Vuodesta 2016 lähtien kotimaisessa julkisessa keskustelussa on kyllästymiseen asti toisteltu, kuinka länsimaista maailmaa voi kuvata totuudenjälkeisen ajan käsitteellä. Suomeen termi on tullut hivenen jälkijunassa.
Merkittävä osa kirjallisuudesta liittyen totuudenjälkeiseen aikaan on peräisin Yhdysvalloista. Tämä vaikuttaa myös siihen millaisena näemme itse ilmiön. Puhuessamme totuudenjälkeisyydestä, olisi siis tärkeää huomioida eri maiden väliset erot.
Mitä totuudenjälkeisyys sitten yleisesti tarkoittaa? Käsitteellä on viitattu siihen, että tosiasioiden merkitys olisi yhteiskunnassa ja erityisesti politiikassa vähentynyt suhteessa aiempaan. Konkreettisesti tämä näkyy esimerkiksi asiantuntijatiedon kyseenalaistamisena.
Asiantuntijatiedon kyseenalaistaminen on terveen yhteiskunnan piirre, kunhan se tapahtuu ensisijaisesti tosiasioihin perustuen. Ongelmalliseksi tilanne muodostuu, mikäli kyseenalaistaminen tapahtuu puhtaasti mielipiteisiin vetoamalla ja mikäli sen taustalla on yleisempi epäluottamus tiedontuottajaa kohtaan. Erilaiset perinteiset yhteiskunnalliset instituutiot ovat tämän myötä saaneet osakseen yhä enemmän epäluottamusta.
Merkittävänä “toimijana” totuudenjälkeiseisessa ajassa on sosiaalinen media ja sen tarjoamat mahdollisuudet kirjavan informaation jakamiseen ja tuottamiseen. Sosiaalista mediaa on julkisessa keskustelussa usein esitetty syylliseksi eri väestöryhmien väliseen kuplautumiseen. Aiempi kansainvälinen tutkimus ei kuitenkaan anna yksiselitteistä vastausta sille ajatukselle, että sosiaalinen media alustana ja tätä myöden toimijana olisi nimenomaan aiheuttanut kuplautumista. Joidenkin tutkimusten mukaan se on sen sijaan jopa mahdollistanut uudenlaisia rajanylityksiä.
Totuudenjälkeinen aika käsitteenä voidaankin toisinaan mieltää ajopuuteoriaksi. Toisin sanoen sen alle laitetaan kaikki uudenlaisilta tuntuvat kehitystrendit. Tosiasiassa länsimaisissa yhteiskunnissa on aina ollut piirteitä, jotka ovat yhtä lailla myös olennaisia nimenomaan totuudenjälkeiselle ajalle. Esimerkiksi Suomessa on ollut vahvaa kuplautumista eri poliittisten ryhmien välillä myös lähihistoriassa. Esimerkiksi 1970–1980-luvun Suomessa oli vahva eronteko taistolaisten ja muiden välillä.
Puhe totuudenjälkeisesta ajasta liittyy myös tietynlaiseen läntiseen vinoumaan siitä, että joskus olisi ollut totuuden aika. Tosiasiassa koskaan ei ole ollut vallallaan vain yhtä tiettyä totuutta. Pikemminkin monien näkökulmien ajassa on eletty enemmistön kannattamien käsitysten mukaan. Kamppailu totuudesta ei siis ole yksiselitteisesti totuudenjälkeisen ajan ilmiö vaan se on ylipäätään luonnollinen osa yhteiskunnallista keskustelua. Tässä keskustelussa totuutta määritellään esimerkiksi erilaisin sanallisin valinnoin.
Totuuden ongelma onkin sen mittaamisen hankaluus. Totuuden mittaamiseen liittyy aina tulkintaa, joten mitään puhdasta totuutta ei useinkaan voida löytää.
Meillä yhteiskuntatietelijöillä ja julkiseen keskusteluun osallistuvalla yleisöllä on toisinaan taipumus liioitella juuri oman aikamme erityisyyttä tai rappiomaisuutta suhteessa aiempaan. Tästä huolimatta voimme kuitenkin samalla väittää ajassamme olevan jotain erityistä, kun tarkastelemme, miten esimerkiksi useiden eri maiden ”uuden ajan” poliitikot kuten erityisesti populistit suhtautuvat tietoon ja totuuteen. Totuudenjälkeisyys ei siis ehkä itsessään ole pelkästään meidän aikaamme kuvaava ilmiö, mutta sosiaalisen median ja totuudenjälkeisyyden yhteen punoutuva suhde varmasti on.
Esimerkiksi Yhdysvaltojen historiassa on aiemminkin ollut varsin persoonallisia ja totuutta muuntelevia presidenttejä kuten vaikkapa George Bush. Donald Trumpin myötä totuuden muuntelun sijaan suoranainen valehtelu on kuitenkin saanut huomattavasti räikeämpiä piirteitä. Useat näistä valheista julkaistaan nimenomaan sosiaalisessa mediassa.
Trumpin kaltaisten hahmojen on helppo kiistää perinteisen median tarjoama tieto epäluotettavana ja samalla tuottaa omaa informaatiota sosiaalisen media alustoilla. Yhtä lailla esimerkiksi rokotekriitikoille sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden tuottaa omaa informaatiota ja tuoda esille heikon luottamuksensa perinteiseen terveydenhuoltoon ja sen toimijoihin.
Sosiaalisen median tarjoaman mittaamattoman suuren informaation myötä on aiempaa selvemmin hämärtynyt ajatus siitä, mitä tieto ylipäätään on. Onkin olennaista ymmärtää, että informaatio itsessään ei ole sama asia kuin tieto. Ei vaikka se nimettäisiin vaihtoehtoiseksi tiedoksi.
Jotta pystyisimme paremmin arvioimaan ”totuudenjälkeisen ajan” ominaispiirteitä Suomessa niin kiinnitämme tekemässämme työpaperijulkaisussa (Saarinen, Koiranen, Koivula, Sivonen ja Malinen 2020) huomiota informaatioon ja luottamukseen. Tarkastelemme ensisijaisesti puoluekannattajien suhdetta näihin teemoihin. Suomalaisessa, kuten kansainvälisessäkin kontekstissa, puoluekannatus on merkittävä jakolinja tarkastellessamme ihmisten mielipiteitä ja suhdetta yhteiskuntaan.
Lisää tämän blogin teemoista empiirisesti tarkastellen Suomen kontekstissa täältä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7978-3
Lisäksi samoista teemoista tehtyjä tieteellisiä artikkeleita löydät tämän Poliittiset kuplat -hankkeen internetsivulta kohdasta ”julkaisut”.
Arttu Saarinen ja Anna Kuusela
