Lippukysymys

06. tammikuun 2018 Politiikka 0

Suomessa oltiin laajalti varmoja itsenäisyydestä jo ennen kuin tunnustusta Venäjältä saati muualta oli tullut. Turun Sanomat rohkaisi turkulaisia juhlimaan Suomen valtiollista riippumattomuutta, sillä Venäjän ohella Ruotsi oli jo tunnustanut Suomen. Lehden mukaan jo edellisenä päivänä, uutisten saavuttua, Turussa oli nähty ”talvipäivän hämärässä” muutama lippu, mutta nyt oli aika luoda ”yleinen, mahtava joukkomielenilmaus”. Yhdenkään talon ja isännän ei tulisi laiminlyödä tapahtumaa: ”Tänään ei Turussa saa olla liputonta taloa!”

Se, että Suomella ei vielä ollut yleisesti tunnustettuja ”virallisia värejä”, ei ollut syy olla liputtamatta. Salkoon tuli vetää se lippu, joka sattui talosta löytymään: vaakunalippu, siniristilippu tai punakeltainen, ne kaikki kävivät nyt Suomen lipuksi. Åbo Underrättelser oli uutisoinut jo muutamaa päivää aiemmin, että Arkitektklubben kävi asiasta vilkkaan keskustelun joulukuun loppupuolella. Sen päätteeksi todettiin, että lippukomitean ehdotus, punapohjainen leijonalippu, otettiin vastaan erityisellä lämmöllä ja innostuksella.

– Selaginella


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *