Gradu on opinnot päättävä työ, jossa opiskelija valitsee lähdeaineiston, siihen liittyvän ongelman ja työstää niistä akateemisen tutkielman. Tein omani talvisodassa valmistetuista suomalaisista uutisfilmeistä, ja sen olisi voinut tehdä hieman nopeamminkin. Tämän kirjoitus toivottavasti auttaa siinä, että oma valmistumisesi, arvon lukija, ei veny yhtä pitkälle.

Kandini valmistumisesta graduni valmistumiseen kului neljä vuotta. Osittain tähän vaikutti yksi iso virhe ja yksi pieni virhe. Molemmat liittyivät aihevalintaan.

Kun olin saanut kandini päätökseen ja aloin työstää graduani, vaihdoin työn aihetta 1700-lukulaisesta sanomalehdistöstä 1900-lukulaiseen elokuvaan. En liikkunut tutun lähdemateriaalin, aikakauden tai edes teeman alueella. Tällainen aiheenvaihdos on typerintä, mitä opiskelija voi opinnoissaan tehdä, koska uuteen aiheeseen perehtyminen vaatii paljon aikaa ja vaivaa.

Avuksi uuden aiheen valinnassa tuli totuus siitä, ettei tekijä valitse graduaan vaan gradu tekijänsä. Päädyin elokuvaharrastukseni kautta toisessa maailmansodassa Suomessa valmistettujen uutisfilmien äärelle. Koska gradun kirjoittaminen vie kauan, vaikutti fiksulta valita aihe, jonka parissa on kiinnostunut viettämään muutoinkin aikaa.

Jälkikäteen ilmeni, että tämä on kolossaalisen huono idea. Kun työ ja harrastukset ovat käytännössä sama asia, rentoutuminen vaikeutuu, mikä vähentää viihtyvyyttä myös itse työn parissa.

Gradun valmistumista voi onneksi myös nopeuttaa neljällä kikalla: aikataulutuksella, paikanvalinnalla, hyvällä teemalla ja läheisten tuella.

Gradu on kokopäivätyö. Tämän vuoksi sen kirjoittaminen oli hankalaa, sillä tein samalla keikka- ja kokopäivätöitä. En suostu kutsumaan työkokemuksen kerryttämistä virheeksi, mutta vähemmän yllättäen muihin asioihin kuin opiskeluihin keskittyminen ei edistänyt opiskelujen valmistumista. Gradu vaati siis päivittäin tuntikaupalla hiljentymistä ja omistautumista, mutta myös valmiutta pitää sitä lähellä.

Ilkka kirjoitti graduaan yli kymmenessä eri paikassa. Yksi niistä oli oppiaineen käytävässä sijaitseva gradupiste, joka on varattavissa kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Varauksia hoitaa Suomen historian yliopisto-opettaja Mari Välimäki. Kuva: Juho Malka.

Gradun vaatima aika näkyi siinä, että sitä ei todellakaan kirjoitettu vain yhdessä paikassa – eikä todellakaan pelkästään kotona. Koti ja työpaikka uhkasivat nimittäin gradun kanssa mennä sekaisin työn ja harrastusten tavoin. Oma graduni syntyi muun muassa kotona, vanhempien kotona, kolmella eri kirjastolla, työpisteellä oppiaineen käytävällä, auton penkillä, junan penkillä, rantakahvila CafeArtissa ja tietenkin Turun legendaarisessa opiskelijakapakassa Proffan kellarissa.

Paikkaa voi siis vaihtaa, mutta työn teemaa ei. Onnistunut teemanvalinta tuki siinä, että työn parissa jaksoi pakertaa kuukaudesta toiseen. Vaikka talvi- ja jatkosotatematiikka vaikutti suomalaisessa historiantutkimuksessa jopa ylikäytetyltä, sen merkittävä asema suomalaisessa historiakäsityksessä sai työn tuntuman mielekkäältä, pohdiskelevalta ja relevantilta suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan.

Silti helpottavinta graduprosessissa oikeastaan on se, että sitä ei tarvitse tehdä yksin. Työn ohjaajat osaavat oman kokemukseni mukaan antaa lähinnä yhden neuvon – rajaa aihetta, koska kaikesta ei voi eikä kannata kirjoittaa – mutta se on hyvä neuvo. Lisäneuvoja voi käydä kalastelemassa opintoihin kuuluvasta maisteriseminaarista, jossa kanssaopiskelijat kommentoivat toistensa töitä professorin ohjauksella.

Kaikkein hedelmällisintä on kuitenkin läheisiltä kavereilta saatu suora palaute. Työni kannalta olennaisin seminaari ei kokoontunut seminaarihuone Juvassa keskiviikkoisin kello 16 vaan sen jälkeen kortteliravintola Kerttulin Kievarissa. Kiitos Akselille ja Jounille: kun varsinainen seminaari ei riitä, kannattaa perustaa oma.

Kaikesta säätämisestä, soutamisesta ja huopaamisesta huolimatta – tai juuri siitä johtuen – gradu on outo kokemus. Ennen kaikkea se on kuitenkin opettavainen.

Gradu opettaa suurten tietomäärien keräämistä, hallintaa ja soveltamista.

Se opettaa tuntemaan omat rajansa, ja ne kohdatessaan pyytämään apua.

Se opettaa, että jotkin asiat vain pitää osata aloittaa vaikka väkisin ja innostuessaankin lopettaa ajoissa.

Se opettaa, että harvat asiat ovat yksinkertaisia, ja että oma osaaminen on kytköksissä moneen yhteiskunnallisesti relevanttiin ilmiöön.

Se opettaa, miten osoittaa oma osaaminen ja perustella sen tärkeys.

Kaikki tämä tekee gradusta tekemisen arvoisen. Vaan jos silti tuntuu siltä, että työ ei kerta kaikkiaan etene, kannattaa muistaa vihoviimeinen vihje: se on vain gradu.

 

Jutun kirjoittaja Ilkka Hemmilä on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. Kuva: Ilkka Hemmilä.