Soittoa Samppalinnassa

Lauantaina 11. toukokuuta 1918 Turussa oli monenlaisia huvituksia. Ravintola Samppalinna oli keväisen huvittelun kehtoja, ja luvassa oli elävää musiikkia, varsinkin sään salliessa! Turun Sanomien ilmoituksessa todettiin, että soittoa oli “kauniin sään sattuessa tänään lauant. 5–8 ja huomenna sunnuntaina 3–7”. Samana päivänä oli luvassa myös “musikaalinen ilta” Akatemiatalon juhlasalissa klo 18. Konsertti toteutettiin valkokaartin hyväksi, mutta Uuden Auran ilmoituksessa ei kerrota, kuka tilaisuuden varsinaisesti järjesti.

Samassa lehdessä oli myös Turun Teatterin ilmoitus. Sununtaina klo 17 vietettiin teatterissa J. V. Snellmanin päivää, ja ohjelman keskiössä olivat piikkiöläissyntyisen Onni Savolan (1876–1957) lausuntaesitykset. Savola oli turkulaisille tuttu, sillä hän oli toiminut kaupungissa kansakoulunopettajana vuodesta 1901 lähtien. Hän oli samalla opettanut lausuntataidetta työväenopistossa. Tilaisuudessa kuultiin myös Martti Nisosen johtamaa orkesteriia sekä E. Stenbergin viulunsoittoa. Teatterin ohjelmassa oli myös keskiaikainen moraliteetti Jokamies.

Onni Savola oli viikonloppuna erityisen ahkera, sillä Uudessa Aurassa seuraavana päivänä ilmestyneestä arvostelusta ilmenee, että hän esiintyi myös lauantaina Akatemiatalon “musikaalisessa illassa”. Konsertin ohjelmassa oli saksalaisen säveltäjän Max von Schillingsin melodraama Noidan laulu (Das Hexenlied), jonka lausuntaosuuden Savola esitti. Arviossa todettiin: “Äänellä oli tarpeeksi kantavuutta ja mahtia, vivahdus- ja tunnelmarikkautta sekä ryhtiä.”

– Osculum

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *