Avainsana: tutkimus

Suomen historia menestystarinana

Oletko leikitellyt ajatuksella aikakoneesta, joka veisi sinut Turun torille 1800-luvulla, kävelemään keskiajan tuomiokirkkoon tai ihmettelemään jotakin vielä kaukaisempaa aikakautta? Vaikka joku tällaisen koneen keksisi, aikamatkaa olisi syytä harkita kahteen kertaan. Menneisyys on ollut täynnä uhkia ja epäkohtia, jotka ovat meille vieraita, eikä romantisoitu kuva historiasta ole realistinen. Kipulääkkeet, penisilliini tai harppauksin edennyt tasa-arvo saavat ainakin minut tuntemaan tyytyväisyyttä, että olen syntynyt 1960-luvulla enkä sata vuotta aikaisemmin.

Suomen historia keskiajalta nykypäivään on huikea loikka kohti kaikinpuolista hyvinvoinnin paranemista. Vaikka ei haluaisi sortua liioittelevaan edistysuskoon, kehityksen tuloksia ei voi kieltää. Kiistattomin osoitus tästä on elinajanodotteen nousu. Läpi esiteollisen ajan 1800-luvulle asti taudit, katovuodet ja lähes olematon terveydenhoito pitivät huolen, että ihmiset harvoin saavuttivat edes ikää, jota elävät lukeutuvat nykyisin keski-ikäisiksi. Tuolloin kuoltiin tyypillisesti 40 tai jopa vain 30 vuoden iässä. Tämäkin koski vain niitä onnekkaita, joita isorokon, tuhkarokon ja hinkuyskän kaltaiset tartuntataudit tai keinoruokinnasta aiheutuneet suolistotaudit eivät vieneet hautaan jo lapsena. Kun useimmat tartuntataudit ja monet muut terveyteen kohdistuvat uhat on sittemmin onnistuttu voittamaan, nyt syntyvä poika voi odottaa elävänsä yli 78 ja tyttö peräti yli 84 vuotiaaksi. Nykysuomalaisilla on siis elinvuosia keskimäärin kaksin verroin siihen nähden, mikä oli tilanne vain viisi tai kuusi sukupolvea sitten, 1800-luvun puolivälissä.

Moderniin terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja vaikkapa ilmaiseen koulutukseen tottuneen nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää maailmaa, jossa menneisyyden suomalaiset elivät. Katovuosi tai kulovalkean tavoin kylästä kylään edennyt epidemia saattoi koska tahansa suistaa elämän raiteiltaan. Vanhemmilla oli erityinen taakka kannettavanaan, sillä esiteollisen ajan lopulla lapsista yli viidennes ei nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Keskimäärin lapsista peräti joka toinen kuoli alle kymmenvuotiaana. Tässä suhteessa kehitys on ollut erityisen vaikuttavaa: imeväis- eli alle yksivuotiaiden kuolleisuus on painunut pariin promilleen.

Huikea on ollut myös Suomen kasvutarina yhdestä Euroopan köyhimmistä maista, jollainen Suomi vielä 1860-luvulla selvästi oli, maailman vauraimpien maiden joukkoon. Teollistuminen ja maailmanmarkkinoilta puunjalostusteollisuuden tuotteiden kysynnän muodossa tullut taloudellisen nousun liikevoima tempasivat suomalaiset kiihtyvään rakennemuutokseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Kehityksen hedelmät levisivät koko yhteiskuntaan, toisin kuin monessa muussa maassa. Metsien omistus oli jakautunut tasaisesti, mikä kanavoi metsäteollisuuden vientitulot laajalti sen sijaan, että ne olisivat päätyneet suuryritysten tai pienen eliitin taskuihin. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta silti Suomen talous oli jo ensimmäisen maailmansodan aattona henkeä kohden laskettuna noin kolme kertaa suurempi kuin vuonna 1860. Vuodesta 1860 nykypäivään bruttokansantuote on jopa 25-kertaistunut.

Suomen historia tutkii yhtä maailman onnistuneimmista yhteiskunnista, historian suurta menestystarinaa. Maailman mitassa Suomen historia on, jos ei aivan poikkeus, vähintään kiinnostava tapaustutkimuksen kohde siitä, millaisten valintojen kautta on rakennettu suhteellisen vakaa, turvallinen ja markkinataloutta toimivalla tavalla hyödyntävä yhteiskunta. Ainakin yliopistojen ulkopuolella Suomen historia näyttäytyy silti enemmän sotien, kapinoiden ja poliittisten mullistusten historiana. Vuosi 1918 on ollut tapetilla, mutta myös toisesta maailmansodasta kertovat tutkimukset täyttävät vuodesta toiseen kirjakauppojen historia-aiheiset hyllyt. Nämä 1900-luvun historiaan painottuvat poikkeusajat ovat perusteltuja tutkimuskohteita, onhan Suomi elänyt niissä kohtalonhetkiään. Silti jää miettimään, onko nykyinen hyvinvointi niin itsestään selvä asia, että siihen johtaneet historialliset polut eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin sotien tapahtumahistoria.

Pitkiä ajanjaksoja kattava ja monipolvisia kehityskulkuja hahmotteleva rakennehistoria on haaste niin tutkimukselle kuin opetuksellekin. Menestys tiivistyy tilastollisiin lukuihin, jotka eivät herätä samanlaisia tunteita kuin dramaattiset kuvat tai kertomukset teloituksista, sotien ratkaisutaisteluista ja valtiollisista neuvotteluista, joissa Suomen asema itsenäisenä valtiona on ollut vaakalaudalla. Elinajanodotteen vertaansa vailla olevaa nousua ei voi selittää suurmiesten toimilla eikä ajoittaa yhdelle kellonlyömälle, vaan taustalla on lukuisia vaikeasti analysoitavia tekijöitä lääketieteen edistysaskeleista, yleisen elintason noususta ja parantuneesta ravinnonsaannista viemäreiden ja vesijohtojen rakentamiseen. Ja kuitenkin näihin väestökehityksestä ja elintason noususta kertoviin lukuihin konkretisoituu kaikkien suomalaisten tarina.

Tervetuloa yliopistoon ja opiskelemaan historiaa!

 

 

Pääkirjoituksen laatija professori Mika Kallioinen toimii vuoden 2019 maaliskuun loppuun Suomen historian oppiaineen esimiehenä. 

Suomen historian oppiaineen julkaisut lukuvuonna 2017-2018

Kirjat

Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018.

Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017.

Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017.

Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen, Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö. Turku 2017.

Arto Ahlberg & Seija A. Niemi (toim.), Koskenrannan kuohuva historia. Mannerheimin visioista viihtyisäksi asuinpaikaksi. Koskenrannan perinneryhmä 2017.

Otso Kortekangas & Panu Savolainen, Kaupunki maailman keskellä. Turun lasten maailmanhistoriaEn stad mitt i världen. Åbobarnens världshistoria. Sigillum 2017.

Marko Huttunen, Laura Eerikäinen, Laura Laine, Pauliina Saarinen & Panu Savolainen (toim.), Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018.

Panu Savolainen, Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa arkielämässä ja kielenkäytössä 1740–1810. Sigillum 2017.

Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds), Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018.

 

 

 

Artikkelit

Topi Artukka, Valssin pyörteissä. Tanssi ja Turun seurapiirit 1800-luvun alussa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 113–134.

Ulla Ijäs, English Luxuries in Nineteenth Century Vyborg. Teoksessa Jon Stobart and Johanna Ilmakunnas (eds.), A Taste for Luxury in Early Modern Europe. Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury, London, 2017, 265–282.

Ulla Ijäs, Kašmiria ja kölninvettä. Kaupunkilaiseliitin materiaalinen kulttuuri pohjoisen Itämeren kaupungeissa 1700- ja 1800-luvulla. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 135–146.

Maija Ojala-Fulwood, Pirita Frigren & Ulla Ijäs, Mobility in the Long-Term Perspective. Teoksessa Maija Ojala-Fulwood (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Ulla Ijäs, The Mobile Urban Elite’s Material Culture in Eighteenth and Nineteenth Century Northern Baltic Cities. Teoksessa Maija Ojala-Fulwood (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, 2018, 169–188.

Johanna Ilmakunnas, French Fashions: Aspects of elite lifestyle in Eighteenth-Century Sweden. Teoksessa Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017, 243–263.

Johanna Ilmakunnas, From Mother to Daughter: Noblewomen in Service at Swedish Royal Court, c. 1740–1820. Teoksessa Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 69–90.

Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart, Display, acquisition and boundaries of luxury and taste. Teoksessa Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017, 1–17.

Johanna Ilmakunnas, Konsten att avbilda arbete: Kvinnors sysselsättningar och vardag på Pehr Hilleströms genremålningar från 1770-talet till 1810-talet’, Historisk Tidskrift för Finland 103:1 (2018), 1–45.

Johanna Ilmakunnas, Naisten työ kuvina: Palvelijat 1700-luvun laatukuvamaalauksessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 165–187.

Johanna Ilmakunnas, Muotokuvien merkitys aateliskulttuurissa. Teoksessa Minä en ole minä. Tunnettuja ja unohdettuja muotokuvia. Sinebrychoffin taidemuseo, Kansallisgalleria 2017, 49–57.

Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen, & Kirsi Vainio-Korhonen, Women and Professional Ambitions in Northern Europe, c. 1650–1850. Teoksessa Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 1–23.

Johanna Ilmakunnas, Porträttens betydelse inom adelskulturen. Teoksessa Jag är inte jag. Kända och glömda porträtt. Konstmuseet Sinebrychoff, Finlands Nationalgalleri 2017, 59–67.

Johanna Ilmakunnas, Säätyläisnaiset ja käsitöiden materiaalinen kulttuuri 1800-luvun alkupuolella, Ennen ja nyt 17:4 (2017).

Johanna Ilmakunnas, Työn kulttuurihistoriaa esimodernin ajan Euroopassa. Teoksessa Mirkka Danielsbacka, Matti Hannikainen & Tuomas Tepora (toim.) Menneisyyden rakentajat: Teoriat historiantutkimuksessa. Gaudeamus 2018, 168–182.

Mika Kallioinen, Inter-communal institutions in medieval trade. Economic History Review, 70:4 (2017), 1131–1152.

Mika Kallioinen & Jarkko Keskinen, Ystävät ja veljet – Kohteliaisuuden konventiot kauppiaskirjeissä keskiajalla ja 1800-luvulla. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.): Kaupunkien varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 234–250.

Mika Kallioinen, The nature of competition: Finnish cartels in the interwar period. Journal of European Economic History 45:1 (2017), 11–35.

Mika Kallioinen, Varsinais-Suomen elinkeinoelämä: talouden kehitys ja yritykset. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 213–277.

Mika Kallioinen, Varsinais-Suomesta maailmalle. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 185–211.

Mika Kallioinen, Yhteistyön rakentaminen 1970-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 167–183.

Mika Kallioinen, Yhteisöstä yhdistyksiin – turkulaisen yritystoiminnan pitkä linja. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 11–23.

Jarkko Keskinen, Lankkukauppiaiden kaupunki. Puutavaramarkkinoiden muutos Porissa 1800–1837. Teoksessa Suvi Heikkilä (toim.), Satakunnan teollinen kulttuuriperintö. Satakunnan Historiallinen Seura 2017, 75–97.

Jarkko Keskinen & Kirsi Vainio-Korhonen, Statutory invisibility. Urban business women legal and political rights in the 18th century Finland. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 134–152.

Jarkko Keskinen, Personal catastrophe, communal misfortune. Bankruptcy in an eighteenth-century merchant family. Teoksessa Deborah Simonton & Hannu Salmi (eds.) Catastrophe, Gender and urban experience, 1648-1920. Routledge 2017, 139–156.

Jarkko Keskinen, Veli-Pekka Toropainen & Mari Välimäki, The Iron Lady, Elin Såger: Head of the Family Business. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 47–66.

Terhi Kivistö, Kadonneiden keskiaikaisten asiakirjojen jäljillä. Asiakirjojen löydettävyys ja paikantamisen ongelmat, Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen, & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa, Sigillum 2018, 220–233.

Seija A. Niemi, An Environmentally Literate Explorer: A. E. Nordenskiöld’s Three Expeditions to the North Asian Coast, 1875–1879. Sibirica 17:2 (2018), 13–40.

Seija A. Niemi, The Historical Roots of A. E. Nordenskiöld’s (1832–1901) Conservational Philosophy. Scandinavian Journal of History, (Feb. 5, 2018), 1–20.

Milla Bergström & Suvi Rytty, La Finlandia e la Chiesa cattolica durante il pontificato di Benedetto XV. Direzione di Alberto Melloni, a cura di Giovanni Cavagnini e Giulia Grossi: Benedetto XV – Papa Giacomo della Chiesa nel mondo dell’«inutile strage», vol. II,. Società editrice il Mulino 2017, 865–877.

Suvi Rytty, Kavalat kaupungit ja modernin elämäntavan kirous. Paluu luontoon 1900-luvun alun urbanisoituvassa Suomessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa (toim.). Sigillum 2018, 95–109.

Suvi Rytty, Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua? Luonnonparantaja Maalin Bergström ja laittoman lääkärintoimen harjoitus 1900-luvun alun Suomessa. Teoksessa Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja (toim.) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2017, 130–164.

Petra Hakala & Taina Saarenpää, Arkistodiplomatian, vallan ja eettisten kysymysten äärellä. Yksityisarkistojen erityispiirteet arkistoalan ylemmässä koulutuksessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 44–59.  

Panu Savolainen, Ainutlaatuinen pala suomalaisen puukaupungin historiaa. Historia nyt! 1, 33–38.

Panu Savolainen, Louhisaaren kartanon kaakkoisen sivurakennuksen vesikattorakenteiden restaurointisuunnitelma. Teoksessa Marko Huttunen, Laura Eerikäinen, Laura Laine, Pauliina Saarinen & Panu Savolainen (toim.) Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018, 23–96.

Panu Savolainen, Näkymättömien puutarhojen varjoissa. Ruotsin ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa (toim.). Sigillum 2018, 147–164.

Panu Savolainen, Une ville retardaire ? Le début de l’éclairage des rues dans une ville provinciale Suédoise. Revue Histoire Urbaine 50 (2017), 13–28.

Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen, From household economy to family business. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds) Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018, 3–13.

Kirsi Vainio-Korhonen, Liikenneyhteydet edelleen haasteena. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 137–146.

Kirsi Vainio-Korhonen, Midwives: Birthing Care Professionals in Eighteenth-Century Sweden and Finland. In Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds): Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 25–42.

Kirsi Vainio-Korhonen, Monipuolistuvaa edunvalvontaa toisen maailmansodan jälkeen. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 117–136.

Kirsi Vainio-Korhonen, Panostusta satamiin ja merenkulkuun. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 147–152.

Kirsi Vainio-Korhonen, Teollisuuden ja kaupan ripeää kasvua sotien jälkeisessä Varsinais-Suomessa. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 153–166.

Kirsi Vainio-Korhonen, Vastuullinen historia. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.) Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017, 29–47.

Mari Välimäki, Hylätty talonpoika ja porvarisleski. Erään parin tarina 1600-luvun Turusta. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.) Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 191–205.

 

Ajattelua, naurua ja laulua

Joka kerta, kun kävelen Turun tuomiokirkon ohi, minut valtaa pieni ihmetys. En tahdo aina uskoa, että olen päässyt näin kauniiseen paikkaan opiskelemaan. Tulin yliopistoon opiskelemaan historiaa. Ensimmäinen syksy meni hämmennyksen vallassa, kun joka luennolla puhuttiin tutkimuksesta ja sen tekemisestä.

”En minä mitään tutkimusta halua tehdä, vaan lukea historiaa”, muistan ajatelleeni.

Kuva on otettu vuoden 1936 Agfan Billy-Clack -paljekameralla.

Valot ja varjot leikkivät kauniisti yliopiston pääkirjaston lukusalissa, jossa on mukava opiskella. Kuva: Maria Syväniemi, 2017.

Minulla ei ollut opinahjoon tullessani aavistustakaan siitä, mitä siellä opiskelu oikein tarkoitti. Suomen historia kuulosti tutulta ja turvalliselta, joten valitsin sen pääaineeksi. Enkä ole päätöstäni katunut. Vähitellen sopeuduin ja lopulta myös innostuin yliopiston tutkimuksellisista tavoitteista.

Lukioon verrattuna yliopisto-opiskelu on paljon itsenäisempää. Luentoja minulla on ollut pääosin kolmesta kuuteen viikossa, mikä kuulostaa varmaan autuaan vähäiseltä. Lähiopetuksen lisäksi on kuitenkin varattava aikaa esimerkiksi kirjojen lukemiseen, erilaisten kirjallisten tehtävien kirjoittamiseen ja verkkokurssien suorittamiseen.

Edelleen tuppaa unohtumaan sen tärkeimmän aikatauluttaminen: nimittäin ajattelun. Oppiminen ei aina tapahdu siinä hetkessä kuin haluaisi. Joskus on ollut myös vaikea vetää rajaa opiskelun ja vapaa-ajan välille, kun asiat vain tahtovat pyöriä mielessä vastusteluista huolimatta. Jahkailu ja vatvominen ovat merkkejä luetun prosessoimisesta, joten niillekin on suotava aikansa. Jälkikäteen tarkasteltuna nuo solmukohdat ovat aina auenneet ja laajentaneet jollain tapaa ymmärrystäni. Mieleeni nousee lausahdus ”Non scholae sed vitae, Ei koulua, vaan elämää varten”.

Kun kaupunki ahdistaa, voi paeta Ruissalon metsiin tai meren rantaan rauhoittumaan. Se sopii tällaiselle Etelä-Pohjanmaan lakeuksien kasvatille hyvin. Kuva: Maria Syväniemi, 2016.

Näin neljän vuoden jälkeen yliopiston käytännöt ovat tulleet tutuiksi ja huomaan yhtäkkiä aloittaneeni jo gradun kirjoittamisen. Lasken opintopisteitä ja havahdun oivallukseen, että voisin valmistua vuoden sisällä. Järkytyn:

”Ei! Vasta nyt tiedän, mitä haluaisin vielä opiskella!”

Samalla mielessäni vilahtavat hupaisat hetket niin historian opiskelijoiden muodostaman viittakansan, Turun yliopiston kuoron kuin muidenkin opiskelijatuttujen kanssa. Ystävien parissa on kevennetty opintojen taakkaa ja porukasta on saatu vastapainoa yksin ahertamiselle. On naurettu, laulettu(!) ja jaettu kollektiivista turhautumista aina tarpeen vaatiessa. Onneksi hetkiä oppimisen ja ystävien kanssa on vielä edessä – valmistumisen jälkeenkin.

 

Jutun kirjoittaja Maria Syväniemi on viidennen vuoden Suomen historian opiskelija. Kuva: Maria Syväniemi.

Tutkimusta 1800-luvun alkupuolen turkulaisprostituoiduista

Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen tutkii parhaillaan turkulaista prostituutiota 1800-luvun alkupuolella. Tutkimuksen kohteena on aiemmin täysin tuntematon aikakausi suomalaisen prostituution historiassa. Samalla tutkimus valaisee Turun historiaa vuoden 1827 palon jälkeisinä vuosikymmeninä, joita on tutkittu aiemmin varsin vähän.

Kirsi Vainio-Korhonen tutkii parhaillaan 1800-luvun alkupuolen turkulaisen prostituution historiaa.  Tutkimuksen kohteena eivät ole niinkään viranomaistoimenpiteet tai seksin ostaminen, vaan niiden naisten elämänvaiheet, jotka jossain elämänsä vaiheessa toimivat prostituoituina. Hän kertoo olevansa kiinnostunut tutkimuksen kohteena olevista naisista kokonaisina ihmisinä ja tutkivansa heitä lapsuudesta vanhuuteen siten, että heidän elämästään nousee esiin prostituution ohella myös muita puolia.

Vuosina 18341846 nykyinen Turun yliopiston Historicum-rakennus toimi köyhäintalona. Osalle prostituoiduista köyhäintalo oli asuinpaikka. Kuva: Juho Malka.

Kuluneen vuoden aikana Vainio-Korhonen on päässyt syventymään tutkimukseensa, sillä hän on ollut vapautettuna opetustehtävistään professoripoolista saamansa apurahan ansiosta. Tästä huolimatta Vainio-Korhonen ei malttanut olla pitämättä luentokurssia tutkimuksensa aiheesta. Hän toteaa, että kurssin pitäminen oli erinomainen työtapa työstää tutkimusaineistoa ja tutkimukseen liittyviä kysymyksiä.

Tutkimuksen käsikirjoituksen on tarkoitus valmistua ensi vuonna ja sen pohjalta ilmestyy julkaisu mahdollisesti keväällä 2019. Jo tutkimuksen puolivälissä Vainio-Korhonen on havainnut tutkimuksen avaavan aivan uusia näkökulmia sekä prostituution historiaan että Turun historiaan.

 

Uusi aikakausi suomalaisen prostituution historiassa

Vainio-Korhosen mukaan ajatuksemme prostituution historiasta Suomessa perustuvat ohjesääntöisen prostituution aikakauteen vuosina 1875–1908. Tuolloin Suomessa oli voimassa prostituoitujen tarkastusjärjestelmä, jonka tavoitteena oli estää sukupuolitautitartuntojen leviäminen. Vainio-Korhonen jatkaa toteamalla, että ”Ei edes tiedetä, että minkälaista prostituutio oli ennen niin sanotun ohjesääntöisen prostituution aikaa.”

Vainio-Korhosen tutkimus sijoittuu ohjesääntöistä prostituutiota edeltävään aikaan, erityisesti vuosiin 1838–1848.  Taustalla on uusi aiemmin tutkimaton lähdeaineisto, turkulaisia prostituoituja koskeva terveyspäiväkirja, johon on kirjattu prostituoitujen sukupuolitautitarkastuksista tietoa. Terveyspäiväkirjan hän löysi sattumalta Turun maakunta-arkiston kokoelmista etsiessään kiinnostavia esimerkkejä pitämälleen aineistokurssille. Kirjasta on poimittu tutkimuksen kohteena oleva 165 naisprostituoidun joukko.

Kirsi Vainio-Korhonen löysi Turun poliisilaitoksen arkiston terveyspäiväkirjat aivan sattumalta etsiessään kiinnostavaa materiaalia opiskelijoille pidetylle aineistokurssille. Kuva: Kirsi Vainio-Korhonen

Turkulaisten prostituoitujen elämä vaikuttaa Vainio-Korhosen mukaan eroavan ohjesääntöisen ajan prostituoitujen elämästä. Hänen mukaansa turkulaiset prostituoidut olivat osa kaupunkilaisten yhteisöä. He asuivat vuokralla pihapiireissä ympäri kaupungin, eivätkä erottautuneet esimerkiksi erillisille asuinalueille. Suurella osalla heistä oli kiinteät yhteydet vähintään yhteen perheenjäseneen, isään, äitiin, veljeen tai siskoon, jolta he saivat turvaa. Vainio-Korhonen toteaa, että prostituoituja ei yhteisössä pelätty, sillä ”he olivat usein lapsuudestaan asti eläneet siinä yhteisössä. He eivät olleet muualta tulleita täysin vieraita ihmisiä.” Yhteisöltä saatavan tuen merkitystä näyttäisi Vainio-Korhosen mukaan tukevan se havainto, että prostituoiden lasten kuolleisuus oli alhaisempaa 1800-luvun alkupuolen Turussa kuin ohjesääntöisen prostituution aikana Helsingissä.

 

”Turkulaisia työväen tyttäriä”

Prostituutiosta aihe laajenee turkulaisen köyhän ja osattoman väestön tutkimukseen, sillä valtaosa prostituoiduista oli Vainio-Korhosen mukaan taustaltaan ”turkulaisia työväen tyttäriä”. Samalla saadaan tuoretta tieteellistä tietoa vuoden 1827 jälkeisten vuosikymmenien Turusta, joka oli Vainio-Korhosen mukaan köyhien ihmisten kaupunki. ”Siinä mielessä palon jälkeiset vuosikymmenet ovat hyvin kiinnostava ajanjakso, koska Suomen suurin kaupunki paloi lähes maan tasalle ja miten tällainen suuri yhdyskunta nousee tällaisesta katastrofista.”, Vainio-Korhonen pohtii. Lopuksi hän summaa, että tutkimuksessa tullaan pohtimaan sitä, että millaista Turussa oli elää palon jälkeen.

Turun palolta säästyneen Luostarinmäen alueella asui myös prostituoituja. Nykyisen luostarimäen käsityöläismuseon leipomon ja postin pihapiirissä tontilla 166 asui 1800-luvun alkupuolella kolme prostituoitua. Kuva: Stefan Löper / Wikimedia commons /  CC-BY-SA-3.0

Tähän mennessä Vainio-Korhonen on havainnut tutkimillaan naisilla kahdenlaisia elämänpolkuja. Osa eli tavallista elämää ja teki töitä esimerkiksi piikoina tai palvelusnaisina turkulaisissa kotitalouksissa. Myöhemmin nämä saattoivat avioitua ja lopettaa prostituution. Vainio-Korhosen kertoo pohtineensa avioliittojen luonnetta, mutta tällä hetkellä hänestä vaikuttaa todennäköiseltä, että avioliitot olisivat olleet tavanomaisia. Naiset näyttävät saaneen normaalin aviovaimon aseman, mistä kertoo muun muassa se, että he ovat kelvanneet kummeiksi.

Toisaalta osalla prostituoiduista meni aina vain huonommin. Näillä naisilla oli usein sukupuolitautitartuntoja ja heitä hoidettiin toistuvasti sairaalassa. Lisäksi saatettiin joutua useamman kerran irtolaisuustoimenpiteiden kohteiksi, josta seurasi vankilakierteen omainen elämäntapa. Tällainen elämäntapa saattoi Vainio-Korhosen mukaan johtaa tuberkuloosikuolemaan ennen vanhuusikää.

 

Värikäs viranomaisaineisto

Vaikka tutkimus on vasta puolivälissä, Vainio-Korhonen on jo hahmottanut naisten erilaisia elämänkulkuja. Siksi on varsin yllättävää, kun hän kertoo, että naisten harjoittamasta prostituutiosta ei ole tarkkaa tietoa, eikä esimerkiksi lähteisiin ole tallentunut yhtään mainintaa siitä, että naisille olisi maksettu seksistä. Vainio-Korhonen havainnollistaa, että ”On vain tietoja siitä, että naiset ovat oleskelleet tämän ja tällaisten miesten kanssa siellä ja siellä.” Hänen mukaansa mainintojen puute johtuu siitä, että ilotaloprostituutio oli rikollista, mutta turkulaisnaisten harjoittama katuprostituutio, missä henkilö myi itse itseään, ei ollut rikollista. Viranomaiset eivät olleet kiinnostuneet laillisesta toiminnasta.

Vainio-Korhosen mukaan tutkittavilta naisilta ei ole säilynyt mitään henkilökohtaista materiaalia. Sen puuttumista selittää hänen mukaansa se, että todennäköisesti valtaosa tutkittavista naisista oli kirjoitustaidottomia. Henkilökohtaisen materiaalin puuttuessa lähdeaineisto koostuu viranomaisasiakirjoista. Jo aiemmin mainitun terveyspäiväkirjan lisäksi lähdeaineistoon kuuluvat väestörekisteriasiakirjojen ohella muun muassa poliisilaitoksen ja muiden instituutioiden kuten sairaaloiden tuottamia asiakirjoja. Tutkimuksessa hyödynnetään myös jonkin verran sanomalehtiä. Vainio-Korhonen toteaa, että ”Lähdeaineisto ei ole väritöntä tai niukkaa. Sieltä nousee uskomattoman paljon kuitenkin tietoja näistä naisista ja heidän elämänkohtaloistaan. Se on ollut minulle yllätys, että paljon tietoa on löydettävissä.”

Luostarimäen tontin 166 asukkaat luetteloituna Turun suomalaisen seurakunnan vuoden 1836–1842 rippikirjassa. Kuva: Kirsi Vainio-Korhonen

Tutkimusaineisto on luotu alun perin viranomaiskäyttöön, joten Vainio-Korhonen on joutunut miettimään paljon tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä prostituution arkaluontoisuuden vuoksi. Vainio-Korhonen haluaa kunnioittaa tutkimuksensa kohteiden ihmisyyttä ja hän toteaa kirjoittavansa prostituoiduista ”heidän omilla nimillään, mutta kunnioittavasti suhtautuen.” Hän perustelee valintaansa toteamalla, että ”He ovat ihmisinä ihan yhtä arvokkaita kuin muutkin tuon ajan turkulaiset. Miksei heillä sitten olisi oikeutta olla näkyvissä tutkimuksessa omilla nimillään? Jos minä anonymisoisin heidät, niin sehän tarkoittaisi, että heidän koko elämänsä ollut jotenkin huonoa ja tuomittavaa ja ettei sitä pystyttäisi tuomaan normaalilla tavalla esille.”

 

Juho Malka

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑