Punainen ja valkoinen Suur-Suomi

Sosialisti uutisoi 4. huhtikuuta 1918 mahdollisuudesta, että Vienan Karjala liittyisi Suomeen. Lehti lainasi venäläistä Djen-lehteä, jonka mukaan Vienan Karjalan venäläiset asukkaat ja siellä toimivat työ- ja sotilasneuvostot olivat pitäneet kokouksia maan liittämisestä Suomeen.

Sama uutinen julkaistiin myös muun muassa Suomen Kansanvaltuuskunnan Tiedonantajassa 4. huhtikuuta 1918. Tosin otsikko oli vähän toinen: ”Vienan Karjalan työläiset tahtovat päästä Suomen alamaisiksi.”

Punaisella ja valkoisella puolella oli hiukan paradoksaalisestikin myös yhteisiä tavoitteita. Niin punaisella kuin valkoisellakin puolella eläteltiin haaveita Suur-Suomesta. Valkoisten ylipäällikön Mannerheimin ”miekantuppipäiväkäsky” helmikuulta 1918 Karjalassa Antrean asemalla on tunnetuin esimerkki:

”En pane miekkaani tuppeen ennen kuin kaikki linnoitukset ovat meidän käsissämme, ennen kuin laillinen järjestys vallitsee maassa, ennen kuin viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomen kuin Vienan Karjalastakin.”

Mannerheim palasi tähän lupaukseensa uudestaan kesällä 1941. Hän suunnitteli keväällä 1918 myös Pietariin suunnattua operaatiota bolsevikkien kukistamiseksi.

Kun vallan kaapanneet bolsevikit olivat tammikuussa 1918 tunnustaneet Suomen itsenäisyyden, järjestettiin Itä-Karjalan Uhtualla kokous, jossa päätettiin irtautua Venäjästä ja muodostaa itsenäinen Karjalan tasavalta ja toivottiin apua Suomesta.

Ilmari Kianto puolestaan runoili Vienan Karjalasta Kainuun Sanomissa 9. maaliskuuta 1918:

”… ei konsana enää kalise ryssän sapeli Valkoisen Suomen tanhuvilla! Vienan Karjala, maa kullan arvoinen, sulosointuinen sopukka, heräjä vihdoinkin syvästä unestasi, tartu lujasti kiinni Isäsi, Suomen, käteen!” … ”Nouse siis Vienan Karjala! Karista kahleet aklastasi; ja te maailmansodan soltatat, Karjalan omat pojat, nouskaa, nouskaa johtamaan kansaanne, kallista yhtehen liittoon Valkoisen Suomen kanssa!”

Vähemmän tunnettua on, että myös punaisella puolella haaveiltiin ”Suuresta Suomesta”, johon Itä-Karjalan alueita (Viena ja Aunuksen Karjala) olisi liitetty. Punainen Suomi solmi valtiosopimuksen Neuvosto-Venäjän kanssa 2. maaliskuuta 1918. Kansanvaltuuskunnan neuvottelijat Oskari Tokoi ja Edvard Gylling yrittivät saada tuolloin Aunuksen ja Vienan-Karjalan liitetyksi Suomeen, mutta bolsevikit eivät tähän suostuneet.

Tunnetuimpia ”punaisen Suur-Suomen” ideoijia olivat Edvard Gylling (1881–1939) ja Väinö Voionmaa (1869–1947). Punainen lehdistö käsitteli kysymystä muutamissa artikkeleissa. Muun muassa Työmiehessä oli kaksiosainen artikkelisarja Karjala-kysymyksestä, samoin asia nousi esille Viipurilaisen Työn parissakin pääkirjoituksessa, joissa haluttiin Suomelle ”luonnollisia rajoja” (5.3. ja 6.3. 1918). Myös kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä kirjoitettiin aiheesta.

Sosialidemokraattinen vaikuttaja, tutkija ja poliitikko Väinö Woionmaa esitteli ajatusta Suur-Suomesta vähän myöhemmin mm. Kansanvalistusseuran kalenterissa loppuvuodesta 1918. Hänen ehdottomaansa ”luonnollisen Suomeen” olisi liitetty Itä-Karjalan lisäksi alueita myös Ruotsista ja Norjasta (”Äänisjärvi-Pohjanlahti-Auran rannat-Ruijan suu”). Kansanvaltuuskunnan jäsenenä Edvard Gylling oletti, että ”molempien sukulaiskansojen välinen raja tulee häviämään”. Gylling halusi myöhemmin muodostaa suomalaisille kansallisen alueen Itä-Karjalaan. Gylling toimi Neuvostoliiton Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (aiemmin Karjalan työkansan kommuuni) kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1920–1935. Hänet teloitettiin Stalinin puhdistuksissa 1938.

– T–io