Tutkimusta 1800-luvun alkupuolen turkulaisprostituoiduista

Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen tutkii parhaillaan turkulaista prostituutiota 1800-luvun alkupuolella. Tutkimuksen kohteena on aiemmin täysin tuntematon aikakausi suomalaisen prostituution historiassa. Samalla tutkimus valaisee Turun historiaa vuoden 1827 palon jälkeisinä vuosikymmeninä, joita on tutkittu aiemmin varsin vähän.

Kirsi Vainio-Korhonen tutkii parhaillaan 1800-luvun alkupuolen turkulaisen prostituution historiaa.  Tutkimuksen kohteena eivät ole niinkään viranomaistoimenpiteet tai seksin ostaminen, vaan niiden naisten elämänvaiheet, jotka jossain elämänsä vaiheessa toimivat prostituoituina. Hän kertoo olevansa kiinnostunut tutkimuksen kohteena olevista naisista kokonaisina ihmisinä ja tutkivansa heitä lapsuudesta vanhuuteen siten, että heidän elämästään nousee esiin prostituution ohella myös muita puolia.

Vuosina 18341846 nykyinen Turun yliopiston Historicum-rakennus toimi köyhäintalona. Osalle prostituoiduista köyhäintalo oli asuinpaikka. Kuva: Juho Malka.

Kuluneen vuoden aikana Vainio-Korhonen on päässyt syventymään tutkimukseensa, sillä hän on ollut vapautettuna opetustehtävistään professoripoolista saamansa apurahan ansiosta. Tästä huolimatta Vainio-Korhonen ei malttanut olla pitämättä luentokurssia tutkimuksensa aiheesta. Hän toteaa, että kurssin pitäminen oli erinomainen työtapa työstää tutkimusaineistoa ja tutkimukseen liittyviä kysymyksiä.

Tutkimuksen käsikirjoituksen on tarkoitus valmistua ensi vuonna ja sen pohjalta ilmestyy julkaisu mahdollisesti keväällä 2019. Jo tutkimuksen puolivälissä Vainio-Korhonen on havainnut tutkimuksen avaavan aivan uusia näkökulmia sekä prostituution historiaan että Turun historiaan.

 

Uusi aikakausi suomalaisen prostituution historiassa

Vainio-Korhosen mukaan ajatuksemme prostituution historiasta Suomessa perustuvat ohjesääntöisen prostituution aikakauteen vuosina 1875–1908. Tuolloin Suomessa oli voimassa prostituoitujen tarkastusjärjestelmä, jonka tavoitteena oli estää sukupuolitautitartuntojen leviäminen. Vainio-Korhonen jatkaa toteamalla, että ”Ei edes tiedetä, että minkälaista prostituutio oli ennen niin sanotun ohjesääntöisen prostituution aikaa.”

Vainio-Korhosen tutkimus sijoittuu ohjesääntöistä prostituutiota edeltävään aikaan, erityisesti vuosiin 1838–1848.  Taustalla on uusi aiemmin tutkimaton lähdeaineisto, turkulaisia prostituoituja koskeva terveyspäiväkirja, johon on kirjattu prostituoitujen sukupuolitautitarkastuksista tietoa. Terveyspäiväkirjan hän löysi sattumalta Turun maakunta-arkiston kokoelmista etsiessään kiinnostavia esimerkkejä pitämälleen aineistokurssille. Kirjasta on poimittu tutkimuksen kohteena oleva 165 naisprostituoidun joukko.

Kirsi Vainio-Korhonen löysi Turun poliisilaitoksen arkiston terveyspäiväkirjat aivan sattumalta etsiessään kiinnostavaa materiaalia opiskelijoille pidetylle aineistokurssille. Kuva: Kirsi Vainio-Korhonen

Turkulaisten prostituoitujen elämä vaikuttaa Vainio-Korhosen mukaan eroavan ohjesääntöisen ajan prostituoitujen elämästä. Hänen mukaansa turkulaiset prostituoidut olivat osa kaupunkilaisten yhteisöä. He asuivat vuokralla pihapiireissä ympäri kaupungin, eivätkä erottautuneet esimerkiksi erillisille asuinalueille. Suurella osalla heistä oli kiinteät yhteydet vähintään yhteen perheenjäseneen, isään, äitiin, veljeen tai siskoon, jolta he saivat turvaa. Vainio-Korhonen toteaa, että prostituoituja ei yhteisössä pelätty, sillä ”he olivat usein lapsuudestaan asti eläneet siinä yhteisössä. He eivät olleet muualta tulleita täysin vieraita ihmisiä.” Yhteisöltä saatavan tuen merkitystä näyttäisi Vainio-Korhosen mukaan tukevan se havainto, että prostituoiden lasten kuolleisuus oli alhaisempaa 1800-luvun alkupuolen Turussa kuin ohjesääntöisen prostituution aikana Helsingissä.

 

”Turkulaisia työväen tyttäriä”

Prostituutiosta aihe laajenee turkulaisen köyhän ja osattoman väestön tutkimukseen, sillä valtaosa prostituoiduista oli Vainio-Korhosen mukaan taustaltaan ”turkulaisia työväen tyttäriä”. Samalla saadaan tuoretta tieteellistä tietoa vuoden 1827 jälkeisten vuosikymmenien Turusta, joka oli Vainio-Korhosen mukaan köyhien ihmisten kaupunki. ”Siinä mielessä palon jälkeiset vuosikymmenet ovat hyvin kiinnostava ajanjakso, koska Suomen suurin kaupunki paloi lähes maan tasalle ja miten tällainen suuri yhdyskunta nousee tällaisesta katastrofista.”, Vainio-Korhonen pohtii. Lopuksi hän summaa, että tutkimuksessa tullaan pohtimaan sitä, että millaista Turussa oli elää palon jälkeen.

Turun palolta säästyneen Luostarinmäen alueella asui myös prostituoituja. Nykyisen luostarimäen käsityöläismuseon leipomon ja postin pihapiirissä tontilla 166 asui 1800-luvun alkupuolella kolme prostituoitua. Kuva: Stefan Löper / Wikimedia commons /  CC-BY-SA-3.0

Tähän mennessä Vainio-Korhonen on havainnut tutkimillaan naisilla kahdenlaisia elämänpolkuja. Osa eli tavallista elämää ja teki töitä esimerkiksi piikoina tai palvelusnaisina turkulaisissa kotitalouksissa. Myöhemmin nämä saattoivat avioitua ja lopettaa prostituution. Vainio-Korhosen kertoo pohtineensa avioliittojen luonnetta, mutta tällä hetkellä hänestä vaikuttaa todennäköiseltä, että avioliitot olisivat olleet tavanomaisia. Naiset näyttävät saaneen normaalin aviovaimon aseman, mistä kertoo muun muassa se, että he ovat kelvanneet kummeiksi.

Toisaalta osalla prostituoiduista meni aina vain huonommin. Näillä naisilla oli usein sukupuolitautitartuntoja ja heitä hoidettiin toistuvasti sairaalassa. Lisäksi saatettiin joutua useamman kerran irtolaisuustoimenpiteiden kohteiksi, josta seurasi vankilakierteen omainen elämäntapa. Tällainen elämäntapa saattoi Vainio-Korhosen mukaan johtaa tuberkuloosikuolemaan ennen vanhuusikää.

 

Värikäs viranomaisaineisto

Vaikka tutkimus on vasta puolivälissä, Vainio-Korhonen on jo hahmottanut naisten erilaisia elämänkulkuja. Siksi on varsin yllättävää, kun hän kertoo, että naisten harjoittamasta prostituutiosta ei ole tarkkaa tietoa, eikä esimerkiksi lähteisiin ole tallentunut yhtään mainintaa siitä, että naisille olisi maksettu seksistä. Vainio-Korhonen havainnollistaa, että ”On vain tietoja siitä, että naiset ovat oleskelleet tämän ja tällaisten miesten kanssa siellä ja siellä.” Hänen mukaansa mainintojen puute johtuu siitä, että ilotaloprostituutio oli rikollista, mutta turkulaisnaisten harjoittama katuprostituutio, missä henkilö myi itse itseään, ei ollut rikollista. Viranomaiset eivät olleet kiinnostuneet laillisesta toiminnasta.

Vainio-Korhosen mukaan tutkittavilta naisilta ei ole säilynyt mitään henkilökohtaista materiaalia. Sen puuttumista selittää hänen mukaansa se, että todennäköisesti valtaosa tutkittavista naisista oli kirjoitustaidottomia. Henkilökohtaisen materiaalin puuttuessa lähdeaineisto koostuu viranomaisasiakirjoista. Jo aiemmin mainitun terveyspäiväkirjan lisäksi lähdeaineistoon kuuluvat väestörekisteriasiakirjojen ohella muun muassa poliisilaitoksen ja muiden instituutioiden kuten sairaaloiden tuottamia asiakirjoja. Tutkimuksessa hyödynnetään myös jonkin verran sanomalehtiä. Vainio-Korhonen toteaa, että ”Lähdeaineisto ei ole väritöntä tai niukkaa. Sieltä nousee uskomattoman paljon kuitenkin tietoja näistä naisista ja heidän elämänkohtaloistaan. Se on ollut minulle yllätys, että paljon tietoa on löydettävissä.”

Luostarimäen tontin 166 asukkaat luetteloituna Turun suomalaisen seurakunnan vuoden 1836–1842 rippikirjassa. Kuva: Kirsi Vainio-Korhonen

Tutkimusaineisto on luotu alun perin viranomaiskäyttöön, joten Vainio-Korhonen on joutunut miettimään paljon tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä prostituution arkaluontoisuuden vuoksi. Vainio-Korhonen haluaa kunnioittaa tutkimuksensa kohteiden ihmisyyttä ja hän toteaa kirjoittavansa prostituoiduista ”heidän omilla nimillään, mutta kunnioittavasti suhtautuen.” Hän perustelee valintaansa toteamalla, että ”He ovat ihmisinä ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin tuon ajan turkulaiset. Miksei heillä sitten olisi oikeutta olla näkyvissä tutkimuksessa omilla nimillään? Jos minä anonymisoisin heidät, niin sehän tarkoittaisi, että heidän koko elämänsä ollut jotenkin huonoa ja tuomittavaa ja ettei sitä pystyttäisi tuomaan normaalilla tavalla esille.”

 

Juho Malka