Antimuutosvaalit 2017? – Vihreiden puheenjohtajakamppailu pirullisesta näkökulmasta

Vihreät ovat varsin kiintoisassa, jopa epäkiitollisessa tilanteessa. Istuvaa puheenjohtajaa ei oikein haluttaisi vaihtaa, mutta se on tehtävä koska säännöt näin sanovat. Puolue on suositumpi kuin koskaan aiemmin ja myös eurooppalaisittain poikkeuksellisen suuri. Onkin luonnollista, että vahvassa nosteessa olevan puolueen puheenjohtajakandidaatit eivät halua tehdä voimakkaita irtiottoja suhteessa edeltäjänsä aikakauteen ja linjaan. Ehdokkaat ovatkin julkisuudessa ja puheenjohtajakiertueen tilaisuuksissa pyrkineet sijoittamaan itsensä suurelta osin nykyisen linjan jatkajiksi. Päällisin puolin vaikuttaakin siltä, että kamppailu käydään nyt siitä, kuka kandidaateista pystyy vakuuttavimmin perustelemaan jatkavansa Ville Niinistön poliittista linjaa omalla puheenjohtajakaudellaan.

Vaikka Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat näyttävät julkisuudessa kovin yhtenäiseltä joukolta, istuu tutkijan olkapäällä aina pieni piru, joka kehottaa kyseenalaistamaan ja etsimään eroja. Tarkastelemmekin seuraavaksi puheenjohtajaehdokkaita Helsingin Sanomien kuntavaalikonevastausten perusteella vasemmisto-oikeisto sekä konservatiivi-liberaali-ulottuvuuksilla. Vertailemme ehdokkaiden vastauksia myös istuvan puheenjohtajan Ville Niinistön sekä eduskuntapuolueiden kuntavaaliehdokkaiden keskimääräisiin vaalikonevastauksiin. Erittely käyttämiemme mittarien tarkemmista sisällöistä on löydettävissä täältä.

Varsin yhtenäiseksi mielletyn ehdokasryhmän vastauksista on löydettävissä kuitenkin hajontaa (ks. kuvio 1). Puheenjohtajaehdokkaista Maria Ohisalo ja Mika Flöjt edustavat vaalikonevastausten perusteella ehdokaskaartin ääripäitä ja ovat etäisimpinä keskimääräisestä vihreiden kuntavaaliehdokkaasta. Ohisalo on arvoiltaan erittäin liberaali sekä sosiaali- ja talouspoliittisesti vielä enemmän vasemmalla kuin esimerkiksi keskimääräinen vasemmistoliittolainen. Vastaavasti Flöjt on keskimääräistä vihreiden ehdokasta hieman konservatiivisempi ja sosiaali- ja talouspoliittisesti tukevasti keskustassa. Ero Ohisaloon on selkeä. Muut puheenjohtajaehdokkaat sijoittuivat näiden kahden väliin. Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-arvoulottuvuuksilla. Lähde: Helsingin Sanomien vaalikone

Arvoulottuvuudella suurin osa puheenjohtajaehdokkaista asemoituu arvoliberaalimmaksi kuin keskimääräinen vihreä kuntavaaliehdokas. Flöjt ja Mikkonen erottuvat hieman muista ehdokkaista ja ovat arvoulottuvuudella lähempänä niin sanottua ”perusvihreää”; Mikkonen lähes yksi yhteen. Vaalikonevastausten perusteella hän onkin keskimääräinen ehdokas niin arvoiltaan kuin sosiaali- ja talouspoliittisesti.

Sosiaali- ja talouspoliittisessa linjassa hajontaa on yhtä paljon kuin arvoulottuvuudella. Aalto, Flöjt, Mikkonen ja Parviainen ovat enemmän oikealla suhteessa niin Ohisaloon ja Kariin kuin vielä istuvaan puheenjohtajaan Ville Niinistöön. Mikäli puheenjohtajaksi valitaan jompikumpi pääkaupunkilaisnaisista, tullee Vasemmistoliitto olemaan puolueelle yhä luonnollisempi yhteistyövaihtoehto. Niin tärkeitä sosiaalipolitiikan kysymykset Karille ja Ohisalolle tuntuvat olevan.

Toukokuussa Turussa pidetyssä puheenjohtajapaneelissa suosituin suunta hallitusyhteistyön suhteen olikin vasemmistossa, vaikka ehdokkaat korostivat kuin yhdellä suulla sitä, että yhteistyötä tehdään niiden kanssa, jotka tukevat Vihreiden arvojen mukaista politiikkaa. Monien kärttämää vastausta siihen, onko Vihreät vasemmisto- vai oikeistopuolue, tullaan siis tuskin uudenkaan puheenjohtajan suusta kuulemaan. Vaalikonevastausten perusteella todennäköisimmät yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin vasemmalta: vasemmistopuolueiden ja Vihreiden kuntavaaliehdokkaat ovat lähempänä toisiaan kuin puoluekentän muita toimijoita.

Vaikka vasemmisto vaikuttaa olevan vihreille luonnollisempi yhteistyön näkökulmasta, Niinistön puheenjohtajakaudella leimallista on ollut myös aiempaa voimakkaampi pyrkimys kohti suurempia äänestäjäkuntia houkuttelevaa yleispuoluetta. Halu jatkaa yleispuoluekehitystä on nähtävissä myös puheenjohtajaehdokkaiden kannoissa. Muun muassa maakunnista ponnistavat ja samalla nykyistä puheenjohtajaa oikeistolaisemmat Flöjt ja Mikkonen ovat korostaneet kannatuksen kasvattamisen merkitystä myös suurten kaupunkien ulkopuolella, missä vihreiden kannatus on perinteisesti ollut vaatimatonta. Puheenjohtajaehdokkaiden katseet ovatkin kohdistettu poliittisen nelikentän jokaiseen ilmansuuntaan.

Huolimatta konsensushakuisesta puheenjohtajavaalista voidaan nähdä, että uudella puheenjohtajalla on vihreiden kasvun suunnan kannalta merkittävä vaikutus. Karin ja Ohisalon ohjauksessa korkeasti koulutettujen suosima vihreät luultavasti laajenisi voimakkaammin perinteistä vasemmistoa kannattavien keskuudessa. Flöjtin ja Mikkosen ollessa ohjaksissa vihreiden kannatus puolestaan todennäköisesti kasvaisi talous- ja sosiaalipoliittisesti keskustassa olevien keskuudessa sekä maakunnissa asuvilla. Vaikka puheenjohtajakamppailu on ollut tähän asti perin sopuisaa, uusi puheenjohtaja tulee olemaan merkittävässä asemassa määriteltäessä vihreiden tulevia poliittisia linjauksia ja muun muassa sitä, minkä puolueen kanssa yhteistyötä tullaan tekemään.

Arttu Saarinen, Jenni Karimäki & Ilkka Koiranen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Puoluejohtajaehdokkaat vertailussa: sekä demareita että demareita

SDP on työväenpuolue, vaikka sen sisältä on toki löydettävissä erilaisia ryhmittymiä. Lähihistoriassa esillä ovat muun muassa olleet niin lipposlaiset oikeistodemarit kuin vasemmistolaiset tuomiojalaisetkin. Demareiden puheenjohtajakamppailussa kandidaattien sijoittuminen oikeisto-vasemmisto-akselille on kuitenkin ollut varsin vähän esillä. Arvoistakin on keskusteltu niukasti. Keskustelu on ylipäätään ollut tasapaksua ilman erityisiä irtiottoja. Kaikki ehdokkaat tuntuvat olevan arvoliberaaleja, mutta silti vaalitenteissä on selvästi varottu ottamasta tarkemmin kantaa esimerkiksi maahanmuuttoon tai ympäristöteemoihin. Tuntuu siltä, että on varottu juuri niitä teemoja, joista saattaisi löytyä eroja nuorten ja vanhempien jäsenten keskuudessa.

Useat eri politiikan asiantuntijat ja toimittajat ovat kannanotoissaan tuoneet esille Rinteen olevan ehdokkaista eniten vasemmalla ja Tuppuraisen taas enemmän oikealla. Itse ehdokkaat ovat olleet tässä suhteessa kovin varovaisia. Viime viikkoina ei ole enää juuri kuultu Harakan toistelevan olevansa supercell-sosialisti. Tuppurainen taas itse vastasi olevansa ”sekä demari että demari”, kun häneltä kysyttiin onko hän oikeistodemari vai vasemmistodemari. Rinne taas piti HSTV:n tentissä kysymystä ”hölmönä”, kun toimittaja tiedusteli kuka ehdokkaista on oikeistolaisin.

Onko eroja tosiaan näin vähän? Analysoimme seuraavaksi sitä, minkälaisia arvoja Harakka, Rinne ja Tuppurainen vaalivat sekä miten he sijoittuivat poliittisesti vasemmisto-oikeisto-akselilla ennen puheenjohtajakampanjaa. Käytämme aineistona vuoden 2015 eduskuntavaalien Helsingin Sanomien vaalikonevastauksia, jotka ovat muun muassa saatavilla avoimena datana lehden verkkosivuilta (HS 2015).

Vaikka avoimena datana saatavat vaalikoneaineistot mahdollistavat erilaisten mielenkiintoisten analyysien tekemisen, vaalikonevastauksiin tulee kuitenkin suhtautua tietyllä varauksella. Toisaalta vastaukset kertovat paljon poliitikkojen omista arvoista, asenteista sekä poliittisista tavoitteista, mutta toisaalta vaalikoneisiin vastaaminen voidaan kuitenkin nähdä harkittuna ja tavoitteellisena toimintana, jonka tarkoituksena on vedota mahdollisimman suureen äänestäjäkuntaan. Vaalikonevastauksiin voidaankin suhtautua joko ehdokkaan omien arvojen mittareina tai ehdokkaan tavoittelemien äänestäjien arvojen mittareina.

Arvoulottuvuuksia mittaavat muuttujat muodostettiin hyödyntämällä pääkomponenttianalyysia, jonka avulla muodostui yhteensä viisi komponenttia. Arvoulottuvuuksien mittareiden muodostamisessa hyödynnetyt vaalikoneen kysymykset sekä pääkomponenttianalyysin tulokset on nähtävissä oheisessa taulukossa.

Sosioekonominen arvoulottuvuus eli toisin sanoen vasemmisto-oikeisto-mittari on muodostettu kysymyksistä, joissa tiedusteltiin ehdokkaiden mielipiteitä esimerkiksi taloudellisesta sääntelystä, julkisista palveluista, velkaantumisesta sekä verotuksesta. Perinteisessä arvoulottuvuudessa eli liberaali-konservatiivi-mittarissa on puolestaan huomioitu ehdokkaiden perinteisiä arvoja, jotka liittyvät esimerkiksi maanpuolustukseen ja sukupuolineutraaliin avioliittoon.  Periferia-keskusta-arvoulottuvuuden avulla voimme arvioida, kuinka paljon ehdokkaat suosivat laajempia maakuntahallintoja pienten kuntien ja kunnallisten palvelujen sijaan. Sen lisäksi kyseinen mittari sisältää ehdokkaan mielipiteen EU:sta. Näiden kolmen lisäksi muodostimme vielä neljännen mittarin, joka kuvaa ehdokkaiden postmoderneja arvoja maahanmuutto- ja ympäristöasioiden osalta sekä viidennen mittarin, joka kuvaa markkinaliberaalia arvoulottuvuutta.

Kuviossa 1 on esitetty, miten ehdokkaat sijoittuvat perinteisellä arvoulottuvuudella sekä vasemmisto-oikeisto-akselilla suhteessa eduskuntapuolueiden ehdokkaiden keskiarvoihin sekä koko aineiston keskiarvoihin. Koko aineiston keskiarvot on ilmaistu kuvioissa viivoina. Kuviosta on nähtävissä, että kaikki puheenjohtajaehdokkaat ovat enemmän oikealla kuin puolueen kansanedustajaehdokkaat keskimäärin. Analyysimme perusteella talousosaajana itseään esille tuova Timo Harakka sijoittuu ehdokkaista voimakkaimmin oikealle. Yllättäen Tytti Tuppurainen sijoittuu taas eniten vasemmalle ollen selvästi myös Harakkaa arvoliberaalimpi. Itse asiassa sekä Rinne että Tuppurainen ovat hyvin lähellä vihreiden keskimääräistä kansanedustajaehdokasta näiden mittareiden valossa. He ovat myös selkeästi arvoliberaalimpia kuin oman puolueensa muut ehdokkaat.


Kuvio 1. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen perinteisellä arvoulottuvuudella (konservatiivi-liberaali) sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella (vasemmisto-oikeisto).

Tarkasteltaessa tarkemmin ehdokkaiden postmoderneja arvoja, niin kuva muuttuu ja ehdokkaista paljastuu kiinnostavia yksityiskohtia. Kuviossa 2 esitetyn analyysin perusteella Harakka näyttäytyy selvästi liberaalimmalta. Harakka on todella lähellä entisiä oman puolueensa kansanedustajaehdokkaita eli vihreitä. Vanha ammattiyhdistysaktiivi Rinne taas on maahanmuutto- ja ympäristökysymyksissä keskimääräistä demareiden kansanedustajaehdokasta konservatiivisempi. Itse asiassa Rinne on tässä suhteessa lähimpänä perussuomalaisten ehdokkaita. Tuppurainen on selvästi muita enemmän laajempien maakuntahallintojen sekä EU:n kannattaja.

Kuvio 2. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen postmodernilla arvoulottuvuudella sekä keskusta-periferia-ulottuvuudella.

Tarkasteltaessa puolueen puheenjohtajaehdokkaiden sijoittumista markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella voidaan löytää lisää eroja ehdokkaiden välille. Markkinoiden vapauttamiseen ja sääntelyyn purkamiseen liittyvissä kysymyksissä Harakka näyttäytyy selvästi kaikkein avoimempana. Tuppurainen on puolestaan erityisen voimakkaasti sääntelyn jatkamisen kannalla. Rinne sijoittuu näiden ehdokkaiden väliin.

Kuvio 3. Puheenjohtajaehdokkaiden sijoittuminen markkinaliberaalilla arvoulottuvuudella sekä sosioekonomisella arvoulottuvuudella.

Kun demarit huomenna valitsevat puheenjohtajansa, on tarjolla itse asiassa kolme varsin erilaista ehdokasta, vaikkei tämä olekaan näkynyt viimeisissä puheenjohtajatenteissä. Analyysimme perusteella ennakkosuosikki Rinne näyttäytyy empiirisen arviomme perusteella voimakkaimmin perinteiseltä työväenpuolueen ehdokkaalta. Hän on sosiaali- ja talouspoliittisesti vasemmalla sekä perinteisiltä arvoiltaan liberaali. Tarkasteltaessa postmoderneja arvoja hän ei kuitenkaan näyttäydy erityisen liberaalina. Tässä suhteessa Rinne todennäköisesti edustaa myös parhaiten ikääntynyttä puolueväestöä.

Ilkka Koiranen, Aki Koivula, Arttu Saarinen  

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail