Sipilä tarjoaa töitä taloustieteen HUIPPUdosenteille

Juha Sipilä lausui A-studiossa 2.12.2105: ”Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä.”
Pääministeri sai lausunnostaan rautaisannoksen kritiikkiä tutkimusmaailmasta. Osa kriitikoista uskoi pääministerin lausunnon kuvaavan laajemminkin keskustalaisten suhtautumista tutkimukseen ja sen rooliin yhteiskunnassa.

Tänään 19.9.2017 Sipilä kertoi Suomeen perustettavasta uudesta taloustieteen HUIPPUyksiköstä. Pääministeri totesi tiedostustilaisuudessa, että poliittisen päätöksenteon tulisi perustua tasokkaisiin arvioihin kansantaloudesta. Toisin sanoen Sipilä korosti tiedotustilaisuudessa, että tieteellä on merkittävä instrumentaalinen rooli yhteiskunnan kehittämisessä. Onko näin myös kun tarkastellaan pääministeripuolueen kannattajien näkemyksiä?

Keskustalaisten näkemyksiä tutkimusta ja tiedettä kohtaan pystyy tarkastelemaan alkuvuodesta keräämämme väestötasolla edustavan aineiston avulla. Kyselyssä oli Sipilän lausunnon näkökulmasta kaksi varsin kiintoisaa kysymystä: Kysyimme ensinnäkin, mitä mieltä vastaajat ovat siitä, että humanistisista tieteistä ja yhteiskuntatieteistä on paljon hyötyä yhteiskunnan kehittämisessä. Toiseksi kysyimme, mitä mieltä vastaajat ovat siitä, että tutkimusvaroja tulee kohdentaa vain taloudellisesti tuottaville aloille.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että republikaanit suhtautuvat tieteeseen ja tutkimukseen selkeästi demokraatteja kriittisemmin. Kuitenkin tuoreiden tutkimusten mukaan republikaanien kriittisyys on voimakasta nimenomaan perinteistä humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusta kohtaan – eli juuri sellaista tutkimusta, jota poliitikot ja toimittajat käyttävät hyödykseen työssään. Sen sijaan republikaanit suhtautuvat varsin myönteisesti sellaiseen tutkimukseen, jonka avulla on mahdollista saada taloudellista lisäarvoa.

Keskustalaiset ovat pääsääntöisesti poliittisesti varsin kaukana yhdysvaltalaisista republikaaneista, mutta jotain samaa on heidän tiedenäkemyksissään. Keskustan kannattajat eivät ole yhtä skeptisiä suomalaista tiedettä ja suomalaisia tutkimusorganisaatioita kohtaan kuin perussuomalaiset. Keskustan kannattajat kuitenkin uskovat vihervasemmistoa selvästi useammin, että tutkimusvarat tulisi kohdistaa nimenomaan taloudellisesti tuottaville aloille. Samoin keskustan kannattajien usko humanististen ja yhteiskuntatieteiden yhteiskunnalliseen hyötyyn on varsin pieni. Ero vihervasemmistoon on merkittävä ja kohtalainen myös kokoomuksen kannattajiin. Kun tuloksissa huomioidaan puolueiden kannattajien ikä ja koulutus, keskustan kannattajat ovat erittäin lähellä perussuomalaiset kantoja.

Sipilän johtama hallitus on kohdistanut leikkauksia nimenomaan yliopistojen rahoitukseen, mutta samaan aikaan pääministeri on korostanut tieteen yhteiskunnallisen merkittävyyden näkökulmaa – nimenomaan taloudellisessa mielessä. Kaiken maailman dosentit eivät ilmeisesti pysty tarjoamaan riittäviä taloudellisia hyötyjä ja siksi tarvitaan taloustieteen HUIPPUyksikkö. Sinne tuskin palkataan kaiken maailman dosentteja vaan ennemminkin HUIPPUdosentteja.

Arttu Saarinen ja Aki Koivula

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Sosiaalinen media yhdistää ja erottaa

Viime aikoina on pohdittu poikkeuksellisen aktiivisesti, miksi yhteiskunnallinen keskustelu on polarisoitunutta, ja miksi ääriajattelu ja vastakkainasettelu näyttävät vahvistuneen etenkin politiikan kentällä. Ottamatta kantaa varsinaisiin keskustelunaiheisiin, avaan tässä kirjoituksessa hieman polarisoitumisen ja ekstremismin syntyä, ja syitä siihen miksi internet saattaa voimistaa näitä ilmiöitä entisestään.

Yksi keskeinen syy on varmasti internet-välitteisen viestinnän arkipäiväistyminen. Netissä vuorovaikutukselle on tyypillistä omien kokemusten jakaminen ja niihin pohjautuva asiantuntijuus. Ei siis liene sattumaa, että aktiivisimmat nettiyhteisöt ovat yleensä jaettuihin kokemuksiin ja mielipiteisiin perustuvia vertaisryhmiä. Netti on myös tuonut ulottuvillemme valtavan määrän informaatiota ilman perinteisiä portinvartijoita ja portinvartijuus on siirtynyt yhteisölle itselleen. Avoin ja vastakkaisia näkemyksiä salliva keskustelu vahvistaa demokratiaa ja se on ylipäänsä hyväksi kansalaiskeskustelulle. Samalla myös informaation kuluttajalta vaaditaan enemmän itsenäistä kriittistä arviointia. Kun informaation uskottavuutta ja paikkaansa pitävyyttä mitattiin ennen lähteen eli kirjoittajan tai median asiantuntemuksella, asemalla ja auktoriteetilla, nyt keskiöön ovat nousseet verkon käyttäjien väliseen vuorovaikutukseen ja sosiaalisiin verkostoihin liittyvät tekijät.

Lukuisissa tutkimuksissa on havaittu, että sosiaalisen median aikana samankaltaisuudesta on tullut yhä merkittävämpi ihmisiä yhdistävä tekijä. Me käytämme sosiaalista mediaa ollaksemme tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka jakavat mielipiteemme, arvomme, musiikkimakumme ja joilla on jopa samankaltaisia persoonallisuuden piirteitä. Tunnettu amerikkalainen politiikan tutkija Robert D. Putnam on esittänyt, että sosiaaliset verkostot ovat tärkeä sosiaalisen pääoman ulottuvuus. Hän erottaa toisistaan sitovan (samankaltaisiin arvoihin ja taustaan perustuvan) sekä yhdistävän (erilaisista taustoista ja elämänpiireistä syntyvän) sosiaalisen pääoman. Siinä missä ennen kohtasimme ihmisiä ensisijaisesti kasvokkain omassa arkisessa elämänpiirissämme, oli useammin mahdollisuus törmätä erilaisiin ihmisiin ja samalla altistua eriäville ja vastakkaisille näkökulmille. Putnamin mukaan erityisesti yhdistävä sosiaalinen pääoma on tärkeä toisten ihmisten ymmärryksen ja empatian lähde.

Verkkovuorovaikutuksessa on myös rakenteellisia ja teknologiasta lähtöisin olevia piirteitä, jotka vahvistavat samanmielisten ryhmien syntyä. Esimerkiksi suosittelualgoritmit ja personointityökalut mahdollistavat sisällön muokkaamisen omia mieltymyksiämme vastaavaksi, jolloin lopputuloksena on jokaiselle käyttäjälle personoitu ennakoitavissa oleva ja aiempia käsityksiä vastaava uutisvirta. Onko sosiaalinen media siis yhdistämisen sijasta luonutkin uusia ja entistä vankempia raja-aitoja eri ihmisryhmien välille?

Altistuminen uudelle ja omien näkemysten vastaiselle informaatiolle on erityisen tärkeää kriittisen ajattelun ja valistuneen päätöksenteon kannalta. Psykologiassa tunnetaan hyvin käsite kognitiivinen dissonanssi, jonka mukaan ristiriitaista tietoa kohdattaessa ihminen mieluummin valitsee omia aiempia näkemyksiään tukevan vaihtoehdon. Tämä on ajattelun kannalta ergonomista ja siksi myös miellyttävämpää. Omia näkemyksiä tukevan tiedon valikoiminen on siis inhimillistä, mutta nykyteknologia myös omalta osaltaan tukee sitä vahvasti – ja mikä pahinta, tekee puolestamme jatkuvaa sisällön valikointia meidän huomaamattamme. On siis hyvä tiedostaa ne moninaiset syyt, jotka pahimmillaan johtavat polarisoitumiseen ja ns. informaatiokuplien syntyyn.

Syyskuun alusta startannut Helsingin Sanomain säätiön rahoittama projektimme Poliittiset kuplat ja media tarkastelee näitä ajankohtaisia kysymyksiä. Polarisoitumisen lisäksi tutkimme erityisesti puoluekannatuksen näkökulmasta keitä ovat media- ja tiedekriittiset ihmiset. Tutkimuksemme aineistona ovat puolueiden jäsenille sekä kannattajille vuosina 2016 ja 2017 tehdyt laajat kyselytutkimukset, joiden avulla olemme selvittäneet muun muassa sosiaalisen median käyttöä sekä erilaisia yhteiskunnallisia asenteita ja arvoja.

Sanna Malinen

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail