Vihapuheen merkitys eri puolueiden kannattajille

Sanat muuttavat maailmaa ja käsitystämme siitä, millainen yhteiskunta on. Sanoilla pystymme käyttämään valtaa. Pystymme kielen avulla esimerkiksi vaikuttamaan siihen millaista kuvaa eri ihmisryhmistä luomme.

Kaiken kommunikaation erityinen haaste on, että eri ihmiset kokevat eri sanat ja erilaiset sanamuodot eri tavoin. Sama haaste koskee niin kasvokkaista kuin virtuaalista kanssakäymistä.

Viimeisen muutaman vuoden aikana keskustelu vihapuheesta ja sen merkityksistä on ollut voimakasta. Samalla on keskusteltu siitä, mihin sananvapaus oikeuttaa ja mihin ei.

Julkisessa keskustelussa erityisesti useat perussuomalaiset ovat pyrkineet profiloitumaan sananvapauden puolustajina. Samalla he ovat korostaneet vihapuheen määrittelyn hankaluutta. Toisaalta monet keskustelijat ovat huomauttaneet, että sananvapaus ei oikeuta esimerkiksi syrjintään tai kunnian loukkaamiseen.

Kun eri väestöryhmät puhuvat vihapuheesta, he ymmärtävät todennäköisesti koko termin keskenään eri tavoin. Tämän tulkinnan pystyy tekemään alkuvuodesta 2019 keräämästämme Digitalisoituva Suomi kyselyn sähköisesti toteutetusta paneelikyselystä, jonka vastaajajoukko koostui lähes 1200 suomalaisesta.

Kyselyn tulokset kuvaavat kiinnostavalla tavalla eri puolueiden kannattajien välisiä eroja. Puoluekannatusta mittaamme kysymyksellä siitä, minkä puolueen vastaaja kokee itselleen tärkeimmäksi.

Kyselen perusteella valtaosa kaikkien puolueiden kannattajista, perussuomalaiset mukaan lukien, osaa mielestään tunnistaa vihapuheen. Erityisen selkeästi näin osaavat omasta mielestään tehdä vihreiden kannattajat.

Vaikka lähes kaikki tunnistavat vihapuheen omasta mielestään, vaikuttaa kuitenkin siltä, että vihapuheen sisältö ymmärretään perussuomalaisissa eri tavalla muihin puolueisiin verrattuna.

On mahdollista, että perussuomalaisten kannattajat eivät koe vihapuhetta samalla tavalla tiettyjä ihmisryhmiä loukkaavaksi kuin muiden puolueiden kannattajat. Tästä viestii se, että nimenomaan perussuomalaisten kannattajista enemmistö kokee, että ihmisten tulisi saada vapaasti esittää ajatuksia, jotka ovat poliittisesti epäkorrekteja. Muiden puolueiden kannattajista näin ajattelee vain vähemmistö. Toinen mahdollinen tulkinta on, että perussuomalaiset kannattavat vihapuheen sallimista, vaikka se loukkaisikin muita.

Kaikkien muiden puolueiden paitsi perussuomalaisten kannattajat ovat myös selkeästi sitä mieltä, ettei vihapuhetta tulisi sallia sananvapauden nimissä. Perussuomalaisten kannattajista lähes puolet oli samaa mieltä väitteestä ”vihapuhe tulisi sallia sananvapauden nimissä”.

Samoin perussuomalaisten kannattajista vain vähemmistö kokee vihapuheen olevan merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Myöskään julkisen vallan tai internetin palvelutarjoajien ei tulisi puolueen kannattajien enemmistön mukaan puuttua internetissä esiintyvään vihapuheeseen. Tulokset saattavat liittyä siihen, että juuri perussuomalaisten kannattajissa on muita suurempi osuus sosiaalisen median käyttäjiä, jotka näkevät some-käyttäytymisessään provokatiivisia piirteitä.

Tulosten perusteella vihapuhe näyttäytyy perussuomalaisille ennen kaikkea sananvapauskysymyksenä. Muiden puolueiden kannattajille kyse on selkeästi jostain muusta kuten oikeudesta syrjimättömyyteen, eri väestöryhmien kohtelusta julkisessa puheessa ja siitä, miten kielen avulla voidaan käyttää valtaa. Perussuomalaisten kannattajien enemmistö ei taas selkeästi näe samalla tavalla kielenkäytön taakse piiloutuvaa vallankäyttöä.

Arttu Saarinen ja Jukka Sivonen

Huom. Tarkempia tuloksia vihapuheeseen ja sosiaaliseen mediaan liittyen syksyllä julkaistavassa populaariraportissa

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail

Pakkoruotsia susirajan lukiolaisille – Idän pojat vastaan toinen kotimainen

Kansakuntaan on syntynyt uusi punamultahallitus. Investointikärjellä toimiva hallitus aikoo ryhtyä toimiin monella sektorilla. Erityisen mielenkiintoinen linja on vedetty ruotsin kielen asemasta ylioppilaskirjoituksissa. Hallitus pyrkii palauttamaan ruotsin pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin.

Vuodesta 2005 ruotsin kielen kirjoittaminen on ollut vapaaehtoista. Ruotsin ylioppilaskokeen suorittajien määrä onkin vuoden 2005 uudistuksen jälkeen tippunut tasaiseen tahtiin, 90 prosentista vain 48 prosenttiin (HS 2019). Toisissa maakunnissa suosio on suurempaa kuin toisissa. Voidaan yleistää, että itäisessä Suomessa kirjoittaminen on huomattavasti harvinaisempaa kuin läntisessä. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska idässä ei asu juurikaan ruotsinkielistä väestöä.

Osmo Soininvaara ehti jo rykäistä Twitterissä sen, mikä pakkoruotsissa itseänikin kummastuttaa: ”Minua kiukuttaa ruotsinkielen määrääminen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksissa. Seurauksena viisi prosenttia kokelaista reputtaa. Näin käy, opitaan kieltä kuinka hyvin tahansa. #Gaussitus Nyt uhrattiin Itä-Suomen pojat, jotka reputtavat muiden puolesta.”

En tiedä tulivatko Itä-Suomen pojat todella uhratuiksi, mutta ehdotuksessa sivuutetaan auttamattakin Suomen alueelliset erot. Sipilän hallituksen aikana kyhättiin kielilaki, joka mahdollistaa erilaiset alueelliset kokeilut toisen kotimaisen ympärille. Käytännössä tämä tarkoitti erilaisia kokeiluja itärajan kuntiin, joissa 6. luokkalaiset saisivat valita opiskelevatko jatkossa ruotsia vai jotain muuta kieltä.

6. -luokkalaisten keskuudessa muun kuin ruotsin kielen kannatus oli vähäistä. Tämä tulkittiin tietysti lasten haluna opiskella ruotsia. Kokeilut kaatuivat. Siltikin itäsuomalaiset lukiolaiset kirjoittavat yo-kirjoituksissa ruotsin yhä harvemmin. Kenties 6. -luokkalaisetkin tiedostavat kulttuuriset seikat ja ymmärtävät että he joutuvat opiskelemaan ruotsia jossain vaiheessa elämäänsä, eivätkä tahdo jäädä jälkeen. Tai ainakaan sen enempää kuin he maantieteellisen sijaintinsa ja ruotsin kielen arkisen poissaolon seurauksena jo valmiiksi ovat.

Suomen kaksikieliset kunnat sijaitsevat rannikkoseudulla. Itärajalla, Pohjois-Karjalassa ruotsinkielisten osuus väestöstä on vain 0,1 prosenttia. Toisaalta venäjänkielisten osuus Pohjois-Karjalan väestöstä on noin 2,0 prosenttia, tehden siitä paikallisesti suuremman kielivähemmistön. Vastaava osuus kaksikielisessä Varsinais-Suomessa on 5,6 prosenttia ruotsinkielisiä, sekä 1,0 prosenttia venäjää puhuvia. (Tilastokeskus 2019.)

Tilastoja ylioppilaskokeen suorittajista maakunnittain ei ole saatavilla, mutta useissa lehtilähteissä todettiin sekä pohjoisessa Suomessa, että idässä kirjoittajien määrän laskeneen huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa (YLE 2018). Tieto tuskin tuli yllätyksenä, mutta ruotsinkielisen kulttuurin läsnäololla voi olla vaikutus opiskelumotivaatioon.

Ruotsin kielen opiskeluun liittyvät myös sukupuolittuneet asenteet. Naisilla ruotsin kirjoittaminen yo-kokeissa on jopa kasvanut, miehillä taas laskenut huomattavasti (Savon Sanomat 2015). Myös tutkimuksissa on todettu että miesten motivaatio opiskella ruotsia on matalampi kuin naisten. Lisäksi ruotsin kielen pakollisuutta pidettiin motivaatiota heikentävänä tekijänä, erityisesti pojilla. (Kovacs & Marton 2015.)

Ehkä Osmo Soininvaaran väite siitä, että idän pojat tulevat keräämään mahdollisen uudistuksen nettotappiot, ei ole täysin väärä. Mielenkiintoista tosiaan on, että hallitus haluaa kertaheitolla palata pakolliseen ruotsiin, kun mahdollisuutena olisi voinut olla esimerkiksi pakollinen vieras kieli. Lukion konteksissa se voisi olla loogista.

Käytännössä pakollisesta kielestä seuraisi se, että suurin osa lukiolaisista kirjoittaisi ruotsin, ja muita kieliä opiskelevat puolestaan sen kielen johon ovat erikoistuneet. Tämä voisi lisätä muiden kielten osuutta kirjoituksissa. Myös sosiaalistaminen osaksi ruotsinkielistä kulttuuria voisi toimia houkuttimena kielen asema parantamiseen alueilla, joissa sitä ei puhuta. Esimerkiksi kielimatkoja ruotsinkielisiin pitäjiin. Nähdäkseni kulttuurimme on olennaisesti kaksikielinen, mutta Suomen sisäiset alueelliset erot olisi hyvä huomioida päätöksenteossa.

Samuli Tikkanen
Samuli toimii harjoittelijana taloussosiologian oppiaineessa tämän kesän

Lähteet:
Helsingin Sanomat 2019. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006129459.html
Kovacs, M. & Marton, E. 2015. Enemmistökielisten motivaatio oppia vähemmistökieltä. Virittäjä 4/2015.
Osmo Soininvaaran Twiitti 2019. https://twitter.com/OsmoSoininvaara/status/1135102427605209089
Savon Sanomat 2015. https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Alle-viidesosa-kokelaista-kirjoittaa-vapaaehtoisen-ruotsin/529183
Tilastokeskus 2019. Kieli iän ja sukupuolen mukaan maakunnittain, 1990-2018.
Yleisradio 2018. https://yle.fi/uutiset/3-10118284

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail