Lopun alkua

Molemmissa 6. huhtikuuta 1918 ilmestyneissä turkulaisissa lehdissä Sosialistissa ja Arbetetissä uutisoitiin kansanvaltuuskunnan siirtymisestä Helsingistä Viipuriin. “Helsingin Paikallisen Punaisen kaartin esikunnan” päätös oli päivätty 4. huhtikuuta. Lehdissä ei sen kummemmin kommentoitu tätä siirtymistä, mutta se enteili punaisen Suomen loppua.

Saksalaiset olivat nousseet maihin Hangossa 3. huhtikuuta. Kansanvaltuuskunta ja muu punainen keskushallinto, työväen pääneuvosto ja punakaartien johto joutuivat pakenemaan saksalaisten joukkojen tieltä Helsingistä Viipuriin 4.–9. huhtikuuta välisenä aikana. Viipurista punaisten johto jatkoi Pietariin 25. huhtikuuta.

Lähipäivien lehdistä on aistittavissa selvää ilmapiirin hermostuneisuutta Turussa. Sosialistissa julkaistiin esimerkiksi Turun Punaisen Kaartin Esikunnan ilmoitus, joka oli päivätty 4. huhtikuuta. Siinä uhattiin ”vallankumouksen lakien kaiken ankaruuden mukaan” rangaista kaartilaisten härnäämisestä ja häiritsemisestä. Osa kaupungin väestä kun oli ottanut tavakseen seisoskella katujen kulmissa ja käytävillä huutelemassa punakaartilaisille.

– T–io


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *