalouden tradenomi-tutkinnosta
  4. Muutoksia KTM-tutkielmaseminaarissa
  5. Muuta ajankohtaista

1. Valmistuminen vuodenvaihteessa

>> Ota huomioon valmistumista suunnitellessa valmistumisaikataulu, jonka löydät intrasta. Mikäli haluat valmistua tämän vuoden puolella, kokonaisuusmerkintöjä tulee hakea viimeistään tänään 5.12.! Kurkkaa ohjeet intrasta.

>> Muista antaa palautetta opinnoista valmistumisen yhteydessä. Varsinkin kandipalautetta tarvittaisiin lisää. Saat palautelinkin sähköpostitse, kun olet palauttanut Valmistumista varten -lomakkeen.

>> Jos valmistut maisteriksi syyslukukauden loppuun mennessä, voit halutessasi osallistua valmistumisjuhlaan tammikuussa. Lisätiedot intrassa.

2. TY:n verkkosivut uudistuivat

Olet ehkä jo huomannut, että utu.fi -sivusto uudistui 28.11. ja toimii nyt aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Pistäydy uusilla sivuilla tutustumassa TSE:n opiskelusivustoon ja Porin yksikön sivustoon.

Kirjoilla oleva opiskelija: Löydät opiskelun kannalta keskeiset tiedot intranetistä, opinto-oppaasta ja NettiOpsusta kuten ennenkin. Julkinen verkkosivu palvelee etenkin hakijoita sekä muita TY:n ulkopuolisia tahoja.

Huom: Intrassa saattaa olla verkkouudistuksen jäljiltä verkkosivuille johtavia, rikkinäisiä linkkejä. Ole kärsivällinen ja ilmoita asiasta kunkin sivun ylläpitäjälle (esim. TSE:n opiskelu-sivujen osalta TSE-opintotoimistolle).

3. Hyväksiluvut liiketalouden tradenomi-tutkinnosta

Valmiilla liiketalouden tradenomi-tutkinnolla on tähän asti voinut saada standardimäärän hyväksilukuja alempaan korkeakoulututkintoon pelkällä tutkintotodistuksella eli hakematta kunkin opintojakson hyväksilukua erikseen. Lue käytännöstä tarkemmin intrassa.

Huom: Jos haluat hyödyntää yllä kuvatun hyväksilukumenettelyn, hae hyväksilukuja 31.12.2018 mennessä.

TSE luopuu yllä kuvatusta hyväksilukumenettelystä johtokunnan päätöksellä alkaen 1.1.2019, jonka jälkeen tradenomi-tutkinnosta on mahdollista hyväksilukea opintoja normaalin hyväksilukumenettelyn kautta eli kurssikohtaisesti.

4. Muutoksia KTM-tutkielmaseminaarissa

KTM-tutkinnonuudistuksen mukanaan tuoma opintojakso tutkielmaseminaari (6 op) on herättänyt kysymyksiä, ja opintojaksoa on kehitetty akkreditointiprosessin ja opiskelijapalautteen perusteella. Alla vastauksia useimmiten kysyttyihin kysymyksiin:

>> Olen aloittanut graduryhmässä 1.1.2018. Saanko rekisteriin 6 op? Saat. Varadekaanin päätöksellä 1.1.2018 jälkeen aloittaneista graduryhmistä eli tutkielmaseminaareista annetaan opintopisteitä.

>> Olen aloittanut tutkielmaseminaarissa syyslukukaudella 2018. Saanko opintojaksosta arvosanan vai HYV/HYL-merkinnän? Syyslukukaudella 2018 alkaneiden tutkielmaseminaarien arvostelu on HYV/HYL. Varadekaanin päätöksellä tutkielmaseminaarin arvosteluasteikko muuttuu kevätlukukaudella niin, että keväällä alkaneista ryhmistä annetaan arvosana 0-5.

>> Valmistuin KTK-tutkinnosta ennen 1.8.2018, eikä KTM-uudistus koske minua. Aloitin kuitenkin graduryhmässä vasta 1.8.2018 jälkeen. Mitä nyt tapahtuu? Osallistut tutkielmaseminaarin tapaamisiin nykyisen käytännön mukaisesti, saat suorituksesta 6 op ja sisällytät opintojakson pääaineesi valinnaiskurssiksi.

5. Muuta ajankohtaista

  • Opintojen hyväksilukuprosessi muuttuu sähköiseksi. Turussa markkinoinnin, taloustieteen ja tietojärjestelmätieteen oppiaineet aloittavat TY:n sähköisen hyväksilukuhakemuksen pilotoinnin joulukuun 2018 aikana, ja kevään aikana sähköinen lomake tulee käyttöön kaikissa yksiköissä. Aiheesta tarkemmin mm. tulevissa uutiskirjeissä.
  • Jos pääaineen/erikoistumissuunnan vaihtaminen on sinulle ajankohtaista, tutustu intrassa ohjeeseen ja huomioi tammikuun määräaika.
  • Muistutus Turun opiskelijoille: Ennen salitenttiä tarkista aina aulan ilmoitustaululta, mihin saliin sinut on sijoitettu. Aakkosellinen jako tenttisaleihin ei näy aulan diginäytöllä.
  • Jos missasit 21.11. vaihtoinfon, voit katsoa tilaisuuden diat ja nauhoitteen intrassa. Materiaalit ovat saatavilla helmikuun alkuun saakka, jolloin vaihtohaku päättyy.
  • Tarkista TSE-opintotoimiston vuodenvaihteen poikkeavat aukiolot intrasta. Toivotamme sinulle onnellista ja leppoisaa vuodenvaihdetta!

 

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan tammikuussa. Sen teemoja ovat mm. haku tuutoriksi sekä tiedonhaku ja tiedottaminen opiskeluun liittyvissä asioissa.

In English: Updates in our electronic systems continue: the new TU webpages were launched at the turn of the month, and TSE is piloting the electronic form for credit transfer. Also, we would like to remind you about the graduation schedules, and advise you to check the notice boards in the TSE lobby for exam halls before examinations. The office for Academic and Student Affairs is closed Dec 19 – Jan 6. Happy holidays!

Uutiskirje 11/2018

Tutkinnonuudistus 2020-2022 ja opintojen suunnittelu

Marraskuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Tutkinnonuudistus 2020-2022
  2. Kevään opetusaikataulut ja kurssi-ilmoittautuminen
  3. Opintojen suunnittelusta ja erikoistumissuunnan valinnasta
  4. Muuta ajankohtaista

1. Tutkinnonuudistus 2020-2022

Uutiskirjeessä 08/2018 kerrottiin, että Turun kauppakorkeakoulun opintoja koskevia määräyksiä on päivitetty. Uutinen aiheesta löytyy intrasta.

Yksi muutoksista aiempaan on, että vuosikurssista riippumatta opiskelijat siirtyvät seuraamaan kulloinkin voimassa olevassa opinto-oppaassa määriteltyjä tutkintovaatimuksia. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

>> KTK-tutkinnosta valmistutaan 1.8.2020 alkaen voimassa olevien tutkinto-ohjelmien vaatimusten mukaisesti.

>> KTM-tutkinnosta valmistutaan 1.8.2022 alkaen voimassa olevien tutkinto-ohjelman vaatimusten mukaisesti riippumatta siitä, milloin opiskelija on valmistunut KTK-tutkinnosta. Myös suoraan maisterivaiheeseen valituksi tulleet siirretään voimassaoleviin KTM-tutkinto-ohjelmiin 1.8.2022 lähtien.

>> Lue lisätiedot siirtymäajoista ja -säännöistä Intran sivulta TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu > Tutkinto-ohjelmien uudistus.

>> Huom: Uudistus koskee kaikkia Turun ja Porin KTK-/KTM-vuosikursseja. Jos suoritat TSE:ssä VTK-/VTM-tutkintoa tai VTM-tutkintoa, uudistus ei koske sinua, sillä seuraat jo nykyisellään kulloinkin voimassa olevan opinto-oppaan tutkintovaatimuksia. Uudistus ei koske myöskään FM-tutkintoa tai TSE:n englanninkielisiä maisteriohjelmia.

2. Kevään opetusaikataulut ja kurssi-ilmoittautuminen

Uuden opintojohtosäännön mukaisesti kevään opetusaikataulut julkaistaan Turun opintojaksojen osalta marraskuussa. Julkaisu tehdään virallisesti 15.11., joten jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa jo nyt, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä puoleen kuuhun asti. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin. Porin yksikön opetusaikataulut julkaistiin koko lukuvuoden osalta jo alkukesällä. Opetuksen aikataulu on hyvä tarkistaa aina opinto-oppaasta ennen kunkin opintojakson alkamista.

Turun opiskelijat: Muistattehan tarkistaa päivitetyt työskentelyajat 3. periodin ilmoittautumisten osalta. Kuten lokakuun uutiskirjeessä kerrottiin, kielten kurssi-ilmoittautuminen järjestetään eri päivänä kuin muiden TSE-kurssien ilmoittautuminen. Katso tarkemmat ilmoittautumisajat Intra-uutisesta.

3. Opintojen suunnittelusta ja erikoistumissuunnan valinnasta

Marraskuu on Turussa opintojen suunnittelukuukausi!

>> Kaikki vuosikurssit ovat tervetulleita mukaan Opintotorille tutustumaan TSE:n erikoistumissuuntiin ja sivuaineisiin, mm. opintokokonaisuuksiin. (Ke 14.11. klo 10-12 Mercatorilla)

>> Vsk. 2018 (KTK-opiskelijat) osallistuu myös marraskuun aikana erikoistumissuunnan valintainfoon sekä tutkinto-ohjelmien infotilaisuuksiin. Lisäksi kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman vsk. 2018 osallistuu HOPS-infoon 21.11. klo 15.00-16 (tilaisuutta edeltää opiskelijavaihtoinfo, ks. alla).

HUOM: Porissa KTK-opiskelijoiden vuosikurssi 2018 laatii opintosuunnitelmansa kevätlukukauden 2019 puolella. Erikoistumissuuntien infotilaisuudet järjestetään 3. periodin aikana. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.

Kaikille yhteisiä ohjeita erikoistumissuunnan valinnasta löydät intrasta: TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu ja HOPS.

4. Muuta ajankohtaista

  • Mietitkö opiskelijavaihtoon lähtemistä? Marraskuussa on tarjolla seuraavat vaihto-opintoinfot:

    >> TY:n kansainväliset palvelut järjestävät jo 6.11. klo 14.15 (Pub1) hakijatilaisuuden mm. USA:n vaihtopaikoista lukuvuodelle 2019-2020. Lue lisää intrassa.
    >> Kansainväliset palvelut pitävät yleisesityksen opiskelijavaihtoon lähtemisestä 21.11. klo 14.15 (Elovenasali). Kaikki vuosikurssit ovat tervetulleita! Tarjolla etäyhteys Poriin (lisätietoja seuraa).
    HUOM: tilaisuus jatkuu suoraan vaihtoinfon jälkeen kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman hops-infona, joka on suunnattu 1. vsk:n opiskelijoille.

  • Turun opintotoimistossa on otettu käyttöön määräajat NettiOpsun HOPS-järjestelmän kautta tulevien hops-pyyntöjen osalta.

Hopsit käsitellään kolmesti vuodessa: tammikuussa, kesäkuussa ja lokakuussa. Määräajat koskevat sellaisia satunnaisia hopsin kommenttipyyntöjä, jotka eivät liity 1. vsk:n hopsaukseen tai hakemusliitteiden käsittelyyn. Kun kaipaat kiireellistä opintoneuvontaa, ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse tai tule käymään opintotoimiston aukioloaikoina.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan joulukuussa. Sen teemoja ovat vuodenvaihteen aikataulut ja uudistukset utu.fi-verkossa.

In English: Updated TSE regulations will soon be available in English on the Intranet. Do take time to look the through. Please notice that the changes in degree requirements only affect the degree programmes in Finnish. Teaching schedule for the Spring Term will be published in the Study Guide on Nov, 15! Also, do notice the updated course registration schedule for the 3rd study period.

Uutiskirje 10/2018

Opintoajan rajaus ja lisäajan hakeminen

Lokakuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Rajattu opintoaika ja lisäajan hakeminen
  2. Passiivirekisteri
  3. Muuta ajankohtaista
    Mm. työharjoittelun rahoittaminen tukisetelillä ja lisäporrastuksia kurssi-ilmoittautumisissa

1. Rajattu opintoaika ja lisäajan hakeminen

Opintoajan rajaus koskee 1.8.2005 ja sen jälkeen aloittaneita tutkinto-opiskelijoita. Jos opinto-oikeutesi on päättymässä 31.12.2018, olet saanut siitä tiedon utu-sähköpostiisi. Voit myös tarkistaa opinto-oikeutesi päättymisajankohdan NettiOpsusta itse (Opiskelijatiedot > Opintoajan rajaus).

Opinto-oikeuteni on päättymässä. Miten toimin?
>> Hae lisäaikaa 30.10. mennessä. Tutustu huolellisesti ohjeisiin verkossa.
>> Hakemukset käsitellään marraskuussa. Jos myöhästyt määräajasta, opinto-oikeuteen ja utu-tunnusten voimassaoloon voi tulla katkos.
>> Toimita hakemuksen lisäksi myös liitteet, sillä ilman liitteitä hakemuksen käsittely ei etene.

Kuka saa lisäajan?
>> Hae lisäaikaa vain, jos elämäntilanteesi sallii opiskelun. Tiedekunta myöntää lisäaikaa harkintansa mukaan opintojen loppuun saattamiseksi.
>> Jos opintojen viivästymisen syy on lakisääteinen, olet oikeutettu opintoajan pidennykseen. Hae pidennystä opiskelijakeskuksen kautta.

2. Passiivirekisteri

Passiivirekisteri koskee tutkinto-opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa ennen 1.8.2005. Myös passiivirekisteriin siirrettävät saavat asiasta tiedon etukäteen sähköpostiinsa. Jos opinto-oikeutesi on jo tai on siirtymässä passiivirekisteriin, seuraa ohjeita verkkosivuillamme opinto-oikeuden aktivoimiseksi.

3. Muuta ajankohtaista

  • Suunnitteletko työharjoittelua? Kun sinulla on harjoittelutuki, TSE maksaa osan palkastasi. Tämä voi olla iso etu työharjoittelupaikkaa etsiessä. Hae harjoittelutukea lokakuun aikana!
  • Turun 1. vsk: Lähde lukiovierailulle – tienaa haalarimerkki ja 1 op.  Vuosikurssi 2018 on saanut ohjeet ja ilmoittautumislinkin sähköpostiinsa. Muut kiinnostuneet: ottakaa yhteys opintotoimistoon.
  • Kiinnostaako opiskelijavaihto? TY:n kansainvälisten palveluiden tiimi tulee kertomaan meille vaihtoon lähtemisestä ke 21.11. klo 14 (Elovena-sali). Etäyhteys Poriin saatavilla. Tervetuloa mukaan!
  • HUOM! Turun työskentelyaikoja on päivitetty. Olemme porrastaneet 3. periodin kurssi-ilmoittautumiset niin, että kielten kurssi-ilmoittautumiset on siirretty kokonaan omalle päivälleen. Tällä tavalla yritämme suitsia NettiOpsun vikatiloja, jotka johtuvat ilmoittautumispäivien samanaikaisista, suurista käyttäjämääristä. Porin yksikön kurssi-ilmoittautumisaikoihin ei tule muutoksia.
  • Uutta intranetissä: Turun ja Porin opintotoimistojen ylläpitämät opiskelusivut ovat yhdistyneet. Porin yksikön erillistä Opiskelu-sivustoa ei enää päivitetä ja se poistuu käytöstä 1.1.2019.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan marraskuussa. Sen pääteema on kaikkia vuosikursseja koskeva tutkinnonuudistus syyslukukaudesta 2020 alkaen.

In English: If your study right is about to expire at the end of the year, do remember to apply for an extension on time! Belated application submissions may lead to interference with your study right and TU user accounts. October is also the time to apply for TSE internship grants. Do check the updated Academic Calendar, as there are some changes in our next course registration schedules.