Saaristomeren tutkimuslaitos

Kenttäasema täynnä tarinoita

Category: Itämeri (page 1 of 2)

Uusi tutkimusprojekti kartoittaa silakoissa havaittuja loismatoja

Saaristomeren tutkimuslaitos on tutkinut Airistolla lisääntyvän silakkapopulaation ominaisuuksia yli 30 vuotta, vuodesta 1984 alkaen. Viime vuosina olemme havainneet näytteissämme suuria määriä loismadon toukkia, joita emme esimerkiksi vielä 2000-luvun alkupuolella havainneet kaloissa lainkaan. Nämä pikkuruiset loismadot osoittautuivat Itä-Suomen yliopiston tekemässä DNA-analyysissä kahdeksi eri lajiksi (Corynosoma strumosum ja C. semerme), jotka kummatkin kuuluvat väkäkärsämatoihin (Acanthocephala). Alkaneessa tutkimusprojektissamme kartoitamme loisten esiintymistä ja yleisyyttä Saaristomerellä kalastettavassa silakkakannassa sekä selvittämme toimiiko merimetso loisten isäntälajina hallin eli harmaahylkeen ohella.

Väkäkärsämadot ovat hyvin yleisiä kalojen ja hylkeiden loisia, ja niitä esiintyy Suomessa 11 eri lajia. Lajit eivät tartu ihmiseen. Havaituista loismadoista huolimatta silakka on edelleen turvallinen ja ravinteikas ruokakala eikä sitä tarvitse kylmäkäsitellä.

Silakka on Corynosoma-väkäkärsämatojen elinkierrossa väli-isäntä, jossa mato ei lisäänny. Pääisäntänä toimii silakkaa ravintonaan käyttävä harmaahylje (Halichoerus grypus) ja/tai norppa (Pusa hispida), joista harmaahylje on yleinen Selkämerellä ja nykyään myös Saaristomerellä. Viime vuosikymmeninä harmaahyljekannan kasvu ja lajin levittäytyminen Saaristomeren sisäosiin ja välisaaristoon on saattanut aiheuttaa loisten siirtymisen silakkaan. Väkäkärsämato C. strumosum:n tiedetään esiintyvän myös merimetsoilla. On siis mahdollista, että loistartuntojen aiheuttaja on osaltaan myös merimetso, jonka kannan kasvu ajoittui samaan aikaan kuin loistartunnat lisääntyivät silakassa.

herring_sample

Alustavien tutkimustulostemme mukaan esimerkiksi vuosina 2014-2015 Airistolla lisääntyvistä silakoista keskimäärin noin 15 % oli loisten infektoimia

Väkäkärsämadot ovat hyvin yleisiä kalojen ja hylkeiden loisia, ja niitä esiintyy Suomessa 11 eri lajia. Ihmiseen nämä loiset eivät tartu ja silakka on havainnosta huolimatta edelleen turvallinen ruokakala. Loisista aiheutuva haitta koskee sen sijaan etenkin silakan rysäpyyntiä. Silakan rysäpyynti Saaristomerellä työllistää nykyään noin 20-25 kalastajaa ja osan jalostusketjusta. Runsaana esiintyessään loiset voivat vaikeuttaa mädin hyödyntämistä, koska loiset esiintyvät kalan vatsaontelossa kehittyvän mädin seassa. Molemmista loislajeista voi lisäksi aiheutua ongelmia turkistarhauksessa – esimerkiksi minkeillä on raportoitu kyseisten loisten aiheuttama vakava epidemia 1960-luvulla Lounais-Suomen saaristossa (Nuorteva 1966). Myös kaloille itselleen loisista on haittaa, koska ne kuluttavat kalan energiavaroja ja heikentävät immuunipuolustusta, voiden siten lisätä esimerkiksi ympäristömyrkkyjen haittavaikutuksia.

herring_sample

Loismadot voivat heikentää silakkasaaliin käyttömahdollisuuksia ja taloudellista arvoa,  siksi on kalastuksen toimintaedellytysten kannalta tärkeää tietää ilmiön laajuus sekä tunnistaa myös syyt loisten leviämiseen.

2-vuotinen tutkimushanke on Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän rahoittama ja se toteutetaan yhdessä Itä-Suomen yliopiston Ympäristö- ja Biotieteiden laitoksen molekyyliekologian tutkimusryhmän kanssa. Ensi kesänä alkavassa tutkimuksessa tarkoituksenamme on kartoittaa loisten esiintymistä ja yleisyyttä Saaristomerellä kalastettavassa silakkakannassa sekä selvittää toimiiko merimetso loisten isäntälajina harmaahylkeen ohella.

Voit seurata projektin edistymistä täällä blogissa, kenttätöiden kuulumisia luvassa tulevana kesänä!

Lue lisää: Silakassa loisii väkäkärsämato, Turun sanomat 10.1.2018

Saaristomeri-seminaari

Itämeren ja Saaristomeren suurimpia ja näkyvimpiä ympäristöongelmia on meriveden rehevöityminen. Rehevöitymistä aiheuttavat  typpi- ja fosforiravinteiden lisääntynyt määrä. Maataloudesta, teollisuudesta, haja-asutuksesta, metsätaloudesta ja kalankasvatuksesta peräisin olevat ravinnepäästöt ruokkivat levien ja suurvesikasvien kasvua vedessä. Vaikka merta rehevöittävät ravinnepäästöt ovat viime aikoina vähentyneet, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinileväkukinnat, veden sameneminen, rantojen limoittuminen sekä pohja-alueiden hapettomuus vaivaavat Itämerta edelleen.

Mikä on Saaristomeren tämänhetkinen tila ja mitä rehevöitymisongelmalle voidaan tehdä? Siitä keskustellaan Turun yliopiston järjestämässä Saaristomeri-seminaarissa. Tapahtuma järjestetään perjantaina 1.12.2017 klo 14:00 alkaen Turun  yliopiston Publicum rakennuksessa (Assistentinkatu 7) Mauno Koivisto-salissa (entiseltä nimeltään Pub1-sali) (1 krs.). Seminaari on suomenkielinen, kaikille avoin ja ilmainen tapahtuma.

Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan!

 

Seminaariohjelma pdf-tiedostona.

Luonnon perhedraaman seurausta jo yli 10 vuotta

Seilin saaren itäosassa, Lemberginlahden reunalla sijaitsevan linjamerkin päältä löytyy tekopesä, jossa pesii kuuluisuudestaan autuaan tietämätön sääksipari. Haukkojen heimoon (Accipitridae) kuuluvien kalasääskien eli sääksien (Pandion haliaetus) pesintää on seurattu reaaliaikaisesti jo vuodesta 2006 lähtien. Kamera pystytettiin Seiliin Turun ammattikorkeakoulun toimesta, osana NatureIT ja myöhemmin Saaristomeri.info ja BalticSeaNow-hankkeita. Vuodesta 2015 lähtien Saaristomeren tutkimuslaitos on osallistunut kuvayhteyksien tarjontaan ja lintujen pesintää on voinut seurata Saaristomeri.utu.fi sivustolta, jossa on myös nähtävissä Seilin vedenlaadun seuranta-, sää- ja sinileväaseman tietoja. Viime vuodesta lähtien livekuvan lisäksi on ollut mahdollista myös kuunnella lintujen ääntelyä.

Kuten muut sääksikamerat Suomessa ja Euroopassa, myös Seilin kameraseuranta on alusta lähtien ollut hyvin suosittu ja kalasääskien pesintää on seurannut parhaimmillaan jopa miljoonayleisö. Sääksikamerasivuston kommenttiosioissa ja sääksikameroihin keskittyvissä foorumeissa katsojat elävät tiiviisti mukana sääksien pesimäpuuhissa ja linnunpoikasten kasvussa aina lintujen etelään muuttoon asti ja sen jälkeenkin. Sääksikamera on toiminnassa ympärivuoden. Talvisin kamerasta voi seurata saariston vaihtelevaa säätä ja satunnaisesti myös muiden lintulajien kuten merikotkien, varisten ja korppien touhuja.

Tällä hetkellä pesällä on hiljaista, kaiuttimissa ulvoo vain tuuli. Sääksikoiras Vasuri ja vanhimmat poikaset, epävirallisilta nimiltään Pomo ja Kakkonen, aloittivat syysmuuttonsa kohti Afrikkaa jo elokuussa. Vuosi oli sääksiparille dramaattinen, Vasurin pitkäaikaista kumppania Tildaa ei enää kesäkuun jälkeen havaittu pesällä. Sääksipari oli pesinyt Seilissä jo vuodesta 2011 lähtien. Sitä ennen linjamerkin päällä pesivät muun muassa Tapaniksi ja Liisaksi ristitty sääksipariskunta.

Sääkset aloittavat pesintänsä yleensä huhtikuussa. Sääksen pesä on sammalilla, turpeilla, jäkälillä ja oljilla sisustettu suuri risulinna, joka sijaitsee puun latvassa, merimerkissä tai kolmiomittaustornissa. Pesimäpaikan valinnan kannalta ratkaisevaa on saalistusvesien rauhallisuus ja läheisyys sekä sopivan tukevalatvaisen pesäpuun löytyminen. Lajin suosimat vanhat, tasalatvuiset männnyt ovat metsätalouden tehostuessa vähentyneet ja sopivien pesäpuiden puuttuminen on ollut suuri uhka sääksikannoille, ympäristömyrkkyjen ja muutonaikaisen vainon lisäksi – sääksikantojen maailmanlaajuinen romahdus tiedostettiin jo 1960-luvun lopussa. Tekopesien ahkeran rakentamisen, vainon vähenemisen ja myrkkykuorman keventymisen vuoksi Suomen sääksikannan kehitys on kuitenkin viime vuosikymmenien aikana ollut suotuisa. Suomessa pesii tällä hetkellä arviolta noin 1300 sääksiparia, pesimäkanta on 3. suurin Euroopassa.

Huhtikuun lopulta alkaen sääkset munivat 1-4 munaa. Tilda ja Vasuri saivat tänä keväänä 3 poikasta, jotka rengastettiin kesäkuussa hautomisen loputtua. Tildan katoamisen jälkeen todellista luonnon perhedraamaa koettiin uudestaan heinäkuussa kun ravintokilpailun seurauksena poikueen kuopus pudotettiin pesältä alas kohtalokkain seurauksin. Tällainen käytös (engl. siblicide) on suhteellisen yleistä linnuilla etenkin tilanteissa joissa resursseja kuten ravintoa on rajoitettu määrä. Kuten tässäkin tapauksessa, poikasten aggressiivinen käytös kohdistuu yleensä poikueen nuorimpaan ja sen on havaittu muun muassa parantavan jäljelle jääneiden poikasten selviytymistä (lisätietoja ilmiöstä englanniksi esim. Mock et al. 1990).

Ensi keväänä, sääksien palatessa maalis-huhtikuussa, jännitysnäytelmä jatkuu ja nähtäväksi jää ketkä pesivät tekopesällä jatkossa – palaako Vasuri takaisin vai tavataanko pesällä kenties täysin uusi sääksipari?

Lähteitä ja lisätietoa:

Edit: tekstistä korjattu virheellinen vuosiluku

Näin tunnistat puutiaisen ja määrität kalan iän

turku science fair

Toiminnallinen pisteemme Tieteen päivillä.

Saaristomeren tutkimuslaitos oli lauantaina mukana Turun yliopiston päärakennuksessa järjestetyssä Tieteen päivät tapahtumassa. Meri- ja punkkitutkimusta esiteltiin toiminnallisella pisteellä, jossa kerroimme kävijöille muun muassa miten mikroskoopin avulla tunnistetaan punkkilajeja ja määritetään kalan ikä. Tapahtuma veti puoleensa suuren määrän yleisöä ja pisteemme kiinnosti myös ilahduttavasti kävijöitä, kiitos siitä kaikille mukana olleille! Mikäli tapahtuma jäi väliin tai olet kiinnostunut oppimaan lisää, katso alta vinkkimme puutiaisten tunnistamiseen ja kalan iänmääritykseen.


Opi tunnistamaan puutiaisia

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia: tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli siperianpuutiainen (Ixodes persulcatus). Lajit ovat hyvin samannäköisiä ja niitä ei pysty erottamaan toisistaan ilman mikroskooppia. Puutiaisten sukupuolen voi sen sijaan tunnistaa paljain silmin selkäkilvestä. Uroksella kilpi peittää koko selän kun taas naaraalla vain yläosan. Naaras on myös urosta suurikokoisempi. Sukupuoli on mahdollista tunnistaa vain aikuisyksilöistä, nymfeistä tai toukista ei voi tunnistaa sukupuolta.

Kuvassa Ixodes ricinus naaras (vasemmalla) ja uros (oikealla). Kuva: Turun yliopiston eläinmuseo.

Tavallisen puutiaisen ja taigapunkin aikuisyksilöt voi tunnistaa toisistaan esimerkiksi selkäpuolen karvoitusta ja peräpään kaarta vertailemalla. Ixodes ricinuksella karvoitus on pidempää ja sitä on enemmän. I. persulcatuksella taas peräpään kaari on on yhteneväinen, tavallisella puutiaisella se sen sijaan hälvenee perää kohden. Toisin kuin alla oleva kuva saattaa antaa ymmärtää, väritys ei ole tuntomerkki.

Vasemmalla taigapunkki (Ixodes persulcatus) ja oikealla tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus). Kuvan molemmat yksilöt ovat naaraita. Kuva: Turun yliopiston Eläinmuseo.

Ixodes- puutiaislajien tunnistaminen vaatii usein myös vatsapuolen genitaalialueen rakenteiden ja ns. koksien (coxa) kalvojen tarkastelua.

Lisätietoa punkeista ja Turun yliopiston puutiaisprojektista puutiaiset.fi


Millä keinoilla kalojen ikä voidaan saada selville?

Kalan iänmäärityksellä on yhtä tärkeä rooli kuin kalojen mittaamisella ja punnituksella. Jotta kalakantaa voidaan hoitaa, tarvitaan tietoja kannan tilasta.Iänmäärityksellä voidaan määrittää tutkittavan kalakannan ikäryhmäkoostumus, eri vuosiluokkien vahvuus ja kuinka hyvin kalat kasvavat. Iänmääritystaitoja tarvitaan myös kalojen sukukypsyysiän ja kuolevuuden arvioinnissa [1].

Samoin kuin puiden iänmääritys, kalojen iänmääritys perustuu suomuihin, luihin ja kuuloluihin (otoliitteihin) muodostuvien vuosirenkaiden laskemiseen. Kesällä kalojen kasvu on nopeaa ja suomuihin ja luihin kasvaa leveitä ja vaaleita kasvurenkaita. Talvella kasvu on sen sijaan hitaampaa ja vyöhykkeet ovat tummia ja kapeita, edellisen vuoden kasvurenkaiden ja uuden kesän kasvurenkaiden väliin jää siten ”sauma”, vuosirengas, jotka laskemalla voidaan määrittää takautuvasti yksilön ikä. Puiden tapaan myös kalat kasvavat paremmin lämpimien ja ravinto-olosuhteiltaan suotuisten kesien aikana kuin huonoina kesinä. Tämän vuoksi vuosirenkaiden etäisyydet voivat vaihdella.

Silakan ikä määritetään takautuvasti kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta vuosirenkaat laskemalla.

Tieteen päivillä ikää määritettiin takautuvasti silakan kuuloluun värjätystä poikkileikkauksesta. Nämä parilliset kuuloluut löytyvät kalan silmien takana sijaitsevasta sisäkorvasta. Iänmäärityksessä käytetään yleensä suurinta otoliittia, niin sanottua sagittaa.

Kuuloluu eli otoliitti sijaitsee kalan päässä silmien takana. Kuva Saaristomeren tutkimuslaitoksen silakkaprojektin arkistosta.

Voit halutessasi määrittää kalan iän myös kotona! Helpoiten iänmääritys tapahtuu kuolleen hauen tai lahnan suomusta. Määrittämistä tarvitset vähimmillään vain tylsän veitsen tai pinsetin.

  1. Ota suomunäyte tylsällä veitsellä tai pinsetillä kalan kylkiviivan alapuolelta, kalan peräaukon ja vatsaevien väliseltä alueelta. Jotta tulos olisi luotettava, täytyy suomun olla mahdollisimman hyvänlaatuinen.
  2. Irrota muutama suomu pyrstöstä päähän päin vetämällä.
  3. Laita suomurivistö kuivumaan esimerkiksi kahvin suodatinpussiin, niin että se pysyy puhtaana ja sileänä.
  4. Laske vuosirenkaat suomusta valoa vasten paljain silmin, suurennuslasilla tai mikroskoopin avulla jos sellainen on käytettävissä.

Suomunäytteen ottopaikka lahnalla.

Viitteet ja lisätietoja:

[1] Kalatalouden keskusliiton iänmääritysopas

Lue myös: Puutiaistutkimusta tieteen ja tarinoiden saarella


Translation: During the weekend, the Institute participated in the Science Forum in Turku. In our functional presentation point, we showed visitors how to identify ticks (Ixodes ricinus and Ixodes persulcatus) and how to determine the age of a herring from an otolith, a bone located in a fish’s skull and is analogous to the human earbone. In this blog post, we give some tips on how to separate between a female and a male tick, how to identify the two common Ixodes species present in Finland, and how to determine the age of a fish at home.

Related post: Tick research on the island where science and stories meet

Older posts