Yliopistoissa monet käytännöt ja perinteet polveutuvat sukupolvien takaa. Yliopisto on vuosisatainen instituutio, joka on osoittanut merkityksensä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhä uudelleen, olipa kyse korkeimmasta opetuksesta, perustutkimuksesta, huipputieteestä tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Yliopistot ovat aina pystyneet sopeutumaan niille asetettuihin vaatimuksiin ja vastustamaan niihin kohdistettuja paineita. Ne ovat uudistuneet ja uusiutuneet sekä ulkoisen pakon edessä että tieteen ja tutkimuksen tekemisen omaehtoisen, tieteelliselle ajattelulle aivan keskeisen sisäisen kriittisyyden ja uudelleenarvioinnin kautta. Yliopistoissa on aina myös vastustettu vallanpitäjien pyrkimyksiä hallita tietoa tai integroida yliopistojen avulla vaikkapa valtion virkamiehet kuuliaiseksi osaksi valtakoneistoa.
Tähän liittyy Suomen yliopistoissa historian oppituolien jako Suomen (ja Skandinavian tai Pohjoismaiden) historiaan ja yleiseen historiaan. Jako Suomen ja yleiseen historiaan on yhä käytössä Turun yliopistossa. 1800-luvulla Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa oppiaineiden jaolla painotettiin Suomen sitoutumista eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Tätä pyrittiin vahvistamaan entisestään 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana. Samalla oman maan historian tutkimisen tärkeys korostui, mikä näkyi niin historian tutkimuksessa kuin kouluopetuksessakin. Antiikin perintö, pohjoismainen luterilaisuus ja Länsi-Euroopan henkinen ja aineellinen kehitys ovat keskeinen osa Suomea ja suomalaisuutta. Näitä oli tärkeä korostaa sortovuosien aikana, ja niitä on syytä korostaa myös 2017, kun Suomi juhlistaa itsenäisyyden satavuotista historiaa. Suomen historia on kuitenkin paljon pidempi kuin Suomen valtion historia. Suomen historiasta onkin syytä puhua pikemminkin tuhansien vuosien kuin sadan vuoden aikajänteellä.
Satavuotinen itsenäisyys ja 1900-luvun vahva historiantutkimuksen traditio ovat mahdollistaneet sen, että Suomessa on voitu siirtyä kansallisesta historiankirjoituksesta kohti uusia kysymyksenasetteluita. Suomen historia nähtiin pitkään omalakisena ja omaehtoisena, erillisenä kertomuksena, jossa Suomi näyttäytyi poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena. Kansallisen historiankirjoituksen vahva ja pitkäaikainen asema merkitsi myös sitä, että Euroopan historiaan aina kytkeytyneessä Suomessa ei enää 1900-luvun lopulla ollut tarvetta kansallisen kertomuksen pönkittämiselle. Aika oli ajanut sen ohi. Kansallisen menneisyyden selvittäminen on sen sijaan yhä kesken itäisen Euroopan entisissä sosialistimaissa, mikä näkyy näissä maissa historiantutkimuksen keskeisissä kysymyksenasetteluissa.
Historiantutkijat kiinnostuivat Suomessa, kuten muuallakin läntisessä maailmassa niin kutsuista uusista historioista, naisten, lasten ja perheen historiasta, arjen, tunteiden ja aistien historiasta, mentaliteettien, kulttuuristen käytänteiden ja pienen mittakaavan historiasta. Nykyään Suomen historian ilmiöt ja tapahtumat sijoitetaan osaksi laajempia kehityskulkuja, mikä entisestään vahvistaa Suomea osana eurooppalaista kulttuuripiiriä ja osana globaaleja kehityskulkuja jo vuosisatojen ajan. Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa Suomen historiaa tutkitaan, opetetaan ja opiskellaan osana Itämeren piiriä, Eurooppaa ja menneisyyden globaaleja suhteita. Tutkimusaiheisiin kuuluvat mm. perhe- ja sukupuolihistoria, instituutioiden ja luottamuksen historia, yrityshistoria ja työn historia, kaupunkihistoria, materiaalisen kulttuurin ja kuluttamisen historia, terveyden ja sairauden historia, maskuliinisuus ja seurapiirien poliittis-sosiaaliset suhdeverkostot – sanalla sanoen, menneisyyden ihmisten elämä koko kirjossaan. Tutkijoiden ja opettajien pyrkimyksenä on ymmärtää menneisyyttä, sen ihmisiä, tapahtumia ja ilmiöitä niiden omista lähtökohdista, ja tämän haluamme välittää myös opiskelijoille.
Toivotan kaikki uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoon ja osaksi akateemista yhteisöä sekä perehtymään opinnoissaan maamme Suomen ja maanosamme Euroopan menneisyyteen!
Pääkirjoituksen laatija professori Johanna Ilmakunnas toimii lukuvuonna 2017–2018 Suomen historian oppiaineen esimiehenä. Kuva: Tuukka Lindberg.