Sote-akatemian monitieteiset sosiaali-, terveys- ja sivistysalan opinnot

Sote-akatemian monitieteiset sosiaali-, terveys- ja sivistysalan opinnot

Sote-akatemia julkaisee Monialaiset opinnot -sarjassa tietoa Turun yliopiston monitieteisistä opintokokonaisuuksista. Sarjan aloittaa Sote-akatemian Monitieteiset sosiaali-, terveys- ja sivistysalan opinnot.

Sote-akatemian tunnus

Minkälaisia asiasisältöjä ja teemoja opinnot käsittelevät?

Sote-akatemian opintoja leimaa läpäisevänä näkökulmana monialaisuus. Toiminnassamme ovat mukana kaikki yliopistomme kahdeksan tiedekuntaa ja opintotarjontamme käsittää laajan kattauksen kasvatukseen ja koulutukseen, sosiaalipalveluihin ja terveydenhuoltoon liittyvää koulutusta. Koska tarjontamme on monialaista, sisote-sektoreiden yhdyspinnat ja esimerkiksi moniammatillisuus näkyvät sisällöissämme. Samaan aikaan teemme vahvaa yhteistyötä muiden korkeakoulujen, organisaatioiden ja kolmannen sektorin kanssa. Erityisesti palvelujärjestelmä ja sen muutos, asiakas sen osana sekä lapset ja nuoret ovat vahvasti näkyvissä.

Opintoja on tarjolla jo kaikkiaan 55 opintopistettä, joten valikoima on monipuolinen kokoelma yliopiston parhainta osaamista yhdistettynä yliopiston ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Olemme rakentaneet koulutuskokonaisuutemme tukemaan sekä tutkintokoulutusta että avointa, jatkuvaa oppimista.

Miten monialaisuus on toteutettu opinnoissa?

Monialaisuus on keskeisin näkökulma kaikessa toiminnassamme ja opintojaksojamme on rakentamassa useamman tieteenalan ja/tai toimijan edustajia. Sote-akatemian perustamisesta lähtien monialainen yliopistomme on sitoutunut toimintaamme ja kiinteä linkitys kahdeksaan tiedekuntaamme on vahva. Tämän tiedekunnista muodostuvan ytimen ympärille rakentuu laaja yhteistyöverkosto yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Teemme sekä koulutukseen että tutkimukseen liittyvää yhteistyötä monien korkeakoulujen sekä organisaatioiden kanssa ja olemme koko ajan valmiita uusiin yhteistyökuvioihin.

Yhteistyössä yliopiston ulkopuolisten toimijoiden kanssa olemme rakentaneet useita kiitosta keränneitä opintojaksoja, joissa yhdistyy yliopistollinen osaaminen ja tutkimusorganisaation tai järjestötoimijan näkökulma. Tätä kautta saadaan tiivis yhteys työelämään sekä opiskelijan henkilökohtaiseen ammatilliseen kehittymiseen tai palvelujärjestelmän syvälliseen tuntemiseen. Esimerkiksi Luontoperustaista hyvinvointia käsittelevä opintojaksomme tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa ja mukana sitä työstämässä oli myös tulevaisuudentutkijoita. Samankaltainen toteutus on hiljattain auennut Surevan kohtaaminen -opintojakso, jossa yhteistyötä tehtiin puolestaan esimerkiksi KÄPY Lapsikuolemaperheet ry:n ja Nuoret lesket ry:n kanssa. Näissä ulkopuolinen yhteistyötaho tarjoaa sellaista osaamista, jota yliopiston sisältä ei sellaisenaan löydy ja vastaavasti yliopisto tarjoaa yhteistyökumppanille tutkimukseen perustuvia koulutussisältöjä.

Miten työelämä on huomioitu opinnoissa?

Sote-akatemian toiminnassa ovat mukana kaikki yliopiston tiedekunnat. Yliopiston kaikkien dekaanien muodostama johtoryhmämme, kaikkien tiedekuntien edustajista ja varaedustajista koostuva ohjausryhmämme sekä tiedekuntien vastuuopettajamme ovat merkittäviä toimijoita myös työelämäyhteyden näkökulmasta. Erityisesti ohjausryhmä ja kunkin tiedekunnan vastuuopettajat ovat tärkeässä roolissa, kun linkitämme opintojamme työelämään. Verkostomme yliopiston sisällä on hyvin laaja ja pystymme hyödyntämään tarjonnassamme lukemattomien tieteenalojen omia kontaktipintoja työelämään ja sen toimijoihin.

Työelämä näkyy myös siinä, miten opintojamme kehitetään ja tehdään yhteistyössä työelämän toimijoiden kanssa. Meihin otetaan paljon yhteyttä eri organisaatioista ja kehitämme koko ajan uusia, tiiviisti työelämän tarpeista lähteviä ja sitä tukevia opintojaksoja. Yliopistollinen tutkimustieto yhdistettynä työelämän arkipäivän osaamiseen, monialaisesti ja moniammatillisesti, tarjoaa opiskelijoillemme hyvät eväät työelämään tai jo ammatissa toimivan uudenlaiseen ymmärrykseen omasta työstään.

Kolmas asia, joka tulee tässä nostaa esiin, on moniammatillisuus. Nykyisin ja erityisesti tulevaisuudessa on hyvin tärkeää, että ammattilaiset ymmärtävät myös muiden ammattiryhmien ja asiantuntijoiden vahvuudet ja vastuut. Laajoilla kasvatuksen, koulutuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhoidon kentillä moniammatillisesti toimiminen on merkityksellistä esimerkiksi entistä paremmin toimivan palvelujärjestelmän ja asiakas/hoitoketjun sekä arkipäiväisen työelämän sujuvuuden kannalta. Kun eri aloilla työskentelevät ammattilaiset tuntevat ja luottavat muiden ammattiryhmien toimintaan ja tekevät arkipäivän yhteistyötä, tämä näkyy suoraan myös asiakkaalle ja potilaalle parempana palvelujärjestelmänä.

Tällä hetkellä toteutamme esimerkiksi Monelle-opintojaksoa, jota toteutetaan yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun, Åbo Akademin ja Yrkeshögskolan Novian kanssa. Siinä eri sisote -aloilta tulevat opiskelijat (mm. lääkäri, logopedi, psykologi, fysioterapeutti, sairaanhoitaja jne.) opiskelevat yhdessä case-tapausten parissa. Tällainen lähestymistapa on koettu opiskelijapalautteiden perusteella äärimmäisen tärkeäksi ja mielekkääksi sekä hyvin työelämään valmistavaksi. Lähitulevaisuudessa moniammatillisen koulutuksemme tarjonta tulee kasvamaan entisestään.

Erikseen tulee vielä mainita OsaamispuuTM -sivusto, jonne on koottu lasten ja perheiden palveluihin liittyvää koulutussisältöä. Sote-akatemia ylläpitää OsaamispuutaTM yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa ja monet teemaan liittyvät koulutussisältömme ovat tarjolla myös sivuston kautta. Koulutustarjotin on rakennettu työelämälähtöisesti sisote-aloja tukemaan ja työelämän kanssa yhteistyössä. Tuotamme jatkossakin osaamispuu.fi -sivustolle uutta sisältöä.

Kenelle opinnot sopivat?

Sote-akatemian opintoja voi suorittaa Turun yliopistossa osaksi tutkintoaan tai Turun yliopiston avoimessa yliopistossa eli ne ovat tarjolla kenelle tahansa kiinnostuneelle. Sen lisäksi tarjolla on kaikille avoimia verkkokursseja, joiden sisältöihin kuka tahansa pääsee tutustumaan ilman suorituspakkoa tai ilmoittautumista opiskelijaksi. Näistä on toki mahdollista saada myös opintopisteitä.

Opintotarjontamme on tällä hetkellä 55 opintopistettä ja se kasvaa koko ajan. Opintoja voi suorittaa yksittäisinä opintojaksoina tai niistä voi koostaa 15/25 opintopisteen sivuainekokonaisuuden – sekä tutkinto-opiskelijana että avoimen yliopiston kautta. Monialainen ja laaja-alainen tarjontamme tarkoittaa sitä, että myös kohderyhmämme on hyvin laaja.

Monet opintomme sopivat suoraan useiden eri ammattilaisten koulutukseen. Sisote-palvelujärjestelmän tuntemus sinällään tukee kaikkien ymmärrystä työskennellä ja toimia suomalaisessa yhteiskunnassa – erityisen merkittävää tämä on näiltä aloilta tuleville opiskelijoille. Yksittäisistä opintojaksoista on hyötyä oikeastaan kenelle tahansa, joka haluaa päivittää ammatillista osaamistaan tai muuten syventää omaa tietämystään. Opiskelijoissamme onkin sekä jo ammatissa toimivia oman alansa asiantuntijoita että esimerkiksi muiden korkeakoulujen opiskelijoita – ja on opinnoistamme hyötyä lukiolaisillekin, sillä ne voidaan esimerkiksi hyväksilukea siinä vaiheessa, kun lukiolainen aloittaa yliopisto-opintonsa Turussa.

Jatkuva oppiminen ja jo ammatissa toimivien työntekijöiden ammatillisen osaamisen täydentäminen näkyvät koulutustarjonnassamme. Toiminnallemme on keskeistä, että opintojamme voi suorittaa sivuainekokonaisuuden lisäksi myös yksittäisinä opintojaksoina. Näin jokainen voi valita, miten haluaa esimerkiksi omaa tutkintoaan täydentää, miltä osin olisi hyvä lisätä ammatillista osaamistaan tai muuten syventää omaa tietämystään. Modulaariset, pienemmissä osissa suoritettavat ja itsenäisesti verkossa tehtävät opinnot lisäävät työelämässä mukana olevien mahdollisuuksia osallistua.

Esimerkkinä voi mainita kaikille avoimet MOOC-verkko-opintojaksomme, jotka tukevat suoraan esimerkiksi jo ammatissa toimivien lastensuojelun työntekijöiden työtä tai koulujen opettajien ammattitaitoa. Sisote-oikeuskysymyksiin keskittyvät opintojaksomme puolestaan antavat lisää osaamista heille, jotka työssään tai elämässään kohtaavat näitä kysymyksiä. Surevan henkilön kohtaamisen ymmärtäminen tukee sekä ammattilaisia että ketä tahansa meistä ja luonnon ymmärtäminen hyvinvoinnin näkökulmasta auttaa niin yritystoiminnasta kiinnostuneita kuin vaikkapa opettajiakin.

Minkälaista palautetta olette saaneet opiskelijoilta monialaisesta opiskelusta ja monialaisista opinnoista?

Eräs varhaisimmista palautteista, joita saimme liittyen opintokokonaisuuteemme, on jäänyt mieleeni. Opiskelija oli hakenut työpaikkaa ja kirjoitti meille jälkeenpäin, että hänen suorituksensa Sote-akatemiassa oli katsottu hakuvaiheessa eduksi. Tämän jälkeen positiivista palautetta onkin tullut paljon ja opiskelijat niin tutkintopuolelta kuin avoimesta yliopistostakin tuntuvat olevan pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä tarjontaamme. Monialaisuus koetaan hyvin tärkeäksi ja erityisesti nuoret suhtautuvat jo lähtökohtaisesti monialaisuuteen ja moniammatillisuuteen etuna työmarkkinoilla.

Kaikille avoimista MOOC-opintojaksoistamme on jäänyt mieleeni esimerkiksi erään opettajan palaute, jossa hän kertoi jatkossa käyttävänsä hankkimaansa osaamista ala-asteen luokanopettajan työssään. Tällaiset palautteet, kuten myös rakentava kritiikki ja kehitysehdotukset, auttavat kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi. Päivitämme koko ajan sisältöjämme, luomme uusia opintojaksoja ja muokkaamme vanhoja. Monialaisuus on ja tulee säilymään Sote-akatemian keskeisimpänä ohjenuorana ja tämän nostavat esiin myös opiskelijoiden palautteet.

Miksi kannattaa valita juuri tämä opintokokonaisuus sivuaineeksi?

Painotan tässä, että tarjontamme on muutakin kuin sivuainekokonaisuus – opintojaksoja voi suorittaa myös yksitellen ja täydentää osaamistaan vielä silloinkin, kun on jo työelämässä. Tutkinto-opiskelijat tai avoimen yliopiston opiskelijat, jotka haluavat suorittaa 15 tai 25 op:n sivuaineen, voivat koostaa sen tarjonnastamme. Monet suorittavat kuitenkin myös yksittäisiä opintojaksoja sen mukaan, millaisia tarpeita heillä oman ammatillisen osaamisen rakentamisessa on.

Opiskelijat hyötyvät sisote-painotteisesta opintotarjonnasta sen laaja-alaisuuden, monialaisuuden sekä ajankohtaisuuden vuoksi. Työelämässä on hyötyä siitä, että monialaisuus ja -ammatillisuus ovat tulleet tutuiksi jo opiskelujen aikana, puhumattakaan hyvin monitahoisen ja laajan palvelujärjestelmän ja sen eri toimijoiden tuntemisesta ja ymmärtämisestä.

Kaikki ovat tervetulleita vahvistumaan monialaisuudesta Sote-akatemian opintojen pariin!

Jussi Lehtonen

Jussi Lehtonen

Koulutuksesta vastaava tutkimuspäällikkö, FT
Sote-akatemia

Seuraa meitä: Facebooktwitterrssyoutubeinstagram
Jaa julkaisu: Facebooktwitterredditpinterestlinkedintumblrmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *