Antimuutosvaalit 2017? – Vihreiden puheenjohtajakamppailu pirullisesta näkökulmasta

Vihreät ovat varsin kiintoisassa, jopa epäkiitollisessa tilanteessa. Istuvaa puheenjohtajaa ei oikein haluttaisi vaihtaa, mutta se on tehtävä koska säännöt näin sanovat. Puolue on suositumpi kuin koskaan aiemmin ja myös eurooppalaisittain poikkeuksellisen suuri. Onkin luonnollista, että vahvassa nosteessa olevan puolueen puheenjohtajakandidaatit eivät halua tehdä voimakkaita irtiottoja suhteessa edeltäjänsä aikakauteen ja linjaan. Ehdokkaat ovatkin julkisuudessa ja puheenjohtajakiertueen tilaisuuksissa pyrkineet sijoittamaan itsensä suurelta osin nykyisen linjan jatkajiksi. Päällisin puolin vaikuttaakin siltä, että kamppailu käydään nyt siitä, kuka kandidaateista pystyy vakuuttavimmin perustelemaan jatkavansa Ville Niinistön poliittista linjaa omalla puheenjohtajakaudellaan.

Vaikka Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat näyttävät julkisuudessa kovin yhtenäiseltä joukolta, istuu tutkijan olkapäällä aina pieni piru, joka kehottaa kyseenalaistamaan ja etsimään eroja. Tarkastelemmekin seuraavaksi puheenjohtajaehdokkaita Helsingin Sanomien kuntavaalikonevastausten perusteella vasemmisto-oikeisto sekä konservatiivi-liberaali-ulottuvuuksilla. Vertailemme ehdokkaiden vastauksia myös istuvan puheenjohtajan Ville Niinistön sekä eduskuntapuolueiden kuntavaaliehdokkaiden keskimääräisiin vaalikonevastauksiin. Erittely käyttämiemme mittarien tarkemmista sisällöistä on löydettävissä täältä.

Varsin yhtenäiseksi mielletyn ehdokasryhmän vastauksista on löydettävissä kuitenkin hajontaa (ks. kuvio 1). Puheenjohtajaehdokkaista Maria Ohisalo ja Mika Flöjt edustavat vaalikonevastausten perusteella ehdokaskaartin ääripäitä ja ovat etäisimpinä keskimääräisestä vihreiden kuntavaaliehdokkaasta. Ohisalo on arvoiltaan erittäin liberaali sekä sosiaali- ja talouspoliittisesti vielä enemmän vasemmalla kuin esimerkiksi keskimääräinen vasemmistoliittolainen. Vastaavasti Flöjt on keskimääräistä vihreiden ehdokasta hieman konservatiivisempi ja sosiaali- ja talouspoliittisesti tukevasti keskustassa. Ero Ohisaloon on selkeä. Muut puheenjohtajaehdokkaat sijoittuivat näiden kahden väliin. Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-arvoulottuvuuksilla. Lähde: Helsingin Sanomien vaalikone

Arvoulottuvuudella suurin osa puheenjohtajaehdokkaista asemoituu arvoliberaalimmaksi kuin keskimääräinen vihreä kuntavaaliehdokas. Flöjt ja Mikkonen erottuvat hieman muista ehdokkaista ja ovat arvoulottuvuudella lähempänä niin sanottua ”perusvihreää”; Mikkonen lähes yksi yhteen. Vaalikonevastausten perusteella hän onkin keskimääräinen ehdokas niin arvoiltaan kuin sosiaali- ja talouspoliittisesti.

Sosiaali- ja talouspoliittisessa linjassa hajontaa on yhtä paljon kuin arvoulottuvuudella. Aalto, Flöjt, Mikkonen ja Parviainen ovat enemmän oikealla suhteessa niin Ohisaloon ja Kariin kuin vielä istuvaan puheenjohtajaan Ville Niinistöön. Mikäli puheenjohtajaksi valitaan jompikumpi pääkaupunkilaisnaisista, tullee Vasemmistoliitto olemaan puolueelle yhä luonnollisempi yhteistyövaihtoehto. Niin tärkeitä sosiaalipolitiikan kysymykset Karille ja Ohisalolle tuntuvat olevan.

Toukokuussa Turussa pidetyssä puheenjohtajapaneelissa suosituin suunta hallitusyhteistyön suhteen olikin vasemmistossa, vaikka ehdokkaat korostivat kuin yhdellä suulla sitä, että yhteistyötä tehdään niiden kanssa, jotka tukevat Vihreiden arvojen mukaista politiikkaa. Monien kärttämää vastausta siihen, onko Vihreät vasemmisto- vai oikeistopuolue, tullaan siis tuskin uudenkaan puheenjohtajan suusta kuulemaan. Vaalikonevastausten perusteella todennäköisimmät yhteistyökumppanit löytyvät kuitenkin vasemmalta: vasemmistopuolueiden ja Vihreiden kuntavaaliehdokkaat ovat lähempänä toisiaan kuin puoluekentän muita toimijoita.

Vaikka vasemmisto vaikuttaa olevan vihreille luonnollisempi yhteistyön näkökulmasta, Niinistön puheenjohtajakaudella leimallista on ollut myös aiempaa voimakkaampi pyrkimys kohti suurempia äänestäjäkuntia houkuttelevaa yleispuoluetta. Halu jatkaa yleispuoluekehitystä on nähtävissä myös puheenjohtajaehdokkaiden kannoissa. Muun muassa maakunnista ponnistavat ja samalla nykyistä puheenjohtajaa oikeistolaisemmat Flöjt ja Mikkonen ovat korostaneet kannatuksen kasvattamisen merkitystä myös suurten kaupunkien ulkopuolella, missä vihreiden kannatus on perinteisesti ollut vaatimatonta. Puheenjohtajaehdokkaiden katseet ovatkin kohdistettu poliittisen nelikentän jokaiseen ilmansuuntaan.

Huolimatta konsensushakuisesta puheenjohtajavaalista voidaan nähdä, että uudella puheenjohtajalla on vihreiden kasvun suunnan kannalta merkittävä vaikutus. Karin ja Ohisalon ohjauksessa korkeasti koulutettujen suosima vihreät luultavasti laajenisi voimakkaammin perinteistä vasemmistoa kannattavien keskuudessa. Flöjtin ja Mikkosen ollessa ohjaksissa vihreiden kannatus puolestaan todennäköisesti kasvaisi talous- ja sosiaalipoliittisesti keskustassa olevien keskuudessa sekä maakunnissa asuvilla. Vaikka puheenjohtajakamppailu on ollut tähän asti perin sopuisaa, uusi puheenjohtaja tulee olemaan merkittävässä asemassa määriteltäessä vihreiden tulevia poliittisia linjauksia ja muun muassa sitä, minkä puolueen kanssa yhteistyötä tullaan tekemään.

Arttu Saarinen, Jenni Karimäki & Ilkka Koiranen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Punavihreät voimakkaasti edustettuina sosiaalisessa mediassa

Digitalisaation myötä sosiaalisesta mediasta on muodostunut entistä merkittävämpi paikka poliittiselle toiminnalle. Myös perinteinen sanomalehtimedia nostaa jatkuvasti uutisiinsa sosiaalisen median kautta jaettua aineistoa ja toisin päin. Tästä esimerkkinä voidaan pitää viime eduskuntavaalien jälkeen herännyttä keskustelua punavihreistä kuplista.

Viime vuosina puoluetoimistojen lisäksi myös itse poliitikot ovat alkaneet vaikuttaa entistä enemmän sosiaalisessa mediassa. Sosiaalista mediaa käyttäneet myös menestyivät vaaleissa hyvin, sillä valituista kansanedustajista käytti kampanjoinnissaan Facebookia 83 prosenttia ja Twitteriä puolestaan 72 prosenttia.

Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan puolueiden sosiaalisen median kannattajayhteisöjen eroja erilaisissa sosiaalisen median yhteisöpalveluissa. Politiikan siirtyminen tietoverkkoihin voidaan nähdä olevan voimakkaasti yhteydessä sosiaalisen median käytön ja eri poliittisten puolueiden kannattajien väestöryhmittäisiin eroihin.

Puolueiden Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilejä tarkasteltaessa (kuvio 1) voidaan huomata, että puolueiden välillä on kohtalaisen suuret erot eri yhteisöpalvelualustojen seuraajissa. Facebookissa ylivoimaisesti tykätyin puolue on Perussuomalaiset, toiseksi tykätyin Vihreä liitto ja kolmanneksi tykätyin on Kokoomus. Määrällisesti vähiten tykkäyksiä oli RKP:lla ja Kristillisdemokraateilla. Twitterissä puolestaan seuratuin puolue oli Vihreä liitto, toiseksi seuratuin Kokoomus ja kolmanneksi seuratuin Vasemmistoliitto. Vähiten seuraajia oli RKP:llä ja Kristillisdemokraateilla.

Uudeksi merkittäväksi poliittisten puolueiden käyttämäksi sosiaalisen median alustaksi on noussut Instagram, jota käyttää Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut eduskuntapuolueet. Instagramissa eniten seuraajia on Vasemmistoliitolla, toiseksi eniten Vihreillä ja kolmanneksi eniten Kokoomuksella. Vähiten seuraajia on Keskustalla ja Kristillisdemokraateilla.

puolueet_some2

Kuvio 1. Puolueiden seuraajien määrät sosiaalisen median yhteisöpalveluissa sekä puolueiden kannatus eduskuntavaaleissa 2015.

 

Tarkasteltaessa puolueiden sosiaalisen median seuraajien suhdetta kaikkien eduskuntapuolueiden kokonaisseuraajamäärään voidaan päätellä, mitkä puolueet ovat kannatukseen nähden pystyneet hyödyntämään yhteisöpalveluja parhaiten. Seuraajien prosentuaalista osuutta tarkastellaan suhteessa kevään 2015 eduskuntavaalien äänestystulokseen.

Selkeästi suurin ”some-puolue” on Vihreä liitto. Heidän sosiaalisen median seuraajien suhde kannatukseen on +14,8 %. Samoin punavihreän kuplan toinen valtapuolue eli Vasemmistoliitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa (+6,6 %). Perussuomalaiset eroavat kaikista muista puolueista. He ovat erittäin aktiivisia Facebookissa, mutta muiden alustojen osalta verrattain passiivisia.

Kolme perinteistä suurta puoluetta ovat yleisesti selvästi passiivisempia kuin Vihreät, Vasemmistoliitto tai Perussuomalaiset. Suhteessa kannatukseen huonoimmat tulokset saavat Keskusta (-10,2 %), SDP (-5,0 %) ja Kokoomus (-2,2 %). Perussuomalaisten, RKP ja Kristillisdemokraattien seuraajien suhteelliset osuudet ovat suhteellisen lähellä vaalien kannatusprosenttia (PS -0,8 %; RKP -0,8 %; KD 0,1 %).

Sosiaalisen median seuraajia ja tykkääjiä tarkasteltaessa voidaan huomata, että seuraajien määrä näyttää olevan yhteydessä kannattajien sosiaalisen median käyttöön, joka on puolestaan voimakkaasti yhteydessä sosiodemografisiin piirteisiin. Arkielämä ja hyvinvointi -kyselytutkimus paljastaa, että yhteisöpalvelut yleensä sekä erityisesti Twitter ja Instagram ovat suositumpia korkeasti koulutettujen, kaupunkilaisten ja nuorten keskuudessa, minkä voidaan arvella vaikuttavan positiivisesti erityisesti näiden väestönosien suosiossa olevien puolueiden – eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton – seuraajien ja tykkääjien määrään (ks. Koivula et al. 2015).

Taustalla Keskustan ja SDP:n yleiselle passiivisuudelle sosiaalisessa mediassa on osin, että puolueiden kannattajat ovat keski-iältään vanhimpia (Koivula et al. 2015). Jos puolueen ydinkannattajia on vaikeaa tavoittaa sosiaalisen median kautta, onkin ehkä hyödyllisempää käyttää muita vaikutuskanavia. Toisin sanoen siellä kannattaa kampanjoida, missä äänestäjät ovat. Ilmiö tuli erinomaisesti esille muun muassa viime presidentinvaaleissa, jossa Pekka Haaviston kampanjointi perustui huomattavasti vahvemmin sosiaalisen median kautta levitettyyn informaatioon.

Sosiaalisen median tarkastelu uudenlaisena poliittisina tilana on aihe, joka vaatii vielä runsaasti tutkimusta. Poliittiset kuplat -hankkeessa tutkitaan poliittisia puolueita perinteisten kyselyaineistojen lisäksi sosiaalisesta mediasta kerättävän datan avulla. Hanketta varten on kerätty marraskuusta 2015 lähtien kuukausittain poliittisten puolueiden verkostoja koskevaa tietoa. Kyselyaineiston valmistuessa pystytään myös tarkemmin tarkastelemaan puolueiden kannattajien sekä puolueiden jäsenten reaalimaailman verkostoja. Pystymme esimerkiksi tutkimaan, miten eri puolueiden kannattajat ja jäsenet ovat keskenään verkostoituneet sekä sosiaalisen median yhteisöpalveluissa että reaalimaailmassa ja tarkastelemaan muun muassa kuinka vahvoja punavihreät kuplat todella ovat.

Ilkka Koiranen ja Arttu Saarinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail