Avainsana: yliopisto

Koulutuspolitiikka kiinnostaa

Kopon taustaa

Historian henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut perinteisesti hyvät suhteet. Asia, jossa läheisyys tulee esille eniten, on varmasti koulutuspolitiikka. Opetushenkilökunta ja opiskelijat ovat yhteydessä varsinkin historian ainejärjestön Kritiikin hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien kautta. Koulutuspolitiikan konsepti saattaa silti varsinkin ensimmäisten vuosien opiskelijoille kuulostaa hankalalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Tätä ennakkoluuloa haluan lähteä murtamaan tässä artikkelissa. Haastattelin historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n nykyisiä koulutuspoliittisia vastaavia Janne Backströmiä ja Aleksi Karvosta, sekä edellisen vuoden kopoja Veera Semiä ja Mikko Sairaa. Kysyin myös opetushenkilökunnan näkemystä asiaan Suomen historian opintoneuvojalta Mari Välimäeltä.

Kaikkia Kritiikin kopoja yhdisti kiinnostus opintoasioihin vaikuttamiseen, minkä vuoksi he olivat lähteneet pestiin. He olivat kaikki myös kiinnostuneita ylläpitämään lämpimiä välejä henkilökunnan kanssa. Kopo pääsee myös näkemään sitä, mitä yliopiston toiminta käytännössä on, ja mitä yliopistolla arkipäivänä tehdään, mainitsi Aleksi.

Kritiikin tämän vuoden kopo Aleksi Karvonen kehottaa laittamaan kopoille viestiä rohkeasti, oli asia sitten sivuaineista, historian opinnoista tai muusta yliopistoon liittyvästä. Kuva: Aleksi Karvonen.

Mitä kopo sitten käytännössä tekee? Kopo huolehtii opiskelijoiden edellytyksistä opiskella, Aleksi tiivistää. Kopot ovat jäsenistön ääni opintoasioissa, mainitsee Janne. Kopon tehtäviä ovat myös kokoustaminen ja erilaisissa yliopiston elimissä mukana oleminen. Näitä ovat muun muassa oppiainekokoukset ja TYYn koponeuvosto, kertoo Veera. Kokouksissa istuminen vaatii kuitenkin paljon taustatöitä. Ennen kokousta pitää tarkistaa esityslistan sisältö, ja tarkistaa omat taustatiedot asioista. Jos niistä on epävarmuutta, henkilökunta on aina selventänyt asioita, täydentää Mikko.

Kopon tehtävänä on myös tiedottaa opiskelijoita koskevista asioista. Kuukausittain ilmestyvä Oppiainekokouksissa kuultua –sähköposti tiivistää oppiainekokouksissa käydyt keskustelut. Tiedottamisessa on työtä, sillä kaikesta saadusta tiedosta pitää ottaa olennainen ja muuttaa tiedot sellaiseksi, että hekin, joita koulutuspolitiikka ei yleensä kiinnosta, ymmärtävät, kertoo Veera. Samoin viime vuonna uutena asiana tullut opiskelijoille suunnattu kopokysely kerää palautetta opinnoista, johon kopot tarttuvat.

Hyvät käytänteet, kopojen vahva asema oppiaineessa ja asioita seuraavat opiskelijat ovat kaikkien etu, miettii viime vuoden kopo, nykyinen puheenjohtaja Veera Semi. Kuva: Hanne Helminen.

Kritiikin kopotoiminta on hyvin aktiivista. Isommissakin ainejärjestöissä saattaa olla paljon pienempää kopotoimintaa, kertoo Aleksi. Toimintaa on tehty pitkään ja aktiivisesti ja se heijastuu nykypäivään. Kaksi kopoa, jotka toimivat kaikkien historia-aineiden kanssa, on toimiva konsepti, pohtii Janne. Kopot saavat näin hyvän kokonaiskuvan kaikista historia-aineista.

 

Miksi kiinnostua koulutuspolitiikasta?

Oppiaineen näkökulmasta kopot lyhentävät välejä opiskelijoihin. Heidän avullaan saadaan tärkeää palautetta esimerkiksi kursseista tai opetussuunnitelmasta. Opiskelijat huomaavat asioita, joita luennoitsijoilta voi jäädä huomaamatta. Näin nähdään suuri kuva; mikä kursseissa toimii ja mikä ei, huomauttaa Suomen historian opintoneuvoja Mari Välimäki. Kopojen toiminnan avulla on kehitetty opetusta. Esimerkiksi uutena asiana suunnitellaan opintoihin aikaisempaan vaiheeseen viittauskäytäntöjen ja nootituksen opetus. Tätä oli opiskelijoiden keskuudessa kaivattu, sillä sen harjoittelu on aikaisemmin aloitettu vasta kandia kirjoittaessa. Nootituksen sujuva osaaminen helpottaa kandin kirjoittamista. Henkilökunta otti Jannen mukaan ehdotuksen vastaan hyvin, ja ehdotus eteni helposti eteenpäin.

Jos olet kiinnostunut koulutuspolitiikasta, hae Kritiikin hallitukseen, kannustaa Kritiikin tämän vuoden kopo Janne.

Historian henkilökunta sai kaikilta kopoilta kehuja. Jannen mukaan uusiin kopoihin haluttiin aktiivisesti tutustua ja keskusteleminen oli helppoa. Henkilökunnan kanssa dialogi oli yllättävän luontevaa ja niin professorit kuin opiskelijaedustajat ovat samalla viivalla. Esimerkiksi teitittely oli tarpeetonta ja siitä mainittiin heti alkuun. Myös tunne, että opiskelijaedustaja olisi vain yksi suuresta opiskelijamassasta, katosi nopeasti. Oppiaineissa otetaan aina syksyn lopussa selville Kritiikin uuden hallituksen kokoonpano, ja ilmoitetaan kopoille tulevan kevään oppiainekokoukset, ja samalla toivotetaan heidät tervetulleiksi, kertoo Mari. Opiskelijoille oppiainekokouksien ajankohdat tiedotetaan sähköpostilla hyvissä ajoin.

Miksi siis koulutuspolitiikkaa kannattaa seurata? Esimerkiksi oppiainekokoukset eivät ole pelkästään henkilökunnalle ja kopoille tarkoitettuja. Niissä käydään läpi opiskelijoita koskevia asioita, ja kaivataan heidän mielipiteitään. Oppiainekokouksissa saatetaan esitellä uutta henkilökuntaa, pohtia kesäharjoittelijoiden työtehtäviä ja ottaa palautetta kursseista vastaan, mainitsee Mari.

Seuraamalla ja kommentoimalla koulutuspolitiikkaa aktiivisesti osoitetaan kaikille, että meitä koskevat asiat kiinnostavat meitä, kehottaa Kritiikin entinen kopo, nykyinen varapuheenjohtaja Mikko Saira. Kuva: Mikko Saira.

Oppiainekokouksia ja yleisemminkin kopoilua Mikko vertaa ytimekkäästi sipuliin. Sen kuori ei ehkä vaikuta houkuttelevalta, mutta kun sitä alkaa kuoria ja etenee kerros kerrokselta, sitä innostuu yhä enemmän. Rohkeasti mukaan vain!

 

Kopoille voi antaa palautetta Kritiikin Kopolootaan!  Kopoloota on anonyymi palautekanava, johon voi kirjoittaa palautetta niin kursseista, tenteistä, kuin opiskelun sujumisesta ylipäätänsä. 

 

Tanja Laimi

Suomen eurooppalainen historia

Yliopistoissa monet käytännöt ja perinteet polveutuvat sukupolvien takaa. Yliopisto on vuosisatainen instituutio, joka on osoittanut merkityksensä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhä uudelleen, olipa kyse korkeimmasta opetuksesta, perustutkimuksesta, huipputieteestä tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Yliopistot ovat aina pystyneet sopeutumaan niille asetettuihin vaatimuksiin ja vastustamaan niihin kohdistettuja paineita. Ne ovat uudistuneet ja uusiutuneet sekä ulkoisen pakon edessä että tieteen ja tutkimuksen tekemisen omaehtoisen, tieteelliselle ajattelulle aivan keskeisen sisäisen kriittisyyden ja uudelleenarvioinnin kautta. Yliopistoissa on aina myös vastustettu vallanpitäjien pyrkimyksiä hallita tietoa tai integroida yliopistojen avulla vaikkapa valtion virkamiehet kuuliaiseksi osaksi valtakoneistoa.

Tähän liittyy Suomen yliopistoissa historian oppituolien jako Suomen (ja Skandinavian tai Pohjoismaiden) historiaan ja yleiseen historiaan. Jako Suomen ja yleiseen historiaan on yhä käytössä Turun yliopistossa. 1800-luvulla Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa oppiaineiden jaolla painotettiin Suomen sitoutumista eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Tätä pyrittiin vahvistamaan entisestään 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana. Samalla oman maan historian tutkimisen tärkeys korostui, mikä näkyi niin historian tutkimuksessa kuin kouluopetuksessakin. Antiikin perintö, pohjoismainen luterilaisuus ja Länsi-Euroopan henkinen ja aineellinen kehitys ovat keskeinen osa Suomea ja suomalaisuutta. Näitä oli tärkeä korostaa sortovuosien aikana, ja niitä on syytä korostaa myös 2017, kun Suomi juhlistaa itsenäisyyden satavuotista historiaa. Suomen historia on kuitenkin paljon pidempi kuin Suomen valtion historia. Suomen historiasta onkin syytä puhua pikemminkin tuhansien vuosien kuin sadan vuoden aikajänteellä.

Satavuotinen itsenäisyys ja 1900-luvun vahva historiantutkimuksen traditio ovat mahdollistaneet sen, että Suomessa on voitu siirtyä kansallisesta historiankirjoituksesta kohti uusia kysymyksenasetteluita. Suomen historia nähtiin pitkään omalakisena ja omaehtoisena, erillisenä kertomuksena, jossa Suomi näyttäytyi poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena. Kansallisen historiankirjoituksen vahva ja pitkäaikainen asema merkitsi myös sitä, että Euroopan historiaan aina kytkeytyneessä Suomessa ei enää 1900-luvun lopulla ollut tarvetta kansallisen kertomuksen pönkittämiselle. Aika oli ajanut sen ohi. Kansallisen menneisyyden selvittäminen on sen sijaan yhä kesken itäisen Euroopan entisissä sosialistimaissa, mikä näkyy näissä maissa historiantutkimuksen keskeisissä kysymyksenasetteluissa.

Historiantutkijat kiinnostuivat Suomessa, kuten muuallakin läntisessä maailmassa niin kutsuista uusista historioista, naisten, lasten ja perheen historiasta, arjen, tunteiden ja aistien historiasta, mentaliteettien, kulttuuristen käytänteiden ja pienen mittakaavan historiasta. Nykyään Suomen historian ilmiöt ja tapahtumat sijoitetaan osaksi laajempia kehityskulkuja, mikä entisestään vahvistaa Suomea osana eurooppalaista kulttuuripiiriä ja osana globaaleja kehityskulkuja jo vuosisatojen ajan. Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa Suomen historiaa tutkitaan, opetetaan ja opiskellaan osana Itämeren piiriä, Eurooppaa ja menneisyyden globaaleja suhteita. Tutkimusaiheisiin kuuluvat mm. perhe- ja sukupuolihistoria, instituutioiden ja luottamuksen historia, yrityshistoria ja työn historia, kaupunkihistoria, materiaalisen kulttuurin ja kuluttamisen historia, terveyden ja sairauden historia, maskuliinisuus ja seurapiirien poliittis-sosiaaliset suhdeverkostot – sanalla sanoen, menneisyyden ihmisten elämä koko kirjossaan. Tutkijoiden ja opettajien pyrkimyksenä on ymmärtää menneisyyttä, sen ihmisiä, tapahtumia ja ilmiöitä niiden omista lähtökohdista, ja tämän haluamme välittää myös opiskelijoille.

Toivotan kaikki uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoon ja osaksi akateemista yhteisöä sekä perehtymään opinnoissaan maamme Suomen ja maanosamme Euroopan menneisyyteen!

 

Pääkirjoituksen laatija professori Johanna Ilmakunnas toimii lukuvuonna 2017–2018 Suomen historian oppiaineen esimiehenä. Kuva: Tuukka Lindberg.

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑