Villakarvajalka, havununna, kuutäplä, härkäpää…siinä muutamia Seilissä havaittuja yöperhoslajeja. Seilissä perhosseurantaa on tehty jo 1970 ja 1980-luvuilla henkilökunnan toimesta ja laitos on osallistunut SYKEn ja Ely-keskusten koordinoimaan valtakunnalliseen yöperhosseurantaan vuodesta 1993 lähtien. Päivä- ja yöaktiivisia perhosia määritetään Seilistä vuosittain Biologian laitoksen maaselkärangattomien kenttäkurssilla. Seurantojen päätarkoituksena on saada tietoa siitä millaisia perhosia Seilissä ja Suomessa esiintyy ja miten niiden runsaudet vaihtelevat. Seurannat kertovat myös lajien levinneisyydestä ja auttavat siten ymmärtämään esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Seurantojen pitkän historian aikana Seilissä on havaittu yli 600 makroperhoslajia ja alueelle uusia lajeja tavataan lähes vuosittain. Kevät on saapunut vauhdilla Seiliin ja jälleen on ollut aika aloittaa jälleen yöperhosseuranta ja asentaa valorysä paikalleen maastoon.
Seilissä käytettävä Jalas-mallinen (Jalas 1960) valorysä syksymaisemassa. Valorysän toiminta perustuu siihen, että perhoset hakeutuvat valolähteiden lähettyville. Pyydys on paikallaan keväästä syksyyn niin kauan kuin yön lämpötila pysyy nollan yläpuolella. Rysässä on tehokas sekavalolamppu, joka houkuttelee perhosia rysälle iltahämärästä aamuvarhaiseen. Keräysastiassa sijaitsevan myrkyn vaikutuksesta perhoset tippuvat suppilon kautta keräysastiaan. Kartionmuotoisen katto ja keräysastian sisällä oleva suppilo estävät näytteitä kastumasta. Rysä koetaan viikon välein ja näytteet säilötään pakkasessa määritykseen asti.
Yöperhosrysän asennusta tiistaina 17.4. Rysässä käytettävä tetrakloorietaani on myös ihmiselle erittäin haitallista, minkä vuoksi rysän lähempää tarkastelua ei suositella ilman asianmukaisia suojavarusteita. Nykyinen valorysä on tarkoitus korvata tulevaisuudessa pakasterysällä, jolloin tetrakloorietaanin käytöstä voidaan luopua.
Yöperhosilla tarkoitetaan yöaktiivisia perhosia. Yöperhoset ovat vaihtolämpöisiä, niiden sukupolvien väli on lyhyt ja ne pystyvät liikkumaan pitkiäkin etäisyyksiä. Tämän vuoksi ne reagoivat nopeasti ympäristössä tapahtuviin erilaisiin muutoksiin. 25 vuotta toimineen valtakunnallisen yöperhosseurannan aikana perhosten vuosittain havaittu lajimäärä on noussut erityisesti etelä-Suomessa. Myös useat eteläistä alkuperää olevat lajit ovat runsastuneet samalla kun pohjoiset lajit ovat vähentyneet. Yöperhosten runsaus- ja lajisuhteissa tapahtuvat muutokset voivat johtua esimerkiksi muutoksista lähiympäristön maankäytössä tai ilmansaasteiden tasossa tapahtuneista muutoksista, mutta todennäköisimpänä syynä havaituille muutoksille pidetään kuitenkin ilmastonlämpenemistä (Leinonen ym. 2016, 2017).
Seilin yöperhosnäytteiden lajeja määritetään muun muassa Turun yliopiston Biologian laitoksen järjestämän maaselkärangattomien kenttäkurssin aikana. Viimeisen 10 vuoden aikana uusia yöperhoslajeja ovat olleet rantapikkumittari (Eupithecia orphnata) (2015), tarharengaskehrääjä (Malacosoma neustria) (2012) sekä villakarvajalka (Calliteara pudibunda) (2017).
Yöperhoseuranta on ELY-keskuksen ja SYKEn koordinoima seurantahanke. Valopyynti hoidetaan Saaristomeren tutkimuslaitoksen henkilökunnan toimesta ja lajimäärityksen toteuttaa Turun yliopiston Biologian laitoksen lehtori Kai Ruohomäki.
Lähteet ja lisätietoa Suomen perhosista ja valtakunnallisesta yöperhosseurannasta
Osa henkilökunnastamme suuntasi viime keskiviikkoaamuna kohti Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa, jossa järjestettiin Koneen säätiön rahoittaman BIOPEDA-hankkeen seminaari. Tämä 2-päiväinen seminaari on hankkeen toinen, ensimmäinen hankkeen tiimoilta järjestetty 3-päiväinen seminaari pidettiin maaliskuussa Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusasemalla. Molempiin seminaareihin osallistui opetushenkilökuntaa useilta Suomen biologista kenttäopetusta tarjoavista yliopistoista ja kenttäasemilta. Ensimmäisen seminaarin tuotoksena syntyi yliopistojen maasto-opetuksen tukisivu, maasto-opetus.fi, sekä biologian kenttäopetuksen nykytilaan ja tulevaisuuteen pureutuva yhteisjulkaisu, joka on luettavissa Yliopistopedagogiikka lehdessä. Tällä kertaa seminaarin ohjelmassa oli maasto-opetuksen tukisivuston kehittäminen ja hankkeen tulevaisuuden suunnitteleminen.
Kenttäkurssit ovat keskeinen osa biologian ja lähitieteiden opetusta. Todistetusta tarpeellisuudestaan huolimatta, kursseja uhkaavat yliopistojen rahoituksen väheneminen ja tutkimusasemaverkoston karsiminen. BIOPEDA hankkeen tavoitteena on parantaa Suomen yliopistojen tutkimusasemien opetusresurssien yhteiskäyttöä ja opettajien yhteistyötä maasto-opetuksessa. Tämä toisi kustannussäästöjä, ja samalla parantaisi ja monipuolistaisi kurssitarjontaa. Yhteiskäyttö ja monipuolisempi kurssitarjonta edistäisi myös opiskelijoiden erityisasiantuntijuutta ja siten kansallista osaamispääomaa.
Seminaari järjestettiin lumisissa tunnelmissa Lammin biologisella asemalla. Kuvassa päärakennus.
Ensimmäisenä päivänä järjestettiin workshoppeja, jossa maasto-opetus.fi sivun sisältöä saatiin tuotettua reippaasti lisää. Kävimme myös läpi keväällä järjestettävän päättäjille suunnatun seminaarin käytännönjärjestelyjä.
Suunnittelun välissä ehti katsella hieman kuvia ja kuulla kokemuksia Huippuvuorilta.
Lue lisää:
Maasto-opetus.fi on opettajille ja opiskelijoille suunnattu tukisivusto, joka tarjoaa tietoa Suomen yliopistoissa tarjottavasta maasto-opetuksesta ja antaa työkaluja sen toteuttamiseen
Turpeen uumenista – blogi, uusimmat julkaisut maasto-opetus.fi sivuston ja BIOPEDA hankkeen saralta ja inspiroivia kenttäkurssitarinoita
Tämän postauksen myötä blogimme jää joulutauolle, palaamme uusien tarinoiden kanssa jälleen ensi vuoden alussa! Kiitämme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille rauhallista joulunaikaa ja iloista uutta vuotta!
Laskurin rytmikäs klik-ääni kaikuu seminaarihuoneessa kun laskemme eläinplanktonnäytteistä Bosmina longispina maritima vesikirppuja. Silmieni alla makaavalla lasilevyllä käy vilske kun rataseläimet taistelevat tilasta vesikirppujen kanssa. Vilinä on niin kova, että kestää hetki nähdä selvästi kun siirrän katseeni pois mikroskoopin okulaareilta. Välillä mikroskoopin näkökentän pimentää musta varjo – linssin alla ohitse kiitävä hankajalkainenkin näyttää jättiläiseltä. Acartia tai Eurytemora veikkaan ja lähempi tarkastelu paljastaakin yksilön jälkimmäiseksi.
Eläinplankton on tärkeä ja keskeinen osa merten ekosysteemiä, joka yhdistää ravintoverkon eri tasot toisiinsa. Tutkimuksen ja pitkäaikaisseurannan kannalta oikea ja tarkka lajintunnistus on elintärkeää. Se ei kuitenkaan ole helppoa vaan vaatii vuosien harjoittelua. Syventäviä lajintuntemuksen kursseja on kuitenkin vaikea löytää, sillä asiaan harjaantunut asiantuntijajoukko on pieni ja rahoitusta kurssien järjestämiseen on monesti vaikea saada.
Seilissä tällä viikolla ensimmäistä kertaa järjestetyn eläinplanktonin lajintunnistukseen keskittyvän koulutusvientikurssin aikana syvennyttiin lajintunnistuksen saloihin, osallistujien tunnistustaidot huomioonottaen. Mukana oli osallistujia niin Suomesta, Virosta, Saksasta, Israelista kuin Kanadastakin. Osa oli laskenut ja tunnistanut eläinplanktonnäytteitä pidemmän aikaa, osa vähemmän. Ryhmän koko kuitenkin mahdollisti sen, että jokainen sai tasoistaan ohjausta.
Ensimmäisenä kurssipäivänä lähdettiin perusteista; isokokoisten hankajalkaisten morfologiasta on hyvä aloittaa. Viikon mittaan siirryttiin yhä pienempiin ja pienempiin eliöihin ja niiden osiin. Puhumme 5. jalasta, segmenteistä, furcasta ja uimaraajoista välillä lajien ekologiaan eksyen. Opettajina toimivat Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusjohtajan toimesta vuonna 2016 eläköitynyt Ilppo Vuorinen ja laitoksen luottoanalysoija Satu Zwerver (Plankton Zwerver). Kärsivällisesti opettajat kertovat ja näyttävät osallistujille lajien erot viimeistä sukasta myöten. Apuna tunnistamisessa käytettiin tutkimuslaitoksen omaa eläinplanktonopasta sekä Telesh et al. (2009) Zooplankton of the Open Baltic Sea atlasta. Hengähdyshetken mikroskopointiin tuo näytteenottoretki Airistolle r/v Aurelian kyydissä.
Itämeren murtovedestä johtuen tutkimamme lajisto on kokoelma mereisiä ja makean veden lajeja. Teoriassa opiskellut erot käydään läpi myös käytännössä kun siirrymme analysoimaan näytteenottoretkellä kerättyjä näytteitä. Pian huomataan, että tunnistus ei ole niin helppoa miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Opimme mihin yksityiskohtiin kannattaa kiinnittää huomiota, mutta harjaantunut silmä erottaa lajit nopeasti toisistaan jo pelkän habituksen perusteella. Kokemukset ja tieto vaihtavat omistajaa kun vertaillaan laskentakyvettejä, mikroskooppeja ja muita työskentely- ja tunnistusmenetelmiä. Välillä keskustelu intoutuu väittelyyn asti.
Ennen kurssin loppua on meille Itämeren eläinplanktoneihin tottuneille luvassa harvinaista herkkua kun tarkastelemme yhtä itäiseltä Välimereltä tuotua näytettä. Lajit ovat eri kuin Itämeressä, mutta siitä huolimatta karkea lajittelu onnistuu kohtuullisen helposti ja löytyypä näytteestä nuolimatojakin (Chaetognatha), joita ei Pohjois-Itämerellä tavata. Keskustelua herätti myös lajintunnistuksen tulevaisuus, digitaaliset kuvantamismenetelmät, niiden hyödyt ja vaaranpaikat. Valitettavasti kaikki hauska loppuu aikanaan ja kurssitöiden esittelemisen jälkeen olikin jo aika vetää kurssi yhteen ja sammuttaa mikroskoopin valo viimeisen kerran, mutta vain tältä viikolta..
Training course on zooplankton identification -kurssia on tukenut Suomen Luonnonsuojelun Säätiön Rafael Kuusankosken muistorahasto
Kuvat ja teksti: Katja Mäkinen, Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusteknikko ja tohtorikoulutettava.
Kenttäkurssit ovat keskeinen osa biologian ja sen lähitieteiden opetusta yliopistossa. Kurssit ovat tärkeitä, sillä ne kehittävät opiskelijan tieteenalan teoreettistä ymmärrystä, parantavat näkemystä suomalaisesta luonnosta ja tutustuttavat opiskelijat työelämässä tarvittaviin käytännöntaitoihin. Ne myös luovat yhteishenkeä ja ei ihme, ovathan ne usein mielenkiintoisimpia ja hauskimpia kursseja niin opiskelijoiden kuin opettajienkin mielestä!
Kenttäkursseja on perinteisesti järjestetty biologisilla tutkimusasemilla, sillä ne mahdollistavat erinomaiset puitteet monipuoliselle opettamiselle: kenttäasemat tarjoavat kursseille sekä täysihoidon että tutkimus- ja opetusinfrastruktuurin -ja palvelut. Tämän lisäksi kenttäasemat on perustettu usein myös erityisten elinympäristöjen läheisyyteen, jotka jo itsessään tarjoavat hyvät lähtökohdat kurssille. Seilissä kenttäkursseja on järjestetty tutkimuslaitoksen perustamisesta lähtien. Ensimmäiset kurssit järjestettiin entisessä hevostallissa, joka tänä päivänä toimii tutkimuslaitoksen verstaana. Näistä varhaisista kurssiajoista on edelleen muistuttamassa verstaan seinällä oleva liitutaulu.
Tänä kesänä pidettäviä kenttäkursseja ovat muun muassa Turun yliopiston luonnonmaantieteen kenttäkurssi, yöperhosiin ja muihin hyönteisiin keskittyvä maaselkärangattomien kurssi, niin sanottu “lintukurssi” eli maaselkärankaisten kenttäkurssi sekä tutkimuslaitoksen itse järjestämä eläinplanktonlajien tunnistamiseen keskittyvä kurssi. Vuosien saatossa myös muut suomalaiset yliopistot kuten esimerkiksi Jyväskylän yliopisto ovat pitäneet kenttäkurssejaan Seilissä.
Parhaillaan Seilissä on käynnissä murtovesiekologian kenttäkurssit I ja II, joiden opettajina toimii Saaristomeren tutkimuslaitoksen henkilökunta. Kurssi on järjestetty nykyisessä muodossaan jo 15 vuoden ajan ja kurssin aikana kerätty aineisto auttaa osaltaan tutkijoita ymmärtämään mikä on Saaristomeren tila tällä hetkellä. Esimerkiksi Secchi-levyllä kerätystä näkysyvyys -aineistosta nähdään kuinka Saaristomeri on viimeisten 15 vuoden aikana kirkastunut.
Murtovesikurssilaisten matka alkoi alkuluennon jälkeen Aurajoesta r/v Aurelian kyydissä. Tunnelma on odottava kun ensimmäisellä pysähdyspisteellä opiskelijat saavat ensikosketuksensa merentutkimuksessa yleisesti käytettävään näytteenottovälineistöön.
Murtovesikurssin aikana 1-3 vuosikurssin yliopisto-opiskelijat tutustuvat Itämeren erityispiirteisiin, lajistoon, ympäristöongelmiin ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Kurssin painotus on Saaristomerellä tapahtuvassa runsaassa retkeilyssä, jonka lomassa edellä mainittuja teemoja tarkastellaan käytännössä: opiskelijat viettävät kolme ensimmäistä kurssipäiväänsä tutkimuslaitoksen alusten r/v Aurelian ja Seili 5:n kyydissä merellä. Ohjelmaan kuuluu muun muassa vesi-, pohjaeläin-, plankton- ja kalanäytteidenottoa erilaisissa ympäristöissä ja jokainen opiskelija pääsee kokeilemaan kaikkia menetelmiä. Näytteenoton lomassa opiskelijat oppivat käytännössä mitä tarkoittavat ja merkitsevät esimerkiksi sellaiset käsitteet kuin “termokliini”, “hapellinen kerros” tai “näkösyvyys”. Myös lajintunnistus on keskeisessä osassa ja viikon aikana tunnistetaan kaikki vastaan tulleet Itämeren kasvi- ja eläinlajit. Näytteenotto- ja labramenetelmien lisäksi kurssilaiset pääsevät myös usein ensimmäistä kertaa harjoittelemaan tieteellistä kirjoittamista kun he ryhmissä kirjoittavat kurssitöistään raportin. Ja niin, ovatpa ahkerat ja motivoituneet opiskelijat saaneet kursseista myös toisenlaista hyötyä – jo yksi jos toinenkin on löytänyt itsensä seuraavana kesänä uudestaan Seilistä joko opinnäytetekijänä, harjoittelijana tai tutkimusapulaisena.
Opiskelijat pääsivät kunnolla tutustumaan kenttäekologin joskus rankkaankin arkeen kun vuorossa oli pohjaeläinnäytteenotto Van Veen -noutimella. Näytteenottomenetelmä tunnetaan myös nimellä “kuraterapia”.
Toisena päivänä otettiin suunta kohti välisaaristoa. Ensimmäinen pysähdys oli Päiväluodon intensiiviasemalla, josta tutkimuslaitos käy 10-päivän välein ottamassa seurantanäytteitä. Tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen kertoo oppilaille paikan historiasta ennen vesinäytteenoton aloitusta.
Ohjelma jatkui eläinplanktonnäytteenoton opettelulla. Opiskelijat ottivat sulkuhaavilla näytteitä 4 eri syvyydestä ja siten havannoivat miten eläinplanktonlajiston koostumusta ja esiintyvyyttä suhteessa vesipatsaan suolapitoisuuteen, lämpötilaan ja syvyyteen.
Mitäpä kenttäkurssit olisivat ilman luontoelämyksiä. Matkalla Iso-Kuusisen saarelle bongailtiin muun muassa harmaahylkeitä.
Iso-Kuusisen saarella etsitään kahluuhaalareiden, vesikiikareiden, siivilän ja lapion avulla pohjaan kaivautuneita simpukoita. Osuipa silmään yksi merisukasjalkainenkin (Hediste diversicolor) – monisukasmato, jonka lajimäärät Itämerellä ovat laskeneet vieraslaji Amerikansukasjalkaisen (Marenzelleria spp.) vaikutuksesta.
Yksi jännittävimpiä aktiviteettejä kurssilla on rantanuottaaminen, jonka tarkoituksena on kerätä tarkasteltavaksi litoraali- eli rantavyöhykkeen lajistoa. Pieni vastatuuli ei haitannut vaan rantanuottaus onnistui ensikertalaisilta hienosti!
Rantanuottauksen jälkeen kurssilaiset pääsevät tunnistamaan ja vertailemaan pehmeiden ja kovien pohjien kasvi- ja eläinlajistoa.
Kurssilla tarkastellaan myös kalalajistoa ja niiden sijoittumista vesipatsaassa. Tätä varten opiskelijat laskivat kolme yleiskatsausverkkoa Saunasaaren edustalle pinta-, väli- ja pohjaveteen. Kalasaalista saatiin seuraavana aamuna tarkastella aurinkoisessa kelissä.
Kenttäkurssin tunnelmia:
Lue myös Turun ylioppilaslehden kenttäkurssista tekemä juttu.
Saaristomeren tutkimuslaitos on osa Suomen yliopistojen tutkimusasemien RESTAT-nimistä verkostoa. Lisätietoja Suomen kenttäasemista täällä. Tutkimuslaitos on mukana myös Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa ja Koneen Säätiön rahoittamassa BioPeda2020-hankkeessa, jossa suomalaisten yliopistojen välistä kenttäopetusyhteistyötä ja kenttäkurssien opetusta pyritään kehittämään ja parantamaan.
Translation: Field courses are a central part of teaching in biology and related departments of universities. They are important for a number of reasons: students get to develop their theoretical understanding of their study field, get familiar with the Finnish nature, and practice traditional sampling methods, required in working life. The courses are also great for networking with other students and no wonder, as almost all students and teachers think field courses are both interesting and fun!
Traditionally, field courses have been organized in field stations as they can provide both full board and research and teaching infrastructure. In Seili, field courses have been organized since the 1960s. The first courses were held in a former horse stable, nowadays used as the Insitute’s wood and metal workshop. As a reminder of its past, a blackboard can be still found inside the building.
At present, an undergraduate course on brackish water ecology is being organized in Seili. The course is part of the undergraduate program in the biology department of the University of Turku and the staff of the Archipelago Research Institute teach the course. The course has been organized in its present form for 15 years. During the course, students learn in theory and practice the basic principles of Baltic Sea ecology, practice species identification, understand how the hydrography effects the biota and how researchers study the state of the sea. The above pictures and video show what the students did in the course.
Kuvat ja teksti: Katja Mäkinen, Saaristomeren tutkimuslaitoksen tutkimusteknikko ja tohtorikoulutettava.
