Vanhojen aikojen opintokokonaisuus

Vanhojen aikojen opintokokonaisuus

Sote-akatemia julkaisee Monialaiset opinnot -sarjassa tietoa Turun yliopiston monitieteisistä opintokokonaisuuksista. Sarjan kuudennessa ja viimeisessä osassa esittelyssä on Vanhojen aikojen opintokokonaisuus.

Minkälaisia asiasisältöjä ja teemoja opinnot käsittelevät?

Vanhojen aikojen opintokokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelijat perehtyvät vanhempien aikojen tutkimuksen perusteisiin ja tutustuvat vähintään kahteen seuraavista aikakausista: esihistoria, antiikin Kreikka ja Rooma, keskiaika tai uuden ajan alku. Opintojen kuluessa opiskelijat aloittavat myös vanhojen aikojen tutkimuksessa tarpeellisten vieraiden kielten opiskelun ja suorittavat vanhempien aikojen tutkimuksen menetelmäkursseja, kuten vanhat käsialat. Opintokokonaisuudessa on myös mahdollista syventää tietämystä eri vanhempien aikojen tutkimukseen kuuluvilla aloilla, esimerkiksi kielitieteissä, historiassa tai arkeologiassa.

Vanhojen aikojen opintokokonaisuus on laajuudeltaan 25-60 opintopistettä. Suorituksen minimilaajuus on 25 opintopistettä, joka vastaa perusopintoja, ja maksimilaajuus 60 opintopistettä, joka vastaa perus- ja aineopintoja. Opintoihin kuuluu 5 op:n johdantokurssi, 10-15 op eri aikakausien historian kursseja, 5-20 op kieliopintoja sekä 5-20 op menetelmäopintoja. Opintokokonaisuuden suorittaminen ei edellytä sivuaineoikeutta, vaan kokonaisuus on avoin kaikille läsnäoleviksi opiskelijoiksi ilmoittautuneille.

Miten monialaisuus on toteutettu opinnoissa?

Vanhojen aikojen opintokokonaisuus yhdistää oppiaineita kolmesta eri tiedekunnasta: humanistisesta, oikeustieteellisestä sekä yhteiskuntatieteellisestä. Opintokokonaisuudessa ovat mukana kaikki ne Turun yliopiston oppiaineet, joissa tutkitaan ja opetetaan vanhempia aikoja: arkeologia, kirjallisuustieteet, folklore, kansatiede, historiatieteet, filosofia, taidehistoria, uskontotiede, oikeushistoria, kieliaineet (suomi, ruotsi, saksa, englanti sekä klassiset kielet latina ja kreikka).

Lisäksi erityisesti johdantokurssilla tutustutaan myös sellaisiin vanhojen aikojen tutkimuksen tieteenaloihin, joita ei Suomessa voi opiskella yliopistossa. Tällaisia tieteenaloja ovat esimerkiksi vanhoja rahoja tutkiva numismatiikka, vaakunoita ja lippuja analysoiva heraldiikka, vanhojen käsialojen tutkimus eli paleografia, asiakirjaoppi eli diplomatiikka ja kirjojen rakennetta ja historiaa selvittävä kodikologia. Näiden tieteenalojen perustaidot ovat hyödyllisiä esimerkiksi kirjasto-, arkisto- ja museoaloilla.

Miten työelämä on huomioitu opinnoissa?

Vanhojen aikojen opintokokonaisuudessa saatavat tiedot ja taidot ovat hyödyksi monilla eri työelämän aloilla, ja kullakin opintojaksolla työelämärelevanssi on mukana opetuksessa. Vanhojen aikojen erikoisosaamista tarvitaan ennen kaikkea koulumaailmassa, museoissa, arkistoissa ja kirjastossa, mutta tiedoista on hyötyä myös monilla erilaisilla kulttuurialoilla.

Työelämän vaatimukset on otettu eri jaksoilla esiin myös siten, että opiskelijat ovat harjoitelleet kirjoittamista tai esitelmien pitoa sekä etsineet ja tuottaneet tietoa internet-sivustoja tai matkailukohteita varten. Työelämävalmiuksia on huomioitu myös siten, että opintokokonaisuuden eri osia on toteutettu yhteistyössä eri ulkopuolisten toimijoiden, kuten esimerkiksi Turun Museokeskuksen sekä Turun Keskiaikaisten Markkinoiden, kanssa.

Kenelle opinnot sopivat?

Opintokokonaisuus sopii erityisen hyvin sivuaineeksi esimerkiksi historia-aineiden, taidehistorian, uskontietieteen, folkloristiikan, kansatieteen, arkeologian, filosofian, oikeushistorian, kirjallisuustieteiden tai eri kielten opiskelijoille.

Koska opintokokonaisuuden suorittaminen ei vaadi minkään alan ennakkotietoja, vaan ainoastaan aidon kiinnostuksen vanhoja aikoja kohtaan, opintojen pariin ovat tervetulleita aivan kaikki esihistoriasta, antiikista, keskiajasta tai uuden ajan alusta kiinnostuneet opiskelijat.

Minkälaista palautetta olette saaneet opiskelijoilta monialaisesta opiskelusta ja monialaisista opinnoista?

Opiskelijapalaute vanhojen aikojen opinnoista on ollut positiivista ja erityisesti johdantokurssin käytännönläheistä lähestymistapaa, jossa opiskelijat pääsevät itse harjoittelemaan eri vanhojen aikojen aputieteiden metodeita käytäntöön, on herättänyt kiitosta, samoin kurssin selkeä työelämärelevanssi museo-, arkisto- tai kirjastoaloille.

Opinnoissa on pyritty myös hyödyntämään sitä, että opiskelijat tulevat eri oppiaineista ja esimerkiksi historia-aineiden opiskelijat ja kieliaineiden opiskelijat voivat yhdessä tekemällä oppia toisiltaan.

Miksi kannattaa valita juuri nämä opinnot sivuaineeksi?

Opintokokonaisuus tarjoaa koko Suomessa uniikin mahdollisuuden tutustua vanhempien aikojen historiaan ja tutkimukseen. Se tarjoaa perustason opetusta kielissä, joita muuten ei ehkä tulisi opiskeltua, sekä erilaisia tietotaitoja, joita on mahdollista hyödyntää työelämässä. Opintokokonaisuus antaa valmiuksia monelle eri alalle, ja sen suorittajat pääsevät kokemaan aidosti poikkitieteellistä opetusta ja tutkimusta.

Kirsi Salonen

Kirsi Salonen

Yleisen historian professori, Dosentti, FT, OTT
Turun yliopisto

Kirsi Vainio-Korhonen

Kirsi Vainio-Korhonen

Suomen historian professori, FT
Turun yliopisto

TUCEMEMS (Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies) nettisivut: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/humanistinen-tiedekunta/tucemems

Seuraa meitä: Facebooktwitterrssyoutubeinstagram
Jaa julkaisu: Facebooktwitterredditpinterestlinkedintumblrmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *